Zorine Fair

Päiväkirjamerkinnät

1 kpl

Valmennukset

0 kpl

04.03.2016 lähetys rapakon takaa..

"Sadan metrin jälkeen käänny vasemmalle…" navigaattorini neuvoi minua ja valmistauduin jo jarruttamaan.
Olin matkalla Tarulaan, jonne uusi amerikkalainen ystäväni muuttaisi. Kävin jo viime viikolla tekemässä paikan päällä kaiken tarvittavan ja tutustumassa hieman tiloihin. Suuntavaistoni ei vain ollut niin hyvä, että olisin osannut sinne vielä viikon päästä ilman arvokasta ystävääni, navigaattoria. Jarrutin rauhallisesti risteykseen ja kaarsin sitten auton vasemmalle. Navigaattori näytti matkaksi enää pari hassua kilometriä. Aurattu tie oli ihan mukava ajaa, vaikka tuttuun tapaani ajoin ylivarovaisesti.
"Aa, siellähän se", sanoin itselleni, kun tallirakennus pilkisti puitten takaa esiin.
Pysäköin auton ja trailerin tallin viereen. Piia oli selvästi huomannut tuloni. Olinhan varoittanut häntä tulostani puoli tuntia sitten. Tervehdimme toisiamme.

"Karsina on valmis, ja sinä tiedätkin jo minne varusteet voit viedä", Piia sanoi hymyillen ja nyökkäsin.
Piia auttoi minua hevosen pihalle otossa sen verran, että laski rampin ja otti takapuomin pois. Pujahdin sisään traileriin ja tervehdin mustaa puoliverista, joka oli käynyt jo hieman kärsimättömäksi. Kuka nyt tykkäisi seistä pienessä kopissa, kun vauhtikin oli pysähtynyt? Irrotin tamman kettingistä ja kiinnitin ruskean narun riimuun.
"No, niin voit peruutella", sanoin tammalle ja pienesti työnsin sitä taaksepäin.
Se riitti siihen, että tamma lähti peruuttamaan reippaasti ramppia alas. Päästyään pakkasilmaan se nosti päänsä korkealle ja haisteli ilmaa. Pian se jo päästi ilmoille kuuluvan hirnahduksen, johon ikävä kyllä ei vastakaikua kuulunut.
"Onpa se komea", Piia sanoi.
"Niin on", sanoin hieman ylpeänä ja tarkastelin itsekin tammaa.

Zorine Fair oli kyseisen otuksen virallinen nimi, mutta en ollut vielä ihan päättänyt miksi sitä kutsuisin. Kyllä se varmasti tulisi selväksi ajan saatossa. Piia kävi saattamassa meidät vielä oikean karsinan luokse, jonne sidoin tamman kaltereihin siksi aikaa, että sain napattua mustat kuljetussuojat pois. Heitin ne oven taakse siksi aikaa, että riisuin vielä kevyen loimen. Taputin nuoren tamman kaulaa ennen kuin vapautin sen riimusta. Tammalla oli ollut aika pitkä matkustusaika viimeisen viikon aikana. Ensin se oli matkustanut Helsinkiin, josta olin sen tänään noutanut.
Äiti oli minulle kuukausi sitten jaksanut toitottaa kuinka hullu olin, että matkustin Amerikkaan vain hevosen takia. Mutta en katunut sitä päivää hetkeäkään, halusin ensimmäisen oman hevoseni olevan huolella valittu ja sitä tämä yksilö oli varmasti. Jätin tamman yksin siksi aikaa, että kävin purkamassa auton sen varusteista. Söisin seuraavat kymmenen vuotta tonnikalaa ja makaronia näiden ostosten jälkeen. Tietysti hevonen tarvitsisi uudet varusteet. Järjestelin varusteet varustehuoneessa paikoilleen, jonka jälkeen kävin tekemässä tammalleni melassiämpärin.
"Okei, rauhoitutaanpa", sanoin tammalle, joka pyöri aika kärsimättömästi karsinassaan. "Taidankin tietää sinulle nyt jo hyvän lempinimen… Riesa. Se sinä olet!" vitsailin ja työnsin karsinan oven auki.
Tarjosin melassia ensin ämpäristä tammalle, joka ei tuntunut alkuun sitä tahtovan juoda. Lopulta se työnsi turpansa lämpimään juomaan. Rapsutin mustaa tammaa otsasta samalla, kun se joi. Odotin innolla tulevia vuosia Riesan kanssa!
Ulkoasu © M Layouts