Virallinen nimi Hazelnut Crust, "Hazel"
Rotu, sukupuoli Englanninpuoliverinen, tamma
Syntymäaika 13.07.2005 - 12-vuotias
Väri tummanpunaruunikko
Säkäkorkeus 163cm
Omistaja Inna, VRL-05322
Rekisterinumero VH15-202-0014 / #PKK1592
Kasvattaja Liam Holmwood, UK evm
Koulutustaso ko. VaB re. 110 cm me. 80 cm
Kotitalli Vaahterapolku, ratsutuksessa DS:llä

KTK-II 15.12.2015, 21+15,5+20 = 75,3%
- Erinomaiset leimat. Tiivis, lihaksikas ja suorituskykyinen runko. Hyväasentoiset jalat. Lihaksikas, suora kaula. Kaunis, hyväluinen pää. Selkeä, kaunis ja rauhallinen toteutus.

YLA2 28.02.2017, 27 (13+14) - 26 (20+6) - 17 - 19 - 4 = 93p

Fn myönnetty 2017     VIP MVA myönnetty 2017


© VRL-05322 (1. line Lamia 8. VRL-11936 9. Alex)

Historia

Hazelnut Crust syntyi vuonna 2005 Englannissa kasvattajalleen, joka elätteli toiveita saavansa tammasta kenttäpainotteista hevosta aivan Olympiatasolle asti. Hazelin luonne tai taidot eivät kuitenkaan yltäneet niin korkealle, jonka takia kasvattaja myi tamman. Hazel muutti Saksaan kilpailevaan hevosperheeseen, jonka toiveet olivat myös korkealla. Todettuaan, että tammasta ei millään saisi sopivaa kisaratsua, vaikka kuinka yrittäisi. Taidot puoliveritammalla riittivät kuitenkin jo vaativa B-tason tehtäviin ja metrin esteluokkiin, mutta yleisesti ottaen pakkaus ei toiminut kisakentillä. Saksasta Hazel myytiin Suomeen pääkaupunkiseudulle, jossa sen haltuunsa otti aikuinen harrasteratsastaja. Hazel ei kuitenkaan koskaan soveltunut naisen tiluksille, joten nainen katsoi parhaaksi laittaa puoliverisen jälleen kiertoon. Ikää tammalla ollessa vain 7 vuotta löysi se kotinsa Keski-Suomesta suurelta ratsastuskoululta. Kaksi ja puoli vuotta tamma porskutteli tuntihevosen hommissa vaihtelevalla menestyksellä lähinnä vaativimpien ratsastajien ratsuna. Kahden ja puolen vuoden kuluttua päätti ratsastuskoulun omistaja vaihtaa Hazelin tuntihevoseksi paremmin soveltuvaan hevoseen, jota kautta tamma päätyi nykyisen omistajansa omistukseen.

Luonnekuvaus

Yleisesti ottaen Hazel on mukava tamma, jonka kanssa on mukava touhuta kaikenlaista. Hazel on kuitenkin suurenluokan jännittäjä ja hevonen, jonka kanssa ei sovi kiirehtiä. Tamma omaa myös hieman herkän luonteen ympärillä tapahtuviin asioihin. Tarhassa Hazel pärjää parhaiten yksin, mutta tulee myös toimeen muiden hevosten kanssa, joskin oleilee silloin tarhan nurkassa yksinään. Sitä ei kauheasti tarhakaverit tai muutkaan hevoskaverit kiinnosta. Hakiessa tarhasta Hazel tulee portille vastaan ja antaa ottaa kiinni ilman suurempia ongelmia.
Taluttaessa tamma kulkee nätisti vierellä tai löysemmällä narulla perässä. Kesäisin tamma hamuaa usein vihreitä ruohonkorsia, vaikkakaan ei ryntäile niiden perässä pää kolmantena jalkana ja taluttaja perässä vikisten. Hazelin lastaaminen on aina oma operaationsa. Tamma ei millään tahtoisi mennä pelottavaan traileriin, ainakaan yksin, eikä se myöskään välitä muista hevosista. Matkustaminen trailerissa ei muuten ole niinkään suuri ongelma, eikä Hazel riehu matkustaessa. Kunhan tamman on saanut traileriin ja takapuomin kiinni, on meno jo turvattu.

Hoitaessa yleisesti Hazel on rauhallinen ja hamuilee jatkuvasti hoitajansa taskuja. Pesulla Hazel hieman pelkää vesiletkua, mutta pesu onnistuu silti letkun avulla. Kunhan tamma on molemmin puolin sidottu, niin ei pesussa ole mitään suurempia ongelmia. Harjatessa tamma seisoskelee paikallaan suurimman osan ajasta ja niin hoitaja saa helposti työrauhan. Hazel nostaa kavionsa pienen suostuttelun jälkeen ja pitää ne ylhäällä, kunnes hoitaja ne laskee alas. Varustaessa Hazel ottaa kuolaimet suuhunsa, mutta luimii hieman satulavyötä laittaessa kiinni.

Ratsastaessa yleisesti Hazel on mukava ja reipas hevonen, jonka kanssa saa kuitenkin koko ajan olla tekemässä töitä. Vaikka taidot tammalta riittävät vaativa B ja 110 cm tasolle, ei Hazel ole ratsuna vielä sillä tasolla. Uusissa tilanteissa tamma on myös kovin jännittynyt ja saattaa siksi hieman pelästyä ympärillä kuuluvia ääniä. Askeleet Hazelilla ovat suhteellisen mukavat istua, vaikka vaativatkin aluksi totuttelua ja vatsalihasten käyttöä.
Kouluratsastuksen parissa Hazel työskentelee mielellään. Se ei pahemmin oio kulmia tai paina kädelle ja jaksaa myös keskittyä tehtäviin. Työtä Hazelin kanssa saa kuitenkin aina olla tekemässä, jotta meno näyttää edes hieman hyvältä. Taitoa tammalta kyllä löytyy, mutta silti meno ei näytä kovinkaan hyvältä. Esteratsastus sujuu Hazelilta myös yleiseltä tasolta. Se ylittää esteet metrin luokkiin asti, mutta vaatii paljon ratsastajaltaan. Meno on myös reipasta. Erikoiset esteet pelottavat Hazelia usein ja niitä ratsastaessa saa tamman kanssa olla paljon tarkempi. Esteillä Hazelin vahvuuksia on ehdottomasti lähestyminen.
Maastossa Hazel on jännittynyt, eikä uskalla edetä mihinkään ilman epäröintiä. Ohi ajavat autot saavat tamman pomppimaan paikallaan hermostuneena ja usein parasta on joko jalkautua, seisahtua tai vain vältellä autoteitä mahdollisimman paljon. Muiden hevosten seura ei saa tammaa rentoutumaan sen enempää, mutta aina edellä rauhallisesti menevä hevonen auttaa edes vähän. Vauhtia tammalta löytyy asteen enemmän kuin sileällä. Kilpailutilanteissa Hazel on kova jännittäjä, eikä siten suorituksista tahdo tulla koskaan mitään. Yleisöä tamma hermoilee jo verryttelyvaiheessa ja siksi sen kanssa kannattaakin keskittyä vain yksinkertaisiin asioihin eikä vielä tehdä radalla suoritettavia tehtäviä.

Sukutaulu

isä

Calling Ivory
ewb trn 164 cm

ii.

Smitten Reference
ewb rn 169 cm

iii.

Fidelitly Told
ewb prt 170 cm

iie.

Catcall me next time
ewb rn 168 cm

ie.

Spell Me Hostage
ewb m 161 cm

iei.

Missing my Valentine
ewb m 162 cm

iee.

Road of Death Company
ewb vkk 165 cm

emä

Copperheart
ewb rnvkko 167 cm

ei.

Fresh Rust
ewb vkk 164 cm

eii.

Nine-to-Five me
ewb vkk 162 cm

eie.

Hew Tags
ewb rn 167 cm

ee.

Take my Gold
ewb prn 169 cm

eei.

Brew You Love
ewb prn 163 cm

eee.

Aureate Wooer
xx trn 160 cm

I. Calling Ivory on 164 cm korkea englanninpuoliverinen, joka on väritykseltään tummanruunikko. Ori on menestynyt hevonen kenttäkilpailujen parissa ja on kilpaillut ympäri Eurooppaa. Nyt orilta jo löytyy ikää jo sen verran, että se on siirtynyt jalostuskäyttöön sekä pienimuotoiseen ratsastuskouluhevosammattiin kasvattajansa vaimon pienelle ratsastuskoululle. Calling Ivory on luonteeltaan lempeä ori, jonka kanssa on mukava työskennellä. Orista myös hyvin huomaa, että se on nähnyt paljonkin maailmaa. Vaikka ori olikin menestyksekäs, ei ori koskaan ollut kasvattajansa mielihevosia. Kasvattaja kuvailisi oria liian säyseäksi.

II. Smitten Reference oli ruunikon värinen ja 169 cm korkea englanninpuoliverinen. Ori oli aikoinaan kasvattajansa suosikki, mutta menehtyi jo nuorella iällä ikävässä trailerionnettomuudessa. Smitten Referenceä voisi kuvailla parilla sanalla: temperamenttinen ja voitontahtoinen. Estekentillä hetken mainettaan luonut ori ylitti esteitä suuri voitontahto silmissään, antamatta ratsastajalleen aikaa virheisiin. Ori syntyi kilpahevoseksi ja kuoli kilpahevosena.

III. Fidelitly Told on suvustaan ainoa ori, joka ei koskaan näyttänyt taitojaan kisakentillä. Punarautias jättiläinen, jonka säkä oli 170 cm, toimi elämänsä harrasteratsuna ja jalostusorina. Kilpailuissa ori kävi ainoastaan harrastemielessä, yltämättä edes suuriin luokkiin. Syy tähän oli selvästi orin ahdistus kisakentillä, joka ilmeni kieltäytymisillä esteradoilla tai muilla temppuiluilla kouluradalla. Muuten ori onkin mukava heppu luonteeltaan. Nykyisin Fidelitly Told viettää viimeisiä eläkepäiviään omistajansa luona.

IIE. Catcall me next time oli ruunikon värinen englanninpuoliveritamma, jolta korkeutta löytyi 168 cm. Tamma kilpaili urallaan aktiivisesti estekentillä keräten palkintoja mukavat määrät. Ulkomaille tamman kanssa ei koskaan lähdetty kilpailemaan, vaan sen kanssa pyörittiin Iso-Britanniassa. Luonteeltaan Catcall me next time oli tammamainen ja omat tarpeensa tunteva. Sen kanssa ei lähdetty tappelemaan selvistä asioista ja rutiinit olivat tälle neitokaiselle tärkeitä. Tammalta tuli maailmaan yhteensä kymmenen varsaa. Viimeisen varsan kohdalla Catiksi kutsuttu tamma ei enää selvinnyt synnytyksestä.

IE. Spell Me Hostage on musta, 161 cm korkea englanninpuoliverinen. Tamma toimi kenttähevosen virassa suurimman osan iästään, kunnes sen jalka murtui kilparadalla. Kukaan ei uskonut jalan parantuvan, mutta ihmeen kautta jalka oli pian kunnossa. Kilpailukentille tamma ei kuitenkaan enää päässyt vaan se siirtyi jalostuskäyttöön ja sukunsa ansiosta, Spell Me Hostage oli suosittu jalostustamma. Luonteeltaan Spell Me Hostage on rauhallinen, mutta ratsastaessa herkkä ja sellainen, joka ei mitään ilmaiseksi anna.

IEI. Missing my Valentine, tuo aivan liian aikaisin syntynyt mustanvärinen ja korkeudeltaan vain 162cm, englanninpuoliverinen jäi emänsä ainoaksi varsaksi. Orin emä kuoli synnytyksessä ja eikä ollut kaukana, että Missing my Valentine olisi mennyt siinä samassa. Emänsä mukaan nimetty ori oli kuumahko hevonen, jonka kanssa ei vauhtia elämästä puuttunut. Kenttäkentillä taitojaan näyttänyt ori kilpaili kansallisella tasolla menestyksekkäästi ruusukkeita ja muita palkintoja kahmien. Eläkeiässä Missing my Valentine siirtyi jalostuskäyttöön ja orilta löytyykin huimat 20 varsaa ympäri Eurooppaa. Vanhemmalla iällä ori menehtyi suolikiertymään.

IEE. Road of Death Company oli voikon värinen puoliveritamma, joka toimi pitkään kilparatsuna yhdellä ihmisellä. Menestyminen oli vaihtelevaa ja tammalle tullessa ikää liiaksi, siirtyi se ratsastuskouluhommiin. Siellä tamma jatkoi kisausta seuratasolla. 165 cm korkea tamma oli luonteeltaan sähäkkä, mutta tottelevainen ja soveltui hyvin vaativille ratsastustunneille. Spell Me Hostage oli tamman ainoa jälkeläinen, joka sillä teetettiin, kun tamma siirtyi kevyemmälle liikutukselle. Varsan jälkeen Rudyksi kutsuttu tamma, siirtyi vielä pariksi vuodeksi tuntitöihin ja kuoli myöhemmin vanhuuteen.

E. Copperheart on kaunis ruunivoikon värinen englanninpuoliveritamma, jolta korkeutta löytyy 167 senttimetrin verran. Yhä kisakentillä kilpailevalta tammalta löytyy tällä hetkellä vain yksi varsa, jonka roolia Hazel pitää yllä. Varsan Copperheart sai hyvin nuorella iällä, joten tamma on vielä loistavassa kilpailuiässä. Copperheart kiertelee lähinnä kuitenkin Iso-Britanniassa koulukentillä kasvattajansa tyttären kisaratsuna. Luonteeltaan Copperheart on miellyttämisenhaluinen, mutta myös vaativa hevonen, joka on hyvä opettaja.

EI. Fresh Rust on voikon värinen englanninpuoliverinen. Orilta, jota kutsutaan Frediksi, löytyy korkeutta 164 senttimetrin verran ja luonnetta vieläkin enemmän. Se tunnetaan hyvin tulisen luonteensa ansiosta ja hevosena, jonka kanssa ei sovi pelleillä vaan olla tomera ja määrätietoinen. Kisauransa loppupuolella oleva Fred kilpailee estekilpailuissa korkeissa luokissa ja voitontahtoinen hevonen sijoittuu yhä. Kilpailu-uransa ohella Fred on ollut paljonkin jo jalostuskäytössä ja sen jälkeläisiä pyörii ympäri maailmaa.

EII. Nine-to-Five me oli vain 162 cm korkea voikko englanninpuoliverinen. Ori oli hyvin lempeä ja ihmisrakas hevonen, jonka kanssa sai touhuta kaikenlaista. Luotto orilla oli aina suuri, eikä se epäröinyt kenttäkilpailuissa yhtään, jos ratsastaja tuki sitä esteiden ylitse. Ikävä kyllä tämä ihana puoliverinen jouduttiin lopettamaan murtuneen jalan takia, kun se joutui ratsastajansa kanssa kohtalokkaana kenttäkilpailupäivänä rataonnettomuuteen. Onnettomuutta ennen orilta saatiin maailmaan kolme varsaa, joiden arvo on yhä korkealla menestyneen Nine-to-Five me:n ansiosta.

EIE. Hew Tags oli 167 cm korkea ja ruunikon värinen englanninpuoliveritamma. Luonteeltaan tamma oli ilkikurinen ja luonnetta täynnä. Koko ajan pelleilemässä ja temppuilemassa oleva puoliverinen kisasi harvakseltaan estekisojen parissa, mutta hankalan luonteensa takia se ei koskaan menestynyt kunnolla. Varsojensa emänä Hew Tags oli kuitenkin hyvä emä, vaikka ihmisten epäonneksi sen luonne periytyi usein myös jälkeläisille. Tamma menehtyi kaviokuumeeseen vanhemmalla iällä.

EE. Take my Gold on kaunis punaruunikon värinen puoliverinen. Siltä löytyy korkeutta 169 senttimetriä. Luonteeltaan Goldieksi kutsuttu tamma on työntekohaluinen ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva. Sen kanssa ei tarvitse stressata oikein mistään. Ratsastuskoulu elämää yhä viettävä vanharouva on pienellä kisaurallaan kilpaillut kouluratsastuksen parissa, jossa se menestyi suhteellisen hyvin, vaikkakaan ei tammasta mitään kuuluisaa hevosta tullut. Elämänsä aikana jälkeläisiä tammalla on teetetty kaksi kappaletta, joista toinen asustelee yhä Englannissa, mutta toinen matkasi tekemään kisauraa USA:han.

EEI. Brew You Love oli punaruunikon värinen englanninpuoliveriori, jolta löytyi korkeutta 163 senttimetrin verran. Beniksi kutsuttu ori hankki mainetta hyvin korkealta kilpaillen GP-tasoisissa kilpailuissa todella hyvällä menestyksellä yhden omistajan omistuksessa, vaikkakaan omistaja ei itse kyennyt orilla kilpailemaan. Ben oli hyvin suosittu jalostushevonen ja se eli pitkän elämän, kunnes kuoli ähkyyn vanhalla iällä. Varsoja orilta löytyy yli 20 kappaletta, jotka ovat vaihtelevalla menestyksellä menestyneet kisakentillä.

EEE. Aureate Wooer tuo sähäkkä tummanruunikon värinen englannintäysiveritamma eli hyvän elämän yhden omistajan omistuksessa. Korkeutta tammalta löytyi 160 senttimetriä. Auroraksi kutsutun tamman kanssa edettiin kaikessa rauhassa, eikä sen kilpailu-uraa kiirehditty. Aluksi tamma kilpaili ainoastaan pienissä kilpailuissa ja eteni siitä hiljalleen vaatimalle tasolle. Beebee kokosi uraansa pääasiassa kouluratsastuksen parissa, mutta pääsi kokeilemaan taitojaan myös esteillä. Pitkin ikäänsä tammalle teetettiin myös muutama varsa, jotka menestyivät vaihtelevasti.

Jälkeläiset

SYNTYNYT

VIRALLINEN NIMI

SUKUPUOLI

ISÄ

OMISTAJA

23.08.2010 Never Say Never ruuna Hohberht von Cast Inna, VRL-05322
22.10.2016 Sassenach, KTK-II tamma Trevis Amado Inna, VRL-05322
10.05.2017 Halcyone tamma Tranquille K Eevi-Sofia, VRL-05265

Kilpailukalenteri

Esteratsastuskilpailut
7/32 sijoitusta, sijoitusprosentti 22%

01.07.2015 / Rinnstein / 60 cm / 6/13
15.08.2015 / Rinnstein / 60 cm / 7/7
15.08.2015 / Rinnstein / 80 cm / 3/4
30.08.2015 / Querido / 70 cm / 31/34
30.08.2015 / Querido / 80 cm / 44/50
19.09.2015 / Rinnstein / 80 cm / 2/9
20.09.2015 / Springfields / 70 cm / 7/8
20.09.2015 / Springfields / 90 cm / 3/12
25.09.2015 / Pikkulinnun talli / 60 cm / 11/14
25.09.2015 / Pikkulinnun talli / 80 cm / 2/12
27.09.2015 / Mallaspuro / 60 cm / 6/8
27.09.2015 / Mallaspuro / 80 cm / 3/5
01.10.2015 / Rinnstein / 60 cm / 4/17
01.10.2015 / Rinnstein / 80 cm / 3/17
03.10.2015 / Pihkala / 80 cm / 1/3
03.10.2015 / Pihkala / 100 cm / 4/4
09.10.2015 / Meadow Hill / 80 cm / 28/33
09.10.2015 / Meadow Hill / 100 cm / 21/26
25.10.2015 / Narrilaivan / 70 cm / 6/13
25.10.2015 / Narrilaivan / 90 cm / 8/10
19.02.2016 / Rinnstein / 80 cm / 13/17
19.02.2016 / Rinnstein / 100 cm / 8/16
16.04.2016 / Vaahterapolku / 80 cm / 7/19
16.04.2016 / Vaahterapolku / 100 cm / 9/12
30.04.2016 / Villi-Cup / 80 cm / 2/5
30.04.2016 / Villi-Cup / 90 cm / 4/8
30.06.2016 / KK Lapland / 80 cm / 13/30
30.06.2016 / KK Lapland / 100 cm / 10/20
02.07.2016 / Vaahterapolku / 80 cm / 4/8
02.07.2016 / Vaahterapolku / 100 cm / 4/5
23.07.2016 / Rinnstein / 60 cm / 4/8
23.07.2016 / Rinnstein / 80 cm / 3/8
07.01.2017 / Kiltaniemi / 50-60 cm / 0/0
07.01.2017 / Kiltaniemi / 80-90 cm / 0/0

Kouluratsastuskilpailut
21/44 sijoitusta, sijoitusprosentti 47,7%

02.07.2015 / Rinnstein / Helppo C / 3/11
30.07.2015 / Vallan Hevostila / Helppo C / 3/6
30.07.2015 / Vallan Hevostila / Helppo B / 2/7
07.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 1/14
08.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 2/14
10.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 1/14
12.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 3/14
15.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 3/14
16.08.2015 / Rinnstein / Helppo C / 3/6
16.08.2015 / Rinnstein / Helppo B / 1/6
17.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 3/14
18.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 3/14
19.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 2/14
19.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 3/14
20.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 1/14
22.08.2015 / Kivimetsä / Helppo B / 2/14
20.09.2015 / Rinnstein / Helppo B / 5/8
20.09.2015 / Springfields / Helppo B / 8/10
20.09.2015 / Springfields / Helppo A / 7/14
02.10.2015 / Rinnstein / Helppo B / 13/18
02.10.2015 / Rinnstein / Helppo A / 2/15
03.10.2015 / Pihkala / Helppo B / 3/3
03.10.2015 / Pihkala / Helppo A / 1/2
20.10.2015 / Rinnstein / Helppo B / 15/22
20.10.2015 / Rinnstein / Helppo A / 14/18
24.10.2015 / Narrilaivan / Helppo B / 9/19
24.10.2015 / Narrilaivan / Helppo A / 6/14
12.11.2015 / Hallava / Helppo A / 3/3
20.02.2016 / Rinnstein / Helppo A / 15/21
20.02.2016 / Rinnstein / Vaativa B / 3/15
15.04.2016 / Rouhimäki / Helppo A / 9/15
15.04.2016 / Rouhimäki / Vaativa B / 3/12
30.04.2016 / Hushvale / Helppo A / 0/0
30.04.2016 / Hushvale / Vaativa B / 0/0
30.04.2016 / Yläkokko / Helppo B / 7/16
30.04.2016 / Yläkokko / Helppo A / 3/18
30.04.2016 / Villi-Cup / Helppo A / 9/13
30.04.2016 / Villi-Cup / Vaativa B / 5/5
01.07.2016 / Vaahterapolku / Helppo B / 7/13
01.07.2016 / Vaahterapolku / Helppo A / 2/9
24.07.2016 / Rinnstein / Helppo A / 1/6
24.07.2016 / Rinnstein / Vaativa B / 3/5
12.02.2017 / Kiltaniemi / Helppo B / 10/12
12.02.2017 / Kiltaniemi / Helppo A / 6/18

Muut kilpailut
2/3 sijoitusta, sijoitusprosentti 67%

29.08.2015 / Rinnstein / Maastoeste, 60 cm / 2/15
30.04.2016 / Villi-Cup / Maastoeste, 80 cm / 3/5
21.05.2016 / Rinnstein / Maastoeste, 60 cm / 4/20

10.10.2015 - PKK, Järnby - BIS2 KTK-sert tuom. Anne
15.05.2017 - PKK, Seppele - BIS1 KTK-sert tuom. Odelie
04.06.2017 - PKK, Simora - tuom. Viiru
28.07.2017 - PKK, Seppele - BIS1 KTK-sert tuom. nica
18.10.2015 - VSN, Nidavellir - 7/10 tuom. taffel
(4-4-3½-4-4-3½-4-3½-3½-3=37p)


Varustus


Mestyn Varuste, MWS Boutique, Equestrian PRO ja Kivimetsän Varuste

Loimitus

  • Sateella sadeloimi ulos
  • Kevyellä pakkasella (alle -10°C) talliloimi ulos
  • Yli -10°C pakkasella toppaloimi ulos
  • Yli -10°C pakkasella enkkuratsiloimi alku- ja
    loppukäynnin ajaksi
  • Pimeällä maastossa heijastinratsiloimi päälle

Varustus

  • Kouluratsastus: yleisesti kankisuitset, koulusatula, korvahuppu, sininen tai punainen huopa ja pintelit
  • Esteratsastus: aachensuitset, pessoakuolain, estesatula, martingaali, sininen tai punainen huopa, suojat ja korvahuppu
  • Kilpailu: Koulu-/estevarustus, ruskea ja valkoinen huopa, valkoiset pintelit, ruskea korvahuppu, ruskea kisaloimi

Päiväkirja

24.04.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #1 kirjoittanut omistaja
“Mitä teet?” Juuso kysyi, kun asteli sisään huoneeseen.
Kohotin katseeni poikaystävääni tabletista ja takaisin tablettiin.
”Kunhan selailen myyntisivuja”, mutisin takaisin.
Juuso rämähti viereeni makaamaan ja katsoi mitä katselin. Olin löytänyt sivuilta ilmoituksen kymmenvuotiaasta puoliveritammasta, joka oli toiminut ratsastuskouluhevosena. Se ei kuitenkaan enää soveltunut kyseiseen tehtävään, joten omistaja oli näköjään päättänyt myydä sen.
”Tuon kuvauksen mukaan se ei ainakaan kisaratsuksi sovi”, Juuso huomautti.
Siinä Juuso oli oikeassa. Kuvauksen mukaan hevonen ei ollenkaan soveltuisi kilpailuihin ja lisäksi se vaatisi paljon työtä. Siihen minulla ei olisi edes aikaa kaiken muun ohella. Ja olihan tammalla jo ikää sen verran, että aikaa saattaisi helposti vierähtää muutama vuosi. Suljin tabletin huokaisten ja laskin yöpöydälle. Katsoin Juusoa.
”Haitko jo trailerin?” kysyin.
”Juup, siellä se kököttää pihalla”, Juuso vastasi.
***
Syötyämme Ritvan tekemää makaronilaatikkoa, istahdimme alas sohvalle koko joukkiolla. Selailin jälleen tabletilla markkinasivuja, jossa tuo samainen puoliveritamma iski silmääni. Sen hinta oli hälyttävän alhainen, mutta jokin minua siinä silti houkutti. Mitä menettäisin muka siinä, että kävisin edes kokeilemassa? Ehkä ympäristö ei ollutkaan tammalle sopiva ja se vain kaipaisi vaihtelua. Vielä sinä iltana soitin tamman omistajalle ja sovin tulevani kokeilemaan heti ylihuomenna. Juuso katsoi minua hieman epäilevästi, mutta lupasi tulla katsomaan. Jännittävää!

26.04.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #2 kirjoittanut omistaja
Ajoin Audini jännittyneenä hiekkatietä pitkin vilkuillen ympärilleni opastekylttiä etsien. Juuso istui vieressäni pelkääjän paikalla kännykkäänsä räpläten. Mahassani lensi tuhannet perhoset ja olin vain väkisin kyennyt aamulla syömään pari paahtoleipää.
"Tällähän on ihan sika menestynyt suku!" Juuso sanoi yhtäkkiä.
"Tutkitko sen sukua?" ihmettelin ja Juuso nyökkäsi.
"Englannissa tää on syntynyt ja isä on Calling Ivory sekä emä Copperheart. Isä kilpaili kenttää ja emä kilpailee vissiin yhä koulua. Kasvattaja Liam Holmwood. Hmm… äiti saattaa jopa tuntea hänet."
Perhoset eivät ainakaan tuon jälkeen kadonneet mahastani mihinkään. Jännittyneenä ajoin jopa oikean risteyksen ohi.
"Hei, tuossa oli jo kyltti!" Juuso huudahti ja peruselkein painoin jarrun pohjaan.
Juuso katsoi minua hieman vihaisesti, kun tein kapealla tiellä käännöksen punaposkilla toivoen ettei ketään ajaisi juuri silloin tiellä. Tällä kertaa käännyin oikeaan aikaan risteyksestä ja pieni soratie johdatti meidät ruskeatiilisen tallin tallipihaan. Hevosia tarhaili parasta aikaa tarhoissaan, kun parkkeerasin autoni muiden autojen rinnalle. Nousimme Juuson kanssa ulos autosta ja lähdimme etsimään tallinomistajaa, jonka kanssa olimme sopineet tärskyt.
Vaikka oli sunnuntai, oli kentällä menossa tunti parasta aikaa. Kolmikymppinen nainen huuteli kamalaan ääneen ohjeita ratsukoille, jotka keikkuivat ties minkälaisten hevosten selässä. Tuon huudon jälkeen Helena alkoi tuntua lepsulta opettajalta.. Joku nainen kärräsi parasta aikaa paskakärryjä kohti lantalaa ja pysäytin hänet pahoitelen.
"Tiedätkö mistä voisin löytää Pirkko Jalon?" kysyin naiselta, joka osoitti meille tallinovea.
"Hän oli ainakin hetki sitten toimistossa", nainen vastasi ja kiitin häntä.
Juuso avasi tallinoven ja päästi minut ensin sisälle talliin. Karsinoissa oli vain pari hevosta ja niidenkin kanssa touhusi ihmiset harjailemassa. Yritin salakavalasti vilkuilla, jos siellä olisi näkynyt tummanpunaruunikon väristä puoliveristä, mutta en nähnyt. Näin kuitenkin oven, jossa luki isolla toimisto ja suuntasin sinne Juuso vanaveneessä.
Nelikymppinen nainen istui toimistopöydän ääressä kynä hampaidensa välissä. Naisella oli vaaleat hiukset ja tiukka ilme kasvoillaan. Hän kohotti katseensa meihin ja hymyili sitten pienestä.
"Tervehdys", hän sanoi ja nousi seisomaan. "Oletkin varmaan Inna!"
"Kyllä", sanoin ja nainen ojensi kätensä johon tartuin.
"Mukava tavata, minä olen Pirkko."
Pirkko kätteli vielä Juuson kanssa ja ohjasi meidät sitten pihalle pölisten kaikkea mahdollista tallista ja sen menneisyydestä.
"… vuonna 2000 talli siirtyi minun omistukseen…" Pirkko selitti ja jännityksen takia kaikki meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Ja tässä on Hazel", Pirkko sanoi yhtäkkiä, kun pysähdyimme tarhoille.
Ruunikko puoliverinen kökötti aluksi tarhansa takanurkassa, mutta köpsytteli sitten portille ja nosti päänsä aidan ylitse. Pirkko rapsutti sen turpaa.
"Mikäs sen historia onkaan?" kysyin ja ojensin tammalle kättäni.
"Oikeastaan tiedän vain sen, että tamma on syntynyt Englannissa ja muuttanut Saksan kautta Suomeen. Itse ostin sen kaksi ja puoli vuotta sitten eräältä naiselta pääkaupunkiseudulta. Silloin jo aavistelin, ettei Hazel ole vielä ihan soveltuva tuntihevonen, mutta luotin vähän siihen, että siitä saisi koulittua sellaisen. No, nyt minulle on tulossa toinen puoliverinen, joka soveltuu huomattavasti paremmin tuntihevoseksi. Onhan tämä mukava tamma, mutta uskoisin sen sopivan enemmän muuhun käyttöön."
Nyökkäsin pohtivasti. Pirkko pujahti pian tarhaan ja nappasi tamman narun päähän. Kävelin heidän rinnallaan talliin ja yritin katsoa hieman miltä tamma näytti kävellessään. Ei se ainakaan aliravittu ollut. Tallissa laitoimme Pirkon kanssa tamman kuntoon ratsastusta varten, kun Juuso kävi hakemassa varusteeni autosta. Hazel seisoi koko ajan paikallaan eikä uuden ihminen kohtaaminen tuottanut sille mitään ongelmia. Pian tamma olikin jo täysissä tamineissa ja minä kiskoin omat ratsastusvarusteeni päälle.
"Tunti loppuu juuri kentällä ja seuraava ryhmä on menossa maastoon, joten voimme mennä sinne", Pirkko sanoi, kun tartuin Hazelin ohjista kiinni nyökäten.
Talutin tamman tallipihalle, jossa jäimme odottamaan kentällä olevan tunnin loppumista. Rapsuttelin siinä ajankuluksi Hazelia harjantyvestä. Tamma roikotti päätään alhaalla rennosti ja mietin, miksei tämä hyväkäytöksinen hevonen muka sopinut tuntiratsuksi ollenkaan?
Pian tuntilaiset kentällä siirtyivät käyntiin ja Pirkko ohjasi meidät kaartoon. Juuso seurasi perässä ja punttasi minut Hazelin selkään. Samassa huomasin hevosen jännittyvän ja kovasti. Taputin sitä rauhoittavasti kaulalle ja päästin sitten uralle käynnissä. Nappasin saman tien ohjat tuntumalle ja jäin keskiympyrälle. Hazel kulki reippaasti eteenpäin, mutta ei tahtonut ottaa ulkoapujani ollenkaan vastaan. Yrittäessäni kovemmin ottaa ulko-ohjalla, vastasi tamma siihen lähinnä protestilla.
"Siirrä vain raviin", Pirkko sanoi.
Olisin halunnut vielä hetken tehdä käynnissä, mutta siirsin tamman kuitenkin raviin. Selästä huomasi heti, että Hazel ei millään tahtonut edes yrittää hakeutua muotoon vaan ravasi pää ylhäällä. Katsahdin Juuson ilmettä, joka ei ollut ollenkaan tyytyväinen. Ajattelin kuitenkin, että Hazel ei ollut vielä edes kunnolla vertynyt. Vaihdoin ympyrällä suuntaa ja vasempaan kierrokseen Hazel oli jo hieman helpompi ratsastettava, mutta silti apuni eivät ollenkaan menneet läpi. Lisäksi tamma säikähti, kun yksi tuntilaisista laskeutui ratsunsa selästä alas turhan kovaa tömähtäen. Pienen pystyyn nousemisen ja sivuaskeleen jälkeen ohjasin tamman takaisin raviin ympyrälle.
"Sen kanssa on tehty vaativa B asioita", Pirkko kertoi.
No, ei tämä ainakaan sellaiselta tuntunut, jonka kanssa niin vaativia asioita voisi tehdä. Siirsin tamman takaisin käyntiin ja siirryin tyhjentyneelle uralle. Kokeilin hieman pohkeenväistöä, jonka tekeminen tuntui siltä kuin yrittäisi kouluhevosta vasta kouluttaa pohkeenväistöihin. Huh. Laukkaakin hieman nostin ympyrällä, joka ei tuntunut ollenkaan hyvältä selästä. Juuso kuvasi kännykällään menoamme ja halusin kovasti tietää miltä se näytti maastakäsin.
"Haluaisitko kokeilla hypätä jotain pientä?" Pirkko kysyi, kun kävelin tamman kanssa ympyrällä.
Olin keikkunut selässä jo yllättävän pitkään.
"Toki", vastasin.
Pirkko ja Juuso kokosivat pari 70 cm korkeaa pystyä. Jos Hazel oli kamala ratsastaa koulussa, oli se ehdottomasti vielä kamalampi esteillä. Ainoa hyvä puoli oli esteille lähestyminen, mutta muuten hypyt olivat hyvin keskinkertaisia ja sählättyjä. Enhän minäkään nyt mikään suurenluokan esteratsastaja ole, mutta olen jo oppinut milloin hevosesta huomaa onko sillä taitoja esteille vai ei.
Hyppyjen jälkeen pysäytin Hazelin ja laskeuduin alas selästä. Olin pettynyt, vaikka olinkin osannut odottaa hevosta, jonka kanssa pitäisi tehdä paljon työtä. Talutin Hazelin talliin, jossa sen hoitaja ilmestyi paikalle riisumaan tamman. Tyttö harmitteli kovasti, että menettäisi pian hoitohevosensa, mutta ei malttanut odottaa uutta hoitsuaan. Riisuin kypärän päästäni. Kerroin Pirkolle haluavani miettiä vielä hetken aikaa ja Pirkko sanoi ymmärtävänsä. Hänellä ei ollut vain kovin kauaa aikaa odotella, koska uusi hevonen saapuisi tuota pikaa. Lisäksi joku muu oli käynyt jo koeratsastamassa tamman ja ollut kiinnostunut.
Sanoimme heipat Pirkolle ja palasimme Juuson kanssa autollemme. Juuso istahti tällä kertaa ratin taakse.
"Minusta sinun ei kannattaisi ostaa sitä", Juuso sanoi, kun lähti liikkeelle.
"Mm…" mumisin ja katsoin Juuson puhelimesta videota.
Videossa näkyi selvästi, että ratsastus oli… no, suoraan sanottuna aivan kamalan näköistä. Saatoin itsekin olla jännittynyt, mutta silti… tamma vaatisi paljon työtä.
"En tiedä", huokaisin turhaantuneena.

03.05.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #3 kirjoittanut omistaja
Se päivä oli viimein koittanut, jota olin odottanut viikon ajan. Hazel muuttaisi tänään minun omistukseeni. Kauaa en ollut tamman suhteen miettinyt, mutta uuden tallipaikan kanssa oli hetken aikaa ollut hakemista. En halunnut tammaa kilpatallin vilskeeseen, mutta onneksi löysin mukavan paikan Newerrasta. Olin eilen käynyt katsomassa tiluksilla ja kirjoittanut Aprilin kanssa sopimukset sun muut pikkujutut. Hazelin tavaratkin mitä olin käynyt ostamassa ja ne kököttivät jo omilla paikoillaan. Enää puuttui siis vain hevonen.
Olin parin päivän päästä koeratsastuksesta soittanut Pirkolle ja ilmoittanut olevani kiinnostunut ostamaan Hazelin, kunhan eläinlääkäri olisi sen tarkistanut vielä huolellisesti. Hazel sai onnekseni puhtaat paperit! Sovimme, että tamma saisi jäädä siksi aikaa vielä ratsastuskoululle kunnes löytäisin tallipaikan ja nyt viimein olimme Juuson kanssa ajamassa kohti ratsastuskoulua traileri perässämme. Juuso oli vain huokaissut helpotuksesta tämän päivän viimein koittaneen, koska miehellä oli mennyt totaalisesti hermot minun hyppelyyni malttamattomana paikallaan.
”Ilmeisesti hyvä ostos kuitenkin, koska et sä ole muiden kohdalla noin hyppinyt”, oli mies todennut ja tottahan tuo oli.
Juuso kurvasi viimein auton ratsastuskoulun pihaan, jossa Pirkko astelikin parasta aikaa ulos tallista taluttaen kimoa ponia. Juuson pysäytettyäni auton ja kopin, nousin ylös autosta ja tervehdin Pirkkoa.
”Hazel odottelee jo tallissa ja sen mukaan tulevat varusteet ovat jo myös valmiina. Heitän tämän ponin vielä tarhaan, niin mennään katsomaan sitten ne paperit”, Pirkko sanoi ja nyökkäsin.
Pirkko viskasi ponin tarhaan ja suuntasimme sitten tallintoimistoon.
”Tein paperit jo valmiiksi”, Pirkko kertoi samalla, kun kaiveli papereita täynnä olevaa pöytäänsä. ”Haa, tässä!”
Nainen ojensi minulle ohuen paperipinon ja selasin sen nopeasti läpi. Ilmoitin kaiken olevan kunnossa. Laitoimme molemmat nimemme alle ja niin omistin uuden puoliverisen. Pirkko vielä kiitteli.
”Uusi hevonen saapuu aivan parin tunnin sisään, joten tulitte todella otolliseen aikaan”, Pirkko kertoi. ”Mennäänpä sitten lastaamaan uusi hevosesi.”
Joo! Teki mieleni huutaa mahdollisimman lapsenomaisesti, mutta maltoin mieleni.
Roudasimme ensin Hazelin muut varusteet Audini perään, josta nappasin tammalle ostamani kuljetussuojat. Revin niihin jääneet hintalaput pois ja suuntasimme sitten talliin. Hazel mutusteli vielä heiniään karsinassaan, kun saavuimme sinne. Sen päällä oli harmaa hieman risainen loimi. Sujahdin Pirkon perässä karsinaan laitoimme suojat tamman jalkaan. Hazel hermostui hieman korkeista ja epämukavista suojista. Taluttaessani sen ulos karsinasta, tamma nosteli jalkojaan mahdollisimman ylös yrittäen päästä selvästi eroon koivissaan olevista suojista.
Juuso kävi jo aikaisemmin avaamassa trailerin laskusillan. Pirkko jo varoitteli, ettei Hazel kauhean herkästi boksiin nousisi. Siispä yritin mennä hieman reippaammin sisälle tammaa taluttaen ja melkein jo sainkin sen, mutta sitten Hazel lähti peruuttamaan. Hazelista huomasi heti, että se oli hermostunut. Uusi traileri ja uusi taluttaja, niin ei ihmekään, ettei traileri houkutellut. Siispä ojensin narun Pirkolle, jos sillä tavalla onnistuisi tamman lastaaminen. Eipä se meinannut ensin niinkään onnistua, mutta pian tamma oli onneksemme trailerin kyydissä takapuomi pepun edessä estämässä peruuttamista pois. Annoimme rampin olla hetken aikaa auki, kun tarkistimme kaiken olevan matkassa mukana ja kunnossa. Sanottuamme hyvästit Pirkolle ja lupailtuani, että olisin yhteydessä tamman kuulumisista, nostimme rampin ylös. Varmistin vielä, että tammalla oli trailerissa kaikki hyvin ja kamera oli päällä.
Istahdin pelkääjän paikalle, kun Juuso hyppäsi jälleen kuskiksi. Suuntanamme oli seuraavaksi Newerra, jonne olikin hieman reilummin matkaa. Matkalla pysähdyimme pari kertaa, mutta muuten ajoimme suoraan Newerraan. Pihassa April tulikin heti meitä vastaan ja tervehdin naista, joka kysyi kuinka matkamme oli sujunut.
”Hyvin! Suurin ongelma taisikin olla vain tamman saaminen traileriin”, naurahdin ja menin Juuson kanssa laskemaan ramppia alas.
Ramppi kolahti maahan ja pujahdin sen sisälle. Irrotin Hazelin narun ja rapsutin tammaa päästä. Juuso otti takapuomin pois ja lähdin peruuttamaan Hazelia ulos trailerista. Tamma peruutti epäröiden ulos, mutta päästyään maahan oli sen pää ylhäällä ja päästi ilmoille sellaisen tervehdyksenhirnauksen, että varmasti koko tienoo kuuli. Korvat höröllä ja hieman epävarmana Hazel seurasi minua, kun talutin sen talliin. Hazelin karsina sijaitsi melkein ovilla, jossa sen karsinanaapurina oli holsteintamma, Bea.
Karsinassa riisuin tammalta kaikki sen kuljetusvarusteet pois ja jätin tutkimaan uutta karsinaansa. Tamma saisi olla karsinassaan sen aikaa, että purkaisimme loput varusteet paikoilleen. Sitten tamma vietäisiin tarhaan. Tavaroiden purku ei kauaa kestänyt, mutta järjestelin niitä ainakin tunnin verran nätisti paikoilleen. Olisihan se maailmanturhinta, koska tavarat tulisivat olemaan sekaisin jo heti parin päivän päästä. Lopulta olin valmis ja Juusokin oli kadonnut jonnekin, joten hipsin Hazelin karsinan luokse. Tamma vaikutti yhä hieman hermostuneelta, mutta eihän se mikään ihme ollut. Uusi paikka.
Pujahdin tamman karsinaan ja rapsuttelin sitä kaulalta. Tamma pyöri karsinaa ympäri, kunnes tartuin sen nahkariimusta ja pysäytin matkan.
”Eipäs nyt hermoilla”, rauhoittelin tammaa. ”Pääset juuri tarhaan.”
Kurotin karsinan aukosta riimunnarun ja napsautin sen kiinni tamman riimuun. Työnnettyäni oven auki, talutin ruunikon värisen tamman pihalle. Parin voltin kautta löysin Hazelin tarhan ja päästettyäni sen vapaaksi, lähti tamma ravaamaan yksityistarhaansa ympäri häntä korkealla.
”Aa, toit sen jo pihalle”, Juuso sanoi, kun ilmestyi paikalle.
”Joo”, sanoin. ”Toivottavasti se ei kauaa jaksa stressata uutta paikkaa”, mutisin. ”Kimi lupasi tulla joku päivä katsomaan, kun hän asuu tässä lähellä. Tosin olisin muutenkin hänet tänne raahannut.”
Katselimme hetken aikaa tamman menoa ennen kuin kävin huikkaamassa Aprilille lähteväni, mutta palaavani illemmalla nappaamaan tamman sisälle. April lupasikin soitella, jos jotain tapahtuisi. Heilautin naiselle vielä kättäni ennen kuin kapusin autooni pelkääjän paikalle Juuso kuskina. Kävisimme palauttamassa kopin Aittohaaraan ja siitä sitten kävisin Ruolammessa ja palaisin vielä takaisin Newerraan Hazelia moikkaamaan uudemman kerran. Onneksi kello ei ollut vielä paljoakaan.

11.06.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #4 kirjoittanut omistaja
Newerran tulipalo oli tuonut takapakkia minulle ja Hazelille, vaikka olimme vieläkin aivan nollatasolla toistemme kanssa. Eihän sitä kuukaudessa edes olisi kerinnyt kehittyä mihinkään. Onneksi tunsin jo hieman Hazelin metkuja. Olin hieman ajatellut, että olisimme päässeet kokeilemaan aloitusta Vaahterapolun koulukisoihin, mutta sitä oli turha vielä edes haaveilla. Ajoin autoni aivan kesälaitumien viereen, jossa Hazel muiden hevosten kanssa vietti aikaa. Onneksi tamma oli sentään sopeutunut laidun elämään yllättävänkin nopeasti.
Nousin ylös autosta ja nappasin etupenkiltä tamman riimun ja narun, joiden kanssa pujahdin laitumelle. Huutelin tammaa viheltäen aina välillä. Muiden laidunlaisten lähtiessä ihmistä pakoon kuin olisin rutto, Hazel lähti aidan viereltä käpsyttelemään minua kohti. Luoja tamma oli tänään likainen.. Täytyisi muistaa iskeä sille loimi päälle, kunhan pääsisimme takaisin ratsastuksen jälkeen. Taputin tammaa kaulalle sen päästyä luokseni ja ojensin taskustani porkkanan. Riimun löydettyä tamman pään ja narun ollessa löysästi otteessani, talutin Hazelin laitumen portille, jossa pujahdimme ulos.
Hazel katsoi punaista Audiani jännittyneenä, kun talutin sen auton ohitse. Annoin tamman tutustua pelottavaan moottoriajoneuvoon kaikessa rauhassa. Sen olin oppinut tämän vajaan kuukauden aikana, että tammaa ei kyllä kannattanut hoputtaa. Uudet asiat saivat sen niin hermostuneeksi, ettei se pääsisi ylitse niistä, jos ei saisi tutustua rauhassa. Sidoin Hazelin auton viereiseen puuhun, jossa tamma ei olisi hiekkatiellä mahdollisen liikenteen tiellä – jonka toivottavasti huomaisin ajoissa, ettei Hazel muutenkaan saisi sätkyä. Kävin hakemassa autosta tamman harjapakin ja aloitin likaisen hevosen puunaamisen.
Pöly lensi ja sain kunnolla jynssätä kuivunutta kuraa tamman karvapeitteeltä ennen kuin puoliverinen näytti edes jotenkin puhtaalta. Putsasin vielä kaviot ja selvitin harjasta takut pois ennen kuin vein pakin autoon ja nappasin Hazelin kouluvarusteet takapenkiltä. Ihmeiden kautta tamma oli pysynyt yhä puussa, vaikka sen läheltä olin lähtenyt. Pujotin ensin ruskeat suojat tamman jalkoihin vain sen takia, että olin laiska kierittämään pinteleitä neljään koipeen. Sen jälkeen heitin punaisella huovalla varustetun satulan Hazelin selkään ja kiinnitin vyön saman tien tarpeeksi kireälle. Tamma näytti minulle mielipiteensä asiasta luimimalla. Pujotin Hazelille korvahupun päähän. Suitset sain sille helposti ja kiinnitettyäni narun vielä toistaiseksi suitsiin, menin autolle laittamaan kypärän päähäni ja otin raipan käteen.
Sain tamman vyötä vielä reiällä kireämmäksi, jonka jälkeen irrotin tamman puusta ja kiedoin narun sen kaulan ympärille. Laskettuani vasemman jalustimen alas, kampesin itseni mustaan koulusatulaan ja kokosin ohjat saman tien tuntumalle. Hazel tepasteli hermostuneena paikallaan ja lähti reippaasti eteenpäin, kun annoin sille siihen luvan. Newerra ei sijainnut kauhean kaukana laitumista, joten ajattelin matkan onnistuvan ilman suurempia ongelmia. Niitä kuitenkin tuli, kun kaksi pikkutyttöä juoksi koiransa kanssa tietä pitkin kohti meitä. Hazel pysähtyi niille sijoilleen, kun näki kolmikon.
”Hei!” sanoin kovalla äänellä. ”Älkää juosko hevosta kohti!”
Tytöt hidastivat ja koira alkoi räksyttää, joka hermostutti Hazelia entistä enemmän. Tamma tuntui olevan lähdössä minä hetkenä tahansa toiseen suuntaan, mutta sain sen onneksi pidettyä kunnolla aisoissa.
”Nätti heppa!” toinen tytöistä kiljaisi meidän kohdalla. ”Saako sitä silittää?”
”Ei valitettavasti… Hazel on hieman hermoheikko…” sanoin ja huomasin koiraa pitelevällä tytöllä olevan hieman vaikeuksia keskikokoisen hurtan kanssa.
”Mikä sillä on päässä? Entäs noi jalassa? Miksi se ei seiso?” tytöt kyselivät.
Koska kaksikko ei näyttänyt tajuavan jatkaa matkaa, laskeuduin alas selästä hieman vauhdista ja pitelin maassa käsin Hazelin ohjista kiinni.
”Saammeko silittää sitä?” toinen tytöistä kysyi uudestaan.
”Ette”, sanoin tarkoitettua kärkkäämmin. ”Hevonen pelkää, joten teidän pitää mennä ohitse reippaasti, mutta juoksematta”, sanoin vielä ja talutin puoliverisen lapsien ohitse.
Tytöt jatkoivat juosten matkaansa ja koira jaksoi räköttää. Perkule tuollaisia! Talutin yhä hermostuneen Hazelin Newerran kotitielle, jossa nousin viimein takaisin tanssahtelevan puoliverisen selkään.
Kävelimme rauhallisesti Newerraan, jossa talli oli yhä maan tasalla. En tiennyt milloin he oikein aloittaisivat uudelleen rakentamista, mutta toivoin että pian. Kaipasin jo kunnon rytmiä päiviimme Hazelin kanssa. Ensi viikollakin olimme lähdössä Piettiöön yleisleirille, joten siitä olisi tavallinen rytmi kaukana. Ratsastin Hazelin maneesiin, jonka ovet olivat auki ja näin aurinkoisena päivänä ne saivatkin olla, joten en sulkenut niitä. Maastossa olimme saaneet hyvin alkukäynnit tehtyä, joten aloitin työskentelyn saman tien. Koska Hazel kulki pääkorkealla, eikä tahtonut oikein apujani ottaa vastaan, teimme vain yksinkertaisia kiemuroita ja voltteja.
Käynnin jälkeen usutin tamman raviin ja siirryin kahdeksikolle kevyessä ravissa. Sain tammaa alkuraveissa jo hieman rennommaksi, vaikka muotoon tamma ei suostunut mennä millään. Ettei ratsastuksemme aivan pelkiksi ympyröiksi menisi, istahdin alas hieman pompahtelevaan harjoitusraviin ja käänsin parit väistöt pituushalkaisijalta pitkälle sivulle. Peilistä katsottuna Hazel kyllä astui hieman ristiin, vaikka ei meinannut ottaa apujani vastaan sitten millään. Käänneltyäni eri kiemuroita ravissa minusta tuntui, että Hazel viimein kulki oikein kivasti. Ainakin siihen asti, kunnes kuuli jonkin rapsahduksen. Tamma nousi takajaloilleen ja yritti lähteä ääntä karkuun.
”Soooooo!” sanoin ja yritin pitää tamman paikallaan, kun se tanssahteli ympyrää. ”Ei siellä mitään ollut”, yritin rauhoitella tammaa, joka ei millään meinannut asettua, perkule sentään!
Lopulta usutin tamman raviin ja Hazel lähti liitävään raviin poispäin äänestä. Ohjasin tamman pääty-ympyrälle, jossa tein koko ajan pientä liikettä sormillani hakiessani tammaa takaisin kuulolle. Pienensin samalla ympyrää hiljalleen kohti volttia ja se tuntui tepsivän. Hazel alkoi viimein rauhoittua ja siirsin sen käyntiin taputtaen kaulalle. Pikainen vilkaisu kelloon kertoi, että olimme olleet maneesissa jo 45 minuuttia. Niin se aika vain rientää. Pysäytin tamman maneesin ovien viereen ja laskeuduin sitten alas satulasta. Löysäsin vyötä parilla reiällä ja nostin jalustimet ylös. Taputin tammaa kaulalle ja lähdin talsimaan sen kanssa jalan kohti laidunta.
Matkamme sujui onneksi ilman häiriötekijöitä laitumelle asti, jossa talutin tamman suoraan laitumen puolelle. Riisuin siltä ensin suojat ja nappasin sitten satulan pois. Hazel oli jo kovin menossa, kun kiskoin suitset sen päästä pois. Tamma lähtikin kiitävässä laukassa laitumen toiselle puolelle. Naurahdin puoliveriselle ja kokosin suojat laitumelta pois. Heitin varusteet auton perään ja hyppäsin sitten itse ratin taakse.

01.07.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #5 kirjoittanut omistaja
Tänään starttasimme Hazelin kanssa ihka ensimmäiset yhteiset kilpailumme. Lajinamme olivat esteet ja kisapaikkana serkkuni talli Rinnstein. Olin kuskannut Hazelin jo edellisenä päivänä tallille, jotta tamma ei hermoilisi niin kauheasti. Minä taisinkin olla tällä erää se, joka hermoili huomattavasti enemmän. En ollut hypännyt Hazelin kanssa pari kertaa enempää, enkä muutenkaan ollut erityisen pätevä esteratsastaja.
Alkuverryttelyssä Hazel jännitti kamalasti muita hevosia, jotka olivat samassa luokassa meidän kanssa. Meitä oli yhteensä 14 osallistujaa. Maneesissa sijaitsi verryttelyesteet ja varsinainen rata oli kentällä. Edes verryttelystämme ei tahtonut tulla mitään, kun Hazel tanssahteli paikallaan. Hitsi sentään! Tähän tammaan täytyisi saada paljon enemmän luottoa. Hyppäsimme verkassa parit esteet pudottaen aina puomin, vaikka korkeus oli vaivaiset 60 cm.
Onneksi starttaisimme toisina, joten heti radan jälkeen voisin viedä Hazelin mesoamaan talliin. Katselin kuinka Julia ratsasti russiponillaan radan ensimmäisenä. Kelmi oli tyypilliseen tapaansa temppuileva ja pudotti useamminkin puomin. Se ei helpottanut jännittyneisyyttäni ollenkaan. Mitähän minäkin mahdoin jännittää? Olin startannut useat kilpailut, eikä tämä eronnut niistä pahemmin mitenkään.
Julian astellessa käynnissä poniaan hieman kiroten, ratsastin Hazelin kentälle, tervehdin tuomaria ja nostin Hazelilla ravin. Kuulin pillinvihellyksen ja nostin siitä laukan, jonka jälkeen ohjasin tamman ensimmäistä estettä. Hazel ylitti esteen helposti ja olin jo saanut hieman varmuutta menoomme, kunnes ratsastimme yleisön ohitse. Joku räpsi aivan aidan vieressä valokuvia, johon Hazel reagoi säikähtämällä. Ei se onneksi mitään laukkaspurttia lähtenyt vetämään ja sain siirrettyä huomion seuraavaan esteeseen. Hazelin keskittyminen oli kuitenkin jo herpaantunut ja puomi tipahti maahan. Mielessäni harmittelin pudotusta, mutta ratsastin tamman viimeiselle okserille.
Yleisön taputukset saivat Hazelin hieman säikähtämään, mutta ravasin sen pois kentältä. Taputin tammaa kaulalle ja laskeuduin sitten alas satulasta. Tiesin jo heti, ettemme sijoittuisi tuolla suorituksella, joten talutin Hazelin talliin Sepin karsinaan ja riisuin siltä varusteet. Kaikesta huolimatta ratamme ei ollut aivan täystuho, johon olin tyytyväinen. Lopullinen sijoittumisemmekin oli kuudes. Huomenna me näyttäisimme kouluradalla!

02.07.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #6 kirjoittanut omistaja
Talutin Hazelin pihalle, jossa oli runsas joukko ihmisiä. Koulukilpailut olivat alkaneet ja ensimmäinen luokka ratsasti parasta aikaa viimeisiä suorituksia kentällä. Heitä olikin vain neljä, joten luokka olisi nopeasti ohi. Juuso piteli Hazelia sen aikaa paikallaan, kun nousin satulaan. Hazel oli tänään rennompi. Se ei enää hermoillut niin paljoa väen paljoudesta tai muusta. Tarkkailevasti se kuitenkin piti päänsä taivaissa, kun ratsastin sen käynnissä maastoihin. Me olisimme vasta viimeisiä luokassamme, joten kerkeisin heittämään tamman kanssa käynnissä alkuverkan maaston puolella.
Juuso lähti kävellen mukaamme ja uteli varmaan koko matkan jännittikö minua. Toitotin, että ainakin vähemmän kuin eilen ja se pahenisi, jos hän jatkaisi kyselyä. Palasimme sopivasti tallille, että pääsin tekemään maneesiin verkkaamaan. Juuson huudellessa ohjeita, ratsastin kevyesti ravissa Hazelia, joka ei tahtonut hakeutua muotoon sitten millään. Kaikki apunikin sain väkisin vääntää tammasta läpi. Siksi minua hermostutti entistä enemmän, kun viimeisenä pääsimme radalle.
Tervehdyksen jälkeen kuitenkin rentouduin. Hazel tuntui ensimmäistä kertaa kulkevan hyvin. Se ei hangoitellut apujeni suhteen, se kuunteli ne hyvin. Pieniä virheitä meille tuli, voltti oli liian suuri, askel ei pidentynyt tarpeeksi lävistäjällä, osa siirtymistä eivät olleet erityisen viehkeitä. Mutta Hazel kulki hyvin. Sillä oli reipas tahti. Kasvoilleni oli noussut hymy, kun lopputervehdyksen jälkeen annoin tammalle pitkät ohjat ja kävelin ulos kentältä. Taputin sitä kaulalle.
Juusokin sanoi sen menneen hyvin ja hän ensimmäistä kertaa näki tammassa jopa potentiaalia. Jäimme kentän lähelle odottamaan tuloksia, kun tuomarit laskeskelivat vielä hetken. Pian Emman ääni kertoi kajareiden kautta Jonnan voittaneen luokan tutulla shettisruunalla, Eetulla. Jonna sijoittui myös toiseksi. Tiesin kolmen sijoittuvan, joten pidätin hieman hengitystä, kun Emma kertoi kolmannen nimen. "Inna Paakkanen ja Hazelnut Crust!" Jee!
Toiset kisamme ja saimme jo nyt ensimmäisen sijoituksen! Taputin Hazelia kaulalle, kun ratsastin sen Jonnan ja Eetun viereen palkintojen jakoon. Jonna vastaanotti palkinnot, jonka jälkeen Emma ja tuomari ojensivat minulle ja Hazelille valkoisen ruusukkeen. Kättelin molempia, jonka jälkeen kunniakierroksen musiikki lähti soimaan. Musiikki sai Hazelin hieman hermostumaan, mutta se laukka ihan fiksusti kentän ympäri. Hieman sain pidätellä tammaa, ettei se ohittaisi Eetu-shettistä edessämme.
Kunniakierroksen jälkeen laskeuduin alas selästä ja annoin roimasti taputuksia Hazelin kaulalle. Kyllä oli tamma tänään porkkansa ansainnut. Talutin tamman talliin, jossa Juuso auttoi minua riisumaan varusteet pois ja kuskasi tamman sitten syömään heinää tarhaan, jotta saisin Sepin omaan karsinaansa. Toivottavasti menestys jatkuisi suokkiorinkin kanssa!

02.07.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #7 kirjoittanut omistaja
”Huh, siinä pitäisi olla kaikki…” sanoin, kun nostin pahvilaatikon auto perään.
Laatikko sisälsi Hazelin satulahuovat, pintelit, suojat ja korvahuput. Ne olivat ihmeen kaupalla mahtuneet kaikki samaan laatikkoon. Tämän laatikon lisäksi autonperässä oli puinen varustelaatikkoni sekä Hazelin kaikki muut varusteet eli aivan tuhottomasti tavaraa…
”Oletko varma?” poikaystäväni Juuso kysyi.
”En…”
”Ei muuta kuin hevonen sitten kyytiin”, Juuso sanoi ja laittoi peräluukun kiinni.
Tänään Hazel muuttaisi Myllykujaan. Hieman ehkä haikein mielin Newerra jäisi taakse, mutta Myllykuja oli paljon lähempänä kaikkea muuta elämääni. Kävelin takaisin talliin Hazelin karsinan luokse, jossa ruunikko tamma seistä kökötti jo matkavarusteissaan. Työnsin karsinan oven auki ja kiinnitin Hazelin narun päähän. Jalkojaan nostellen tamma seurasi minua pihalle.
Juuso oli laskenut jo rampin alas. En ollut ihan varma menisikö meillä tänään kuinka kauan saada Hazel boksiin. Yleensä siihen meni hetki, mutta kilpailumatkamme olivat saaneet tammaan onneksi hieman luottoa tuohon pelottavaan kotteroon. Talutin Hazelin kohti ramppia ja yllätyksekseni tamma nousi sisään ensimmäisellä yrittämällä. Hieman kyllä varoen, mutta nousipa kuitenkin. Taputin ja kehuin sitä kaulalle, jonka jälkeen kiinnitin ketjun sen riimuun ja narun heitin tyhjään paikkaan trailerissa. Juuso oli jo laittanut takapuomin paikalleen ja nostanut rampin takaisin ylös.
Istahdin kuskinpaikalle ja niin lähdimme kohti uusia maisemia.
***
Venn tiesi odottaa meitä saapuvaksi. Olin käynyt jo muutama päivä sitten tutustumassa Myllykujaan ja samalla allekirjoitellut kaikki paperit.
”Terve!” Venn sanoi heti, kun hyppäsin ulos autosta.
Juuso esittäytyi Vennille, jonka aikana karkasin itse traileriin. Hazel näytti hermostuneelta, kun kyyti oli seisahtunut ja se yritti kurkkia ulos trailerin pienestä ikkunasta.
”Hei…” sanoin tammalle ja rapsutin sitä kaulasta. ”Perillä ollaan!”
Pian Juuso laski rampin alas ja heti takapuomin kadottua tamman takaa, peruutti se töminällä pihalle. Kaula korkealla Hazel päästi ilmoille kirkuvan hirnahduksensa, johon se sai vastauksen tarhasta.
”Sillä on kiima”, kerroin Vennille. ”Että varmasti sen viereisessä karsinassa oleva ori rakastuu uuteen naapuriinsa.”
Venn naurahti. ”No, ollaan varovaisia.”
Riisuin jo pihalla tammalta kuljetussuojat ja heitin ne traileriin odottamaan järkevämpää paikkaa.
Talutin Hazelin suoraan talliin omaan karsinaansa aivan sivuoven viereen. Hazelin viereisen karsinan ystävä, mustankirjava marwari ori, nosti päänsä heinistään ja hörähti. Se selvästi huomasi Hazelin päällä olevan kiiman. Olipa tammalla hieno aika aloittaa kiimansa. Karsinassa riisuin tammalta loimen ja jätin pyörimään rauhassa uuteen yksiöön. Hazel kävi myös nuuhkimassa marwari, kenties toivoi siitä uutta sulhoa itselleen.
Viikkasin loimen ja jätin sen roikkumaan Hazelin oveen. Palasin sitten pihalle, jossa Venn ja Juuso juttelivat jotain.
”Siellä on”, ilmoitin.
”Hyvä juttu!” Venn sanoi hymyillen. ”Minun täytyy tästä läksiä, pistäkää tavarat rauhassa paikoilleen ja jos haluat niin Hazelin voi viedä tarhaankin jo..”
”Selvä”, sanoin.
Juuson avulla kannoin kaikki tavaramme sisälle talliin ja järjestelin ne jotenkin päin paikoilleen. Sen jälkeen kävin heittämässä Hazelille vielä heinää ja rapsuttamassa hieman.
”Yritä pärjäillä tammuliini”, sanoin sille. ”Nähdään huomenna!”
Jätin Hazelin karsinaansa ja tutustumaan uuteen kotitalliinsa, kun minun ja Juuson oli pakko lähteä.

18.9.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #8 Helpot estetreenit Mallaspurossa kirjoittanut omistaja ja Elsa
Omistajan maksu:
1. Millaisessa mielentilassa hevosesi oli tunnin alussa, ennen minkään tehtävän tekemistä?
Hazel oli jännittynyt ja epävakaa. Se ei oikein tahtonut pitää oudosta paikasta tai vieraista hevosista ympärillä.

2. Entä miten Elsan hyvä päivä vaikutti opettamiseen. Meinasiko opetus lipsua välillä jopa liian helpoksi, vai pitikö opettaja tiukkaa linjaa sinusta yllä?
Opetus ei kyllä lipsunut hyvästä päivästä huolimatta. Elsa oli tarkka jokaisen pienen asian suhteen, johon olin vain tyytyväinen. Sen avulla sain edes vähän kontaktia Hazeliin tunnin aikana.

3. Kaikki hevoset saatiin tunnin aikana rennoksi, mutta veikö se oman hevosesi kohdalla hyvinkin kauan?
Meni kauan. Vasta viimeisillä hyppelöillä Hazel tuntui edes jokseenkin rennolta ja sain tammaa omaan hallintaan.

4. Meinasiko sinulla mennä hermot kertaakaan?
En puhuisi hermojen menettämisestä, mutta turhautumisesta kyllä. Turhautumiseni varjostui hevoseen ja siksi rentoutuminen oli melkein mahdoton tehtävä kummallekaan.

5. Molempien tuntien aikana ukkonen jyrähteli pariin kertaan. Mitä hevosesi reagoi siihen ja joutuiko Elsa jopa auttamaan sinua hevosesi rauhoittamisessa?
Ukkosen jyrähtelyllä oli tietysti jo valmiiksi hermostuneeseen Hazeliin huonoja vaikutuksia. Parit takasille nousemiset ja spurtit tuottivatkin sen tuloksen, että tipahdin alas. Onneksi takaisin selkään päästyäni ukkonen jo loppui.

6. Ratsastajia oli hankalin saada rennoksi, mikä sinun rentoutumistasi vaikeutti?
Hevosen levottomuus ja samalla myös oma jännittyneisyys. Taitaa kuitenkin ratsastajassa että hevosessa olla samaa, kun jännittävät uusia tilanteita ja paikkoja. Myöskin laji, jonka kanssa olen Hazelin kanssa meillä on ongelmia jännitti reilusti, vaikka mitään sen suurempia emme hyppineet.

Elsan kommentti:
Tunti ei ollut Innalle ja hänen hevoselleen tänään tosiaankaan helpoimmasta päästä, sillä syksyinen sää koetteli uuden asian lisäksi vähän kaikkien hermoja. Varsinkin alussa Hazel tuntui vilkuilevan kaikkia esteitä ja muita hevosia. Sainkin kehottaa monesti Innaa tekemään hevosellaan paljon puolipidätteitä ja vaikka juttelemaan sille, että se kuuntelisi ratsastajaa, eikä kaikkea muuta ympärillä. Käskin Innaa tarkkailemaan paljon Hazelin korvien asentoa, sillä jos ne osoittivat ihan mihin suuntaan tahansa kuin taakse, se tarkoitti, ettei se odottanut ratsastajaa, eli ei kuunnellut apuja kunnolla. Koko ajan piti siis työstää tammaa, eikä jättää sille askeltakaan itse mietittäväksi. Rentoutumiseen meni aika kauan, sillä esteet saivat selvästi Hazelin jännityneeksi (toki siihen lisäksi ukkonen ja kaikki muut ympärillä). Sen takia olikin tärkeää, että Inna keskittyi täysin ratsuunsa ja päinvastoin. Kun homma alkoi näyttämään helpolta, Inna unhohti selvästi ratsastaa hevostaan tarpeeksi jämäkästi, joten ukkosen jyrähtäessä se säikähti kunnolla, hypäten pystyyn. Se tehosi herätteenä varsinkin ratsastajalle ja pian onnistuimme yhdessä saamaan Hazelin rentona esteiden yli. Välillä Hazel meinasi vähän kaahottaa laukassa esteitä päin, mutta napakan istunnan, pohkeiden ja rentouden harjoittelun ansiosta ratsukko sai varsin monta hyvää hyppyä aikaiseksi. Hienoa! Kehottaisin jatkossa ratsastelemaan enemmänkin pieniä esteitä, sillä Hazel tuntui selvästi innostuvan, vaikka tunnin alussa se vain kiihtyi niistä. Pääasiana vain piti muistaa, ettei estettä ylitetty ennen kuin hevosella oli rento mieli. Kouluratsastajana Innalla on muuten asiat hyvin hallussa, mutta välillä pitäisi muistaa keskittyä vaikka vain hengittämiseen, sillä loppujen lopuksi esteidenkään ylittäminen ei ole mitään rakettitiedettä. Esteratsastushan on kouluratsastusta esteiden välissä, joten kun hypyt menevät rennosti, niin ei mitään ongelmaa.

08.10.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #9 kirjoittanut omistaja

Kaarsin autoni Hallavan pihaan. Oranssit lehdet lentelivät alas puista, kun syksy oli jo puolessa välissä. Tallilaisia pyöri muutama pihalla ja huikkasin heille heipat. Suuntasin suoraan tarhoille, jossa Hazel syödä mussutti heiniä. Hazel oli kotiutunut yllättävän nopeasti Hallavaan. Olin odottanut useamman päivän hermostuneisuutta. Nyt hermostuneisuus oli kestänyt vain pari päivää.
Nappasin tamman narun portin vierestä ja pujahdin tarhaan. Vihelsin tammalle, joka lähti löntystämään minua kohti. Taputin Hazelia kaulalle ja kaivoin sille sokeripalan taskustani. Tamma rouskutti sen tyytyväisenä. Napsautin narun riimuun ja talutin Hazelin portille. Pujahdimme ulos ja siitä suuntasimme talliin. Pyöräytin Hazelin karsinassaan ympäri, jonka jälkeen riisuin siltä sadeloimen pois.
Viikkasin loimen karsinan ovessa olevaan telineeseen ja suuntasin sitten hakemaan varusteita satulahuoneesta. Huikkasin tervehdykseni parille hoitajalla, jotka olivat putsaamassa hoitsujensa varusteita. Olin varma, että he olivat esittäytyneet ensimmäisenä päivänäni, mutta en millään saanut heidän nimiään päähäni. Nappasin harjapakin ja suitset käsiini, jonka jälkeen palasin niiden kanssa Hazelin luokse.
Sidoin tamman karsinaansa ja nappasin kumisuan. Hazelista lähti karvaa karvanlähdönajan mukaisesti ja pian karsinan pohja oli täynnä ruskeaa irtokarvaa. Loimen ansiosta tamma ei ollut muuten likainen, joten harjauksen sai suoritettua loppuun nopeasti. Puhdistettuani kaviot ja kammattuani harjan sekä hännän, päästin Hazelin irti. Taputin sitä kaulalle, kun se alkoi tutkia karsinan pohjaa turvallaan.
Kävin vielä nopsaan hakemassa tamman pintelit satulahuoneesta, jotka käärin Hazelin koipiin palattuani karsinalle. Sujautettuani vielä suitset tamman päähän, kiinnitin riimunnarun ohjien tilalle ja talutin Hazelin pihalle. Ajatuksenani oli käydä tutustumassa lähimaastoon jalan. Lähdimme liikkeelle Kaviopolkua pitkin. Hazel käveli reippaasti vierelläni ja jouduin aina välillä hidastamaan sitä. Kaviopolulla ei tullut yhtään autoa vastaan, mutta päästyämme Maalaismiehentielle, niitä tuli jo heti pari. Pysäytin aina silloin Hazelin paikalleen, ettei se hermostuisi liikaa kulkupelien takia. Taputtelin sitä rauhallisesti kaulalle ja jatkoimme matkaa.
Kylmä syksyinen viima puski ohuen tuulitakkini läpi ja koska käsissäni oli vain ohuet ratsastushanskat, sormeni olivat pian kohmeessa. Päätin siis ottaa vähän lämpimäkseni juoksupätkän. Maiskuttelin Hazelin raviin ja lähdin juoksemaan sen rinnalla niin kovaa kuin koivistani vain pääsin. Pian sain huomata kuinka rapakunnossa oikein olin, kun oli pakko siirtyä takaisin kävelyvauhtiin. Hazelia sain hieman tarmokkaammin hidastaa, että se malttoi siirtyä käyntiin.
”Hyvä tamma”, sanoin sille ja taputin kaulalle.
Siinä kohtaa ajattelin, että olisi ihan hyvä palata takaisin tallille. Ylitimme siis ojan ja suuntasimme metsäpolulle. Hazel kulki nätisti perässäni, kun tarvoin epätasaisia polkuja pitkin. Välillä tunsin tamman säpsähtävän risun rasahdusta, mutta onneksi se ei sen suurempia mörköjä nähnyt tänään. Oli kyllä hieman yllättävää, että osasin heti reitin takaisin tallille Päädyimme ensin pienen pellon reunalle, jota pitkin sitten kuljimme jo näkyvälle tallille.
”Hei”, Aleksi tervehti, kun astelimme tallipihaan.
”Moi”, vastasin miehelle ja talutin Hazelin sitten talliin.
Riisuin siltä pintelit jalasta ja suitset päästä. Heitin sadeloimen takaisin niskaan ja riimun päähän, jonka jälkeen talutin tamman takaisin tarhaan. Hazel jäi portille tutkimaan tarhan pohjaa turvallaan, josko sinne olisi vielä pari heinäkortta jäänyt. Suuntasin itse talliin, jossa kokosin tamman varusteet käytävältä ja raahasin ne takaisin satulahuoneeseen. Minulla meni hetki neljän pintelin käärimisessä, mutta pian kaikki olivat siististi takaisin paikallaan.
Olin jo menossa satulahuoneeseen katsomaan josko siellä olisi kahvia tarjolla, kun kaveri käski tulemaan ratsastus seuraksi toiselle tallille. Eipä siinä muu auttanut, kun pakkautua autoon ja suunnata nokka kohti toisia häntähuiskuja!

20.10.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #10 kirjoittanut omistaja
Osallistuimme Hazelin kanssa tänään serkkuni tallilla järjestettäviin kilpailuihin. Paikka oli jo Hazelille tuttu, eikä se itsessään tammaa jännittänyt. Kilpailujen tunnelma sen sijaan jännitti tammaa. Verryttelyssä meillä meni ihan ok ja sen jälkeen ajattelin, että kyllä meillä ihan hyvin menisi, vaikka ei välttämättä sijoituttaisikaan. Asiat eivät menneet aivan niin radalla, vaikka helppo B:n ja A:n piti olla meille jo tuttu juttu. Ensin unohdin B:ssä itse radan ja A:ssa Hazel päätti pistää jarrut pohjaan, koska joku katsomosta aivasti. Enpä minä itsekään ihan hereillä ollut, koska en saanut Hazelia kuulolle. Sijoituimme Helppo B:ssa 15. 22 osallistujasta ja Helppo A:ssa 14. 18 osallistujasta. Eipä minun suoritukseni toisen hevosenkaan kanssa mennyt hyvin, oikeastaan vielä pahemmin. Siksi fiilikset olivatkin pettyneet, kun kisojen jälkeen lastasin molemmat hevoseni traileriin ja lähdin palauttamaan niitä omiin talleihinsa. Ehkä me tästä vielä noustaisiin.

12.4.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #11 kirjoittanut omistaja
Tuletko auttamaan Hazelin muutossa? tekstasin Juusolle, jolla kesti yllättävän pitkään vastata.
En kerkeä.
Okei.. Työnsin puhelimen taskuuni ja vedin tallitakin niskaan. En mahtanut sille, mitään että minua ihmetytti Juuson käytös nykyisin. Mies oli jo useamman päivän ollut kovin hiljainen ja olin nähnyt hänet vain kerran viikon sisällä. Yleensä Juuso asui Vaahterapolussa. Olin jopa ehdottanut, että tulisi hänen kämpilleen, mutta Juuso oli kieltäytynyt. Astelin yksityispuolelle, jossa Nekku seisoi karsinassaan täysissä pukeissa odottamassa. Vartti sitten olin saanut ruunan valmiiksi matkustusta varten.
Ruuna suuntaisi serkkuni ratsastettavaksi, kun halusin itse keskittyä Nekun emään tällä hetkellä. Hakisin Hazelin Aittohaarasta ja veisin Nekun ennen kuin palaisin Vaahterapolkuun. Audini pursusi jo ruunan varusteista ja mietin miten saisin sinne myös Hazelin varusteet.. Talutin Nekun Audini luokse, jonka perässä roikkui uudehko traileri lastausramppi alhaalla. Nekku käveli reippaasti perässäni ilman epäröintiä sisään traileriin ja kiinnitin ruunan kiinni. Vielä ramppi ylös ja sitten lähdimme matkaan.

”Moi!” tervehdin iloisesti Elsiä, joka odotteli jo Aittohaaran pihassa Hazel käsissään.
Puoliverinen katsoi epävarmana traileria, mutta hörähti hiljaa. Rapsutin tammaa turvasta ja tarjosin sille omenaa. Hazel ei koskaan sanonut ei omenalle.
”Pistetään se sitten vain sisään. Toivottavasti Nekku helpottaa vaivaa”, mutisin, kun menin laskemaan rampin alas.
Nekku käänsi päätään nähdäkseen kuka oli tulossa kyytiin tai pääsisikö jo itse pois. Ruuna hörähti emälleen, joka katsoi korvat höröllä traileria ja näytti siltä, että lähtisi millä sekunnilla tahansa karkuun. Kiinnitin varmuuden vuoksi jo liinaa traileriin ellemme saisi tammaa sisään helposti. Elsi lähti taluttamaan Hazelia traileriin ja kuten odottaa saattoi, pisti tamma liinat kiinni. Maiskuttelu ja suostuttelu ja työntäminen tuottivat lopulta meille tulosta, eikä lastaukseen mennyt niin kauaa kuin yleensä. Taputin tammaa takalistolle, kun pistin nopeasti takapuomin kiinni. Nostin rampin ylös Elsin kanssa ja lukitsimme lukot. Elsi oli jo kasannut Hazelin varusteet suuriin Ikean kasseihin ulos, joten nostimme ne siitä ripeästi autoon.
”Kenet hypytän, kun se Payton on saikulla?” Elsi kysyi vielä nopeasti ohimennen.
”Öö, vaikka Euna”, ehdotin. ”Ei mitään kovin vaikeaa tänään.. treenasimme juuri eilen korkeilla esteillä.”
”Okei!” Elsi sanoi ja oli selvästi innoissaan päästessään liikuttamaan tallin uusinta hankintaa.
Naurahdin naiselle ja nousin auton kyytiin. Lähdin huristelemaan Rinnsteiniin ja soitin Emmalle, että Nekku tulisi aivan pian. Huristelin pihaan ja huomasin Juuson auton olevan maneesin vieressä. Vilkaisin maneesin ohi ajaessa avonaisista ovista sisään, eikä siellä ollut ainakaan ketään. Myös kenttä oli tyhjä, kun pysäytin auton tallinovien eteen. Emma tuli juuri parahiksi pihalle.
”Missä Juuso on?” kysyin.
”Lähti vain kaksi minsaa sitten Tessan kanssa maastoon. Yritin kyllä sanoa, että odottaa, kun olet tulossa”, Emma sanoi.
”Ei se mitään”, sanoin heilauttaen kättäni. ”Otetaanpa nyt tuo yksi tuolta pois. Mihin ajattelit sen laittaa?”
”Aittaan”, Emma vastasi. ”Päivisin on jo lämmintä, että se pärjää. Yöllä pistän vielä toppaloimen.”
Nyökkäsin. Otimme Nekun pois trailerista ja Emma passitti Adamin kantamaan Nekun varusteet paikalleen. Minä juotin Hazelia sillä aikaa ja annoin sille hieman lisää heinää heinäverkkoon. Kun auto oli tyhjä Nekun varusteista, jatkoimme Hazelin kanssa matkaa Vaahterapolkuun.

Matka sujui ihan hyvin ja rauhallisesti. Seurasin Hazelia koko ajan traikun kamerasta. Pääsin Vaahterapolun pihaan ja parahiksi näinkin Julian tallustelevan viemässä Kiaraa tarhoille.
”Hei! Kerkeetkö pian tähän avuks?” huudahdin naiselle, joka vastasi myöntävästi.
Sillä välin, kun Julia tarhasi Kiaraa, avasin trailerin lastausrampin varovasti. Hazel liikehti hieman hermostuneena ja oli selvästi jo valmis tulemaan pihalle. Se saisi kuitenkin odottaa, että Julia tulisi ottamaan takapuomin pois. Siirryin itse irrottamaan Hazelia trailerin ketjusta ja napsautin ruskeaan nahkariimuun narun ketjun tilalle.
”Eipä se Nekku kauaa kerinnyt olla tallissa”, Julia totesi, kun tuli paikalle.
”Voit ottaa puomin pois”, sanoin ja samassa Hazel lähtikin peruuttamaan pois trailerista. ”Joo, ei, mutta haluan nyt keskittyä tähän ja se onnistuu parhaiten täällä.”
Hazel katsoi jännittyneenä maisemia. Eihän se ensimmäistä kertaa ollut paikalla ja taisikin luulla tulleensa tänne kisoihin. Taputin tammaa kaulalle, kun Julia napsi siltä nopeasti kuljetussuojat pois.
”Ja Emma kaipasi estehevosta treenailuun.”
”Aivan”, Julia mutisi ja heitti suojat trailerin rampille.
”Haluatko nostaa rampin ylös?” kysyin Julialta. ”Käyn taluttelemassa Hazelia vähän tallialuetta ympäri ennen kuin vien sen karsinaan.”
”Juu, totta kai!”
Kiitin naista ja lähdin taluttelemaan Hazelia. Tamma oli koko ajan valpas, kun talutin sitä tallin takaa ja kentän takaa, jossa oli parhaillaan menossa tunti. Helena orjuutti vakioryhmäläisiä kovaan ääneen. Parin kierroksen jälkeen talutin Hazelin karsinaan, johon jätin sen loimi päällä. Kävin heittämässä sille siivun heinää ennen kuin lähdin purkamaan tavaroita autosta talliin. Nekun vihreät huovat saivat tilalle nopeasti sinipunaista. Puolen tunnin kuluttua varusteet olivat paikallaan ja Mila jo nurisi minulle trailerin paikasta. Kävin jättämässä kotteron konehallin viereen ja parkkeerasin autoni sitten Milan micran viereen.
Iines ja Launo haukkuivat minulle kovaa kyytiä muiden koirien kanssa tarhassa. Ihme, että kukaan ei ollut vielä tappanut toista. En kuitenkaan päästänyt niitä vielä pois, koska tunnit olivat vasta alkaneet. Sen sijaan menin sisälle taloon hakemaan purtavaa ja yritin soittaa Juusolle. Kello oli jo sen verran, että ei mies voinut olla enää Tessan kanssa maastossa.. Juuso ei kuitenkaan vastannut tai yrittänyt soittaa takaisin illalla.

16.4.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #12 kirjoittanut omistaja
Sari oli avuliaasti jäänyt loimittamaan Kirpun, jonka kanssa olin juuri tullut kentältä. Siirryin hoitamaan Hazelia kuntoon seuraavaa luokkaa varten. Onneksi luokkien välissä oli pieni tauko, kun esteiden korkeutta nostettiin. Nappasin satulahuoneessa Hazelin estevarusteet mukaani ja vein ne yksityisten puolelle. Hazel seisoi karsinassa letit harjassa ja ohut loimi päällä. Jätin varusteet karsinan ulkopuolelle ja kävin nappaamassa tammalta loimen pois. Sitten varustin sen mahdollisimman nopeasti. Sininen estehuopa vaihtui punertavanruskeaan kisahuopaan. Ruskeat aachenit päähän ja martingaali kaulalle, jotta satulavyö saatiin kiinni. Viimeisenä vielä suojat kaikkiin käpäliin ja heppa oli valmis.
”Inna?” kuulin oman nimeni ja pyörähdin karsinassa.
Juuso seisoi karsinan ovella kisavaatteissa. Pala nousi kurkkuuni. Ai, niin hitto perkele… unohdin jo kokonaan, että miehen oli tarkoitus osallistua Tessalla. Olin jo huokaissut helpotuksesta, ettei minun tarvitsisi enää häntä nähdä.
”Minulla on Nekku kyydissä. Mihin vien sen?” Juuso kysyi ja oli selvästi myös vaivaantunut.
”Öö.. tuo vaikka tähän”, mutisin. ”Me menemme juuri verkkaan..”
Juuso nyökkäsi ja lähti sitten. Sen turvin talutin Hazelin pois tallista tallipihaan. Näin, kun Juuso talutti Nekun ulos Rinnsteinin suuresta autosta, jossa oli myös Tessa. Melkein juoksin Hazelin kanssa nurkan taakse, jossa kiristin vyön ja nousin sitten selkään. Olin jännittänyt Kirpun suorituksen ajan, mutta en enää jännittänyt niin paljoa Hazelin kanssa. Hazel taas jännitti ympärillä olevia meluja, ihmisiä ja muita hevosia. Taputtelin sitä kaulalle, kun ratsastin kentälle odottamaan vuoroa päästä verryttelemään.
Olimme Hazelin kanssa kolmansia, jotka menisivät radalle, joten pääsimme heti verkkaamaan. Hyppäsin esteet muutamaan kertaan ja sen jälkeen vain ravailin uraa pitkin rauhallisesti. Hazel ei kylläkään kovin rauhallinen tänään ollut ja erään pikkutytön roikkuminen kentänaidassa ei auttanut asiaa.
Pian luokkamme starttasimme ja siirryin maneesin odotusalueelle odottelemaan vuoroani. Rebekka oli ensimmäinen Mörön kanssa. Heillä meni ihan hyvin, ellei yhtä pudotusta laskettu. Seuraavaksi oli ulkopuolinen ratsastaja, jonka jälkeen pääsin itse radalle. Tervehdin tuomaria ja nostin sitten laukan. Pillinvihellyksen jälkeen ohjasin Hazelin ensimmäiselle esteelle.

”Tuomo!” hihkaisin, kun Milan veli käveli parahiksi yksityistallin ovien kohdalta. ”Voisitko siirtää Nekun tuohon hoitopaikalle, että saan Hazelin karsinaan?” pyysin mieheltä.
”Toki”, mies vastasi ja kävi siirtämässä Nekun.
Heitin ruunan emän karsinaan ja riisuin nopsaan siltä varusteet. Hazelin kisapäivä oli jo ohi, eikä se mennyt ihan kuin olin suunnitellut.. 80 cm oli mennyt paremmin ja olimme toisia, jotka eivät sijoittuneet. 100 cm taas meni huonosti ja sijoituimme yhdenniksi kahdestatoista. Tuomo lupasi vahtia Nekkua koko sen ajan, kun kävin heittämässä Hazelin varusteet pois ja heitin tammalle loimen niskaan. Kiitin Tuomoa, kun pääsin Nekun kimppuun. Emma oli onneksi tehnyt sille sykeröt harjaan, joten saatoin vain nopeasti harjata sen ja heittää sitten kamppeet niskaan. Juuso oli jättänyt ruunan varusteet siististi Hazelin karsinan edustalle.
Varustin ruunan ripeästi ja talutin sitten pihalle, jotta pääsin selkään. Juuso oli noussut jo meidän yhteisen jättiläisen selkään ja he olivat kentällä verkassa. Tai no, ei Tessa enää kohta ollut meidän yhteinen, vain minun. Juuso oli ensin meinannut ottaa Tessan mukaansa Englantiin, mutta en ollut antanut. Olin päättänyt olla vittumainen sen asian kanssa, vaikka tiesin Juuson rakastavan tuota hevosta. Saisivat ainakin vielä viimeiset estekisansa mennä..
Ratsastimme Nekun kanssa 110 ja 120 cm korkuiset luokat. 110 cm oli tiukka luokka ja sijoituimme Nekun kanssa kolmanneksitoista yhdellä virheellä. 120 cm meni meillä hyvin, vaikka emme sijoittuneet. Aika ratkaisi selvästi monen kanssa, mutta onneksi jätimme Jessen ja Juuson taaksemme. Viimeisen suorituksen jälkeen ratsastin Nekun Rinnsteinin autolle ja laskeuduin siellä selästä. Riisuin Nekulta varusteet pois ja heitin ne autoon sisään ennen kuin loimitin ruunan. Juusokin tuli paikalle Tessan kanssa ja yritin olla nopea.
”Hei, tuota…” Juuso aloitti ja onneksi olin häneen selän, koska tunsin kyyneleiden painavan silmissäni. ”Anteeksi..”
Kohautin olkiani kuin en välittäisi.
”Minun olisi pitänyt puhua kanssasi, eikä vain ilmoittaa.” No, niin olisi pitänyt. ”Niin, että…”
”Mun pitää mennä avaamaan Hazelin letit”, mutisin. Talutin Nekun nopsaan sisälle traileriin.
Sidoin sen kiinni ja karkasin paikalta ennen kuin Juuso kerkeisi sanomaan mitään. Kiiruhdin puolijuoksua yksityispuolelle, jossa porukka pisti hevosiaan iltakuntoon. Kävin satulahuoneesta nappaamassa pienen jakkaran ja menin sen kanssa Hazelin karsinaan. Nousin pallille ja aloin availla lettejä. Kuulin Juuson ilmestyvän Sallin karsinalle, jossa Jesse parasta aikaa harjaili Sallia. He juttelivat ja pidin katseeni tiukasti Hazelin tummassa harjassa, kun avasin ensimmäisiä lettejä sormillani. Pian kaksikko katosi ovista pihalle juttelemaan ja huokaisin jo pienesti helpotuksesta. Olin viimeisen letin kimpussa, kun Mila asteli talliin.
”Joko se lähti?” kysyin naiselta.
”Juusoko? Oli se vielä tossa pihalla…” nainen vastasi.
”Hittooko se täällä vielä roikkuu, lähtis jo!” tuhahdin ja vilkaisin oville.
Mila pudisteli päätään ja lähti kuulemma Draaman kanssa vielä leikkimään. Puuskahdin, kun viimeinen letti oli auki. Jätin Hazelin omaan rauhaansa ja menin katsomaan lellikö Julia yhä Kirppua tuntihevosten puolella. Sitähän nainen siellä teki. Ruunivoikko söi parasta aikaa vadelmamehujäätä Julian kädestä. Jo varsana oli tullut selvästi, että heppa oli sille todella perso.
”Pitäisikö mennä?” kysyin ja haukottelin. ”Päästäis takaisinkin, kun vielä oikein täytyy uhrautua viettämään iltaa ihmisten parissa..”
”Oikein täytyy uhrautua oluttölkille”, Julia sanoi dramaattisesti ja virnistin. ”Törmäsitkö Juusoon?”
”Liian monta kertaa”, mutisin. ”Menen avaamaan trailerin, niin tuo se sinne.”
Kävimme Julian kanssa kuskaamassa Kirpun takaisin Raitulaan, jonka jälkeen palasimme Vaahterapolkuun. Ihmisiä oli jo paikalla, mutta Milaa ei näkynyt. Siispä vaatteiden vaihdon jälkeen aloitimme jo ilman naista. Olinkin jo sopivassa hiprakassa, kun nainen palasi viimein tallilta. Ilta eteni aika nopeasti, jos minulta kysyttiin. Kaikki tiesivät, että minulla oli kaksi mielitilaa kännissä. Joko olin iloinen ja nauroin minkä kerkesin tai sitten olin masentunut ja itkin kaiken huoleni. No, illan edetessä jälkimmäinen iski päälle, kun aloin miettiä Juusoa.
”Tyhmä mies”, nurisin itkuni lomasta. ”Kaikki oli niin hyvin… ja me meinasimme jo muuttaa kaksistaan jonnekin.”
”Innalle pitää hommata laastari”, Rosanna yhtäkkiä keksi.
En oikein innostunut ideasta, mutta ainakin sen jälkeinen keskustelu sai minua hieman piristymään.
”Eikö mun mielipidettä asiaan kysytä?” niiskutin jo hymyillen.
”Ei. Lähdetäänpä baariin ettimään sulle joku mies!” Sari ilmoitti, johon Petra tirskui jotain Erkistä.
Voi tavaton, toivottavasti siellä ei olisi ketään tai varsinkaan Erkkiä.. Miten ihmeessä sekin mies jaksoi yhä kummitella, vaikka se oli vain yksi uudenvuodenilta. Huokaisin hieman jo helpotuksesta, kun baari tuntui olevan tyhjä. Muut olivat pettyneitä, kun paikalla oli vain pari vanhaa juoppoa sekä täysi-ikäisyyden rajalla olevia teinejä nurkkapöydässä. Mila jo ihmetteli baarimikolta missä kaikki olivat ja kuulemma naapurikylässä oli jokin tapahtuma, joka veti ihmisiä.
”Jospa tää tästä vähän vilkastuis”, baarimikko hieman lupaili Milalle.
”No, mutta minä ainakin otan nyt pari jekkushottia”, ilmoitin baarimikolle.
Laastarisuhdetta en ainakaan tänään aikonut saada, mutta kunnon kännin aioin hankkia! Sen myös sain, kun heräsin aamulla täysissä pukeissa sänkyni päiväpeitteeltä. Iines ja Launo olivat käpertyneet viereeni ja rapsutin Iineksen turkkia krapulaisena. En tarvitsisi ketään laastarisuhdetta, kun minulla oli koirani. Tästä lähin miehet saisivat jäädä! Kuusennokkaan semmoiset ääliöt!

21.4.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #13 kirjoittanut omistaja
Kankisuitset jäivät pitkästä aikaa hyllylle odottamaan, kun koulutreeni tehtäisiin upouusien monitoimisuitsien avulla. Kangeista ei luovuttaisi ikuisiksi ajoiksi, mutta olihan se mukavaa treenailla hieman erilaisilla suitsilla. Treenit pysyttelivät perusasioiden parissa, vaikka ensin olin meinannut tehdä vaativan tason tehtäviä. Hazel vain ei sulattanut uusia suitsia niin hyvin kuin olin olettanut. Tamma painoi kuolaimelle ja kulki ihme kirahvityylillä. Uudet erilaiset suitset ja vielä erilainen rauta suussa oli selvästi Hazelin mielestä mahdoton yhdistelmä. Vielä, kun ne erosivat huomattavasti estesuitsista. En tiedä sainko oikein mitään tolkkua ratsastamiseen tänään ja peileistä näki selvästi, että meno oli tuskaista. Alkuun olin ajatellut työskennellä tänään myös paljon laukassa, mutta melkein päätin olla nostelemasta laukkaa, kun ravikaan ei sujunut. Loppu ajasta aloin kuitenkin jo hieman saada tuntumaa Hazeliin paremmin, joten uskaltauduin ympyrällä nostamaan laukkaa. Eihän tamma mitenkään huonosti laukkaa pyörittänyt ja itse asiassa laukassa Hazel toimi parhaiten uusien suitsiensa kanssa. Laukan jälkeen tasasin tamman hengityksen vielä ennen kuin annoin sen kävellä pitkillä ohjilla. Emme me kankeja jättäisi pitkäksi aikaa hyllylle, mutta ehkä pari kertaa kuukaudessa olisi hyvä treenailla myös erilaisilla suitsilla. Laskeuduin Hazelin selästä, kun Helena ilmestyi maneesiin alkeisryhmän kanssa.

17.5.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #14 kirjoittanut omistaja
Talutin sadeloimeen käärityn Hazelin sisälle talliin, jossa sidoin sen hoitopaikalle. Riisuin siltä loimen ja kävin sitten hakemassa harjapakin. Klippauksen ansiosta olin selvinnyt suurimmasta karvalähdöstä ja loimen ansiosta sain tamman karvan nopeasti puhtaaksi. Selvittelin vielä harjan sekä hännän ja putsasin kaviot.
”Ai, huomenta”, tervehdin Rebekkaa, joka talutti Mörköä sisään talliin. ”Luulin, ettei kukaan jaksa vaivautua paikalle tähän aikaan”, naurahdin.
”Pakko”, Rebekka sanoi. ”Iltapäivällä on niin paljon menoa, että silloin ei kerkeä.”
”Ymmärrettävää.”

Vaihdoin Rebekan kanssa vielä pari sanaa ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen hakemaan Hazelin estevermeet. Olin käynyt ennen tamman hakemista tekemässä maneesiin puomiharjoituksia. Sylini oli täynnä tavaraa, kun palasin hoitopaikalle. Hazel oli pysynyt aloillaan ja jopa nuokkui narujen varassa. Laskin kaikki varusteet Pilgrimin karsinan eteen ja nappasin ensimmäisenä suojat. Hazel ei liikahtanutkaan, kun sujautin suojat sen jalkoihin. Vasta satulan tullessa kuvioihin, tamma nyrpisti nokkaansa tuttuun tapaan. Kiinnitin vatsapanssarin paikoilleen ja vapautin Hazelin sitten riimusta. Jätin riimun roikkumaan naruihin, ettei tamma lähtisi pois hoitopaikastaan. Sujautin tamman päähän korvahypyn ja sen päälle suitset. Tamma otti helposti messinkiset pessoakuolaimet suuhunsa. Kiinniteltyäni kaikki soljet, asettelin martingaalin paremmin ja kiinnitin sen satulaan. Taputin tammaa kaulalle ja talutin sen odottamaan karsinaan sitä, että saisin omat varusteet päälle.

Satulahuoneessa vaihdoin pinkit haisaappaani ratsastussaappaisiin ja kiinnitin hiukseni ponnarille. Kypärä vielä päähän ja hanskat käteen. Palasin Hazelin luokse ja talutin sen pihalle. Tallipihalla kapusin tamman selkään ja pienestä sateesta huolimatta ratsastin sen alkukäynneille maastoon. Teimme metsässä tutun pienen lenkin käynnissä ja vartin kuluttua olimme takaisin tallilla. Heti maneesissa nappasin ohjat enemmän tuntumalle ja työskentelin hetken aikaa uraa pitkin ravissa.

Ylitimme pitkän sivun vieressä olevat puomit. Hazel tosin lisäsi lähinnä vauhtia, eikä tajunnut, että halusin sen nostavan koipiaan puomien ylitse. Hetken sain ylittää puomeja, jotta tamma tajusi koipensa nostaa ylös, eivätkä puomit kolahdelleet niin pahasti. Ylittelin muitakin puomeja ravissa, joita olin ripotellut ympäri maneesia. Yhdet olivat pääty-ympyrällä kaarevasti, toisenkin pitkän sivun vieressä oli pitkä jono puomeja sekä kaksi kavaljettia.

Nostin hetken kuluttua laukan ja tulin puomeja laukassa. Hazel oli pirteä ja sain tehdä hieman puolipidätteitä, ettei se vain kaahottanut puomien ylitse. Pienet esteemme sujuivat ihan hyvin, koska Hazel joutui itsekin keskittymään hieman paremmin, ettei vain kompastellut puomeihin. Taputin Hazelia kaulalle ja tein sen kanssa lopuksi loppuravit. Loppukäynnit tein jalan ja samalla raahasin puomit takaisin paikoilleen. Hazel kulki perässäni kävellen ja säpsähti aina välillä, kun puomi kolahti liian kovaäänisesti paikoilleen. Urakan jälkeen talutin Hazelin talliin, riisuin sen varusteista ja ämpärillä sekä pesusienellä putsasin hikiläikät pois. Ulkona satoi nyt jo enemmän vettä, joten heitin tamman päälle sadeloimen.

Vein varusteet pois ja vaihdoin kengät, jonka jälkeen lähdin viemään Hazelia takaisin tarhoille. Tuisku toimi enää vain vähän aikaa Hazelin tarhakaverina, kun minun ja Linnean yhteinen kopukka saapuisi talliin. Vapautin Hazelin portilla ja tamma lähti häntä putkella ravaamaan tarhaa ympäri, johon myös Tuisku yhtyi. Pudistin tammalle päätäni ja suuntasin sitten takaisin tallille. Voisin puunata Pinkien tulevan karsinan tässä ajan kuluksi, kun kellokaan ei vielä ollut oikein mitään. Tyhjensin ensin karsinan vanhoista puruista ja sen jälkeen pesin kaikki kipot sekä karsinan seinät. Hukkis oli ollut oikea sika karsinassaan..

Aikaa siivoukseen menikin rutkasti kaksi tuntia ennen kuin sain tuotua sinne suuren kasan uutta purua. Levittelin niitä vain hieman saappaillani, jonka jälkeen vein kaikki pesutarpeeni pois. Sen jälkeen suuntasin taukohuoneeseen kupin kahvia. Markus retkotti laiskasti sohvalla, kun menin kahvipannun luokse ja kaadoin itselleni kupin kahvia.
”Eikö sulla töitä ole?” kysyin mieheltä.
”Joo”, mies vastasi. ”Aivan kohta.”
”Laiska”, mutisin ja join kahvini seisaaltaan.
Huuhtelin mukini ja laitoin sen takaisin kaappiin. Sen jälkeen lupasin auttaa Markusta päiväheinien jaossa, kunhan vain sain itse ajaa mönkijällä. Pienten mutinoiden jälkeen sain kuin sainkin mönkijän avaimet. Lastasimme Markuksen kanssa mönkijän peräkärryn täyteen heinää ja kurvasin sen kanssa tarhoille. Oli varmaan sanomattakin selvää, että jokainen tarhalainen otti heinänsä hymyssä suin vastaan.

5.7.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #15 kirjoittanut omistaja
Katsoin liinassa päässä ravaavaa Hazelia hieman surullisena. En enää tiennyt mitä tehdä. Meillä ei mennyt kilpailut hyvin, aina jokin meni pieleen, jonka takia tipuimme pois sijoilta. Joo, en ehkä ilmoittanut meitä yhtä aktiivisesti kisoihin kuin viime vuonna, mutta silloin me olimme kuitenkin vasta tuore ratsukko. Vuodessa olisi pitänyt jo hieman parantua tulokset. Ehkä tein sen virheen, että kisasin Hazelilla molempia lajeja. Ehkä minun pitäisi keskittyä vain toiseen. Ehkä Hazelin taidot olivat Nekun tavoin paremmin esteillä. Ehkä, ehkä, ehkä, ehkä…
Tiesinhän minä jo heti alkuun, kun Hazelin olin viime vuonna ostanut, että minulla oli nyt paljon työtä vaativa hevonen. Mutta kotona ratsastus sujui paljon paremmin kuin kisoissa.
Maiskutin Hazelille, kun sen tahti alkoi hiipua liinan päässä. Hieman liian pitkäksi kasvanutta harjaa oli joku jyrsijä nyrsinyt laitumella, joten leikkaisin sen vielä tänään lyhyemmäksi. Harmi vain viedä tammalta paarmasuojaa pois.
Ehkä ongelma olikin meidän valmentautumisessa? Ehkä minun pitäisi alkaa etsimään meille sopivampaa valmentajaa, vaikka pidin nykyisestä valmentajastamme. Hänellä vain tuntui olevan aina kiire muiden hevosten kanssa. Kaipasin kyllä valmentajaa, joka jaksaisi keskittyä minuun ja hevoseeni hieman paremmin. Ehkä se ongelma olikin vain siinä?
”Soooo”, sanoin, kun siirsin Hazelin liinassa käyntiin ja keräsin liinaan kasaan.
Taputin tammaa kaulalle.
”Kyllä me vielä kaikille näytämme”, sanoin hymyillen.
Taluttelin Hazelia vielä hetken kentällä, jonka jälkeen kuskasin sen yksityispuolelle. Sidoin tamman hoitopaikalle ja kävin hakemassa sen varustelootasta sakset. Riisuin Hazelilta ensin sen juoksutusvermeet ja lähinnä vain heitin ne tamman karsinan ovelle. Nousin jakkaralle, jotta minun oli helpompi leikkiä parturia. Napsin harjaa niin, että siitä tuli suora kuin pienen lapsen pottapolkka, jonka jälkeen taputin Hazelia. Talutin Hazelin vielä hetkeksi tarhaan ja suuntasin sitten talolle syömään.

31.7.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #16 kirjoittanut omistaja
Typerä kello… se näytti vasta seitsemää, eikä minua nukuttanut ollenkaan. Siispä raahauduin ylös pehmeästä sängystäni ja vedin saman tien tallivaatteet päälleni. Iines ja Launo pyörivät jaloissani, kun sidoin hiukseni ponnarille yläkerran kylppärissä ja pesin hampaani. Talo oli hiljainen, mutta Mila taisi olla jo aamutallia tekemässä. Koirat kyllä olivat vielä sisällä, joten Mila oli varmaan laahustanut hommiin suoraan sängystä. Laitoin kahvin tippumaan ja nappasin yhden banaanin hedelmäkulhosta. Silloin Mila laahusti keittiöön.
"Huomenta", tervehdin epäilevään ääneen. "Eikö sinun pitäisi olla jo ulkoistamassa hevosia?"
"Huomenta", Mila mutisi unisesti ja nappasi kahvin tippuessa välistä itselleen kupillisen. "Nukuin pommiin. Heräsin vasta sun metelöintiin."
Niinpä niin. Sain viimein itselleni kupillisen kahvia ja istahdin pöydän ääreen Milan seuraksi. Voisin kyllä hyvin auttaa naista aamutallissa, kun tässä hereillä ja tallitamineissa jo olin. Kerroin asian myös Milalle, joka vain nyökytteli päätään. Juotuamme kahvit, lähdimme tallille ja päästimme koko koiralauman juoksentelemaan hetkeksi tallipihalle. Kukaan niistä ei lähtenyt omille teilleen ainakaan kovin usein. Tiesimme kuitenkin Milan kanssa kokemuksesta, että viiden hengen koiralaumassa tyhmyys tiivistyi.
Mila jäi aamutupakalleen, kun menin itse laittamaan talliin valot päälle. Noin puolet tuntihevosista oli vielä laitumella - tänään lähtisimme niitä hakemaan yhteistuumin hoitajien kanssa, jotka vain ilmestyisivät paikalle. Tallissa jo koko heinäkuun ollut Jäskä kuitenkin jo koputteli vaativasti karsinansa ovea, kun napsautin tuntipuolen valot päälle.
"Ota kuule ihan iisisti", komensin suokkia ja kävin laittamassa myös yksityispuolelle valot.
Sen jälkeen menin rehuvarastoon ja lastasin rehuja kottikärryyn. Jos useamman aamuruokinnan jälkeen, missä olin Milaa auttanut, muistin kuinka paljon kenellekin annettiin - ja olihan siihen tietysti myös ohje rehulassa. Mila ilmestyi myös paikalle juuri, kun sekoittelin Hazelille aamupuuron ja jätin sen turpoamaan.
Hazelin olin muuttanut jo viikolla takaisin talliin pikku hiljaa. Alkuun se vietti yöt sisällä ja lopulta vain puolet päivästä laitumella. Annoin sen yhä syödä ruohoa päivittäin, mutta muuten se vietti tarhassa päivät.
"Jos mä hoidan päätallin tuntihevoset, niin meetkö sä ruokkiin siirtotallin ja muut yksärit?" kysyin.
"Vaikka", Mila sanoi ja nyökkäsin.
Jakelin tuntihevosille kaurat ja heinät, jonka jälkeen kävin antamassa Hazelille sen aamumössöt. Tamma mutusteli mössönsä tyytyväisenä. Jätimme Milan kanssa hevoset omaan rauhaansa syömään aamupöperöt ja kävimme taukohuoneessa juomassa lisää kahvia. Pöydällä oli myös vanhoja pullia, joten nappasin yhden ja mutustelin sen. Juotuani kahvin, kävin heivaamassa kaikki koirat koiratarhoihin - kaikki viisi olivat tallella. Sen jälkeen kävin satulahuoneesta hakemassa Hazelin harjapakin. Tammalla oli vielä heinät kesken, joten harjasin sen karsinassa.
Sen häntä oli kamalalla takulla, joten sen kanssa minulla meni kaikista eniten aikaa. Laitoin hännän alkuun kalanruotoletin ja sidoin sen mustalla letityskuminauhalla. Hazel tutki turvallaan vielä viimeisiä heinänkorsia, kun kävin hakemassa tamman kouluvermeet. Ensin käärin punaiset pintelit tamman jokaiseen koipeen. Pinteleiden kääriminen oli aina turhauttavaa hommaa ja mieleni teki aina hakea vain suojat. Katsoin tamman punaisia pinteleitä ja huomasin niissä reikiä. Tarvitsisi siis käydä kaupassakin. Pinteleiden jälkeen asettelin punaisen kouluhuovan tamman selkään ja laskin satulan sen päälle. Kunhan puhdas huopa oli satulassa kiinni, kiinnitin vyön löysälle.
Nostin Hazelin pään ylös otsatukasta ja sujautin sen korvien suojaksi korvahupun. Hazel yritti laskea päätään, mutta pidin sen ylhäällä, kunnes huppu oli hyvin ja otsatukka sen alla piilossa. Annoin Hazelille porkkanan, jonka se rouskutti tyytyväisenä. Sen jälkeen sujautin kankisuitset sen päähän. Tamma louskutti rautoja suussaan, mutta ei sen enempää protestoinut. Laitoin toisen ohjan jalustimen taakse ja lähdin sitten vaihtamaan omia kamppeita.
Tennarit vaihdoin ratsastussaappaisiin ja otin yhden neuleen päälleni alkuratsastusta varten. Aamu oli hieman viileä, mutta ratsastaessa varmasti pukkaisi hikeä pintaan. Kypärä päähän ja raippa mukaan ja menoks. Hazel odotti kärsivällisesti karsinassaan, kun työnsin oven auki ja nappasin sitä ohjista. Talutin sen tallipihaan ja laskin jalustimet alas. Kiristelin vielä vyön ja nousin sen jälkeen selkään.
"Me käydään kymmenen minuutin alkukäynneillä maastossa, että jos meitä ei pian näy kentällä, niin soita perään", huikkasin Milalle, joka parasta aikaa talutti Kessua tarhaan.
"Okei!" kuului vastaus.
Hazel ei koskaan ollut varma hevonen maastossa. Se ensinnäkin kolautteli kavioitaan jatkuvasti juurakoihin ja oli epävarma askeleistaan. Sen lisäksi se ei pitänyt mistään yllättävästä tai varsinkaan autoista. Hiljalleen me nyt kuitenkin yritimme saada tammalle varmuutta menemiseen. Olin jo hetken aikaan sisällyttänyt jokaiseen ratsastuskertaan vähintään kymmenen minuutin käynnit maastossa, joko ratsastuksen alussa tai lopussa tai sekä että. Jos kävelimme tutumpaa reittiä, Hazel käveli jo varmemmin, mutta heti reitin muuttuessa se katseli ympärilleen paljon enemmän. Kuten tänään.
Olin jo hieman varmemmin antanut Hazelin kulkea pidemmällä ohjalla, mutta tämä lyhyt reitti oli Hazelille tuntemattomampi. Siksi pidin toisia perusohjia tuntumalla - hieman löysemmällä kuitenkin - kun ratsastin sen metsäpolulle. Koskaan ei tiennyt mitä metsäpoluilla tuli vastaan. Yksi päivä olin saanut maistaa märkää metsäpengertä, kun rusakko oli pujahtanut meidän ohitse. Hazelin hieman rentoutuessa, päästin ohjat pidemmiksi ja annoin sen kävellä omaan tahtiin.
Noin kymmenen minuutin kuluttua palasimme tallille, jossa valtasimme kentän. Tai eihän kukaan tallilla edes ollut yhdeksän aikaan aamulla sunnuntaina. Nappasin heti kankiohjat kätösiini ja oikean tuntuman jälkeen usutin Hazelin raviin. Kevensin satulassa hetken ja kääntelin tamman kanssa voltteja. Hazel oli hieman laiska, eikä tahtonut edetä eteenpäin. Napsautin sitä raipalla, jotta se otti takajalkoja enemmän mukaan ja lähti hieman reippaammin eteenpäin. Hiljalleen englanninpuoliverinen alkoi herätä ja olla oma herkkä itsensä.
Tein parit raviväistöt molempiin suuntiin ja samalla myös avoja ja sulkuja. Hazel ei väistänyt alkuun ihan kunnolla, mutta hiljalleen sain pari hyvää väistöä. Erityisesti vasempaan oli hankalampaa. Näiden jälkeen annoin Hazelin kävellä hetken pitkillä ohjilla. Minulle oli jo hiki noussut pintaan ja neule tuntui aivan liian kuumalta. Heitinkin sen kentän aidalle portin viereen, kun kävelimme siitä ohi. Käyntien aikana nostin myös jalustimet ylös ja venyttelin jalkojani. Pian jo kokosin kankiohjat takaisin käsiini ja siirsin tamman raviin. Ravasimme hetken aikaa lähinnä uraa pitkin, kun yritin parhaani mukaan hioa istuntaani sopivaksi ilman jalustimia. En viitsinyt kauheasti katsoa miten Hazel reagoisi väärään istuntaan, koska tammalla olisi varmasti mennyt pasmat aivan sekaisin.
Hetken haettuani, nostin laukkaa ensin ympyröillä ja sitten teimme vastalaukkaa puolirataleikkaan kautta. Hazel yritti vaihtaa itsekseen ensin laukkaa, mutta tyytyi pian vastalaukkaan jopa voltilla. Vaikka emme ihan täysin pärjänneet kisoissa viime aikoina - lukuun ottamatta Rinnsteinin voittoa helppo A:ssa ja samalla tasolla toista sijaa tallimestaruuksissa - Hazel oli minusta kehittynyt ratsuna paljon. Sen kanssa ei enää vaadittu täysin niin paljon kuin aluksi ja se jopa näytti kouluhevoselta. Vastalaukkojen lisäksi tein myös ihan laukanvaihtoja. Molemmilla meillä oli hyvä hiki päällä ja ratsastus oli ihan kivasti myös onnistunut, joten siirsin Hazelin raviin ja laskin jalustimet alas. Annoin Hazelin ravailla omaan tahtiin kaula pitkällä, kun irrotin otteeni kankiohjista ja päästin normiohjat pitkiksi.
Istunnalla siirtelin Hazelin käyntiin ja taputin sen hikistä kaulaa. Hazel pärskähti ja antoi turpansa vilistää kentän pohjaa pitkin. Hetken käveltyämme, ratsastin Hazelin yksityispuolen oville ja laskeuduin selästä. Löysäsin vyötä ja nostin jalustimet ylös. Sen jälkeen talutin Hazelin tyhjään talliin, kun kaikki muut olivat jo pihalla. Sidoin tamman hoitopaikkaan ja riisuin sen kaikista varusteista, jotka jätin sen karsinan eteen. Riisuin oman kypäräni, jonka jälkeen talutin Hazelin riimussa pihalle.
Ulkoletku roikkui seinätelineessä, kun avasin vesihanan ja otin letkua pitkäksi. Hazel yritti peruuttaa pois letkun läheisyydestä, mutta nappasin tamman riimusta kiinni. Suihkuttelin ruskeaa karvapeitettä letkulla ja huuhtelin kaikki hiet pois. Hazel piti päätään ylhäällä ja yritti koko ajan karata, mutta murahdin tammaa pysymään nyt edes hetken paikoillaan. Taputin sitä kaulalle, kun olin sulkenut vesihanan ja asetellut letkun paikalleen.
Annoin Hazelin kuivatella auringossa hetken aikaa ja syödä samalla ruohoa, kun itse istahdin ruohikolle. Vesipisarat tipahtelivat tamman kiiltävästä karvapeitteestä. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin teettää Hazelille varsan. Minulla oli mielessä sopiva orikin ja olin jo laittanut alustavaa kyselyä sen omistajalle. En ollut vielä tehnyt aivan sataprosenttista päätöstä astutuksesta. Halusinko todella pistää kisauksemme tauolle varsan ajaksi? Siinä oli vielä paljon mietittävää.