© Miia, Lynn (VRL-05265)

Ulkoasusta kiitos © VRL-02412

Banana Mania, Bansku

VH17-077-0015 / #PKK2497

tanskalainen puoliverinen, ori
musta, 167cm
syntynyt 23.04.2013, 5-vuotias

Tuoja: VRL-05265
Omistaja: Inna VRL-05322
Kotitalli: Auburn Estate

kouluratsu
ko. heA tavoite GP

Fn, KTK-II, PKK-V




Luonnekuvaus

Banana Mania ei ehkä ole kaikista uskottavin kouluratsun nimi, mutta onneksi Banskua ei ole veistetty sen nimestä. Bansku on ensisijaisesti nöyrä, huumorintajuinen ja työstä nauttiva. Sen kanssa on mukava tehdä mitä tahansa, vaikka mukana on vielä paljon nuoren hevosen holtittomuutta. Arkiset toimenpiteet eivät Banskun päätä vaivaa ja se tuntuukin nauttivan suuresti saamastaan huomiosta, puhumattakaan herkuista, joilla oria kovasti yritetään muuttaa lellikiksi. Sen kanssa hyvin helppo tulla juttuun ja usein Banskun voi jättää hieman kokemattomimpienkin ihmisten käsiteltäväksi.

Muiden hevosten kanssa Bansku on seurallinen ja sillä on tietysti myös orimaista silmää naiskauneudelle. Herrasmiehenä Bansku ei kuitenkaan muutu täysin mahdottomaksi tapaukseksi. Banskun voi usein tarhata kenen ruunan ja orin kanssa tahansa. Se ei ole johtajapaikan viejä ja tykkää useinkin leikkiä muiden kaltaistensa kanssa. Tarhasta hakiessa Bansku tervehtii tuttuja ihmisiä hörähdyksellä, mutta ei missään tapauksessa viitsi kulkeutua mutaisimmankaan tarhan lävitse hakijansa luokse. Rämpiköön ihminen vaikka läpi tulen ja jään.

Ratsuna Bansku on vielä todella raaka nuoren ikänsä takia. Orista löytyy kuitenkin todella paljon potentiaalia. Bansku on epätavallisen tasapainoinen liikkeissään ja kantaa itsensä hyvin. Tähän asti ori onkin näyttänyt itsestään merkkejä, jotka takaavat mahdollisimman vaivattoman koulutuksen kohti vaativimpia koulukenttiä. Tietysti Banskussa on vielä nuoren hevosen selkeitä merkkejä lihaksistossa, jonka takia se useinkin on hieman voimaton ja väsyy nopeasti. Kaikki Banskun piirteet kuitenkin selvästi paljastavat, että ori nauttii ratsuna olosta.

Matkustus ei ole Banskulle uusi asia, eikä sen traileriin lastaaminen ole hankalaa. Ori melkeinpä vain tanssahtelee itsekseen traileriin. Matka itsessään sujuu myös hyvin ja enemmänkin Banskulla on aina kiire tulla ulos katsomaan mihin on saavuttu. Kilpailuissa Bansku on alkuun hyvinkin vireä ja innokas suorittamaan koulutehtäviä näyttävästi. Suorituksen jälkeen Banskusta tulee jälleen lungiveikkonen, joka ei turhia hätäile tai hötkyile.

Historia

Tanskassa syntynyt ja tarkoin jalostettu Banana Mania ei ehkä kanna kaikista vakavaotteisinta nimeä. Nimi kuitenkin kantaa juurensa orin varsa-aikaan, kun se rakasti suuresti banaaneja. Palaten tarkemmin Banana Manian historiaan voi huomata selvästi orin sukutaulua katsoessa, että suku on monipuolisesti täynnä olympiahevosia sekä muuten erittäin hyviä jalostuspiirteitä omaavia hevosia. Erityisesti sen emälinja on erittäin hyvä ja kasvattajalla olisikin ollut kaikki edut pitää ori itsellään.

Banana Mania kuitenkin myyntiin Suomeen vain kahden vuoden iässä, jossa sen entinen omistaja kouluttikin orin niin pitkälle kuin se ennen Innalle tuloa oli. Ennen orin myymistä Banana Manian entisellä omistajalla oli tarkat suunnitelmat viedä oria eteenpäin. Kaikki suunnitelmat kuitenkin tyssäsivät omistajan tullessa raskaaksi, ja näin ollen Bansku meni myyntiin Daniel Susinevalle.

Innalla oli orin ostohetkellä tilanne, jossa vanhan estekonkarin jalka ei enää kestänyt kilpailemista, toisen hevosen pää ei kestänyt kisakentillä, yksi hevonen oli nuori ja hieman holtiton, eikä siitä näin ollen tulisi koskaan kisakenttien kruunua. Ainoastaan Innan estehevonen oli täysin kilpailukykyinen. Siksi Inna päätti satsata rahaa vielä yhteen hevoseen, joka oli tarkoitus etsiä ulkomailta. Banskun työmoraali ja halu oppia tekivät erityisesti vaikutuksen Innaan. Joulun välipäivinä Inna raapustikin oman puumerkkinsä myyntikirjaan ja palasi siten kouluhevosten pariin nuoren uuden potentiaalisen hevosen kanssa.

Suku

Jälkeläiset

i Bam Boozle
dwb 169cm m
ii Sir Bjarke
hann 168cm trn
ie Lovetina
dwb 166cm m
e Citronella
dwb 164cm mrn
ei Citrus
dwb 163cm rt
ee Florella
dwb 165cm m

Banskun isä Bam Boozle on erittäin upea suurimerkkinen musta kouluhevonen. Siltä löytyy paljon suurta luonnetta niin hyvässä kuin pahassa. Täydellinen työmotivaatio on vienyt orin GP-tasolle asti, mutta muuten ajatellessaan ainoastaan viidennellä jalallaan, käy se usein hermoille. Bam Boozle on myös haluttu jalostushevonen ja se on jo kerännyt roiman määrän jälkeläisiä, joiden menestys on vaihtelevaa. Osa ei ole vielä kerinnyt edes ratsukoulutusvaiheeseen, kun jotkut jo kilpailevat vaativallakin tasolla. Bam Boozle on koko ikänsä asunut yhdellä omistajalla Tanskassa ja kilpailee yhä GP-tasolla.

Sir Bjarke, Banskun isänisä, on olympiahopeaa voittanut tuumanruunikko hannover. Myös pidemmälle sukua katsoessa löytää muutaman olympiahevosen, joten menestys kulkee selvästi suvun verissä. Sir Bjarke on tulinen hevonen, jolla on hyvin näyttävät liikkeet ja se nauttii suuresti työnteosta. Yhä Saksassa asuva ori ei enää kilpaile vaan on siirtynyt täysin jalostushevoseksi kisaeläkkeellään. Suvun ja menestyksen ansiosta Sir Bjarke on haluttu jalostushevonen, ja suuri osa jälkeläisistä on myös jo yltänyt korkealle menestykselle.

Bam Boozlen emä eli Banskun isänemä, Lovetina, oli musta tanskalainen, joka omasi hyvin ystävällisen ja rakastavan luonteen. Sen suvussa on paljon hyvää kisaverta, mutta Lovetinasta ei koskaan tullut kisahevosta GP-tasolla. Loppujen lopuksi sen liikkeet eivät riittäneet tarpeeksi pitkälle ja siirrettiin siitostammaksi. Lovetina olikin loistava emä kaikille varsoilleen ja suvun ansiosta myös haluttu. Jälkeläiset ovat kaikki hyvin menestyneitä kouluhevosia. Kunnioittavalla iällä Lovetina menehtyi suolikiertymään.

Citronella on nuori mustanruunikon värinen pienikokoinen tanskalainen, joka omaa erittäin hyvän emälinjan. Tamman ura on vielä alussa, koska se astutettiin ensimmäisen kerran jo ennen kunnon ratsukoulutuksen aloitusta. Banskun vieroituksen jälkeen Citronella aloitti koulutuksensa ja on jo hyvässä vaiheessa. Tähän mennessä kisamenestys on ollut hyvää ja Citronella kehittyy koko ajan. Citronella on päässyt näyttämään taitojaan myös muualla Euroopassa ja se omaa lungin asenteen matkustukseen. Muuten tamma on erittäin energinen ja hieman myös vaativa ratsastettavuudeltaan. Onneksi Citronella on nopea oppimaan.

Citrus, tuo oman arvonsa tunteva ja mielialansa aina näyttävä pieni tanskalainen ori, on kaikesta huolimatta hieno kouluhevonen. Ei ehkä se kaikista loistavin olympiahevonen, mutta hyvää menestystä ratsastajansa kanssa Euroopassa niittänyt kuitenkin. Citrus ei pienen kokonsa puolesta ole kaikista halutuin jalostusori, mutta sukunsa ja kisamenestyksen ansiosta, ori on päässyt jatkamaan sukuaan muutaman varsan verran. Vielä kovin moni ei ole kerinnyt hakemaan itselleen kisamenestystä kisakentiltä, mutta Citrus on hyvin periyttänyt näyttäviä liikkeitään.

Banskun emänemä Florella on tarkoin jalostettu musta tanskalainen, joka kantaa hyvää emälinjaa verissään. Se on loistava esimerkki mitä saadaan, kun yhdistetään kaksi olympiahevosta. Näyttävät liikkeet, herkkä luonne ja hyvä menestys kilpailuissa. Florellan kasvattaja omistaa myös tamman emän, joka on jo entinen kisaeläkkeellä oleva olympiahevonen. Parin jälkeläisen jälkeen Florellan laitettiin selkeät tavoitteet korkealle ja tavoitteet ovatkin jo melkein saavutettuja. Tamman kahdesta jälkeläisestä Citronella on ainut kisauransa aloittanut. Orijälkeläinen on vasta eskarivaiheessa koulutuksensa osalta.


Kilpailumenestys

1. 01.02.2018 KRJ GP Armont Stud 04/30 74,64%
2. 06.02.2018 KRJ GP Armont Stud 04/30 75,36%
3. 07.02.2018 KRJ GP Armont Stud 01/30 85%
4. 08.02.2018 KRJ GP Armont Stud 04/30 75%
5. 19.02.2018 KRJ GP Armont Stud 01/30 82,14%
6. 15.02.2018 KRJ GP Aittohaara 05/27 75,71%
7. 01.03.2018 KRJ GP Team J&K 05/40 73,93%
8. 11.03.2018 KRJ GP Colosseum 01/26 76,79%
9. 12.03.2018 KRJ GP Team J&K 05/37 75,35%
10. 15.03.2018 KRJ GP Colosseum 02/26 80%
11. 15.03.2018 KRJ GP Colosseum 03/30 74,64%
12. 15.03.2018 KRJ GP Colosseum 05/30 70,71%
13. 16.03.2018 KRJ GP Team J&K 04/37 79,28%
14. 18.03.2018 KRJ GP Colosseum 05/26 70%
15. 18.03.2018 KRJ GP Team J&K 03/37 74,28%
16. 19.03.2018 KRJ GP Colosseum 05/26 75,71%
17. 19.03.2018 KRJ GP Colosseum 05/26 73,93%
18. 20.03.2018 KRJ GP Team J&K 04/37 75,35%
19. 20.03.2018 KRJ GP Colosseum 04/26 78,93%
20. 23.03.2018 KRJ GP Colosseum 04/30 72,86%
21. 25.03.2018 KRJ GP Colosseum 02/30 77,14%
22. 25.03.2018 KRJ GP Colosseum 05/26 73,57%
23. 26.03.2018 KRJ GP KK Savioja 02/20 80,71%
24. 27.03.2018 KRJ GP Colosseum 01/26 78,93%
25. 28.03.2018 KRJ GP Colosseum 01/26 85%
26. 28.03.2018 KRJ GP KK Savioja 01/20 74,64%
27. 29.03.2018 KRJ GP KK Savioja 04/20 79,64%
28. 30.03.2018 KRJ GP Colosseum 03/26 72,86%
29. 14.04.2018 KRJ GP Rêve de Haussea 02/19 80,71%
30. 14.04.2018 KRJ GP Rêve de Haussea 02/30 77,50%
31. 15.04.2018 KRJ GP Rêve de Haussea 04/19 73,21%
32. 16.04.2018 KRJ GP Rêve de Haussea 03/19 70%
33. 17.04.2018 KRJ GP Rêve de Haussea 03/19 73,57%
34. 18.04.2018 KRJ GP Rêve de Haussea 02/19 79,28%
35. 19.04.2018 KRJ GP Rêve de Haussea 03/19 79,64%
36. 19.04.2018 KRJ GP Rêve de Haussea 05/30 74,28%
37. 26.04.2018 KRJ GP Supernatural 07/50 73,57%
38. 28.04.2018 KRJ GP Supernatural 06/50 76,78%
39. 13.06.2018 KRJ GP Gestüt Helmwald 04/30 78,57%
40. 16.06.2018 KRJ GP Gestüt Helmwald 05/30 71,78%
41. 16.06.2018 KRJ GP Gestüt Helmwald 01/30 83,21%
42. 17.06.2018 KRJ GP Gestüt Helmwald 05/30 71,42%
Sijoituksia yhteensä 39 kpl
Näistä voittoja yhteensä 6 kpl
2.sij 6kpl, 3.sij 6kpl, 4.sij 9kpl, 5.sij 9kpl 6.sij 1kpl 7.sij 1kpl

Paras tulosprosentti 85%
Voittojen tulosprosenttien keskiarvo 81,57%
Tulosprosenttien keskiarvo 76,33%

Fn myönnetty 2018
PKK-V myönnetty 2018
KTK-II 28.2.2018 19,5+16+19 = 72,7%
Rotuleima kohtalainen: ponimainen, sukupuolileima voisi olla myös vahvempi. Hyvä, tasapainoinen runko. Jalkojen kulmaukset hyvät ja asennot vakaat. Kuiva kaula, voisi olla lihaksikkaampi. Melko raskas, ponimainen pää. Siisti toteutus, hyvä kontrasti.

28.01.2018, Rinnstein - HeB - 01/12 87,5%
28.01.2018, Rinnstein - HeA - 04/12 70,7%
18.03.2018, Saaristo hevosopisto - HeA - 03/09 67,23%
22.03.2018, KK Savioja - HeA - 03/07 63,57%
13.04.2018, Auburn Estate - HeA - 02/11 73,57%
15.04.2018, Hukkasuo - HeA - 03/09 66,5%
12.05.2018, Hallava - HeA - 01/09 81,07%
27.06.2018, Seppele - HeB - 02/12 76,78%
29.06.2018, Auburn Estate - HeA - 01/04 73,13%





31.12.2017 PKK Rakenne - Puoliveriset tuom. Pölhö EO-sert
05.01.2018 Tunturin talli Rakenne: Hevosorit tuom. Odelie EO-sert EM: väri
16.01.2018 Järnby Rakenne: Puoliveriorit tuom. Anne HY
14.02.2018 Jinnilä Rakenne: Puoliveriorit tuom. Viiru EO-sert EM: väri/väritys
17.02.2018 Newerra Rakenne: Hevoset tuom. aksu KTK-sert
08.03.2018 Hallava Rakenne: Hevosorit tuom. Lynn EO-sert
28.03.2018 Järnby Rakenne: Puoliveriorit tuom. aksu EO-sert

14.02.2018 Jinnilä Muu kuva: liikekuva tuom. Tuulia KP EM: väri [1]
01.04.2018 Kruunuhaka Muu kuva tuom. Kopoin KP[2]

05.05.2018 Zelos EM: Puoliverisille tuom. Loci EM: Tekniikka

[1] "Kaunis ja sävyrikas väri. Todella upea maalaus, tekniikka onnistunut ja yksityiskohdat ovat hyvin tarkkoja. Kaunis hevonen."
[2] "Upea hevonen upealla toteutuksella! Hienosti saatu hevosen karvapeite kiiltävän näköiseksi."

Varustus

Banskun varusteet näkee orin omasta pinterest-taulusta täällä. Banskun yleinen varusteväri on harmaa ja hopea sekä luumu, nahkavarusteet ovat mustia. Tarkemmat erittelyt varusteista löytyy alta.

Ratsastus

  • Kankisuitset ja koulusatula
  • Kouluhuopa, pintelit ja korvahuppu
  • Ilman kankia ratsastaessa aachenit
  • Enkkuviltti viileällä verryttelyjen ajaksi

Kilpailu

  • Kankisuitset ja koulusatula
  • Valkoinen kilpailuhuopa
  • Musta korvahuppu ja valkoiset pintelit
  • Timanttiotsapanta

Loimitus

  • Aina loimi ulos
  • Sateisella tai tuulisella säällä sadeloimi
  • Kevyellä pakkasella toppaloimi ulos
  • -10 astetta toppaloimen alle fleeceloimi
  • Kovalla pakkasella sisällä talliloimi tai fleeceloimi

Banskulta löytyy myös huopien väreihin sopivat pintelit.
© Equestrian PRO, Sokka Luxuries, Takakujan tallipuoti, Mestyn Varuste

ruusukkeet © Takakujan Tallipuoti

Kuvagalleria


© Lynn (VRL-05265), Alex

Valmennukset

23.02.2018 - kouluvalmennus, valmentaja Daniel Susineva

Talviloman valmennusleiri DS Valmennustallilla osa 1
Perjantai klo 20.00 - Iltaratsastus. Hevoset ratsastetaan venytellen rennoiksi ja vetreiksi.
"Jumppaava, venyttelevä ratsastus on tärkeä osa hevosen hyvinvoinnista huolehtimista", Daniel sanoi ympärillään vielä pitkin ohjin käveleville ratsukoille. "Välillä se vaan unohtuu. On liian kiire tehdä kaikkea fancympaa, harjoitella piruetteja ja ties mitä perushölkkää näyttävämpää ja siistimpää. Mutta ei hevonen voi sillä tavalla toimia, että joka ratsastus on aina prässäämistä."

"Tänään me tehdään justiinsa sitä tylsää ja vaatimattoman näköistä hölkkäilyä. Osa teistä on tehnyt aika pitkän matkan tänne tullakseen, joten on kahta tärkeämpää jumpata hevoset läpi ennen kun laitetaan ne yöpuulle. Mutta tietysti tätä pitäisi sisältyä jokaiseen viikkoon ja jopa jokaiseen ratsastukseen. Rentous ja elastisuus on kuitenkin ihan olennainen asia."

Tunnilla aloitettiin ratsastamalla reipasta käyntiä melko pitkällä ohjalla. Ensimmäiseltä tunnilta saadut opit istunnasta palauteltiin taas mieliin. Hevosta on hankala ratsastaa rennoksi, jos istunta puristaa tai patistaa sitä milloin mitenkin. Käyntiä ratsastettiin sekä suoralla uralla, että suurilla pääty-ympyräkahdeksikoilla, ja hevosten vertyessä myös volttikahdeksikolla ohjaa vähitellen lyhentäen ja hevosta tehokkaasti jalalla ja istunnalla kohti kuolaintuntumaa ratsastaen.

"Eikä se hevonen hakeudu sille kuolaintuntumalle, jos se tuntuma on arvaamaton. Ohjaa pitelevän käden on oltava luotettava ja reilu", Daniel muistutti tiukasti.

Samaa jatkettiin kevyessä ravissa hetken aikaa, kunnes jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle.

"Oikeastaan tässä on se tunnin pihvi. Miten saada hevonen venymään eteen ja alaspäin ja samalla pysymään kuolaintuntumalla, jota me ollaan tässä alkutunnista haettu. Puhutaan työskentelymuodon muuttamisesta ilman, että kadotetaan tahti, tuntuma, kaikki peräänannon alkeet tai peräänanto."

Pitkän aikaa vain ravattiin keventäen ympyrällä välillä suuntaa vaihtaen. Daniel ohjeisti ratsastajia pitämään yläkroppansa hyvin tasapainossa ja hartiat rentoina. Ravin tahdissa käytettiin pohjetta, niin pienesti kuin mahdollista, mutta niin voimakkaasti kuin tarpeellista. Tämä oli jokaisella ratsukolla yksilöllistä, toisille riitti miltei pelkkä ajatus ja aavistus pohjeavusta, toiset ratsastajat joutuivat aluksi olemaan napakampia.

"Sitä pohjetta ei käytetä yksin, vaan samalla kun pohje napauttaa tai kevyesti jännittyy, purista hieman nyrkkiä kiinni. Ja avut myös hellittävät nopeasti, mutta ohjastuntumasta ei luovuta. Tasainen ohjaspituus säilyy, mutta käsi antaa merkin kevyellä puristuksella."

Vähitellen, toiset nopeammin ja toiset hitaammin, hevoset alkoivat reagoida vievämällä turpaansa eteen ja alas. Keveän, mutta säilyvän ohjastuntuman merkitys korostui. Jos ohja siinä vaiheessa putoaisi pitkäksi, hevosella ei enää olisi kuolaintuntumaa jota kohti venyttää. Toisaalta, jos käsi jäisi jähmeänä vetämään työskentelymuotoaan venyttävää hevosta vasten, siihen loppuisi venytys.

"Jokaisella näistä hevosista on oma rajansa siinä, miten paljon ne voi venyä ilman, että ne kaatuu lavoilleen ja nenilleen. Tarkoitus on kuitenkin yhä pitää ne kevyinä, kevyellä ohjastuntumalla, ei ajaa niitä painamaan ohjalle. Kun tuntuu siltä, että tuntuma joko käy raskaaksi tai tyhjenee, on palattava takaisin alkupisteeseen. Välillä niin käy. Välillä on tarkoituksenmukaista myös palata alkupisteeseen tahallaan, pyytää hevosta taas kohottamaan päätään ja lyhenemään. Se, että pystyy tekemään niin ja taas pyytämään hevosta venymään takaisin eteen ja alas, on ideaalitilanne. Sitä pitää harjoitella. Kerta kerralta se käy helpommaksi ja kerta kerralta opitte paremmin huomaamaan, milloin tuntuma meinaa hävitä."

Maneesissa ravasi kourallinen enemmän tai vähemmän tyytyväisen näköisiä hevosia. Ympyröiltä palattiin suoralle uralle yhä välillä venyttäen ja välillä taas korkeampaan muotoon palaten. Ihan kaikki hevosista eivät suoralla uralla yhtä tasaisina pysyneetkään, mutta kolmikaarista kiemurauraa ratsastaessa nähtiin taas rentoutumista.

Tunti lopeteltiin laukkaamalla koko maneesia ympäri lyhyet sivut puoliympyrän omaisesti pyöristäen. Kun hevoset olivat rentoja, ratsastajat pidensivät hieman ohjaa ja hevoset seurasivat kuolainta pidempään muotoon. Siitä oli hyvä siirtyä käyntiin ja antaa pitkää ohjaa.

24.02.2018 - kouluvalmennus, valmentaja Daniel Susineva

Talviloman valmennusleiri DS Valmennustallilla osa 2
Lauantai klo 17.00 - Neljäs ratsastus. Lennokkuutta laukkaan, ryhtiä raviin.
Tunnin tehtävä oli kolahtanut omalle kohdalleni viimeisimmässä Klausin valmennuksessa. Ratsuna minulla oli siellä ollut Clarimonde, joka oli suurikokoinen ja vielä hieman nuoruudenvetelä. Harjoitus oli ollut hyvä työkalu, ja mikä parasta, erinomaisen muokattavissa vaikka minkätasoisiin treeneihin. Miksei myös talvileiriläisille?

Valmistelevassa verryttelyssä koetettiin pitää huoli, että jokainen hevonen liikkui pohkeesta haluttaessa eteen ja sivulle sekä asettui ja taipui. Käynti-ravi-siirtymisiä ohjeistin tekemään tarkasti pisteissä: juuri ratsastajan valitseman kirjaimen kohdalla hevosen piti hypähtää raviin ja liukua käyntiin.

Sitten päästiin pihvi numero ykköseen, laukannostoihin. Simppeliä:
1) Käynnissä pituushalkaisijalle ja hevonen suoraksi. Tästä olin tarkka. Seuraavaan vaiheeseen ei päässyt siirtymään, ennen kuin hevonen todella oli suora ja ratsastaja keskellä hevosta.
2) Pohkeenväistöä uraa kohden. Alkutunnista väistö sai olla tarvittaessa loivaa. Osa hevosista tahtoi rysähtää väistöä johtavalle lavalleen, ja tällöin pyysin pientä asetusta liikkeen suuntaan. Muutoin painotin, että asetus sai olla aavistuksenomainen ja liikkeen suunnasta poispäin. Asettaessa ei saanut jäädä vetämään ohjasta, jottei lapojen liikkuvuutta ja jalkojen ristiin astumista rajoitettaisi ja hevonen jännittyisi vetävää kättä vasten.
3) Uralle saavuttaessa huolellinen suoristus, myötäys sisäohjasta ja myötälaukan nosto. Sisäohjan myötäys oli perusteltu ohje, sillä usein ratsastajat varmistelivat halutun laukan nostoa jännittämällä laukan sisäkättä. Tällöin kuitenkin hevoset eivät työntäneet laukan sisätakajalkaa syvälle rungon alle, niin kuin olisi ollut toivottavaa, jotta laukkaan tulisi voimaa ja poljentaa. Jollekin ratsastajista sanoinkin, että hänen tulisi ajatella laukkaa nostaessaan hevosen sisätakajalkaa venymässä kohti joustavaa sisäohjan tuntumaa. Tarkoitus ei ollut päästää tuntumaa lörpähtämään, koska silloin hevosella ei olisi mitään, mitä tavoitella, mutta kättä lukitsemalla hän rakentaisi seinän, johon hevosen liike töksähtäisi.

Tehtävää tehtiin hieman varioiden. Jos nostot seinän tukemana sujuivat, edellytin, että väistöstä suoristaminen ja laukan nosto tapahtuisi pari metriä uran sisäpuolella.
"Valitse se ura, jolle hevosen suoristat, ja seuraa täsmälleen sitä seinänsuuntaista uraa päätyyn asti. Ei mitään huojumista ja horjumista ja valumista ja kiemurtelua."

Väistön askellajia vaihdeltiin ratsukon mukaan: osa teki tehtävän alkuosan käynnissä, osa kokeili ravia.

Alkuvaiheessa tehtävä päättyi käynti- tai ravisiirtymään lyhyen sivun keskellä. Vaikka periaatteessa kyttäsin pituushalkaisijalle kääntyvien hevosten suoruutta ja näin ollen siirtymät tehtiin selkäni takana, päädyin silti sivaltamaan pari ripittävää kommenttia siitä, miten siirtymäkin oli yhä osa tehtävää ja se piti ratsastaa yhtä huolella kuin kaikki muukin. Löysäilyä heti kun silmä välttää, pah.

Lisäsin tehtävän sujuessa ratsukosta riippuen 10-12 metrin ravivoltin lyhyen sivun keskelle. Laukasta raviin siirtyminen oli osalla aika holtiton tapahtuma. Se, että siitä piti heti olla valmis ratsastamaan voltille, pakotti kontrolloidumman siirtymän... no, yrittämiseen.

Pienten hengähdyskäyntien jälkeen tehtiin vielä ravipörhistelyä.
"Me tehdään minisiirtymisiä. Vähän kuumennetaan hevosia kyselemään, että mitä me oikein halutaan", tarjoilin tehtävää. "Käynnissä rakennatte energiaa niin, että hevonen on juuri siirtymässä raviin - ja sitten hellitätte. Me siis pyydetään hevosia ihan siirtymisen partaalle, ja sitten paine pois."

Aika moni hevonen rupesi reagoimaan jo parin kuumennuskerran jälkeen nopeammin paineeseen. Siinä vaiheessa annoin ohjeeksi siirtää hevosen raviin kolmeksi askeleeksi ja jälleen käyntiin. Vähitellen ravipätkä piteni, ja sitten kehotinkin ratsukot siirtymään jatkuvaan raviin.

"Niissähän on jo paljon enemmän ryhtiä", huomautin. "Keventäkää hetki, ja kun tuntuu hyvältä, alkakaa venyttää niitä pidemmälle ohjalle. Niin kuin tähänkin asti, ohjaa pidennetään vain siihen asti, missä hevoset pysyy kevyinä ja tasapainossa. Ei hukata tätä ryhtiä ja päästetä niitä levähtämään ihan kyntöruuniksi, vaikka loppuraveja jo mennäänkin."

25.02.2018 - kouluvalmennus, valmentaja Daniel Susineva

Talviloman valmennusleiri DS Valmennustallilla osa 3
Sunnuntai klo 10.30 - Viides ratsastus. Suoruus ja symmetria.
Tehtäväkuvaukset:

Tunnilla tehtiin paljon väistöjä ja taivutuksia molempiin suuntiin. Daniel haastoi ratsastajia tarkkailemaan, taipuiko oma hevonen tasaisesti molempiin suuntiin ja säilyikö tahti yhtä vaivattomasti.
Tehtävinä:
1) Verryttelyssä loivat & kolmikaariset kiemuraurat ja suuret kahdeksikot.
2) Pituushalkaisijalta tötteröiden ohjaamana voltteja molempiin suuntiin. Taipumisen tarkkailu myös kulmissa.
3) Pituushalkaisijalta pohkeenväistöä molempiin suuntiin uraa kohti, pitkälle sivulle saavuttaessa vaihto avotaivutukseen (tarvittaessa ensin voltti).
4) Nelikaarinen kiemuraura ensin ravissa, sitten laukassa. Laukanvaihdot käynnin kautta keskihalkaisijalla.
Tunnilla kuultua:
"Pehmennä kättä. Muuten saat sitä mitä tilaat, rautakankena vastaan pullikoivan hevosen. En mäkään haluaisi työskennellä sellaisen työkaverin kanssa, joka vaan pakottaa ja vaatii."
"Hei... se joka kaataa tötteröitä, saa kyllä ihan ite nostaa ne."
"No eihän se tossa ollut väistöön lähtiessään mitenkäänpäin suora, ilmankos väistö meni ihan vänkyräksi!"
"Vipinää siihen jalkaan! Älä hyvä nainen purista sitä, sehän hyytyy ihan silmissä."
"Mikä kulma toi oli? Mä näin sen kyllä. Taas. Dujardinkin painottaa kulmien tärkeyttä, siellä sitä korjaavaa ja valmistelevaa työtä tehdään ohjelmien aikanakin!"

10.03.2018 - kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja

Tie Tähtiin kisoihin pohjautuva kouluvalmennus Auburn Estatessa, valmentajana Amanda Sokka

Saavuin tallille todella viime tipassa. Mulla oli vain neljäkymmentä minuuttia aikaa ennen valmennusta. Pika vauhtia kiiruhdin tarhoille, nappasin Banskun narun portin vierestä ja pyydystin orini kiinni. Onneksi Bansku oli vuorattu kaulapalallisella loimella, niin mun ei tarvitsisi kuin nopsaan harjata se lävitse, varustaa ja mennä tekemään alkukäyntejä. Bansku askelsi reippaasti rinnallani talliin ja omaan karsinaansa. Riisuin siltä loimen yltä ja taputin kaulalle.

Viikkasin loimen siististi kuivumaan ja kävin vaihtamassa itselleni talvikenkien tilalle ratsastussaappaat ja muut ratsastusvarusteet. Raipan laitoin kainaloon, kun otin sylini täyteen Banskun treenivarusteita. En kerinnyt siinä tilanteessa olla edes innoissani ostamistani uusista varusteista. Tähän asti me oltiin Banskun kanssa käyty valmennuksissa ihan perus treenivarusteilla. Nyt Tie Tähtiin kisojen kunniaksi olin käynyt ostamassa Banskulle mustat varusteet; pintelit, korvahupun ja satulahuovan. Se jos mikä olisi varmasti tyylikästä.

Varusteet sylissä palasin orin karsinan luokse ja asettelin ne karsinan edustalle odottamaan. Nopeasti vedin orin lävitse perusharjalla, loimen ansiosta orissa ei tosiaan kamalasti likaa ollut, ja puhdistin lumiset kaviot. Harjan ja hännän selvitin ripeästi kammalla. Bansku yritti turvallaan etsiä takkini taskuissa olevia herkkuja, mutta työnsin orin mustan turvan pois tieltä. Hemmottelu odottakoon valmennuksen päättymistä.

Käytävällä taiteilin jälleen kaikki Banskun varusteet syliini ja palasin karsinaan. Siellä taas sain taiteilla niin, että uusi käyttämätön huopa laskeutui ensin orin sään kohdalle ja sen päälle koulusatula. Sekin oli uusi. Mittatilaustyönä valmistettu musta nahkapenkki oli taivas. Olin teettänyt sen heti, kun Bansku oli muuttanut talliin. Satulan jälkeen paikalleen löysi korvahuppu ja sen päälle perus mustat aacheninsuitset. En ollut vielä löytänyt hyviä laadukkaita kankisuitsia, joten perussuitset saivat toistaiseksi kelvata. Onneksi Bansku toimi niillä myös todella hyvin. Remmit kiinni ja sen jälkeen orin jokaiseen jalkaan vielä toistaiseksi karvattomat pintelit.

Vilkaisin nopeasti Polarin aktiivisuusrannekettani ja huokaisin helpotuksesta. Aikaa oli vielä kymmenen minuutin alkukäynneille. Vielä nopeasti hain uuden Sokka Luxuries merkkiä olevan violetin värisen ratsastusloimen. Tarvitsisi varmaan vielä ostaa musta juurikin virallisempaa käyttöä varten.
”Noni, mennääs sit”, sanoin orille, kun naksautin kypärän soljen kiinni.
Tartuin kangasohjista kiinni ja talutin Banskun ulos tallipihaan. Kiristin vyötä vielä parilla reiällä ja laskin sen jälkeen vasemmanpuoleisen jalustimen. Nostin saappaani hopeiselle jalustimelle ja ponnautin itseni mustaan koulupenkkiin. Bansku liikahti hieman, kun laskin toisenkin jalustimen, mutta lyhyt pidäte piti orin paikallaan. Toinenkin saapas tavoitti pian jalustimen ja painoin violetit kannukseni Banskun kylkiin. Ori lähti reippaasti liikkeelle ja myötäilin sen käyntiaskelia.

Pysyttelin maneesin lähistöllä ja huomasin valmennuskaverini saapuneen paikalle. Tyttö talutti tummanrautiasta tammaa. Ennen kuin kerkesin tervehtimään, maneesin ovet avautuivat ja edellinen ryhmä poistui. Heilautin kättäni Julialle, joka poistui maneesista viimeisenä. Tervehdyksen saatuani, ratsastin Banskun maneesiin ja päästin sen kävelemään uralle. Jätin myös ratsastusloimen katsomon laidalle.

”Ja ohjat käteen, hopihopi”, Amandan ääni kuului maneesin ovelta terävänä.
Onneksi olin kävellyt Banskun kanssa etukäteen. Keräsin ohjat tuntumalle ja aloin heti ratsastaa Banskua kunnolla. Kulmat tein mahdollisimman huolellisesti, tahdin pidin reippaana ja koko ajan pidin tuntumalla pientä liikettä, jotta ori pysyi kuulolla. Kaikki huolellisuus ei tuntunutkaan riittävän Amanda Sokalle.
”Inna, mitä tuo on? Ohjat nyt tuntumalle! Koko ajan ne ohjat vain valuu entistä enemmän! Ratsasta sitä eteen. Missä pirussa ne jalat nyt menevät?”
Siinä vain pari valitusta, mitä Amandan suusta kuului ja se turhautti todella. Jo ensimmäisen puolin tunnin jälkeen olin varma, että en todellakaan siirtyisi Amandan valmennukseen. Ellei Daniel valmentaisi meitä, etsisin valmentajan jostain muualta.

Siirtymisissä Bansku tuntui todella keveältä. Se siirtyi käynnistä hyvin raviin ja takaisin, sama ravi- ja laukkasiirtymisissä. Ainoa vain, että valmentaja oli jälleen erimieltä.
”Sen jalat laahaa, Inna”, Amanda huokaisi turhautuneena ja pinnistin mieleni, etten itse kohta räjähtäisi.
Loppuvalmennusta epätasaisien pysähdyksien ja siirtymisien keskuudessa voisi kuvailla hyvin epäonnistuneeksi. Paria ihan hyvää siirtymää tai pysähdystä ei voisi edes liittää onnistuneen valmennuksen kanssa samaan lauseeseen.
Tämäpä lähti hyvin liikkeelle.

12.03.2018 - kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja

Tie Tähtiin kisoihin pohjautuva kouluvalmennus Hallavassa, valmentajana Aleksi

Melkein jo peruutin koko valmennuksen. Melkein jo peruutin koko kisaosallistumiseni. Oliko tämä todella vielä meidän paikka? Oliko Bansku liian nuori kilpailemaan näin vaativalla tasolla? Se täyttäisi kuitenkin vasta viisi. Huokaisin auton ratin takana ja käänsin radiota isommalle. Muu talliporukasta matkusti edellä kulkevassa yhdistelmässä, jota ajoi Isabella. Kukaan ei ollut tullut mun matkaseuraksi ja Banskukin joutui matkustamaan yksin, vaikka edellä kulkevassa trailerissa Armi olisi ollut sopivaa matkaseuraa. Kaksikko oli jo entuudestaan kuitenkin tuttuja toisilleen. No, ainakin sain murehtia itsekseni paskaa ratsastustani. Ainakin sitä se oli Amanda Sokan mielestä.

Parkkeerasin autoni lähelle muita ja nousin ulos. Sain Banskun ensimmäisenä ulos trailerista. Ori oli helppo kuljetettava, vaikka se uusissa paikoissa oli samanlainen kuin moni muu höntti. Pää korkealla se ilmoitti olevansa saapunut ja tutki korvat pystyssä kuin jäniksellä uusia maisemia. Samoin kovaa ääntä piti Valerie, joka hirnahti vielä kovemmin. Valeriella taisi olla kiima-aika, kun Bansku pörhisteli epätoivoisesti tammalle ja hörisi kurkunpohjaltaan flirttailevasti.

Viivi ja Rilla osallistuivat ainoina ensimmäiseen valmennukseen, joten veimme hevoset sisälle talliin varustamista varten. Muistinkin samassa, että olin nähnyt Halcyonen nimen osallistujalistassa. Ajatella, että siitäkin pienestä Hazelin rimpulasta oli kasvanut isotyttö. Siispä jätin Banskun talliin odottelemaan ja karkasin maneesiin seuraamaan valmennusta. Istahdin Isabellan viereen ja Rillan sijaan pidin katseeni toisessa ruunikossa. Eevi-Sofia ratsasti hyvin ja hui hitto! Hanistahan oli kasvanut jo valtava! Ja mä ihminen ajattelin Hazelin korkeuden hieman hillitsevän varsan säkää tulevaisuudessa. Ransu, kun oli käytännössä kepeät 180 cm. Väärässä olin.

Valmennuksen loputtua poistuin maneesista, vaikka olin luvannut Julialle kuvata niiden valmennuksen. Sen sijaan päätin etsiä Eevi-Sofian käsiini ja kysellä tarkemmin Hanin kuulumisia. Sitten mun pitäisikin jo laittaa Bansku kuntoon. Eevi-Sofian kanssa meillä oli hyvä juttelutuokio ja sain kuulla paljon tarinoita Hanista.

Bansku pyöri innoissaan karsinassaan, kun palasin sen luokse. Riisuin siltä loimen ja heitin kippoon puolikkaan pilkotun banaanin. Loput söin itse pieneen nälkään. Harjasin Banskun huolellisesti. Aloitin kaulalta ja etenin peräpäätä kohde, jalat viimeisenä ja sama toiselle puolelle. Selvitin harjan ja hännän huolellisesti, jonka jälkeen tein pienen letin häntään.

Melkein jätin Banskun varustamatta, kun muistin jälleen viime valmennuksen. Mitä turhia laittaa hevonen siistiin kuntoon, jos valmennuksesta ei edes tulisi mitään? Isabellan ilmestyttyä paikalle en voinut kuitenkaan peruuttaa. Sen sijaan varustin Banskun mustalla huovalla, samanvärisillä pinteleillä ja korvahupulla. Kiristettyä vyön ja sujautettua suitset orin päähän, oli Bansku valmis. Itse kävin vielä hakemassa oman kypärän ja raipan.

Aurinko teki jo laskuaan, kun talutin Banskun ulos ja kohti maneesia. Maneesin ulkopuolella seisoi jo muut valmennukseen tulevat. Viime valmennuksesta tuttu punapää tummanrautiaan tamman kanssa ja joku jätkä vaaleanruunikon puokkitamman kanssa. Olikohan tuo sama tamma, joka Minkalla oli ollut ratsutettavana Vaahterapolussa joskus? Banskun olemus muuttui pörhisteleväksi, kun se näki kaksi kaunista tammaseuralaista.

Viittä vaille puoli seitsemän maneesin ovet aukenivat ja pääsimme nousemaan hevosten selkään. Vilkaisin Juliaa, joka ratsasti Valerien kanssa ohjat pitkinä ja pysäytin Banskun kaartoon. Keskityin kiristelemään vyötä ja laskemaan jalustimet alas. En jaksanut alkaa lähteä etsimään penkkiä, miltä nousta ylös, joten pujotin saappaani jalustimeen ja ponnautin itseni maasta mustaan koulupenkkiin. Päästin Banskun suoraan uralle kävelemään alkukäyntejä. Ruuhka uralla kesti niin kauan, kunnes edellisen valmennuksen porukka lähti pois.

Mulle tuli valmennuksen aikana hieman parempi fiilis. Banskulla oli melkeinpä jopa tylsää, koska valmennus sisälsi hyvin paljon pelkkää perustyötä. Yritin koko ajan pitää sen kiireisenä. Huomasin kuitenkin, ettei nuori ori viitsinyt yrittää tehdä täysillä tehtäviä, jotka kuuluivat paljonkin alemmalle tasolle. Ei sillä, en väitä, ettei perusratsastuksesta olisi ollut meille apua. Aleksin kanssa käytiin läpi missä tulisi parantaa ja mitä tavoitteita meillä oli kisojen suhteen. Aleksi antoi aivan erilaista kommenttia kuin Amanda, enkä oikein osannut sen pohjalta enää vastata miehelle meidän mielialasta tulevia kisoja varten.

Meillä olisi edessä vielä yksi valmennus ennen ensimmäisiä osakilpailuja. Uskoin, että vasta kisojen jälkeen näkisin, minkälaisia tavoitteita meidän kannatti Banskun kanssa asettaa kisojen suhteen. Olisiko kilpailut täydellinen floppi meidän osalta vai kannattaisiko meidän jatkaa panostusta. Pian se jo selviäisi.

16.03.2018 - kouluvalmennus, kirjoittanut Henry Sääri & omistaja

Tie Tähtiin kisoihin pohjautuva kouluvalmennus Saariston Hevosopistolla, valmentajana Henry Sääri

Henry kertoo: Nuori hevonen ja tasainen ratsastaja, olivt ensimmäinen ajatukseni. Ratsastaja lämmitteli hevosen melko ammattitaitoisesti pidemmässä muodossa. Ja valmennuksen alussa pyysin ratsukkoa jäämään samaan moodiin. Halusin ensin nähdä hevosen rentona, koska todennäköisesti prässääminen hieman hermostuttaisi sitä. Hevosen liikemekaniikka oli kuitenkin senv erran hyvä, että helppo A olisi helppoa kauraa suorittamisen puolesta ja ilmeisesti ratsukko oli hakemassa kisarutiinia tällä kierroksella. Kun alettiin kokoamaan, Bansku pörhäköityi ja ratsastaja jäykistyi. Pyysinkin ratsastajaa pysymään yhtä rentona kuin lämmittelyssä ja ennemmän leikitellen ratsastamaan tehtävät: nuori hevonen, nuori asenne. Bansku vähän pääsikin löysemmäksi, mutta selvästi parempaan mielentilaan. Treenasime pohkeenväistöä, suoruutta ja laukannostoja sekä pieniä vastalaukkapätkiä.

Omistaja kertoo:
Jo kolmatta kertaa talutin Banskun samaan valmennukseen tummanrautiaan hevosen ja tämän ratsastajan kanssa. Sen verran olin jo viitsinyt tiedustella, että hevonen oli Seppeleessä toimiva tuntihevonen, Eela, ja ratsastaja Fiia Joku. Sukunimeä en enää kuitenkaan muistanut. Valmennus itse järjestettiin Saariston hevosopistolla. Paikka oli itselleni aivan uusi, enkä ollut koskaan ennen käynyt siellä. Myöskään Henry Sääri ei ollut mua koskaan ennen valmentanut, en ollut edes koskaan kuullut miehestä.

Henry Sääri paljastui lopulta melki 180 cm pitkäksi ja hieman ylitse kolmikymppiseksi mieheksi. No, nimikin kyllä kertoi tämän olevan mies. Alkukäyntien aikana Henry vaikutti rennolta ja mukavalta valmentajalta. Saisi nähdä muuttuisiko mieleni ajan kuluessa. Pian kokosimme ohjat tuntumalle ja aloittelimme. Pieni hipaisu kannuksilla antoi Banskulle käskyn siirtyä raviin. Kevensin orin tahdissa ja pyrin pitämään sen alkuun pidemmässä muodossa. Alkulämmöt saatiin tehdä suhteellisen itsenäisesti, joten pyrin tekemään samoja asioita kuin ilman valvontaa. Kahdeksikkoa, loivia kiemuroita ja avoja.
”Oikein hyvä, pidä se samassa rennossa moodissa”, Henry antoi kommenttinsa verryttelyn päätteeksi.

Taputin Banskua kaulalle. Työskentelyn aloitimme pohkeenväistöillä. Bansku muuttui hieman kireämmäksi, kun aloin kokoamaan sitä enemmän ja se sai mut itseni jäykäksi. Väistöissä Bansku astui kyllä hyvin ristiin molemmissa askellajeissa, mutta suoruutta väistöissä ei ollut alkuun ollenkaan. Parilla ensimmäisellä kerralla Henry ei asiasta edes maininnut, mutta sen jälkeen aloin saada neuvoja rennommasta istunnasta. Hiljalleen paransin omaa istuntaa ja keskityin pitämään Banskun väistöissä mahdollisimman suorana.
”Oikein, paljon parempi. Suorempi ja rennompi”, Henryn sanat kaikuivat maneesissa, kun väistin Banskua uralle ravissa.

Valmennuksen teemana helposti pystyi pitämään suoruutta. Suoruuteen keskityttiin myös laukannostoissa, joita tehtiin uralla ja pituushalkaisijalla. Ensin nostoja tehtiin ravin kautta. Ensimmäisessä nostossa olin itse liian hätäinen, jonka takia Bansku ryntäsi laukkaan.
”Heti uusi nosto”, Henry komensikin ja hidastin orin takaisin raviin.
Seuraava nosto oli paljon hallitumpi. Bansku ei rynnännyt, mutta silti nostosta puuttui paljon puhtautta.
”Yritä tehdä tehtävät hieman leikin kautta”, Henry kommentoi. ”Se on nuori, joten ota sille myös nuori asenne.”
Ööm, okei. Muutin ratsastustani Henryn ohjeistuksen laiseksi ja huomasin heti Banskun ratsastuksessa eron. Se muuttui joo hieman pidemmäksi, mutta ratsastus oli rennompaa ja hauskempaa. Myös laukannostot käynnin kautta sujuivat sen jälkeen selvästi paremmin. Pituushalkaisijalla laukannostoissa pystyttiin keskittymään paremmin suoruuteen. Ratsastajana sain olla tarkkana, että todella tulimme suoraa linjaa, eikä laukannostossa linja kadonnut mihinkään. Se oli selvästi mukavaa aivojumppaa myös Banskulle.

Valmennus sisälsi vielä myös pieniä pätkiä vastalaukkaa. Niissä Bansku toimi alusta asti hyvin. Se oli jo vetrynyt kivasti ja selvästi nautti työnteosta. Hyvillä mielin annoin sen ravata loppuraveja pidemmällä ohjalla. Taputin sitä kaulalle, kun se venytti itseään ja askeltaan. Ravasimme molempiin suuntiin väistellen Fiiaa ja Eelaa. Ilmeisesti myös valmennuskumppanillani oli mennyt hyvin. Siirrettyäni Banskun käyntiin, vapautin ohjat. Henry antoi vielä hieman kattavamman kommentin meille yksitellen. Banskun kanssa meidän kannattaisi todellakin mennä hieman sen leikin kautta. Banskulla oli hyvä mekaniikka ja halut oppia.

Valmennuksen loputtua hoidin Banskun pois ja mietin päässäni mitä mieltä itse olin. Bansku oli tänään erittäin hyvä ratsastaa, mutta en vain vieläkään saanut Amandan negatiivisia kommentteja pois päästäni. Ääh, loppui nyt se perkuleen sättiminen yhdestä valmennuksesta. Meillä oli kaikki muut valmennukset mennyt hyvin, joten varmasti me pärjäisimme ylihuomisissa kisoissa. Huomenna me kertaisimme radan Saariston tiluksilla pariin kertaan kevyellä liikunnalla, jonka jälkeen Bansku saisi viettää rennomman päivän ennen kisoja. Me tultiin tänne voittamaan!

24.3.2018 - kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja

Tie Tähtiin kisoihin pohjautuva kouluvalmennus Seppeleessä, valmentajana Daniel Susineva

Valehtelisin hieman – ehkä jopa tosi paljon – jos väittäisin, ettei mua jännittänyt osallistua Danielin valmennukseen tänään. Siitä oli vasta pari viikkoa, kun Daniel oli ilmoittanut lopettavansa meidän valmentamisen. Eikä mies ollut sen tarkemmin asiaa selitellyt. Totta kai me nähtiin töissä ja Daniel piti ohjattuja valmennuksia, kun ratsastin miehen hevosia. Siellä Daniel oli kyllä asiallinen, enkä vieläkään oikein ymmärtänyt miksi mies oli yhtäkkiä vain ilmoittanut, että mun kannattaisi siirtyä Amanda Sokan valmennukseen.

Ja ettei tämän päivän valmennus ollut tarpeeksi jännittävä, olin tietysti yksin valmennuksessa. Kukaan muu Seppeleen ulkopuolelta ei ollut ilmoittautunut Hard-tason valmennukseen. Siksi noustuani selkään ohjasin Banskun yksin valaistulle maastolenkille, vaikkapa eipä puoli kolmen aikaan vielä pimeää ollut. Uusista maisemista huolimatta annoin orin kulkea alkukäynnit pidemmällä ohjalla omaan tahtiinsa. Eipä nuorta oriani paljon vähempää voinut tänään kiinnostaa oudot reitit. Kunnon alkukäyntien jälkeen olimme Banskun kanssa maneesin luona viittä vaille kolme.

Tasan kolmelta maneesin ovet avautuivat ja edellinen kolmikko asteli naamat hieman punaisina ulos maneesista. Tervehdin Fiiaa, jonka kanssa olimme kisojen aikana olleet paljon samassa valmennuksessa. Sen jälkeen ratsastin Banskun maneesiin ja riisuin siltä mustan ratsastusloimen katsomon kaiteelle.
”Hei”, tervehdin Danielia, joka siivosi kakkaläjää pois.
”Moi”, Daniel vastasi.
Perhosia lenteli mahassani ja todella toivoin valmennuksen menevän hyvin jännityksestä huolimatta. Kokosin ohjat heti tuntumalle ja annoin Banskun kävellä omaan tahtiinsa uraa pitkin odotellessani ohjeita.
”Nosta vain ravi ja löysää tuntumaa. Pidetään ohjat pitkinä alkuverryttelyn aikana, niin Bansku pääsee vapaammin liikkumaan. Tavoitteena on letkeä ja eteenpäin menevä ravi.”

Tein työtä käskettyä. Ohjat löystyivät ja Bansku nosti reippaan ravin. Daniel käski tehdä suuria kaaria omaan tahtiin ja myös suoralla uralla. Bansku oli onneksi hevonen, jolta ei tarvinnut vaatia eteenpäin. Ensin töitä tehtiin paljon ravissa molempiin kierroksiin ja sen jälkeen myös laukassa.
”Väärä laukka, vaihda rauhassa oikea ravin kautta”, Daniel tokaisi. ”Se oli täysin sun virhe. Selkeämmät avut ja anna sen vapaasti liikkua eteen. Oikein hyvä, Inna, parempi.”

Danielin valmennuksessa tuntui erittäin helpolta olla, kunhan sain itsestäni pois alkujännityksen pois. Mies tunsi meidät entuudestaan todella hyvin, joten tiesi kaikista parhaiten Tie Tähtiin valmentajista, mikä meillä mahdollisesti mättäsi. Pienten levähdyskäyntien jälkeen palasimme jälleen töihin istunnan työstämisen parissa. Teimme harjoitusravissa keskiympyrää vaihdellen sen kokoa. Sen lisäksi, että Daniel puuttui jokaiseen pieneen virheeseen istuntani kanssa, pääsin kunnolla ratsastamaan Banskua lävitse. Sen takajalat saatiin hyvin mukaan ja Danielin istunnannipotuksella todella oli selvä vaikutus orin ratsastettavuuteen.

Laukannostoissa keskiympyrällä turvauduin välillä hieman liikaa ohjaan, kun Bansku kiskaisi itsensä laukkaan. Sen takia pari kertaa laukka siirtyi heti takaisin raviin.
”Anna sen nostaa laukka, kokoa sitä vasta noston jälkeen ja tee seuraavan noston aikana selväksi, että ryntäys ei käy”, Daniel ohjeisti.
Saimme aikaa todella hyviä nostoja, kun Banskukin malttoi leikkisän mielensä. Taputin oria kaulalle, kun siirsin sen käyntiin Danielin antaessa luvan ja löysäsin tuntumaa hengähdyskäyntejä varten.
”Joko oot kokeillu sille kankia?” Daniel kysyi.
”En vielä.”
”Harkitse asiaa”, Daniel vain totesi. Selvä. Kanki ostoksille.

Loppuvalmennus sujui meiltä hyvin. Bansku teki hyviä pysähdyksiä ja istunnalla sain tänään paljon aikaan. Daniel ainakin vaikutti tyytyväiseltä meidän suoritukseen tänään. Ainoastaan tervehdyslinjaa Daniel pisti meidät tekemään tukahduttavan kauan. Yksikin takajalka vinossa tai kirjaimen yli meneminen, pisti miehen laittamaan meidät tulemaan tervehdykseen uudestaan ja uudestaan. Tuskin edes kilpailutuomari oli noin tarkka. Kaikkiaan valmennus kuitenkin meni omasta mielestäni hyvin.

Daniel antoi vielä loppuun meille todella kattavan kommentin ja parannusehdotukset tulevia treenejä varten. Kaikesta meidän välillä olevasta kireydestä huolimatta sain paljon käteen tästä valmennuksesta.

24.3.2018 - kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja & Kristiina

Tie Tähtiin kisoihin pohjautuva kouluvalmennus Järnbyssä, valmentajana Kristiina

Järnbyn tilat olivat kyllä aika luksusta. Oma joku pihassa ja huh mitkä tilat sekä hevoset olivat hienoja. Talutin Banskua maasta käsin ennen valmennusta ympäri tallialuetta. Meillä oli takana viikon taukoa, koska itse olin matkannut kenttäratsastuksen pariin Kanadaan asti. Bansku itse oli saanut ottaa rennosti kyseisen ajan, paria päivää lukuun ottamatta, kun joku oli käynyt sitä liikuttamassa. Reissusta matkaan oli tullut myös kankisuitset, joita tänään en kuitenkaan halunnut vielä Banskun päähän ensimmäistä kertaa laittaa, mutta odotin kyllä niiden kanssa treenausta.

Viisi minuuttia ennen valmennusta, kampesin itseni Banskun mustaan koulusatulaan ja ratsastin sen sillan kautta joen ylitse kohti maneesia. Ovien avattua ja edellisen ryhmän poistuttua, ratsastin Banskun maneesiin. Tänään valmennuskavereina oli kimo hevonen, jonka muistan joskus nähneeni sekä jo tutumpi Hallavasta tullut Lilja. Valmentajana Kristiina oli myös uusi valmentaja, jonka valvovan silmän alla en ennen ollut. Tie Tähtiin kisojen myötä olin päässyt monipuolisesti myös uusien valmentajien valmentamaksi. Olin saanut paljon irti ja suurin osa valmentajista oli antanut uutta näkökulmaa.

Nyt tänään Kristiina antoi paljon sitä lisää. Bansku oli tänään pelleilevällä tuulella. Vapaapäivät olivat tuoneet nuorelle orille turhaa energiaa, joka toisaalta taas teki varmasti hyvää aktiivisen valmentautumisen takia. Laukannostoissa Bansku tahtoi pinkoa alta pois. Turhien spurttien takia meillä meni alkuun pohkeenväistöt turhan banaanina, mutta lopulta sain Banskun malttamaan mielensä ja väistämään mukavan suorana. Kristiina antoi meille paljon hyviä neuvoja, joita otan varmasti käyttöön tulevaisuudessa.

Kristiinan kommentit: Hevonen oli leikkisällä tuulella ja ei olisi jaksanut keskittyä. Alkuun saikin ottaa isoa ravia, jossa melko pitkässä muodossa haettiin liikettä koko kropan läpi. Tämä hieman tasoitti hevosta, mutta se jatkoi kuitenkin painamalla kädelle ja hieman viemällä. Ratsastaja jäi helposti puristamaan ja kompensoimaan liian staattisilla avuilla, joka johtui luultavasti stressistä tai väsymyksestä. Muutoin ratsastaja vaikutti kyllä osaavan hommansa. Ehkei tämän tiimin paras päivä tänään.

9.4.2018 - kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja

Tie Tähtiin kisoihin pohjautuva kouluvalmennus Auburn Estatessa, valmentajana Juuso Sherman

Olisin halunnut vain jäädä kotiin. Minua ei todellakaan huvittanut osallistua tänään Isabellan pitämään valmennukseen. Perua ei kuitenkaan voinut, jonka takia hain Banskun tarhasta. Ori tuli minua portille vastaan hörähtäen ja surullisesti hymyillen naksautin narun kiinni riimuun. Rapsutin oria niskasta ennen kuin nykäisin sen liikkeelle kohti tallia. Tallissa oli paljon touhua. Näkyi vierailevia kasvoja hevosiensa kanssa sekä tuttuja.

Hoitaessani Banskua, pysyttelin paljon orin karsinassa ja liikuin vain, jos todella oli tarve. Banskua ei ollut varmastikaan niin tarkasti harjattu koskaan. Jusu ilmestyi ennen edes toisen valmennusryhmän alkua kertomaan Jannan ja Avan kanssa, että seuraavat valmennukset alkaisivat myöhässä. Alkukäynnitkin tulisi kävellä kentällä valmiiksi. Yllätyin hieman, että Isabella Sokka olisi myöhässä.

Ennen Banskun varustamista, kävin juomassa kupin kahvia ja vaihdoin farkkuni ratsastusvaatteisiin. Ulkona onneksi oli hieman lämpimämpi, jonka takia päätin jättää takin valmennuksen ajaksi pois. Puoli tuntia ennen valmennuksen alkuperäistä alkamisaikaa, otin Banskun varusteet mukaan ja aloin varustaa oria. Ensin käärin mustat pintelit kaikkiin jalkoihin, jonka jälkeen asettelin satulan selkään ja kiinnitin vyön löysälle. Bansku oli hyvin ottanut vastaan Kanadasta tuodut kanget. Me oltiin jo pari kertaa päästy niiden kanssa treenaamaan. Myös tänään sujautin ne orin päähän.

Kaiken ollessa valmiina, hain itselleni vielä kypärän, jonka jälkeen talutin Banskun ulos kentälle. Vyötä kiristin parilla reiällä, jonka jälkeen kampesin itseni satulaan. Kenttä ei vielä ollut parhaimmassa ratsastuskunnossa, mutta siellä pystyi hyvin kävelemään alkukäyntejä. Ei kuitenkaan menisi kauaa, että pääsisimme käyttämään myös kenttää treeneissä. Kesän pölyisyys ei houkutellut niin paljoa, mutta olihan pihalla silti mukavaa kiertää kehää.

Vartin yli seitsemän siirryimme maneesiin, alkuun en huomannut mitään, mutta sitten tunnistin tutun hahmon paperinippu käsissään. Mitä ihmettä Juuso teki täällä? Oliko miehen auto edes ollut parkkipaikalla? Miksen ollut huomannut? Miksi Juuso seisoi maneesissa paperit käsissään ihan sen näköisenä, että aikoisi pitää meille valmennuksen? Ja missä helvetissä oli Isabella Sokka?

En tiennyt oliko eron jälkeen soveliasta mennä kysymään, miksi Juuso oli täällä.
”Isabella ei pyysi pitämään valmennuksen sijastaan, joten aloitetaan”, Juuson ääni kantautui, kun kaikki valmennuksen valmennettavat olivat paikalla.
Ironista toisaalta. Minä olin tähän asti ollut se, joka ohjeisti Juusoa kouluratsastuksessa, ei toisinpäin. Olikohan Juuso oikeasti tarpeeksi pätevä? Heti alkuverryttelyssä kävi selväksi, että Juuso oli ottanut tosissaan valmentajan roolinsa.
”Tuntumaa tiukemmalle, ratsasta enemmän eteen, Inna”, Juuso sanoi hyvin värittömällä äänellä.
”Ei sitä tuntumaa voi ottaa enää tiukemmalle”, tiuskahdin miehelle mulkaisten.

Onneksi sain Juusosta vapaata, kun mies kertoi meidän menevän ratsastusohjelmia lävitse yksitellen. Ensin rataansa ratsastivat suomenhevosori ratsastajansa kanssa, jonka jälkeen oli Fiia ja Eela. Me oltiin seuraavia ja todella olisin halunnut olla ihan missä tahansa muualla sillä hetkellä.
”Helppo A?” Juuso varmisteli.
”Joo”, mutisin. ”Miks sä oot täällä?” kysyin lopulta.
”Valmennan, koska Isbe pyysi”, Juuso vastasi äänensävyllä kuin olisin aivan sokea.
Isbe? Mistä lähtien Juuso oli kutsunut Isabellaa Isbeksi? He olivat nähneet vain kerran aikaisemmin. Asia kaihersi hieman mieltäni, kun kävimme vasta eilen exäksi muuttuneen miehen kanssa. Se oli todella vaikeaa. En pystynyt kunnolla keskittymään siihen mitä piti tehdä ja Juuso murahteli koko ajan jotain. Suorista väistöön. Liian iso voltti. Huono takaosakäännös. Puolipidäte ennen laukannostoa.
Vetäisin miestä kohta lättyyn ellei hän hiljenisi.

Huokaisin helpotuksesta, kun viimein selvisimme valmennuksen loppuun. Taputin Banskua kaulalle ja päätin ratsastaa sen maastoon loppukäynneille. Toivottavasti Juuso Sherman olisi lähtenyt tallilta ennen kuin palaisimme.

8.5.2018 - kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja

Olin kuin pystyyn kuollut. Päivä oli ollut vauhtia täynnä. Ensin herätys neljältä aamulla, oman tallin hevosille ruokaa naaman eteen, pihalle, jonka jälkeen sai kaahata autolla Vänrikinmäelle tekemään perus työvuoron. Siellä meinasi venahtaa ylitöiksi, jonka takia sai jälleen painaa kaasujalkaa, ottaa yksi ylinopeussakko mukaan, jotta kerkesi Auburniin kouluvalmennukseen. Meinasin nukahtaa loungen sohvalle, eikä edes kahvimukillinen (tai viisi) auttanut minua heräämään. Lähinnä jouduin ryntäämään vessaan ennen kuin valmennus alkoi.

Bansku oli huolimattomasti harjattu ja varusteet miten sattuu. Siitä saisin kuulla varmasti ensimmäisenä Amandalta. Tyylillä miten tuon näköinen ratsukko voisi edes kuvitella Kalla Cupin voittoa? No, en tiiä, me tavoteltiin nyt ihan ensin Tie Tähtiin kisoista voittoa. Se näytti tähän mennessä ainakin valoisalta. Otin maneesiin mukaan pienen termospullon täynnä kahvia ja jätin sen seinustalle siksi aikaa, että kapusin selkään. Amandaa ei vielä näkynyt, joten kävelin termari kädessä uraa pitkin.

Taisi olla Banskun onnen päivät. Se sai pyöriä valmennusryhmässä ainoana orina kauniiden tammojen seassa. Vähän piti tietysti hörähdellä ensin Cocolle, sitten myös Armille. Amanda ilmestyi maneesiin yllättäen ja minulle tuli kiirus viedä termari takaisin seinustalle.
”Eipäs kuhnailla. Ohjat käteen ja raviin”, Amanda komensi heti.
Kokosin kankisuitsien ohjat tuntumalle ja pienellä avulla nostin orin raviin. Bansku oli rento ja energinen. Työtä tehdessä se unohti tammojen läsnäolon ja keskittyi todella siihen mitä tehtiin.

Alkuverryttely oli parempi kuin mitä itse koskaan tein. Kaikki askellajit ratsastettiin huolella, eikä mitään jätetty puolitiehen. Amanda oli heti helisemässä, jos nyrkki vähänkin meni väärään asentoon tai jonkun hevonen ei kulkenut oikeaa tahtia. Me ei tietenkään jääty Banskun kanssa ilman kommenttia. Ryhti oli yksi asia, jalan asento jne..

Koko valmennus keskityttiin verryttelyjen jälkeen siirtymisiin. Ensin käynnistä raviin ja ravista käyntiin. Siirtymisiä tehtiin jokaisessa askellajissa ja jokaisesta toiseen. Meillä meni ihan hyvin. Amandakin jopa kehaisi parista puhtaasta siirtymisestä. Taputin Banskua kaulalle. B-man oli tänään ihan superi. Se tuntui pehmeältä, eikä Amanda kritiikit tuntunut selästä käsin niin kamalilta. Otin niistä kuitenkin aina kiinni ja loppujen lopuksi sain todeta naisen puhuvan asiaa. Pieni muutos omassa ratsastamisessa muutti hyvin tehdyn asian erinomaiseksi.

Hikisenä valmennuksen jälkeen olin unohtanut jo väsymykseni, jonka olisin ajatellut vaikuttavan enemmän valmennuksen kulkuun. Nappasin loppukäyntien aikana termarin jälleen käteeni ja siirryin kävelemään Nitan ja Armin rinnalle. Höpöttelimme omat mielipiteemme valmennuksesta, kun Tilda ja Lotta katosivat ilmeisesti maastoon loppukäyneille.

22.5.2018 - kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja

”Hei, Julle! Voitko ojentaa sen yhden pintelin?” huutelin Banskun karsinasta samalla, kun käärin vasempaan takajalkaan mustaa pinteliä.
Yksi oli vielä käärimättä ja ystäväiseni oli sopivasti hollilla.
”Hetki”, Julian ääni kuului ja suoristautuessani huomasin hänen tekstaavan.
Tuhahdin ja menin itse ottamaan pintelin Banskun harjaämpäristä.
”Kenelle viestittelet?” tiedustelin uteliaana persoonana.
”Lukas halus tietää jostain ihmeen pehmusteesta Kirpun martingaaliin”, Julia vastasi olkiaan kohauttaen. ”Mulla ei oo mitään käryä…”
”Aa, se on mulla kotona. Lupasin toimittaa sen viikolla.”

Kyykistyin etujalan luokse käärimään viimeistä pinteliä ja Bansku nosti koipensa ylös. Murahdin oria laskemaan sen alas, mutta heti laskettuaan jalka nousi uudelleen.
”Nyt”, murahdin ja ainut sukallinen jalka tömähti maahan.
Käärin pintelin loppuun, jonka jälkeen varustin orin loppuun. Nappasin karsinan edustalta kypäräni, jonka vedin päähäni ja naksautin soljen kiinni. Vielä mustat ratsastushanskat, jonka jälkeen me oltiin valmiita. Ulkona oli lämmin, joten jätin suosiolla pitkähihaisen pois. Violettikeltainen pikeepaita olisi varmasti tarpeeksi, kun Amanda Sokka pääsi jälleen juoksuttamaan nuorten kouluryhmää.

”Tuutko katteleen? Ota vaikka pari kuvaa”, kysyin Julialta.
”Tällä vai?” Julia heilutti puhelintaa edessäni. ”Ei tällä saa mitään aikaseksi.”
”Okei, ei sitten”, mutisin ja nappasin Banskun ohjista kiinni.
Nykäisin Banskun karsinastaan liikkeelle ulos aurinkoiseen säähän ja suoraan kentälle. Josefin päätteli kentällä ratsastustaan Vilan kanssa, mutta luikahdin portista sisään. Nappasin jakkaran mukanani ja menin kentän keskelle pois ratsukon tieltä. Kiristin vyön ja laskin jalustimet alas, jonka jälkeen ponnautin itseni satulaan. Sain maiskauttaa Banskun tänään liikkeelle. Se oli hidas.

Ratsastin sitä alkukäynneistä lähtien eteenpäin. Myös muut valmentautuvat ilmestyivät kentälle pikkuhiljaa, kuten myös normaalin ilmeensä kasvoille luonut Amanda. Meidät komennettiin heti itsenäiseen verryttelyyn. Tein Banskun kanssa avoja ja ympyröitä.
”Tempoa enemmän, Inna, se nukkuu.”
Olipahan tämäkin päivä nähtävä. Bansku harvoin oli mitenkään tahmean tuntuinen, mutta selkeästi tänään ei herralle maittanut työn teko ollenkaan. Ja sen sain vain ainoastaan minä tuntea nahoissani.

Valmennus sisälsi raa’an tahdin, jonka myötä minulla oli hiki ensimmäisen vartin aikana verryttelyjen jälkeen. Bansku oli niin perkuleen tahmea, että Amanda ei ollut yhtään tyytyväinen.
”Ellei se ala pian liikkumaan, kuten pitää, saatte poistua. Ei tuosta ole mitään hyötyä, enkä kestä katsella tuommoista”, Amandan ääni raikui tomerana kentän keskeltä.
”No, niin herraseni, aika herätä”, murahdin Banskulle ennen kuin meidät potkittaisiin pois koko valmennuksesta.
Eipä Bansku siitä kamalasti herännyt, mikä sai Amandan tuhahtamaan. Hieman me saatiin lisää tempoa takajalkoihin, joka ilmeisesti kompensoi tarpeeksi, ettei meidän tarvinnut poistua takavasemmalle. Väistöt meillä meni ihan okei, ravissa hieman paremmin. Amanda ei niihin oikein sanonut mitään muuta kuin, ok, riittää.

Lopulta saatiin Banskuunkin lisää vauhtia! Kyllä vain. Perkuleen lintu liisi aivan mustan orin turvan vierestä. Siinä vaiheessa todella saatiin vauhtia, kun nuori orini pinkoi vastakkaiseen suuntaan. Ei, en tippunut, ihme kyllä. Piruettien arvioijat kisoissa olisivat varmasti olleet ylpeitä niistä pirueteista, mihin Banskun väänsin, jotta sain sen pysähdyksiin. Suustanikin pääsi ihmeellinen älähdyksen ja kiljahduksen sekoitus. Bansku pysähtyi puuskuttaen pää ylhäällä ja kiroten työnsin saappaani takaisin jalustimiin sekä korjasin tuntumaa.

Sen jälkeen meillä ei ollut valmennuksen aikana ongelmaa vauhdin kanssa.

21.6.2018 - kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja

”Ilmotit teidät sit helppo B:hen”, Amanda murahti kädet ristissä rinnan päällä.
Hitsiläinen. Mistä Amanda oli sen kuullut? ”Joo, mä ajattelin sen olevan hyvää verryttelyä Banskun loman jälkeen”, selitin.
Amanda Sokka tuhahti. ”Toivottavasti palaat kotiin huipputuloksella. Mikäli aiot edetä vaativiin juttuihin, helppo B:n munaaminen ei hyvältä näytä.”
Jepjep. Seppeleen kisoihin oli vajaa viikko ja mua kadutti suuresti typerä helppo B:n osallistuminen. Olisi vain pitänyt ilmoittaa meidät A:han. Me ei saataisi munata niitä kisoja. Kaikista parasta olisi tuoda hyvät prosentit ja vielä parempi sijoitus kotiin.

”Töihin sit”, Amanda komensi ja kokosin ohjat tuntumalle.
Amanda oli varannut meille koko kentän käyttöön valmennusta varten. Ennen valmennusta olimme keskustelleet mitä tuleman piti, koska naisesta oli tullut viimein virallisesti vastuuvalmentajani. Ehdotin, että Banskun kanssa ottaisimme kolmansiin osakilpailuihin tavoitteeksi vaativa B:n. Meillä oli mennyt kilpailut hyvin ja Bansku oli edennyt loistavasti ikäisekseen.
Me tehtiin valmennuksessa paljon kokoamista edistäviä tehtäviä. Avo- ja sulkutaivutuksia ensin ravissa uralla, mutta myös pituushalkaisijalta, niin että turpa oli kohti uraa. Kuten myös siirtymisiä ravista laukkaan ja laukasta takaisin raviin. Hitsiläinen, mulla oli hiki jo alkuun. Samat tehtävät toistettiin myös laukassa.

Parhaat askeleensa Bansku näytti tänään kootussa laukassa, jota teimme yksinkertaisesti keskiympyrällä. Temmonvaihteluita puolen ympyrää. Eteen, hitaammin, normaalisti, eteen, hitaammin, normaalisti. Laukanvaihdon kautta samaa toiseen suuntaan. En voi uskoa miten rento Bansku oli. Se ei ollut tuntunut näin hyvältä koskaan ennen. Sille oli ehdottomasti loma tehnyt hyvää.

Loppuravien jälkeen Amanda antoi lyhyen ja jämäkän kommentin miten meni, jonka jälkeen pinkkitukkainen perijätär lähti kohti tallia. Taputin Banskun hikistä kaulaa hymyillen. Valmennus oli ehdottomasti kaikkien hikipisaroiden arvoinen suoritus.

Päiväkirja

21.12.2017 - koeratsastus kirjoittanut Daniel Susineva (VRL-05265)

Inna oli joka tapauksessa tulossa käymään ja katsomaan Hazelia, joten siinä samalla koittaisi tilaisuuteni esitellä sille Panu. Se oli mulle vielä aika uusi tuttavuus, mutta sen kanssa oli aivan hirveän helppo tulla juttuun. Panu oli tumma ja komea, ja sillä oli hirveän hyvä huumorintaju. Ahkerakin se oli. Se oli aina valmis hommiin ja vaikka sillä oli kiistämättä silmää naiskauneudelle, Panu oli kuitenkin herrasmies.

Innan saapuessa laittelimme Hazelin valmiiksi, jotta hän pääsisi ratsastamaan tammallaan. Menimme maneesiin, sillä päivän tunnit eivät olleet vielä alkaneet. Opastin Innaa siinä, kuinka ratsastaa tamma läpi ja rehellisesti avuille. Osan aikaa hän tietysti vain fiilisteli hevostaan. Hevonen oli kehittynyt, vaikka sen kisatulokset eivät olleetkaan muuttuneet yhtä paljon paremmaksi kuin sen ratsastettavuus ja fysiikka. Se oli kuin Lynnin Sheila-tamma, liian herkkä ja jännittäväinen kunnon kilpahevoseksi. Hazelin kohdalla ei voinut olla kyse enää rutiinin puutteesta, sillä kyllähän sillä oli kilpailtu ja paljon. Sen kanssa oli käyty valmentautumassa vieraissa paikoissa. Sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tottua reissuelämään, mutta ehkä sellainen ei vain sopinut kaikille hevosille.

Meillä meni ennakoitua kauemmin Hazelin kanssa. Sillä välin, kun riisuimme sitä tallissa, ensimmäiset tuntilaiset lähtivät jo valumaan mun vaimoni johdolla maneesiin.

"Mulla olisi sulle toinenkin hevonen ratsastettavaksi, mutta sen joudut ratsastamaan tossa kentällä. Toivottavasti sulla on lämmintä ratsastusvarustetta mukana", sanoin Innalle.
"Mikä toinen hevonen?"
"Tule katsomaan, niin näet."

Matkalla Panun luokse kerroin siitä pikaisimmat tiedot.
"Mä tiedän, että sä halusit päästä ulkomaille katsomaan hevosia, mutta mulle tuli viime viikolla kiinnostava hevonen myyntivälitykseen. Se on Tanskassa syntynyt ori, kääntyy viisivuotiaaksi. Saat kokeilla itse ja tehdä omat johtopäätöksesi siitä."
"Nelivuotias ori? En mä ihan sellaista ajatellut etsiväni", Inna huomautti.
"Kokeile ennen kuin tyrmäät."

Jätin toistaiseksi sanomatta, että mielestäni hevonen oli parasta, mitä Innan budjetilla saisi. Se oli vielä nuori ja sen kanssa olisi pitkä tie käytävänä, ennen kuin se olisi täydessä loistossaan, mutta Innalla oli riittävästi taitoa kulkea se tie. Sitä paitsi minua hämmästytti se, miten valtavan hyvässä tasapainossa Panu liikkui ja kantoi itsensä, vaikka se vielä oli nuoren hevosen tavalla voimaton ja nopeasti väsyvä. Se ei kerta kaikkiaan horjunut ja huojahdellut. Ratsastettavana olo oli Panusta ilmeisen helppoa ja kivaa, ja se olisi varmasti melko vaivattomasti koulutettavissa yhä korkeammalle tasolle. No, siinä määrin vaivattomasti kuin hevoset nyt olivat.

"Apua, se on maailman ihanimman näköinen", Inna henkäisi. "Daniel, sä olet kamala! Et sä voi näyttää mulle noin söpöjä hevosia, muuten mä ostan ne kaikki."
"Mä en tekisi työtäni hyvin, jos en löytäisi sellaisia hevosia, jotka sä voisit ostaa. Sä halusit, että etsitään sulle hevonen, ja tää voisi olla sun hevonen."
"Mikä sen nimi on?" Inna henkäisi katse lukkiutuneena mustaan hevoseen, jonka valtava valkea päämerkki teki siitä veikeän näköisen.
Yskäisin vähän, koska mielestäni hevosen nimi oli typerä. Ei lainkaan vakavasti otettavalle kouluhevoselle sopiva.
"Se on Banana Mania. Panuksi sen omistaja kutsuu sitä."
"Panu? Kamala, ei se sovi tolle ollenkaan."
"Jos sä ostat sen, saat kutsua sitä miksi haluat."

Innan harjatessa ja satuloidessa Banana Maniaa kerroin vähän enemmän hevosesta.
"Se on myynnissä, kun sen omistaja on raskaana", kerroin. "Senja on mulle tuttu pitkältä ajalta ja se haki hevosen itse Tanskasta, eli Panun elämästä on saatavissa tosi paljon tietoa, jos kiinnostaa. Mutta sen mukaan mitä mä tästä tiedän, niin se on hyvin ratsastettu ja ihan ikäistensä tasolla, ei mitään ihmeempää."
"Mitä tiiät sen suvusta?" Inna uteli.
"Isänisä on Sir Bjarke. Sehän oli olympiahevonen. Emä on aika nuori, mutta hyvä emälinja sillä on ja emänisänä Cypruksen poika Citrus."
Annoin nimien upota Innan tajuntaan.

Ei tarvinnut olla mikään ajatustenlukija ymmärtääkseen, että Inna piti hevosesta viimeistään sen satulaan päästessään todella paljon. Eikä ihme. Banana Mania oli typerästä nimestään huolimatta sellainen hevonen, jonka olisin ilomielin voinut jättää itselleni. Sitä en kuitenkaan voinut tehdä, joten uusi koti oli löydettävä. Epäilin, että olin saattanut löytää sen ennätysvauhtia: oli hyvin mahdollista, että tämä hevonen lähtisi ensimmäisen kokeilijansa matkaan.

10.01.2018 - Bansku muuttaa Auburniin, kirjoittanut omistaja

"Auburnissa vapautui karsinapaikka, mikset hakisi paikkaa?" Julia kysyi.
"Kenelle muka?"
"Banskulle. Siellä teille olisi hyvät puitteet treenata."

Julian sanojen jälkeen ja pienen viiden minuutin harkinnan jälkeen, olin etsinyt Auburnin tallipaikkahaun lomakkeen ja täyttänyt sen. Nainen oli aivan oikeassa siinä, että meillä olisi paremmat puitteet treenata kalliissa ja fiinissä paikassa, kuin ruuhkaisessa ratsastuskoulussa. Eikä loppujen lopuksi neljänkymmenen minuutin ajomatka uudelta taloltani olisi niin pitkä päivittäisenkään ajoon. Hieman jo tuttuun epäilevään tapaani olin varma, etteivät Amanda ja Isabella Sokka ottaisi meitä Banskun kanssa Auburniin. Toisin kuitenkin kävi ja sähköpostin kilahtaessa sähköpostiini, en voinut kuin käytännössä kiljua innosta.

Muutto ja muiden kiireiden takia Bansku asui muuttonsa asti Danielin hoivassa. Kävin kyllä päivittäin liikuttamassa orin melkein päivittäin, välillä Daniel oli hoitanut sen. Eräs päivä uuden vuoden jälkeen Daniel oli ehdottanut minulle, että ennen Banskun lähtöä, astuttaisin sillä tammani Hazelin, joka oli Danielilla ratsutuksessa. Hazel siirtyisi kuitenkin harrastekäyttöön, eikä varsa sillä tekisi yhtään pahaa. Banskusta saisi hyvää verta, eikä Hazelinkaan suvussa ollut mitään huonoa. Pakko myöntää, että se oli oikeasti hyvä idea, joten kuuntelin valmentajani neuvoa. Eikä menisi enää kauaa, kun selviäisi olisiko Hazel paksuna.

"Huomenta!" tervehdin iloisesti, kun astuin sisään Mallaspuron talliin.
Daniel jutteli parasta aikaa Lynnin kanssa ja molemmat tervehtivät minua. Eilen Daniel oli käytännössä ilmoittanut minulle, että lähtisi kuskaamaan kanssani Banskua Auburniin. No, ei siinä sitten mitään. Juttelimme hetken aikaa Lynnin kanssa, ennen kuin Dani alkoi hoputtaa lähdön suhteen. Okei, okei, mies rauhoitu. Bansku olikin jo tallissa, joten sille ei tarvinnut laittaa kuin kuljetussuojat jalkoihin. Tähän asti Bansku oli kulkenut Danin kanssa Hazelin satulan kanssa, mutta Auburniin päästyämme oli vuorossa uuden satulan hankkiminen. Sitä ennen kokeilisin sille kuitenkin Kirpun koulupenkkiä. Suitset orilla olivatkin jotkin vanhat ylimääräisiksi jääneet.

Parinkymmenen minuutin kuluttua Bansku seisoi Danin trailerissa edessään heinäverkko. Nostin rampin ylös ja vedin pressun paikalleen. Tavarat oli pakattu jo satulakoppiin, ainakin ne, mitä sille olin jo ostanut. Kun olimme valmiita lähtöön, istahti Daniel kuskin paikalle ja itse kapusin pelkääjän paikalle. Automatkamme oli aika hiljainen, mutta jossain vaiheessa keskustelimme tulevaisuuden tavoitteista Banskun kanssa ja ensimmäisistä kisoistamme. Mietin mahtaisiko Rinnsteinin kisat olla liian lähellä, mutta Dani rohkaisi osallistumaan.

Auburnin lähestyessä perhoset lentelivät entistä enemmän mahassani. Jalkani vispasi ja tiesin Danielin huomaavan sen. Tunnistin risteyksen, joka johdattaisi meidät kartanon tiluksille. Olin vain yhden kerran aikaisemmin käynyt Auburnissa, ja silloinkin vain Ransun kanssa estevalmennuksessa nopeasti. En siis vielä ollut sen suurempia aikoja viettänyt tallissa. Olihan minun jo aikaisemmin ollut tarkoitus tulla vierailemaan Julian luona ja katsomassa mitä nainen oli Valerien kanssa tehnyt.

Vaikka ilma ei ollut aurinkoisin, vaan lähinnä pilvinen ja ulkona satoi hieman lunta, näytti Auburn Estate erittäin vaikuttavalta. Daniel parkkeerasi trailerin parkkipaikalle ja nousimme ulos purkamaan Banskua. Juuri laskiessani ramppia alas, ilmestyi paikalle nainen kenellä oli violetit hiukset.
"Hei, ja tervetuloa", hän tervehti. "Mä olen Anna, tallimestari."
Ojensin kättäni ja kattelin Annan kanssa. "Paakkasen Inna."
"Arvasin. Amanda puhuikin, että te saapuisitte tänään."
"Joo."
"Otetaas Pan- siis Bansku ulos", Daniel tuli paikalle ja tervehti sitten Annaa.

Huomasin heti, että Daniel meinasi kutsua Banskua Panuksi. Panu oli orin entinen lempinimi, joka ei sopinut minun banaanimiehelle ollenkaan. Dani taas oli pyöritellyt minulle silmiään, kun nimet oli ostopapereihin saatu ja minä olin ilmoittanut sen olevan sitten tästä lähtien Bansku. Ilmeisesti minun Banskuni oli ollut kuitenkin selkäni takana vielä Panu. Siristin silmiäni Danielille ja siirryin ottamaan BANSKUA ulos trailerista.

Bansku oli ihan mukava matkustaja nuoresta iästä huolimatta. Nyt sillä oli ainoastaan vain kiire jo katsomaan päämärän maisemia. Siispä kävin irrottamassa orini ketjusta ja napsautin narun riimuun kiinni. Huikkasin Danille, että ottaisi takapuomin pois ja tuuppasin Banskua taaksepäin. Sen jälkeen sitä mentiinkin ja meinasin kaatua turvalleni ramppia tullessa. Perskuta, tätä pitäisi kyllä harjoitella hiukkasen enemmän. Bansku nosti päänsä pakkasilmässä ylös korkealle ja päästi ilmoille hörähtävän tervehdyksen. Lämmin huuru tuprusi sen sieraimista ulos, kun se katseli innoissaan uutta paikkaa.

"Okei, seuraa mua, niin näytän sen karsinan. Sit mun täytyykin jatkaa hommia."
"Joo", vastasin ja nykäisin Banskun liikkeelle.
Tallirakennus oli ulkoa valkotiilinen ja sisältä vielä näyttävämpi. Modernit ja tilavat tilat. Anna ohjasi minut Banskun karsinan luokse ja katosikin pika pikaa sen jälkeen paikalta. Talutin Banskun karsinaan ja pyöräytin sen ympäri. Riisuin siltä kuljetussuojat ja tiputin ne karsinan edustalle. Bansku tutki karsinaansa, kun vedin oven kiinni.

"Inna hoi, meen maneesiin. Amanda on kuulemma siellä Zetan kanssa", Daniel huikkasi minulle.
"Okei."
No, siinähän se todellinen syy oli, miksi Dani oli väkisin halunnut tulla heittämään meitä tänne. Ei se ainakaan tullut katsomaan kuinka Bansku kotiutuisi paikalle. Naurahtaen pyöräytin silmiäni ja kaivoin puhelimen taskustani.
Koodia! Perillä ollaan! Viestitin Julialle ja lähdin etsimään tallista varustehuonetta.

Kovin montaa ovea tallissa ei ollutkaan, joten varustehuone löytyi nopeasti. Joku olikin avuaalisti merkinnyt Banskun varusteille jo paikat, joten minun ei tarvinnut kuin raahata ne autolta talliin ja asetella paikalleen. Sainkin hommat juuri valmiiksi, kun blondi ystäväni ilmestyi varustehuoneen ovelle käsissään musta koulusatula.
"Terve mieheen", tervehdin Juliaa. "Hienoa, muistit sen Kirpun satulan."
"Moro, joo."
"Toivottavasti se sopii edes tilapäisesti", sanoin.
"Täällä on muuten oma satulaseppä", Julia kertoi ja innostuinkin heti ajatuksesta.

Julia ei ollut vielä nähnyt Banskua, joten esittelin orin naiselle. Ilmeisesti Julia oli jostain ihmeestä saanut käsityksen, että olin hankkinut tamman. Mahtoikohan naiselle olla pettymys, että uudella kouluhevosellani roikkuikin kassit paikallaan? Nauraen kerroinkin Julialle, että elämässä pääsi paljon helpommalla, kun hevonen oli toisen sukupuolen edustaja.
"Voisin viedä sen ulos. Mahdatko tietää missä lukis noista tarhauksista jotain?"
"Joo odotas, käyn katsomassa missä tarhassa sen pitäisi olla", Julia sanoi ja katosi jonnekin.

Odottaessa avasin Banskun karsinan oven ja naksautin narun riimuun paikoilleen. Nojailin odotellessa karsinan oviaukkoon kädet ristissä ja katselin ympärilleni. Banskun turpa tutki takkini helmaa ja se asteli hieman kärsimättömänä. Työnsin Banskun turvan pois ja lopulta peremmälle karsinaan, kun huomasin rautiaan puoliverisen tulevan käytävällä omistajansa kanssa. Tervehdin naista, kun tämä talutti orin Banskun viereiseen karsinaan ja ennen kuin kerkesin sen suuremmin juttusille, palasi Julia jo takaisin.
"Se on tuolla friisiläisen ja mustankimon hepan välissä", Julia ohjeisti. "Toiseksi viimeinen ennen kulmatarhaa."
"Okra, eiköhän se löydy", sanoin ja nykäisin Banskun mukaani.

Banskun tarha löytyi helposti ja vapautin orin tutustumaan uuteen ulkoilualueeseen. Se ravasi häntä tötteröllä tarhan toiseen päähän ja hirnahti äänekkäästi pysähtyessään aidan viereen. Vastausta energinen nuori ei ikäväkseen saanut. Naurahdin orin touhuille ja annoin katseeni kiertää muissa hevosissa ulkona. Banskun viereisessä tarhassa olevan friisiläinen oli ainakin komea, eipä täällä tainnut olla yhtään luuskan tyylistä hevosta. Sitten katseeni pysähtyi mustankirjavaan oriin, joka seisoi kaula korkealla portin vieressä. Tunnistin hevosen heti.
"Voi perkele."

8.3.2018 - voihan nyt perskatti, kirjoittanut omistaja

Hidastin Banskun istunnalla käyntiin ja vapautin ohjat. Taputin sitä kaulalle hyvän valmennuksen jäljiltä. Daniel oli jälleen tullut vetämään meille kotivalmennuksen. Siitä me saataisiin taas hyvää pohjaa tuleviin Tie Tähtiin –kisoihin. No, olivathan kisat enemmän ratsastuskouluille sopivat puskailukisat, mutta loistavaa kokemusta. Auburnista lähtisi myös muutama muu kilpailemaan, joten olisimme tallienvälisissä messissä ja tietysti tavoitteenamme oli ainoastaan voitto. Mikään muu ei vain käynyt.

Pysäytin Banskun laidan viereen ja viritin ratsastusloimen orin takamuksen päälle. Pieni hipaisu kannuksilla antoi orille luvan jälleen kävellä.
”Milloin seuraavan kerran?” tiedustelin Danielilta.
Daniel yskäisi ja risti sen jälkeen kätensä.
”Musta sun pitäis hakeutua Amanda valmennuksiin”, mies tokaisi aivan puskista.
”Häh, miksi?”
”Ei mun oo järkee tulla aina tänne, ku sulla on loistava valmentaja täällä.”

En mä nyt ihan ymmärtänyt mistä tuuli. Daniel oli se loistava valmentaja, joka osasi neuvoa mua oikein. Se sai musta enemmän irti kuin kukaan valmentaja koskaan aikaisemmin. Sitä paitsi… mä pelkäsin Amanda Sokkaa. Olin parit sen valmennukset seurannut sivusta ja hyh sentään, en säilyisi elossa niistä. Danielilla oli rennompi ja aikaansaavempi valmennustyyli.
”Niin ja…” Daniel aloitti ja odotin jo hyvää selitystä, mitä tähän asti en ollu saanut. ”Mä en nyt vaan pysty. Kyllä sä ymmärrät miks..”
”Nyt on kyllä pakkoa sanoa, että en ymmärrä.”
”Asia nyt vain on niin, että sun kannattais siirtyä Amandan valmennukseen”, Daniel tokaisi pisteen asian päätteeksi. ”Nähdään töissä huomenna.”
”Mutta…” yritin aloittaa, mutta Daniel kerkesi poistumaan.

Mikä ihme nykymaailman miehiä vaivasi? Pala nousi kurkkuuni ja sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Tajusiko Daniel oikeasti minkälaiseen asemaan oli mut yhtäkkiä jättänyt? Ilman valmentajaa sellaisena aikana, kun meillä oli edessä helvetinmoinen rupeama Tie Tähtiin kisojen takia. Tarkoittiko tämä todella sitä, että mun pitäisi hakeutua Amanda juttusille? Oliko Daniel oikeasti tosissaan? Mitä tää kaikki meinasi mun työpaikan osalta? Ei kai Daniel sitäkin ollut lakaisemassa yhtäkkiä jalkojeni alta?

”Ai, mä luulin, että maneesi on tyhjä, kun näin jo Danielin tallissa”, ääni havahdutti mut ajatuksista.
Kauanko olimme jo kävelleet Banskun kanssa? Nostin hämmentynen katseeni Matildaan, joka odotti maneesinovilla.
”Joo, me mennään pois jaloista”, tokaisin ja pysäytin Banskun niille sijoilleen.
Niille sijoilleen sijaitsi aivan toisessa päässä maneesia ja nurkassa. Nostin jalustimet ja katosin mahdollisimman nopeasti pois Matildan jaloista. Ulkona oli kirpeä pakkanen ja luntakin satoi hieman. Talutin Banskun sisälle talliin omaan karsinaan, jossa riisuin sen varusteista ja taputin hionnutta karvapeitettä. Kävin viemässä varusteet takaisin paikoilleen ja heitin sen jälkeen Banskulle talliloimen niskaan. Lämmitelköön vielä hetken sisällä ennen kuin pääsisi ulos.

Vaihdettuani itselleni toiset vaatteet ylle, eksyin katselemaan ilmoitustaulua. Turhaan, ei Amandalla ollut avoimia valmennuksia. Kuin jokin saatanan kohtalo tai jotain perijätär vilahti ripeästi ohi silmäkulmani.
”Hei, Amanda, mulla olis asiaa”, kuulin itseni huikkaavan ennen kuin kerkesin edes rekisteröimään sitä.

18.3.2018 - 1. osakilpailu Tie Tähtiin, Saariston Hevosopisto, kirjoittanut omistaja

Kisapäivä alkoi kiireisenä, kuten kaikki kisapäivät yleensä. Bansku majaili jo valmiiksi Saariston hevosopiston tiloilla toissapäiväisen valmennuksen takia. Eilen olin suunnitellusti ratsastanut ohjelman kaksi kertaa lävitse, jonka jälkeen Bansku oli saanut viettää aikaansa pihalla tarhassa. Sen jälkeen olinkin majoittunut yhdeksi yöksi opiskelijoille tarkoitettuihin asutuksiin. Nyt pakkasin tavarani autooni ja ajoin sen kisapaikalle. Auburnilaiset olivat jo saapuneet hevosrekan voimin paikalle, joten autoin heitä. Ratsastinhan itse vasta viimeisessä luokassa.

Toissapäiväisen valmennuksen jälkeen olin suunnannut Julian ja Isabellan kanssa vielä illanviettoon Kallan Kingiin, jonka tapahtumien seurauksena välttelin tänään Juliaa. Autoin lähinnä Nitaa ja Armia sen aikaa kuin kerkesin, ennen kuin mun piti pistää Banskua kuntoon. Eilen tehdyt letit olivat yhä hyvässä kunnossa, joten mun ei tarvinnut kuin harjata ori.

Isabella hääräsi eniten Viivin ja Rillan ympärillä ja piti tarkasti huolen, että kummityttö oli ajoissa verryttelyssä ja starttaamassa oman helppo C:n. Jokaisen ratsukon siisteydestä nainen kyllä piti hyvää huolta. Kukaan ei mennyt edes verryttelyyn ilman tarkistusta. Siksi harjasinkin Banskun erityisen tarkasti ja tarkistin nutturat vielä viimeisen kerran. Valkoiset pintelit käärin paremmin kuin varmaan koskaan. Loppuun asti en viitsinyt oria varustaa ennen kuin meidän luokan verryttely alkaisi. Helppo A:ta kisasi yllättävän vähän porukkaa. Muissa luokissa oli yli 20 osallistujaa, B:ssä jopa melkein 30. A:ta kuitenkin kisasi vain yhdeksän ratsukkoa.
Ainakin meillä olisi paremmat mahdollisuudet voittaa oma luokkamme. Voittamaanhan tänne oltiin tultu.

Juuri ennen helppo B:n viimeisiä ratsukoita, asettelin upouuden Sokka Luxuries merkkisen kisahuovan Banskun selkään. Huopaan oli boldeerattu sukunimeni, Paakkanen. Isabella oli ojentanut sen mulle tänään tuoreeltaan muoveissaan. Huovan päälle asettelin koulusatulan ja varmistin kaiken olevan suorassa. Kiinnitin satulavyön ja sen jälkeen asettelin Banskun päähän mustan korvahupun. Sen jälkeen otinkin suitset ja sujautin ne orin päähän. Myös eilen valmisteluiden lomassa olin vaihtanut suitsiin timanttiotsapannan. Mehän oltiin näyttäviä tänään.

Ennen verryttelyä tein vielä monta pientä asiaa. Vaihdoin puhdistetut ratsastussaappaat jalkaani, vaihdoin myös upouuden kisatakin ylleni. Violetti väri sopi loistavasti Banskun näyttävään otsapantaan, puhumattakaan violeteista kannuksista. Voiko jonkun asian viedä yli? Ei, jos halusi olla näyttävä. Kisakypärä vielä päähän ja valkoiset hanskat käteen, jonka jälkeen ratsastusloimi viimeisenä hevosen pepun päälle ja ulos. Banskussa oli tänään kisatunnelman tuomaa virtaa.

Isabella piti nuorta oria paikallaan, kun nousin ratsaille. Kiitin perijätärtä, jonka jälkeen kävimme Banskun kanssa kävelemässä alkukäynnit ympäri opiston piha-aluetta. Bansku käveli reippaasti pää koko ajan korkealla ja pörhisteli aina tamman tullessa vastaan. Kevättä oli ilmeisesti ilmassa vähän turhan paljon. Kymmenen minuutin kuluttua, ratsastin Banskun lumiselle kentälle, jossa oli jo kaikki muutkin luokan osallistujat. Näin tuttuja kasvoja, mutta paljon sellaisia, joita en ennen ollut tavannutkaan.

Sisimmässä inhosin todenteolla kisojen verryttelyjä. Kellään ei ollut hallussa siinä kohtaa ajosäännöt, vaan kaikki menivät oman mielensä mukaan röyhkeyttä käyttäen. Sen asenteenhan otin myös mä, kunhan ei vain kolaria tullut. Pidin huolen, että ympyrältä tultaessa meitä väistettiin. En tehnyt Banskulla mitään haastavaa. Pieniä helppoja osuuksia ohjelmasta, parit väistöt ja laukannostot sekä vaihdot.

Me starttasimme Banskun kanssa sopivasti luokan keskivaiheilla. Isabella otti enkkuvilttimme haltuunsa, kun ratsastin Banskun maneesiin. Silloin vasta pahin jännitys iski. Mitä me tosiaan tavoiteltiin näiltä kisoilta? Emämunausta, joka todistaisi kaikki Amanda Sokan sanat tosiksi? Rutiinia ja kokemusta? Mitä ikinä seuraavat minuutit toisivatkaan tullessaan, se selviäisi pian. Ravissa ratsastin Banskun tervehdykseen. Hyvä tasapainoinen pysähdys, tervehdys ja raviin. Totuuden paikka oli nyt tässä!

sijoitus 3./9, 67,23% mukaan valkoinen ruusuke!

13.4.2018 - Kalla Cup, Kevätkarnevaali, kirjoittanut omistaja

Tähän mennessä kisaamista kisoista, otin ehdottomasti eniten tosissani tämän päivän kisat. Me oltiin saatu Banskun alle hyviä prosentteja aikaisemmista kisoista, voitettu yhdet ja Tie Tähtiin kisoissa sijoituttu kolmansiksi. Kolmen viikon kisaustauon jälkeen oli aika kiillottaa violetit kannukset ja Banskun näyttävä timanttiotsapanta.
”Julle! Tuotko ne valkoiset pintelit?” pyysin kisahoitajana toimivaa ystävääni.
”Joo, hetki”, Julia vastasi ja pian käsissäni oli puhtaat juuri paketista otetut pintelit.

Banskusta huomasi, että se tiesi tänään olevan kisapäivä. Se puhkui erilaista energiaa ja katseli korvat höröllä karsinansa kaltereiden välistä uusia hevosia, jotka olivat vallanneet tyhjät karsinat. Myös Mustiksen vanhaan karsinaan oli asutettu kilpaileva hevonen. Taputin mustan orin takamusta, kun sain käärittyä viimeisen valkoisen pintelin paikoilleen – yritys oli numero neljä. Kaviot oli öljytty, samoin klipattu karvapeite. Me kiiltäisimme satojen metrien päähän kisaradalla. Tarkistin vielä letitetyn harjan nutturat.

Julia auttoi minua varustamaan orin loppuun. Tosin kävin varmasti naisen hermoille, kun suoristin valkoista huopaa viisikymmentä kertaa ja tarkistin vyön paikan toiset viisikymmentä kertaa. Eikä puhuta ollenkaan suitsien tai korvahupun alusta. Tänään me kisattaisiin myös ensimmäistä kertaa kankisuitsien kanssa. Jännittävää! Julia asetteli ratsastusloimea paikoilleen, kun viimein sain näyttävän timanttiotsapannan suoraan.
”Talutatko sitä pihaa ympäri sillä välin, kun vaihdan vaatteet?” pyysin. ”Meillä ei oo kiire, startataan kuitenkin toisiks viimesinä.”
”Totta maar”, Julia vastasi ja tarttui sitten Banskun ohjista kiinni.
Väistyin karsinan ovelta pois, kun Julia talutti energisesti tanssaavan orin kohti ulko-ovea.

Kävin itse vaihtamassa farkut ja tallitakin kisavaatteisiin. Saappaat pyyhin rätillä ennen kuin pujotin ne valkoisten ratsastushousujen päälle. Kisapaita housuihin ja violetti kisatakki pukupussista sen ylle, kaikki takin napit tietysti napitettiin. Kypärän asettelin päähän kisanutturaa varoen ja viimeisenä otin valkoiset hanskat käsiini. Sen jälkeen olin valmis. Löysin Julian ja Banskun maneesin läheltä, jossa nainen selvästi kurkki maneesiin meneillään olevaa kisasuoritusta.
”Käveleekö hyvin?” kysyin naurahtaen.
”Juu, me kierrettiin jo kaks kertaa tallialue”, Julia kertoi.
”No, me kävellään vielä toiset samanlaiset”, mutisin ja siirryin kiristämään satulavyötä, pari reikää tiukemmalle ja ihminen selkään.

Ponnautin itseni satulaan ja käskin Juliaa irrottamaan narun suitsista.
”Oo valmiina ottaan loimi, kun mennään maneesiin.”
”Valmiina kuin kärppä!”
”Sepäs hyvä”, naurahdin ja pienellä kannuksen hipauksella Bansku lähti liikkeelle.
Me käveltiin energisen orin kanssa vielä pari kierrosta tallialueen ympäri ennen kuin siirryimme kentälle alkuverryttelyyn. Nostin heti ravin kerättyäni ohjat tuntumalle. Teimme pohkeenväistöjä, taivutuksia ja työstin myös laukkaa pitkän aikaa. Bansku tuntui oikealta ruutitynnyriltä. Se puski apujen lävitse ja sain hieman rauhoitella nuoren pojan mieltä.
”Tommosella holtittomalla menolla te ette varmasti pääse sijoille”, Amanda tomera ääni kommentoi aidan vierestä.
Missä vaiheessa Amanda Sokka oli eksynyt kentän laidalle?

Jälleen mielikuva viimeisestä valmennuksesta Amandan opissa suistui mieleeni. Tie Tähtiin kisat eivät olleet tarpeeksi hyvä näytönpaikka Sokan nuoremmalle sisarukselle, että me pärjättäisiin. Kalla Cup oli siihen paljon parempi ja varmasti varteenotettavampi paikka. Okei, tämän päivän tavoitteet: 1) lyö Amanda Sokalle luu kurkkuun ja näytä, että te osaatte 2) voita Daniel Susineva.

Toiseksi viimeisenä starttaavana aika ei olisi voinut mennä hitaammin. Tuttu jännitys painoi mahanpohjassa, mutta todella rakastin sitä tunnetta. Esteratsastus ei koskaan tuonut samaa tunnetta, esteillä se oli enemmänkin kauhunsekaista jännitystä. Kouluratsastus sen sijaan oli ehdottomasti ykköslajini. Julia oli sovitusti nappaamassa ratsastusloimea Banskulta, jonka jälkeen me päästiin maneesiin verkkaan. Musiikki soi kaiuttimista, kun uusi ratsukko aloitti ohjelmaansa.

Ennen suoritusta tein Banskun kanssa hyvin rentoa verryttelyä. Pidin sen lihaksia lämpimänä ja annoin kävellä paljon. Meitä ennen olivat vielä ohjelmaansa kirjavalla ponilla ratsastava tyttö, Nita ja Janna. Nitalle toivotin onnea suoritukseen, mutta Jannaa välttelin – aikuismaista, jep. Huokaisin käytännössä helpotuksesta, kun viimein oli meidän vuoro.

Aivan kuin Bansku olisi tiennyt, että nyt oli tosi kyseessä, oli aika käyttäytyä ja näyttää nuoren orin elastisia liikkeitään. Anna sen soida banaanimies. Merkin saatuani ratsastin tervehdykseen. Hyvä tasajaloin oleva pysähdys ja tervehdys, suoraan raviin. Bansku toimi uskomattoman hyvin. Väistöt menivät kuin vettä vain, molempiin suuntiin. Laukka oli pyörivää ja ajatus oli koko ajan eteenpäin. Tunsin riemunkiljahduksia sisälläni koko ohjelman lävitse. Ellei olisi ollut kisatilanne, olisin varmasti kiljahdellut innoissani jokaisesta onnistumisestamme. Lopputervehdyksessä heitin ohjat vapaiksi ja taputin suuri hymy huulillani Banskua.
”Niin sitä pitää poika”, kehuin sitä. ”Oot banaanis ansainnut!”

15.4.2018 - 3. osakilpailu Tie Tähtiin, Hukkasuo, kirjoittanut omistaja

Jälleen kerran oli aika lastata team Auburn Estaten hevoset traileriin ja hurautella näyttämään muille taivaanmerkit Tie Tähtiin –kisoissa. Uupumusta kisojen suhteen oli jo näkynyt tallilaisissa ja myös hevosissa. Ahkera valmentautuminen oli vienyt useilta jo mehut mukanaan, eikä toissapäiväinen (ja eilinen) Kalla Cupin startti koulussa ja esteille paljoa helpottanut aherrusta. Bansku saisi viettää näiden kisojen jälkeen kunnon palautumispäivät, eikä me otettaisi enää niin suurta stressiä Tie Tähtiin finaalia ajatellen. Pyörityistä valmennuksista oli saatu kuitenkin jo niin paljon käteen, että me toivon mukaan pärjäisimme kotitreenillä.

Iseballa ohjeisti minua tarkkaan, mihin parkkeerata suuri hevosrekka. Ajotaitoisena olin lupautunut ajamaan, vaikka perijättären läsnäolo hieman aiheutti paineita. Hevoset ja ratsastajat saatiin kuitenkin ehjänä Hukkasuon tiluksille, ja rekka parkkeerattiin Isben vaatimuksien mukaisesti hyvin tilavasti. Ensimmäisenä rekasta otettiin ulos tiimin ainoa poniedustus, joka puuskutti jännittyneenä. Bansku löytyi rekasta Armin ja Meikun välistä. Tottuneesti ori käppäili ulos trailerista ja pää korkealla heti tervehti uusien maisemien tammoja.
”Pöhkö”, naurahdin orilla.

Hukkasuo tarjosi meille karsinat, joten hevoset asutettiin niihin. Tuttuun tapaan mulla ei ollut kiire Banskun kanssa. Me starttaisiin vasta viimeisessä luokassa. Siksi nojasinkin Banskun lainakarsinan seinustaan ja selailin puhelinta. Lukas laittoi viestiä jostain Kirppuun liittyen. Kato sieltä varustearkusta. Emmalla on myös niitä varalla, näpyttelin.
"Ehditkö kävelyttää tätä hetken?" Julian kysymys kuului parin karsinan vierestä.
Käännyin kohti ystävääni ja työnsin puhelimen takkini taskuun. Tässä oli kyllä muita kiireitä, mutta autetaan nyt kerran ystävää.
”Ihan hetken sit vaan”, vastasin pitkin hampain.
Julia häipyi jonnekin, luultavasti vaihtamaan vaatteitaan, tartuin meidän yhteisen kasvatin suitsista ja talutin sen ulos. Ulkona oli hieno aurinkoinen sää ja kisahulinat olivat vallanneet yksityistallin. Nautin kyllä todella kisojen aiheuttamasta hulinasta, enkä voisi koskaan, ajatellekaan jättäväni kisausta.

Valerie oli hauska näky koulusatulan kanssa ja harja letitettynä varmasti siistimmin kuin koskaan ennen. Olin tottunut niin paljon näkemään tammaa estevarusteissa, että kouluvermeet olivat aina outo näky. Täytyisi todella puhua Julialle, että pääsisin Valerien selkään. Taputin erikoisväristä tammaa kaulalle. Vaikka Kirppu ei kuulunut niihin hevosiin, jotka olisivat vieneet sydämeni täysin mennessään, oli Valerie todella kiva näky. Vilkaisin kelloa, enkä nähnyt vilaustakaan Valerien omistajasta. Mun pitäisi kohta alkaa valmistella Banskua.

Löysin Julian juoruamasta Minkan kanssa tallikäytävällä. Justiinsa joo!
"Julia! Tuu hakemaan hevoses HETI", huudahdin naiselle ja tulihan siihen vauhtia.
Julia otti Valerien ohjat käsiinsä ja talutti sen takaisin pihalle. Autoin ystävääni vielä nousemaan tamman selkään, jonka jälkeen lähdin talliin laittamaan Banskua kuntoon. Totta puhuen meillä ei ollut vieläkään mikään kiire. Vietin kuitenkin Banskun karsinassa aikaa, ettei kukaan keksisi työllistää millään muulla tavalla. Isabella hääräsi vielä muiden tallilaisten kimpussa.
Mieleni teki käydä kysymässä Isabellalta miksi Juuso oli pitänyt Auburnin kouluvalkan. Mitä ihmettä Juuso oli edes tehnyt Auburnissa sinä päivänä? Jotenkin tiesin, ettei Isabella kuitenkaan kertoisi siitä mitään, joten jätin asian vain kaihertamaan.

”Inna, kiire, hophop”, Isabella ilmestyi Banskun karsinan luokse, kun olin aivan ajatuksissani.
”Aa, joo, aivan”, vastasin ja varustin Banskun nopeasti.
Kävin vielä vaihtamassa kilpailuvaatteet ylleni, jonka jälkeen talutin Banskun ulos. Ratsastusloimea ei enää tarvittu, joten vain kiristi vyön muutamalla reiällä ja laskin jalustimet. Sen jälkeen nousin mustaan koulusatulaan ja kannuksen kosketuksella päästin orin liikkeelle. Kävelimme hetken aikaa ympäri tallipihaa, kun odotimme verryttelyn alkua. Bansku oli tänään oudon rauhallinen. Ehkä kamala työrupeama oikeasti oli imenyt nuoresta kaikki mehut. Vapaapäivät eivät siis olisi huono idea. Isabella tuli antamaan kommentteja verryttelyyn ja toivotti sen jälkeen onnea kisasuoritukseen. Sormet ristiin ja ohjelmaa ratsastamaan!
sijoitus 3./9, 66,5% mukaan valkoinen ruusuke!

virtuaalihevonen / a sim-game horse