KK Savioja

Esittely

Saviojan talli avasi ensimmäisen kerran ovensa 1946 Kalle Saviojan isän, Sakari Saviojan (s.1927), toimesta. Tuolloin talli toimi myyntitallina ja välitti ulkomailta tuotuja hevosia eteenpäin Suomessa. Nimeä saatuaan Sakari alkoi myydä hevosia myös ulkomaille ja samalla kouluttamaan niitä. Hiljalleen tallin toiminta kehittyi jalostukseen. Kalle Savioja peri tallin vuonna 1984, kun hänen isänsä kunto romahti vain alle 60 ikävuoden ja tämä joutui jäämään sairaseläkkeelle.

Kalle vei Saviojan tallia eteenpäin tuomalla tallille enemmän ratsutus- ja valmennustoimintaa yhdessä vaimonsa Hannan kanssa. "Kaikkea oma aikansa", Kalle sanoi vuonna 2014, kun kirjoitti nimensä yhdessä vaimonsa kanssa luovutuspapereihin ja antoivat tilan perintönä Hannekselle. Tallin tuoman pesämunan ansiosta Kalle pystyi jäämään ansaitulle eläkkeelle ja jäämään seuraamaan sivusta kuinka hänen poikansa veisi Saviojan tallia eteenpäin.

Eteenpäin Hannes tallia tosiaan vei. Ansaitulla esteratsastajan maineellaan Hannes laajensi tallia yhdessä vaimonsa kanssa. Vanha alkuperäinen tallirakennus remontoitiin, naapureilta ostettiin peltoa, jotta saataisiin tilan tonttia laajennettua huomattavasti. Tontille rakennettiin kaksi uutta tallia, kaksi kenttää ja vanhan maneesin remontin lisäksi uusi huippuvarusteltu maneesi. Saviojan talli ei enää uudistuksien myötä ollut pelkkä talli, sen nimi muutettiin Kisakeskus Saviojaksi, jonka toiminta alkoi pyöriä nopeasti suurella suosiolla.

Tallit

Tallialueelta löytyy yhteensä kolme tallia; este-, koulu- ja yksityistalli. Estetalli on talleista kaikista suurin ja sen toiminnasta vastaa täysin Hannes. Koulutallin on vallannut Hanneksen vaimo, Oili ja yksityistallista ovat molemmat vastuussa, eniten Hannes. Tilat sisältävät loistavat puitteet. Talleissa on tilavat karsinat, solarium, kolme pesu- ja hoitokarsinaa, varustehuone ja taukotilat. Rehuvarastot ovat myös tallikohtaiset sekä pieni puruvarasto, jota täytetään tarpeen tullen hieman kauempana olevasta puru- ja heinäladosta. Ulkopuolisesti kaikki kolme tallia ovat yhtenäiset harmaasta kivestä rakennettuja ja niissä on musta tiilikatto.

Talleista estetalli on ainut, josta suora yhteys maneesiin. Katettu väylä kulkee ulkokautta lyhyen kymmenen metrin matkan maneesin sivuovelle. Yksityistalli on rakennuksista alkuperäinen ja se kunnostettiin samalla, kun kaksi uutta tallia rakennettiin. Hanneksen onneksi talli ei vaatinut kokonaan uutta runkoa, vanha oli vielä hyvässä kunnossa. Tallista löytyy 20 karsinaa.

Ratsastusmahdollisuudet

Saviojassa on paljon erilaisia ratsastusmahdollisuuksia. Tiluksilta löytyykin yhteensä kolme erilaista kenttää. Niistä yleisimmässä käytössä on estekenttänä toimiva suuri kenttä, jossa järjestetään kesäisin estekilpailuja, kenttä on kokoluokkaa 30x70. Kentän laidalla on katettu katsomo ja katsomon alla estevarasto. Kesäisin käytössä on Derby-kenttä, jota käytetään silloin tällöin estekilpailuissa, kenttä on kooltaan 20x60. Näiden kenttien lisäksi löytyy katettu 20x60 kokoinen katsomollinen kenttä, joka toimii pääsääntöisesti koulukenttänä ja kesäisin estekisojen verryttelyalueena.

Kenttien lisäksi tiluksilta löytyy kaksi hyvin varusteltua maneesia. Näistä pienempi, yleiskooltaan 20x40 kokoinen maneesi on koulumaneesina käytössä. Sen päädyssä on nouseva katsomo, jonka vierestä on myös kulku sisään maneesiin. Maneesiin on jälkiasennettu lämmitys. Estemaneesi on paremmin varusteltu, lämmityksen sisältävä ja kooltaan 20x60. Siellä on varasto estekalustolle, koko pitkän sivun mittainen katsomo ja toisessa päädyssä oleva rakennettu toimisto, jonne johtaa kierreportaat. Toimistossa on ikkuna maneesiin ja se toimii Hanneksen pääsääntöisenä työhuoneena. Huoneen ovi on aina lukittuna.

Mikäli aitojen ja neljän seinän sisällä ratsastus kyllästyttää, ratsukoille on suotu myös hyvät maastomahdollisuudet. Löytyy opastettuja reittejä vierailijoille ja asukkaille kaikensorttisia metsäteitä. Kaikki tämä löytyy suuren maastoesteradan ympäriltä. Maastoesteradalta löytyy neljä eritasoista rataa, jotka sisältävät vaikeustasojen mukaisia esteitä.

Muut tilukset

Saviojalta löytyy kolmenlaisia tarhoja: hiekkapohjaisia, ruohopohjaisia ja metsätarhoja. Tarhat sijaitsevat aivan tallialueen vieressä. Tarhoille menee kolme eri vesipistettä, joista mönkijällä täytetään jokaisen tarhan vesiastiat. Osa hevosista tarhaa suuremmissa laumoissa, mutta hevosille on mahdollisuus yksintarhaukseen.

Tallialueelta löytyy myös Saviojien asuintalo, lantala sekä kävelytyskone kahdeksalle hevoselle samaan aikaan. Tontin laidalla on myös navetta, jossa säilötään hevosten heinät. Samaiseen navettaan on myös remontoitu halli eri koneille, kuten traktoreille ja mönkijöille sekä trailereille. Saviojien omistuksessa on myös suuri hevosrekka tallinlogolla ja nimellä varusteltuna.

Henkilökunta


© J.

Hannes Savioja

synt. 17.3.1986, 33-vuotias
pituus 178cm
taso ko. VaB re. 160 cm me. 150 cm

Hannes on tallin omistaja. Hän kilpailee pääosin esteratsastuksen parissa, mutta omistaa myös muutaman kenttähevosen. Tallista löytyy myös Hanneksen valmennuksessa ja ratsutuksessa olevia ratsuja. Hannes on viettänyt koko ikänsä hevosten parissa ja lopulta myös perinyt kilpailutallin isältään. Talliin tehtiin suuri remontti sekä laajennus, jonka myötä se on noussut kukoistukseen.
Esteratsastus on Hanneksen verissä. Hänen molemmat vanhempansa ovat entisiä esteratsastajia ja hänen isänsä valmentaa yhä aina silloin tällöin. Luonteeltaan Hannes on positiivinen, mutta hyvin jämäkkä ja seisoo aina sanojensa takana. Miehessä on myös tietynlaista jääräpäisyyttä, eikä hän helposti anna periksi. Ratsastaessa mitään ei anneta hevosille ilmaisiksi, eivätkä hevoset anna mitään ilmaiseksi. Tuota lausetta voisikin väittää Hanneksen iskulauseeksi ja se on yleisin neuvo valmennettaville.

Oili Savioja

synt. 23.9.1989, 29-vuotias
pituus 171cm
taso ko. GP re. 110 cm

Oili Savioja (os. Niemenpää) on Hanneksen vaimo, joka pyörittää tiluksilla koulutallia. Hän kilpailee pääsääntöisesti nuorilla tulevaisuuden hevosilla, mutta omistaa myös pari jo valmiiksi GP-tasolla kilpailevaa yksilöä. Miehensä tavoin Oili myös valmentaa ulkopuolisia sekä tallin yksityisiä ratsukoita, jotka tähtäävät kouluratsastuksen parissa korkealle. Valmentajana Oili on suorasanainen, eikä hyväksy mitään, mitä ei tehdä loppuun asti. Oili keskittyy pääosin oman tallin hevosiin, jonka takia ottaa vain harvoja hevosia ratsutukseen. Mikäli hevosessa ei näy potentiaalia kouluhevoseksi, Oili kertoo asian hyvin suoraan omistajalle.
Persoonana Oili on suorasanainen ja hyvin tarkka. Oilin kanssa on helppo tulla toimeen ja nuoruudessa hän olikin koulun suosituimpia. Koko ikänsä Oili on pyörinyt hevosten parissa, mutta toisinkuin pikkuveljensä ja isänsä, kouluratsastus vei hänen sydämensä alusta alkaen. Isän pienen painostuksen myötä Oili hankki nuoruudessa taitoja myös matalimmille esteille. 18 täytettyään Oili teki selkeän ilmaisun, että esteet jäivät ja hän ainoastaan keskittyisi kouluhevosiin.

Mimosa Savioja

synt. 12.12.2015, 3-vuotias

Mimosa on omistajapariskunnan esikoinen. Tyttöä näkee tallilla yleisimmin hänen mumminsa tai pappansa kanssa.

Kalle ja Hanna Savioja

(1956) 62v & (1962) 56v

Kalle ja Hanna ovat Hanneksen vanhempia. Kalle Savioja on entinen huipputason esteratsastaja ja valmentaja, joka on nykyisin jäänyt jo eläkkeelle. Eläkepäivillään tiukanlinjan mies valmentaa yhä poikaansa ja välillä mies myös nähdään hevosten selässä.
Hanna Savioja on miehensä tavoin entinen esteratsastaja. Nykyisin Hanna viettää suuren osan ajastaan pojantyttärensä kanssa sekä auttaa tarvittaessa miniäänsä tämän kouluhevosten kanssa. Enää Hannaa ei nähdä estehevosten satulassa kuin sileällä. Hanna avustaa myös tallin kirjanpitäjää taloushallinnon töissä.


© JassuL VRL-08942

Juuso Sherman

synt. 27.3.1991, 28-vuotias
pituus 183cm
taso ko. HeA re. 160 cm me. 130 cm
työkuva: ratsuttaja

Juuso on sosiaalinen ja helposti lähestyttävä persoona. Mieheltä saa aina varman hymyilevän tervehdyksen. Juuso on puoliksi englantilainen ja puoliksi suomalainen, hän syntyi alkujaan Suomessa, mutta nuorella iällä muutti isänsä työn takia Englantiin. Hevosiin Juuso tutustui äitinsä harrastuksen - ja nykyisin Englannissa toimivan kisa- ja jalostustallin - myötä jo hyvin pienenä. Alkujaan Juuso kehitti taitojaan esteratsastuksessa, mutta jo teini-iässä miehelle kävi hyvin selväksi kenttäratsastuksen hienous. Juusolta löytyy laajaa hevoskokemusta kenttähevosista ja toimiikin Hanneksen hevosilla ratsuttajana.