Paikka, jossa on kaikille jotain
Juuri sellainen Myrtle Estatesta on haluttu luoda käyttäjilleen. Kaksi isokokoista kenttää, maneesi ja mittava maastoesterata tarjoavat kaiken tasoisille harrastajille mitä tahansa.
Tallit
Myrtlellä on kolme hyvin varusteltua tallirakennusta. Tallit ovat pohjiltaan hyvin samanlaisia, niissä on karsinoita kahdella käytävällä molemmin puolin, hoitopaikat solariumilla ja hevoskohtaisesti räätälöivät karsinaolosuhteet. Ainoastaan vesiautomaatti ja karsinan ulkopuolelta täytettävä rehukippo ovat kiinteästi paikoillaan. Oritallissa on muista eroten kaikki väliseinät umpinaisia ja se on muutenkin hieman erillään kahdesta muusta. Päätallin ja tammatallin välillä on kulkuväylä, näillä kahdella tallilla on myös yhteinen lounge.
Ratsastaminen
Pihapiiristä löytyy kaksi hyvä kokoista kenttää ja yksi maneesi. Toinen kentistä on aivan maneesin vieressä ja niiden välissä on myös kulkuväylä. Kulkuväylä mahdollistaa kilpailuissa rauhallisen siirtymistilan verryttelystä radalle ja toisinpäin. Väylä antaa myös mahdollisuuden isompaan maastoesterataan sisäkisoissa. Irrallaan oleva kenttä on aina kisojen aikaan myös yksi verryttelyalue. Kentät pidetään myös hyvässä ratsastuskunnossa ympäri vuoden.
Maneesi tarjoaa säälle kuin säälle sopivan lämpötilan treenata tai olla katsomossa seuraamassa valmennuksia ja kilpailuja. Sivuilla on runsaasti peilejä. Tapahtumien aikaan maneesissa palvelee myös istumapaikoilla varusteltu kahvila. Kentän katsomo on siirrettävä, jota säilytetään tilavassa varastohallissa vain vähän matkan päässä.