Tuotosgalleria

"Olisko Pariisi mitää?" kysyin Oskarilta, kun se sattui taas päjöttämään siinä kottikärryineen ihmisten ja Tetristen väylällä suulissa, joka oli tuulen ja varjon ansiosta oikein mukava ja viileä paikka hoitaa hevostaan.
"Meinaatsä mennä lomalle?" se kyseli tyhmänä, niin kuin kukaan nyt lähtisi kaikista maailman paikoista Pariisiin lomalle. "Eikö siellä oo jotain kolkytkaheksan astetta lämmintä?"
"En, tamppitonno, kun kilpailemaan, ja säkin voisit."
"Mikä siellä nyt muka edes on keskellä kesää?"
"Paris Sin Jumping Week."

Oskari katsoi meitä nenä solmussa, mutta laski kuitenkin kottikärryt käsistään. Minä kiinnitin Tetriksen. Otsonmäelläkin oli tänään niin kuuma, että olin ensimmäistä kertaa tänä kesänä ilman villasukkia, mutta ei Pariisin lämpöjä. Oli oikein hyvä sää hypätä, varsinkin kun Eetu oli sanonut, ettei tarvitsisi kerätä esteitä, kun Milankin aikoi hypätä. Esteiden raahaamiseen ei ollut ikinä hyvä sää.

"Mä oon kouluratsastaja", Oskari narisi.
"Jaa? Mä oon rekkakuski."
"Amanda sanoi, että ei mitään estepelleilyä nyt kun mulla alkaa just sujua..."
"Sä sanoit niin, ei Amanda."
"No... Kumminkin."
"Joo no Pariisiin onkin pikkasen pitkä matka lähteä häviämään mulle..."
"Mä sulle häviä."
"Muuta kun joka kerta."

Joo joo, ulkomailla oli aika syvältä olla yksinään ja varsinkin Tetriksen kanssa. Hevosen kanssa reissaaminen oli aina ihan hirvittävän stressaavaa, ja olisin halunnut Oskarin mukaan, koska se osasi sen homman paremmin kuin minä. Lisäksi siitä olisi ollut seuraa, koska seuraa se on paska ja tylsäkin seura. Camillaa oli ihan turha ruinata mukaan, eikä muista kuin tallilta tutuista olisi kuitenkaan lähtemään ja ymmärtämään, ettei matka hevosen kanssa olisi mitään boutiqueissa piipahtelua ja croissantten ja baquettien imeskelyä tupakki punaisessa sirossa imukkeessa ojossa ja baskeri päässä niin kuin vähän vanhemmissa leffoissa.

Vaikka se olisi rankkaa, kyllä minä ainakin yrittäisin lähteä. Viimeksi en päässyt, kun ei ollut Tetriksen kanssa tarpeeksi maileja takana ja nimeä alla, eikä tililläkään rahaa. Nyt Tetriksen omalla tilillä oli niin paljon voittorahoja ja meriittejä, että paitsi pääsisimme matkaan, meitä ei myöskään naurettaisi sieltä pihalle heti kättelyssä.

Oskari häipyi siitä jaloista pyörimästä hetken vielä vinguttuaan jotain. Minä puolestani vedin Tetristä vielä pari kertaa harjalla ja yritin parhaani mukaan tarkastaa, että se oli priimakunnossa. Jalat näiltä ensimmäisenä menivät, kun niitä hypytti, mutta nyt ei tuntunut mitään klaapuja, patteja tai kuumia kohtia. Uskalsin nostaa satulan selkään ja tarjota kuolaimiakin. Sitten mentiin kentälle, ja nyt pojat treenattaisiin niin että tukka lähtee, ja sitten edustettaisiin Otsonmäen kuningaskuntaa taas kansainvälisesti. Kyllä tässä kentällä kelpasi harjoitella, ja kun esteetkin kannettaisiin edes poispäin puolestani, kun se Milan kerran...

Niin, se Milan. Sehän puhui montaa kieltä, varmaan ranskaakin. Olisikohan siitä oppaaksi sellaiselle SIM Jumping Weekille Pariisiin asti? Tuskin se itse hyppäisi, mutta se näytti siltä, että se jaksaisi bilettää minun vääjäämättömän voittoni jälkeen. Ja pitää hiuksiani poissa tieltä, kun yrjöäisin jännitystäni. Minulla olisi alle kuukausi aikaa suostutella se lähtemään mukaan.