Lauri Merikannon sisäänratsastus
Pusun kanssa minulla oli alusta alkaen selvät sävelet eilen näkemäni perusteella. Aloitin työstämään tammaa väistöilä herätäkseni sitä reagoimaan: pohjeapuun täytyi vastata heti. Muuttelin tehtävää väistättämällä tammaa välillä käynnissä ja välillä ravissa, antamatta sen missään vaiheessa juosta pois alta. Mieluummin vaadin tammaa jopa hissuttelemaan ravissa sen sijaan, että se olisi yrittänyt lysähtää pitkäksi löntystelijäksi.
Laukassa tein ensin pelkkiä siirtymisiä ympyrällä niin, että tamman täytyi pysyä napakkana läpi noston ja siirtyä pehmeästi ravin kautta käyntiin. Vähitellen lyhensin ravipätkää ja parhaimmillaan Pusu pudotti laukan suoraan käyntiin. Näissä tilanteissa oli tärkeää myödätä heti, muttei antaa tamman rojahtaa kättä vasten.
Laukan jälkeen ravissa työskentelevässä suomenhevosesta irtosi jo todella hyvää liikettä, kun takaosa oli kunnolla mukana ja tamma jaksoi kantaa itsensä ryhdikkäänä. En jäänytkään hinkkaamaan ravia sen enempää, vaan luovutin Pusun omistajalleen ettei tamma väsähtäisi täysin.

Laurin kommentti
Pusun kanssa minulla oli alusta alkaen selvät sävelet eilen näkemäni perusteella. Aloitin työstämään tammaa väistöilä herätäkseni sitä reagoimaan: pohjeapuun täytyi vastata heti. Muuttelin tehtävää väistättämällä tammaa välillä käynnissä ja välillä ravissa, antamatta sen missään vaiheessa juosta pois alta. Mieluummin vaadin tammaa jopa hissuttelemaan ravissa sen sijaan, että se olisi yrittänyt lysähtää pitkäksi löntystelijäksi. Laukassa tein ensin pelkkiä siirtymisiä ympyrällä niin, että tamman täytyi pysyä napakkana läpi noston ja siirtyä pehmeästi ravin kautta käyntiin. Vähitellen lyhensin ravipätkää ja parhaimmillaan Pusu pudotti laukan suoraan käyntiin. Näissä tilanteissa oli tärkeää myödätä heti, muttei antaa tamman rojahtaa kättä vasten. Laukan jälkeen ravissa työskentelevässä suomenhevosesta irtosi jo todella hyvää liikettä, kun takaosa oli kunnolla mukana ja tamma jaksoi kantaa itsensä ryhdikkäänä. En jäänytkään hinkkaamaan ravia sen enempää, vaan luovutin Pusun omistajalleen ettei tamma väsähtäisi täysin.
Omistajan kommentti:

Ajoin varhain lauantaina Newerraan ja parkkeerasin Audini tallin viereen. Lukittuani ovet menin suoraan talliin, jossa Erik jakoi vasta aamumurkinaa hevosille.
”Huomenta!” tervehdin miestä.
”Huomenta”, Erik vastasi.
”Nyt, kun olen täällä, niin jätä Pusu karsinaansa”, huikkasin vielä miehelle, ennen kuin livahdin taukohuoneeseen.
Lauantai varmasti toisi porukkaa tallille, mutta ei vielä tähän aikaan. Siispä laitoin itsekseni kahvin keittymään ja istahdin pirttipöydän ääreen vielä selailemaan somen ihmeellistä maailmaa. Kahvin tiputtua nappasin sitä kupillisen tuomaani mukiin ja hörpin hiljalleen. Loppu hörppäykset olivatkin jo hieman kylmiä, jonka takia irvistelin.
”Oho, huomenta”, Kaisu tervehti pyllähtäessään taukohuoneeseen.
”Huomenta, keitin kahvia”, sanoin ja osoitin peukalollani keitintä. ”Eikös tänään ole kaksi maastoryhmää?”
”Juu, on. Kolmisen tunnin kuluttua ensimmäinen”, Kaisu sanoi ja nyökkäsin. ”Olisitko kiinnostunu tuleen mukaan? Kyllä sulle varmasti löydetään hevonen alle.”
”Nääh”, sanoin hymyillen. ”Mulla riittää kädet täynnä hommaa Pusun kanssa. Ajattelin tänään totutella sitä lisää siloihin ja ajojuttuihin muutenkin.”
Kaisu istahti kanssani juomaan kahvia pirttipöydän ääreen ja vaihdoimme muutaman sanan. Heitin myös vitsillä, että Pususta ja Haikusta pitäisi kouluttaa valjakkopari. Kaksikosta oli tullut ehdottomat bestikset. Huomasin heti naisen silmissä syntyneen innostuksen. Naureskellen omalle idealleni, lähdin hoitamaan Pusua.

Pusu tuntui odottavan vain pihalle pääsyä, joten tamman harjaaminen oli yhtä tahtojen taistoja. Mokoma pentu, jopa vei harjan suoraan kädestäni ja heitti sen pitkin käytävää melkein Tarun karsinaan asti. Murahdellen kaduin, etten ollut heti alkuun sitonut tammaa, ja kiinnitin sen narulla karsinan kalteriin. Sitä voisikin kutsua suoranaiseksi virheeksi. Pusuni oli kuin Houdini, jonka jälkeen löysimmekin paikkamme pesupaikalta. Napsautin ketjut tamman riimuun molemmin puolin ja viimein sain harjattua ponituksen loppuun. Siirsin tamman siksi aikaa karsinaan, että hain varustehuoneesta tamman suitset sekä vähän aikaa sitten ostaneeni ruskeat synteettiset silat.
Nappasin Pusun takaisin hoitopaikalle, jossa laitoin sen selkään valjaat. Pusu yritti ensin väistää kapistuksia, kuten tähän asti, mutta ei sen enempää protestoinut. Kiinnitin kaikki hihnat ja vaihdoin sitten riimun tilalle suitset. Kun poni oli valmis, lähdimme kentälle harjoittelemaan.

”Voi nyt pyhä paavali”, murahdin, kun talutin Pusun puolen tunnin kuluttua takaisin talliin. ”Eikö sun päässä voisi jo hiljalleen olla edes vähän järkeä?”
”Hahaha, mitäs teille tapahtui?” Cia kysyi, kun katsoi minua.
Olin aivan lumessa, enkä pelkästään ulkopuolelta. Myös niskassani ja kaikkialla tuntui sulavan lumen kylmä valuma.
”Törpöllä on hieman energiaa”, mutisin vastaukseksi, kun käänsin Pusun karsinaansa.
Cia harjaili Fabea pesupaikalla. Riisuin Pusun varusteista karsinassa ja telkesin sitten karsinaan odottamaan pihalle pääsyä. Tamma oli heti pää karsinan ulkopuolella katselemassa ympärilleen. Mitähän tuostakin hevosesta mahtaisi saada aikaan, kun se hieman aikuistuu? Huokaisten vein varusteet pois ja olin tyytyväinen, kun kerrankin olin tuonut vaihtovaatteet tallille. Kiskoin kuivat vaatteet ylleni, jonka jälkeen lähdin viemään Pusua tarhaan. Varsa tepasteli innokkaasti vierelläni ja pidin varoiksi toisella kädellä myös riimusta kiinni. Päästyämme tarhalle, Haiku teki heti portille iloisesti hirnahtaen ja sai samanikäiseltä kaveriltaan samanlaisen kiljuvan tervehdyksen. Hätistin Haikun pois portilta siksi aikaa, että päästin Pusun irti. Siitä alkoi kaksikon rallit ja en voinut ajatella kuin, että taisi hevoset olla vaihtuneet painiviin koiriin.

Katselin hetken nuorikkoja, jonka jälkeen lähdin siivoamaan Pusun karsinaa. Hain kottikärryt ja talikon karsinan eteen. Pusu oli yllättävän siisti hevonen. Heittelin kakat kottikärryyn ja siivosin pissakohdat. Kottikärryt täyttyivät nopeasti, joten kävin tyhjentämässä ne ja toin samalla puhdasta kuiviketta karsinan pohjalle. Jätin ne keoksi karsinan keskelle, Pusu kyllä sekoittaisi ne itsekseen ympäri karsinaa. Olin jo lykkäämässä kottikärryjä pois, kun Nora pyllähti paikalle ja pyysi jättämään ne hänelle. Nyökäten lykkäsin kapistukset Visionin karsinan eteen.

Loppuajan tallilla vietin taukohuoneessa juttelemassa ihmisten kanssa. Ainakin siihen asti, kunnes Nora pyllähti tukkaputkella paikalle, emmekä ensin meinanneet saada mitään selvää naisen puuskutuksen läpi.
”Että mitä?” Cia kysyi.
”Haiku ja Pusu…” hittolainen jo valmiiksi. ”Juoksentelee ympäri pitäjää!”
”Voihan nyt saturnus!” huudahdin vihaisesti.

"Hei, Erik! Autatko vähän?" pyysin, kun mies käveli juuri sopivasti ohi.
"Missä?" Erik kysyi.
"Noiden koppakärryjen kanssa", ilmoitin ja osoitin valkoisia kärryjä, jotka olivat autoni perässä roikkuvassa kärryssä. "Ne painavat sen verran, etten saa nätisti niitä alas itse."
Erik näytti selvästi miettivän hetken kuinka paeta tilanteesta, mutta lopulta kohautti olkiaan ja seurasi minua peräkärryn luokse. Irrotin liinat, joilla myyjä oli ne avuliaasti kiinnittänyt. Miesmyyjä oli aivan varmasti ajatellut, etten osaisi itse niitä kiinnittää. Kyllä minulla sen verran älliä on, että yhdet koppakärryt saan kiinni.

"Pusuako varten nämä ovat?" Erik kysyi, kun nappasi kärrystä takalevyn pois. "Pitäisi laittaa jotkut puupölkyt, että sen saa nätisti pois?"
"Joo ja ei", vastasin molempiin kysymyksiin. "Eiköhän ne ihan nätisti tule, kun vähän työnnän ja sä otat vastaan. Onhan siinä renkaat."
Erik ei laittanut vastaan, joten nousin peräkärryyn ja tuuppasin koppakärryjen renkaat reunalle. Olisihan sitä voinut kuunnella Erikiä, mutta sitä en koskaan myöntäisi. En edes silloin, kun koppakärryt jäivät jumiin. Sen sijaan väitin, että se oli ehdottomasti Erikin syytä. Mies ei ollut ottanut oikein niitä vastaan.
"No, tule itse näyttämään", Erik nauroi pilkallisesti.
"Ei siitä enää mitään hyötyä olisi", sanoin takaisin.

"Mihin nää viedään?" Erik kysyi.
"Vintille", ilmoitin. "Kaisu sanoi yksi päivä, että siellä on tilaa."
Varinaisesti en kyllä ollut kysynyt oliko siellä tilaa myös minun koppakärryille. Raahasimme koppakärryt vintille tyhjään koloon, jossa ajattelin, etteivät ne ainakaan olisi tiellä. Sitä paitsi niitä saisi aivan rauhassa lainata myös muut, joten olivathan ne myös yleiseen hyvään käyttöön. Pusun kanssa me emme vielä olleet siinä pisteessä, että kauheasti uskaltaisin koppakärryillä lähteä kärryttelemään. Siihen suuntaan meno oli kuitenkin jo kova.

Kiitettyäni Erikiä avusta, lähdin talliin siivoamaan hevoseni karsinan. Siinä ei onnesta kauaa aikaa kulunut, joten pääsin pian hevoseni kimppuun. Pusu ja Haiku söivät heiniä tarhassa, kun saavuin sinne. Molemmat nuorikot tulivat heti portille tervehtimään. Tuupin kaksikon pois, kun pujahdin tarhaan. Pusu meinasi jo lähteä livohkaan, kun nostin riimua sen päätä kohti. Tartuin kuitenkin sen otsatukasta kiinni ja sujautin pinkin riimun sen päähän. Ihan oman mielenterveyteni takia käytin tammalla ketjullista narua ja kiedoin ketjun turvan ympärille. Todistetusti matka sujui huomattavasi jouhevammin.

Tallissa Anke oli Nekun kanssa hoitopaikalla, joten talutin Pusun karsinaansa. Sidoin sen karsinan kaltereihin ja nappasin harjapakista käytävän puolelta pölyharjan. Vetelin pölyharjalla reippain ottein Pusun ruskealla karvalla ja olin näkeväni pari karvatuppoa leijailemassa.
"Et sitten varmana vaihda vielä karvaasi", mutisin ajatellen jo kauhulla tulevia karvatuppoja suussa.
Pujahdin tamman kaulan alta toiselle puolelle, kun toinen puoli valmis. Nostin jo kivasti kasvaneen harjan toiselle puolelle kaulaa ja vedin samoin vahvoin vedoin pölyharjalla. Pusu keskittyi pää heiluen pureskelemaan riimunnaruaan. Komensin tammaa lopettamaan parikin kertaa, mutta aina naru löysi varsan hampaat. Onneksi minulla oli kaapissa pari ylimääräistä, jos se sen sattuisi poikki puraisemaan.

Harjatessani Pusua loppuun en voinut kuvitella, että hyvin pian minun riiviöstäni kasvaisi kolmivuotias hevonen, jonka ratsukoulutus alkaisi. Olimme jo totutelleet hiljalleen varusteisiin. Ensimmäisellä kerralla Pusu oli yrittänyt lähteä satulan alta pakoon, mutta pysyi paikallaan, kun laitoin vyön kiinni. Nyt se ei enää edes välittänyt satulasta selässä ja olin kyllä erittäin innoissani päästessäni työskentelemään tamman kanssa selästä käsin. Vaikka ponitus riiviö olikin, oli siinä sellaista pilkettä silmäkulmassa, että jo maastakäsin Pusun kanssa oli aivan mahtava tehdä töitä. Ärräpäät nyt vain kuuluivat elämään.

Selvittelin vielä Pusun harjan ja hännän, jonka jälkeen me kävimme taluttaen hieman kävelemässä tiellä. Pakkanen oli kiristynyt, joten olin aivan liian pian melkein syväjäässä. Pusua pakkanen vain virkisti entisestään. Toppatakki natisi hevosen päällä, kun pakkasen takia ja aurinko paistoi täysin kirkkaalta taivaalta. Ai, että rakastin talvea!

Rakastin talvea, todella rakastin, mutta minua ärsytti suunnattomasti tämä vaihteleva sää. Milloin paistoi aurinko, milloin tuli jopa vettä, koska lämpötila oli noussut plussalle, milloin lumi suli kokonaan pois yhdessä yössä ja milloin se taas satoi takaisin sankkana pyrynä. Viimeinen oli tapahtunut jälleen. Maaliskuu oli pyörähtänyt käyntiin aurinkoisena ja lumi oli jo hiljalleen sulanut pois, mutta koko eilisen päivän se oli satanut takaisin paikoilleen. Sitä meinasi jo kaivaa kesätennarit talviteloiltaan, mutta mitäpä suotta.

Lumi narskui talvikenkieni alla, kun kävelin Pusun ja Haikun tarhalle. Kaksikosta oli tullut aivan mahdoton ja erottamaton parivaljakko. Ikävä kyllä tuo minun vaaleanruunikko suokkini oli se, joka tahtoi tehdä Kaisun suokista pahaisen kepostelijan. Kurotin riimunnarun lumisesta maasta ja vihelsin, kun pujahdin tarhaan aidan raosta. Pusu ja Haiku olivat kumpainenkin parasta aikaa tarhan toisessa päässä. Ruunikkoni pää nousi ensimmäisenä ylös ja reipas kolmivuotias otti heti ravi askelin turpansa minun luokse. Tietysti porkkanoiden toivossa. Silitin Pusun pehmeää turpaa, kun se pääsi luokseni ja kaivoin takkini taskusta palan porkkanaa. Myös Haiku oli paikalla ja sai osansa. Napsautin narun Pusun riimuun ja talutin sen ulos portista. Haiku jäi tuttuun tapaan katsomaan kaverinsa perään.

Suuntasin ensimmäisenä Pusun kanssa maastoon kävelemään jalan. Siitä oli tullut meille kiva pieni rutiini. Uskalsin jo hieman löysemmällä narulla taluttaa nuorikkoa, joka näytti kuin lentoon lähtisi. Olin oppinut jo hyvin lukemaan Pusun eleistä, milloin olisi hyvä aika napata hieman riimusta tai takoa tuohon sahanpurua täynnä olevaan päähän hieman järkeä. Okei, Pusu oli oikeasti todella oppivainen tapaus. Se oli tullut selväksi jo ratsukoulutuksen alussa. Vaikka tamma tahtoi tehdä kaiken lujaa ja malttamattomana, oppi se kaiken todella nopeasti.

Pian me jo palasimme takaisin tallille, jossa suuntasimme heti talliin. Sujautin Pusun karsinaansa, riisuin siltä loimen pois ja lähdin hakemaan meidän harjapakkia. Tervehdin muita, jotka varustehuoneessa olivat ja palasin sitten hevoseni luokse. Nappasin Pusun hoitopaikalle harjattavaksi.
”Phyi”, sanoin, kun karvoja lenteli suuhuni harjatessani.
Pusu oli aloittanut karvanlähtönsä. Mikäs sen mahtavampaa? Vaaleanruskeita karvoja leijaili maahan, kun vedin kumisualla pyöriviä liikkeitä Pusun karvoituksella. Onneksi takkini oli muutenkin jo hevosen karvoissa, joten pari uutta ei haittaisi mitään. Pitkän puunauksen jälkeen päätin harjaamisen viimein riittävän. Sitä olisi voinut tehdä iäisyyden, eivätkä karvat koskaan olisi loppuneet. Selvitin vielä harjan ja hännän, jonka jälkeen riisin tamman takaisin karsinaansa. Pusu työnsi päänsä heti käytävälle, kun lähdin viemään harjapakkia varustehuoneeseen.

Omalla kaapillani kiskoin talvikenkieni tilalle ratsastussaappaat ja nappasin kypäräni päähäni. Otin samalla sylini täyteen Pusun varusteita ja palasin jälleen hevoseni luokse. Hieman vaikean oloisesti tyhjensin sylini varusteista ja pujahdin karsinaan ensimmäisenä laittamaan suojat tamman jalkaan. Pusu yritti tuttuun tapaansa tepastella pois, mutta ärähdettyäni se malttoi olla paikallaan kokonaiset viisi sekuntia. Taputin hevosta kaulalle ja pujahdin ulos ottamaan suitset ja satulan takaisin käpäliini. Pusun turpa oli heti tutkimassa satulan kaaria.
”Eipäs kuolata sitä nahkapenkkiä”, naurahdin ja heitin satulan Pusun selkään.
Vatsapanssarin jätin vielä satulan päälle. Pusulla tahtoi tapana hyöriä ympäri karsinaa heti, kun satula oli sen selässä, joten laitoin sille reippaasti suitset päähän ja pidin aloillaan sen aikaa, kunnes sain vyön paikoilleen. Jätin sen kuitenkin vielä suhteellisen löysälle. Viimeisenä asettelin martingaalin paikoilleen ja armas suomenhevoseni oli valmis koulutettavaksi GP-tason ratsuksi. No, joo, ei nyt ihan.

Kenttä komeili tyhjyyttään, joten päätin vallata sen Pusun kanssa. Talutin hevosen aidan luokse, jossa kiristin vyön kireälle ja laskin toisen jalustimen. Pusu tahtoi lähteä altani selkään nousussa, joten opettelimme paikalla pysymistä aidan vieressä. Nappasin ohjat tiukalle käteeni ja nousin ripeästi selkään. Tuttuun tapaansa Pusu olisi jo menossa, mutta tein pidätteen ja sain tamman pysymään paikalla sen aikaa, että pienellä pohjeavulla päästin sen kävelemään. Laskin käynnissä toisenkin jalustimen ja sujautin saappaani kärjen sen sisään. Pusu sai kävellä reipasta käyntiään hetken aikaa pidemmällä ohjalla, mutta pian jo nappasin sen tuntumalle.

Teimme käynnissä voltteja ja ratsastin jokaisen hyvin tarkasti. Samalla myös tein pysähdyksiä ja muuta hyvin pientä ja yksinkertaista. Kuten jo aikaisemmin sanoin, oli Pusun meno vauhdikasta ja aina eteenpäin. Joskus sen jarrut eivät tahtoneet toimia, mutta aina Pusu oli kova tyttö oppimaan. Sen kanssa ei montaa epäonnistunutta toistoa tarvinnut, kun sen pienet herneaivot jo tajusivat mitä siltä oikeastaan haettiin. Se oli aina hyvä piirre nuorissa hevosissa. Taputin Pusua kaulalle. Nostimme myös hieman ravia ympyrällä, jonka jälkeen jatkoimme käynnissä työskentelyä. Puolen tunnin kuluttua taputin Pusua kaulalle, pysäytin sen kaartoon ja laskeuduin selästä. Taluttelin korskuvaa tammaa vielä hetken aikaa kentällä ja palasimme sitten takaisin talliin.

Riisuttuani Pusun varusteista, heitin sille siivun heinää karsinaan ja kävin viemässä varusteet pois. Vaihdoin kenkäni ja jätin kypärän kaappiin. Putsasin Pusun varusteita hieman ennen kuin laitoin ne paikoilleen. Pusu kurkki jo karsinan ovesta käytävälle, kun palasin takaisin. Heitin tamman selkään loimen takaisin ja riimun päähän, jonka jälkeen lähdin viemään sitä takaisin tarhaan. Haiku tuli portille kaveriaan vastaan ja tuttuun tapaan kaksikko lähti kovaa kyytiä tarhan toiseen päähän. Naurahdin ihmekaksikolle ja lähdin sitten hetkeksi seurustelemaan ihmisten kanssa taukohuoneeseen.

"Onko valmista?" Kaisu huuteli minulle.
"Juu, aivan pian", huutelin takaisin ja kiristin viimeisen remmin.
Pusu liikahteli kärsimättömänä edes takaisin, kun pitelin koppiksien ohjaksia käsissäni. Kaisu istui jo Haikun perässä olevissa koppiksissa ja odotti meitä. Laitoin kypäräni vielä kiinni, ennen kuin nousin istumaan huonosti pehmustetulle penkille. Pidätin Pusun vielä hetken paikoillaan.
"No, niin voidaan mennä", huikkasin Kaisulle, joka lähti edeltä kävelemään Haikun kanssa.
Haiku ja Kaisu saivat kulkea alkumatkasta edellä, koska liinakon värinen nuori suomenhevonen käyttäytyi huomattavasti paremmin kärryjen edessä kuin minun suokkini. No, ei Pusu oikeastaan mitenkään pahasti käyttäytynyt, se vain olisi tahtonut koko ajan mennä lujaa. Sekös hieman vesitti meidän ajatusta parivaljakosta. Ensimmäisellä kerralla kokeilimme rinnakkain juoksemista ja eikös Pusu ollut ensimmäisenä kiihdyttämässä kuin kilpaillakseen.
"Meidän pitäisi etsiä jostain valjakkokärryt", huutelin Kaisulle. "Ei näitä saa tallain kulkemaan samaa tahtia."
"Totta", Kaisu vastasi. "Ehkä jotkut halvat ja käytetyt ainakin ensin, niin ei harmita, jos ei onnistu."
"Joo, se voisi olla hyvä idea."

Aurinko pilkisteli pilviverhon takaa ja lämmitti aina osuessaan kohdalle. Etenimme pitkän tovin käynnissä, kunnes pääsimme tutulle suoralle. Kaisu hoputti Haikun raviin ja innokas Pusukin nosti ravin. Pidättelin Pusua sopivan välimatkan päässä Haikun koppiksista, kuitenkin sen verran lähellä, ettei Pusu pääsisi kiilaamaan yhtäkkiä rinnalle. Tien levennettyä sopivasti, huikkasin Kaisulle tulevani rinnalle ja ohjasin Pusun loivasti Haikun vasemmalle puolelle. Pusu tahtoi olla Haikua reippaampi, joten sain itsekin samalla ohjastusoppia, kun pidättelin Pusun tahtia Haikun tahdissa.
"Hyvin menee!" Kaisu huudahti hymyillen.
"Joo!" vastasin naiselle ja hymyillen pidätin Pusun takaisin Haikun perään, kun suora loppui.

Loppumatkasta, kun kävelimme takaisin tallia kohti, päästin Pusun Haikun rinnalle kävelemään. Juttelimme Kaisun kanssa niitä näitä. Pari koiraa omistajiensa kanssa käveli meitä vastaan, mutta onneksi kumpikaan hevosista ei niistä kyttäämistä suuremmin piitannut. Wilma ja Ankekin olivat keskenään lähteneet näköjään maastoon, koska tulivat meitä vastaan. Pusu erityisesti innostui tervehtimään heppakavereita iloisesti hirnahtaen.
Pääsimme noin tunnin lenkin jälkeen takaisin tallipihaan ja Pusu tuntui yhä puskevan pursuavaa energiaa. Sidoin Pusun hoitopuomiin riimunnarulla siksi aikaa, että sain koppakärryt irrotettua ja sysättyä ne sivuun. Kaisu hääräsi Haikun kärryjen kanssa vieressämme. Riisuin pihalla myös kaikki valjaat pois ja heitin ne koppakärryihin odottamaan siistimistä. Kaisu vahti Pusua sen aikaa, että kävin sisältä hakemassa ponin riimun, jonka pujotin suitsien tilalle. Tarkistin, että Pusulla oli kaikki kengät tallella.
"Minä voin viedä molemmat tarhaan", Kaisu sanoi.
"Okei, kiitos."

Kaisu koppasi kaksi nuorta suomenhevosta käsiinsä ja lähti niiden kanssa tarhoille. Itse nappasin sylini täyteen nahkavaljasta ja raahasin ne varustehuoneeseen. Haikun valjaat jäivät odottamaan Kaisua, mutta Pusun valjaat saivat minulta hetimiten pesun. Otin lämmintä vettä ämpäriin ja Pusun kaapista valjassaippuaa. Että tuo kaappikin kaipasi jotain järjestystä. Hinkkasin kurastuneita valjaita vartin verran, jonka jälkeen jätin ne kuivumaan ja suuntasin nokkani kahvin toivossa taukohuoneeseen.
"Moi", tervehdin Noraa, joka istui pöydän ääressä. "Oletko yksin täällä?"
"Jep, kaikki ovat jossain", Nora vastasi.
"Kahvia onneksi sentään on vielä!" hihkaisin iloisesti ja nappasin tiskikaapista oranssin muumimammamukini.
Kaadoin sen täyteen mustaa kahvia ja istahdin Noran seuraksi. Tosin selailin samaan aikaan kännykällä, josko löytyisi halpoja valjakkovaunuja. Löysinkin pari sivustoa, joiden luotettavuutta voisi kysellä valjakkoihmisiltä.
"Jaahas, kello on jo noin paljon", sanoin, kun kahvini olin saanut juotua. "Tänään on tiedossa vielä parin hevosen liikuttaminen", naurahdin ja sanoin Noralle heipat.
Törmäsin vielä Kaisuun matkalla autolle ja ilmoitin laittavani viestiä mahdollisista valjakkovaunuista. Kaisukin lupasi katsella.
"Hienoa! Nähdään", heilautin kättäni ja hyppäsin Audiini.

Oon nelivuotias,
oppimaan innokas,
sain nimen hauskimman - Pusu.
Lauleskelin Kaapon tunnaria samaan aikaan, kun puunasin Pusua karsinassa. Anke pesi parasta aikaa Nekkua hoitopaikalla ja kuulin naisenkin pian alkavan hyräilemään samoja sanoja. Myös Luukas ilmestyi pian paikalle ja jatkoin laulun toistelua hiljakseen itsekseni. Pusun harjattuani, heitin sille ratsastusvermeet päälle, yhä hiljakseen lauleskellen. Pusu oli oma energinen hassuttelija itsensä, kun kiristin vyön ja nappasin kypäräni karsinan ovesta roikkumasta ja lähdin kohti maneesia. Aloitin jälleen laulun hyräilemisen, kun Erik tuli minua vastaan Mekua taluttaen.
On paljon tehtävää,
uutta ja tärkeää,
puuhailee touhuissaan Pusu.
Kiristin vyötä vielä kerran maneesissa, jossa oli porukkaa Noran ja Visionin, Wilman ja Rokin sekä Mellin ja Tinjan verran. Koko ajan hoilasin Kaapon tunnaria omilla sanoillani ja kipusin lopulta Pusun selkään. Pusu oli jo ihan hyvin oppinut ratsun perustavoille. Se kuunteli apuja ja pikkuhiljaa jopa oltiin ylitetty ensimmäisiä puomeja. Tänään me kuitenkin tehtiin ihan perustouhutusta, hyräillen Pusunteemalaulua.
Maailma muuttuu, niin minäkin,
oppaaksi Innan värväsin!
Pusu pomppasi pari askelta sivulle, kun maneesin ovi aukeni ja Alex talutti vielä viidenneksi hevoseksi maneesiin Natin. Ruunikko tanskalainen oli hieno ilmestys. Rauhoitin Pusun hyssyttelyllä ja ohitin Alexin sekä tämän hevosen, tietysti hoilaten. Tein Pusun kanssa voltteja ja käynnissä väistelin muita, mennen tarpeeksi läheltä lauleskellen ja hyräillen. Vartin käynnissä työskentelyn jälkeen nostin ravin ja tein pääty-ympyröillä pitkään työtä, jotta sain energisen suomenhevoseni toimivaan ja kuuntelemaan. Vaikka menomme saattoi näyttää ulkopuolisen silmiltä siltä, että Pusu vain kaahotti menemään, siltä se ei tuntunut selästä. Sen sijaan tamma tuntui ihan mukavalta.

Vaikea varttua,
itkua parkua,
muistan myös iloita Pusu,
Pusu, Pusu.
Neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua otin loppukäynnit, laskeuduin selästä ja lähdin Pusun kanssa talliin. Siellä jatkoin lauleskelua ja korotin huomaamatta ääntäni, kun joku meni ohitse. Vapautin hennosti hionneen Pusun suitsista ja muista varusteista, taputin sitä kaulalle ja lähdin viemään tavaroita varustehuoneeseen. Pinkki kaappini oli varustehuoneen perällä. Muutkin olivat jo ratsailta tulleet ja puunasivat hevostensa varusteita. Nopeasti itse puhdistin Pusun varusteet laulua lauleskellen ja sujautin ne sitten paikoilleen varustekaappiin. Heitin kypäräni kaappiin ja riisuin saappaani, vaihtaen samalla tennarit jalkaan.

Jäin muiden seuraksi varustehuoneeseen ja hyräilin kappaletta, kun muut keskustelivat keskenään. Pian porukka siirtyi jo taukohuoneeseen ja istahti alas juoruamaan. Erik pisti vakiopaikalleen sohvalleen lötkötellen ja me muut tunkeuduimme pöydän ääreen. Nappasin itselleni kupillisen kahvia.
”Oon nelivuotias, oppimaan innokas, sain nimen hauskimman – Kaapo”, Kaisu ilmestyi taukohuoneeseen lauleskellen.
”Hei, toi soi munkin päässä!” Melli ilmoitti ihmeissään.
”Niin munkin”, Nora kertoi.
Samaa sanoivat pian myös tallin miesporukka Luukas, Erik ja Alex. Pysyttelin hiljaa omassa mielessäni naureskellen ja piilotin hymyni kahvikuppini taakse.
”Ei se noin mennyt!” Pau ilmoitti. ”Muuten kyllä, mutta ei se saanut hauskimmaksi nimeksi Kaapoa, vaan Pusun!” Pau huudahti ja samassa koko porukan katse kääntyi minuun.
”INNA!”
Oon Pusu!
hi hihi hi
hei vain!

Vietimme viikonlopun Pusun kanssa serkkuni tallilla Rinnsteinissä koulu- sekä estekisojen merkeissä. Pakkasin tammani traileriin jo perjantaina yhdessä kaikkien muiden hevosteni kanssa, ja ajoin meidät Rinnsteiniin. Tein Pusulla vielä pienet iltatreenit sileällä ja pienillä puomeilla, jonka jälkeen tamma saikin siirtyä talliin yöpymään.

Heti seuraavana aamuna me aloitimme ensimmäiset kisamme koulukisojen merkeissä. Tiesin jo varustaessani Pusua, että tästä päivästä ei tulisi mitään. Pusu oli niin häslä ja oma itsensä, johon kisojen jännitys loi entistä enemmän virikettä. Alkuverkka oli yhtä tahtojen taistoa. Pusu ei tahtonut pysytellä neljällä jalalla, vaan meidän verkkamme meni lähinnä pomppiseen ja käynnissä tekemiseen. Rata ei sen paremmin sujunut, jonka takia sijoituksille ei ollut alkuunkaan mitään asiaa.

Sunnuntaina me starttasimme vuorostamme estekisoissa 40 cm korkuiset esteet. Ja ai, että olin iloinen! Vaikka Pusu oli energinen pässi, kuten lauantain kisoissa, alkuverryttely sujui jo huomattavasti paremmin. Esteet ylitettiin lähestyen ravissa, mutta Pusu tuntui olevan paremmin hanskassa, eikä hukkateillä. Radalla nuori hevosenalku loisti vauhdikkaalla tyylillä ja ajallisesti olisimme varmasti yltäneet paalupaikalle, ellei Pusu olisi yhdessä mutkassa päättänyt vetää semmoista spurttia, että kääntyminen oli mahdotonta.
Virheittä, turhan isoilla kömpelöillä loikilla ja kamalalla vauhdilla, me ansaitsimme kuitenkin ensimmäisen ruusukkeemme sijoittuen toisiksi! Ai, että Pusu varmasti nautti porkkanoista ja omenoista, jotka sitä palkintojenjaon jälkeen karsinan ruokakipossa odotti!

Lundénissa vietetyllä leirillä saatiin Pusun kanssa hyvin arki taas rullaamaan ja kotona oli mukava palata ahkeraan treeniarkeen. Pusulla oli takana pari vapaapäivää leirin jäljiltä, jonka jälkeen jälleen energiaa pursuava nuorikko pääsi koulutreenien pariin. Treenit pysyivät simppeleinä ja tavoitteena olikin saada normaalia rauhallisempi meno sekä pitää Pusu sopivasti kuulolla koko ajan. Tehtiin paljon ympyrällä töitä sekä siirtymisiä. Pääosin meno oli varmasti päättömän näköistä. Onneksi kameran taakse lupautunut (pakotettu ja lahjottu) Nora onnistui ikuistamaan yhden pienen sekunnin, kun Pusu jopa näytti edustavalta!
Rankan ja hikisen (Pusun mielestä) treenin jälkeen Pusu pääsi pihasuihkuun nopealle viilennykselle ja sen jälkeen vielä syömään hieman kasvaneen ruohomahansa täyteen uutta ruohoa!

Tänään oli kummallinen päivä. Aurinko pilvessä ei ollut kummallista, eikä puheliaat tallilaiset omien hevosten parissa. Kummallisen tästä päivästä teki Pusu. Tuo yleensä pirteä ja täynnä tulta sekä tappuraa oleva nuori suomenhevoseni, oli tänään lahna. Se laahusti perässäni talliin. Ei koheltanut harjauksen yhteydessä. Olin jo soittamassa piru vie eläinlääkäriä paikalle! Onneksi Kaisu toppuutteli ja sanoi, että sitä vaivaa vain syysmasennus. Piruvie! Parempi sen on olla vain masennusta! No, joo, ehkä ylireagoin, tiesinhän minä, ettei Pusu ollut oikeasti kipeä.

Varustettuani Pusun tuttuun tapaan ratsastuskuntoon, päätin kerrankin ottaa kouluraipan mukaan. Yleensä tamman kanssa kannuksetkin tahtoivat olla liikaa. Pusu oli aina ollut enemmän jarruteltavaa mallia kuin kaasuteltavaa. Raahasin Päiväni lahnana-hevoseni kentälle, jossa ei onneksi ollut ruuhkaa, ainoastaan Ventla Bean kanssa. Pysäytin oman ponin kentän keskelle pois Ventlan tieltä ja kiristin satulavyötä muutamalla reiällä. Siitä tiesin jo heti, ettei Pusu ollut kipeä, se laittoi pyöreän mahansa entistä pallommaksi!

Jalustimet laskettuani, nostin vasemman jalkani jalustimelle ja pomppujen kautta nostin itseni satulaan. Selästä laskin vielä toisen jalustimen ja pohkeilla passitin Pusun kävelemään uraa pitkin. Tämä oli ehdottomasti historiallinen (ja vakava) hetki! Yleensä alkukäynnit menivät reippaassa temmellyksessä, mutta nyt tamman jalat käytännössä laahasivat muun kropan perässä. Päätin siis, että alkukäynnit saivat tänään jäädä välistä ja olisi aika aloittaa ihan kunnon työt. Eihän tämmöinen poikkeuksellinen lahnaaminen käynyt päinkään!

Keräsin ohjat heti tuntumalle ja napautin raipalla tammaan eloa. Menomme käynnissä näytti varmasti kamalalta ulkopuolisin silmin, koska siltä se myös tuntui selästä. Koko ajan sain tehdä töitä, että Pusu pysyi edes liikkeellä. Nostin turhautuneena tahmean ravin kymmenen minuutin käyntien jälkeen, ja epätoivoisesti yritin saada Pusuun hieman tempoa. Hikihän siinä nousi ensin minulle.
”No, niin, hophop”, maiskutin Pusulle, kun vaihdoin suuntaa kokorataleikkaalla ja lisäsin ravia keventäen.
Pusu vain huiskautti häntäänsä ja lisäsi millin verran tempoaan. Kiitin koko sen ajan mielessäni, että Pusu normaalisti täynnä energiaa. Pidin paljon enemmän sellaisen hevosen kanssa työskentelystä kuin tämmöisten lahnojen.

Tällä kertaa en viitsinyt nostaa edes laukkaa, koska vaivoin sain neljänkymmenen minuutin aikana Pusuun liikettä ravissakaan. Yhdessä vaiheessa olin kuitenkin tyytyväinen Pusun tuntumaan, joten päätin lopettaa tälle päivälle ja siirtelin käyntiin. Kiersimme käynnissä tallipihan ympäri ennen kuin hyppäsin alas satulasta ja talutin Pusun talliin.

”No?” Kaisu tiedusteli, kun tuli nojaamaan Pusun karsinan oveen.
”Lahna mikä lahna”, mutisin. ”Ehkä huomenna on parempi päivä…”
”Toivottavasti.”
Sylini oli pian täynnä varusteita, kun pujahdin niiden kanssa varustehuoneeseen. Avasin yhdellä kädellä pinkin kaappini oven ja työnsin tavarat ensin sinne huolimattomasti. Sen jälkeen vasta puhdistin suojat hiekasta ja asetin ne paikoilleen. Rasvasin Pusun suitset, pesin kuolaimet ja pistin pakettiin. Satulaankin heitin hieman rasvaa ja sen jälkeen hupun päälle. Vaihdoin omat saappaani tennareihin ja lähdin viemään Pusua takaisin tarhaan.

Pusu jatkoi laahustamista aina siihen asti, kunnes se päästi mojovan pierun. Siinäpä tulikin sitten vauhtia kerrakseen! Pidin tiukasti narusta kiinni ja hapuilin riimua, jotta saisin tukevamman otteen. Loppumatka tarhalle olikin tuttua energisyyttä ja heti päästettyäni tamman vapaaksi, lähti se pukkilaukalla Haikun luokse.
”Ihanko oikeasti? Etkö aikaisemmin voinut pieraista?” mutisin, kun katsoin ruunikon menoa.

"Hui saatana!" huudahdin.
Pusu teki kaukaa valtavan ja yllättävän loikan esteen ylitse - joka oli huimat 60 cm. Horjahdin hieman selässä, mutta pian hullu suokkiponini oli ruodussa. Olin pyrkinyt Pusun kanssa harjoittelemaan esteitä yhtä aktiivisesti kuin koulua ja pakkohan se oli myöntää. Pusulla oli ehkä hivenen enemmän taitoa esteillä, koska sen ei tarvinnut tehdä hillittyjä liikkeitä. Sen sijaan se sai hiukan vapaammin puksuttaa menemään.

Ohjasin Pusun samalla laukassa uudelleen kohti estettä. Tamma oli kyllä hieno hevonen. Vallattomuudesta huolimatta, se oli helposti ratsastettavissa, mitä nyt jarrut olivat välillä hieman hukassa. Tein muutaman puolipidätteen ennen hyppyä ja tällä kertaa vauhdikas hyppy oli paljon enemmän kontrolloitu. Taputin tammaa hypyn jälkeen kaulalle ja siirsin ravin kautta käyntiin. Pysäytin tamman esteen vierelle ja laskeuduin alas satulasta. Pusun ohjat käsivarrella, nostin esteet 70 cm korkuisiksi, jonka jälkeen kipusin uudelleen selkään ja nostin hetken ravattuani laukan.

Ilman Ransun kanssa työskentelyä ja esteille siirtymistä en olisi varmasti saanut Pusua näin nopeasti jo 70 cm tasolle. Olihan 180 cm korkuinen sähläriori hieman eriasia kuin 30 cm matalampi vauhtipippuri. Ratsastin Pusua hetken laukassa ympyrällä ennen kuin ohjasin sen ensimmäistä pystyä kohti. Hyppy lähti kaukaa ja oli hyvin, etteivät takajalat pudottaneet puomia alas. Tulin esteen heti perään uudelleen. Muutaman reippaan hypyn jälkeen olin tyytyväinen siihen mitä olimme tänään saaneet Pusun kanssa aikaan. Paljon oli vielä petrattavaa, emmekä me todellakaan voisi vielä 70 cm tasolla kisata. Kilpailuja oli muutenkin vasta hyvin vähän alla. Tekeminen oli kuitenkin jo hyvin positiivista.

Taputin Pusua kaulalle, kun pysäytin sen kentällä ja laskeuduin alas selästä. Nostin jalustimet, löysäsin vyön ja talutin hetken maasta käsin. Lopetimme juuri sopivaan aikaan, kun taivaalta alkoi tihkua vettä. Kiiruhdimme talliin, jossa talutin Pusun karsinaansa. Pian tamma muuttaisi latotalliin muiden suokkien tapaan ja minä menettäisin ihanan pinkin kaappini. Saisin tilalle tylsän puisen. Olin kyllä uhannut Kaisulle, että maalaisin uuden kaapin pinkiksi.. aika ihme, ettei nainen sulattanut sitä ideaa ollenkaan. Noh. Koristelisin sen täyteen pinkkejä sydämiä. Ei ainakaan jäisi epäselväksi kenen kaapista oli kyse.

Roudasin Pusun varusteet kaappiin puhdistuksen jälkeen ja vaihdoin rennommat vaatteet ylleni. Kello oli jo niin paljon tälle päivälle, että talli oli melkein tyhjä. Ainoastaan Erik ja Nora olivat vielä tallilla, mutta en nähnyt heitä mennessäni kentälle pinkissä sadetakissani kokoamaan esteitä pois. Hiki puski viileästi illasta huolimatta niskaani, kun kenttä oli viimein tyhjä. Kävin tekemässä vielä Pusulle iltasapuskat valmiiksi ennen kuin heitin tamman ruokakippoon pari porkkanaa ja hipsin kodin suuntaan.