Kirppu on perusluonteeltaan seurallinen tamma lajitovereidensa porukassa, koostui se sitten samasta sukupuolesta tai toisesta. Nuoremmat tosin saavat tältä tammalta kyytiä, jos alkavat sen herkkiä hermoja testaamaan. Ihmisten seura ei kuulu tamman erityiselle kiinnostusalueelle, mutta nauttii huomion keskipisteenä olemisesta. Jos Kirpun sydämen tahtoo valloittaa, vadelmamehujää saa sen sydämen sulamaan, jolle se on erityisen perso, jolloin kaveruus tämän tamman kanssa on taattu.
Ruunivoikko on muuten kiltti hoitaa, mutta luottaa vain tiettyihin ihmisiin. Paljon tamman kanssa työskennelleet saavat sen heittämään vaikka voltteja, mutta uuden tulokkaan on turha edes kuvitellakaan, että saisi riimun kirahvikaulaisen Kirpun päähän ilman työtä ja vaivaa. Lisäksi sabinokirjava tamma inhoaa, kun sen takajalkoja kosketellaan tai sen takana oleillaan, joten takapään käsittelyssä täytyy noudattaa erityistä varovaisuutta. Tahallaan Kirppu ei kuitenkaan aiheuta harmia hoitajilleen esimerkiksi puremalla tai potkimalla, joten sitä voi sen puolesta käsitellä kuka vain.
Kirpulla on välillä tapana testata, onko aivan pakko. Tamman palauttaminen pilvilinnoista maanpinnalle on kuitenkin yleensä helppoa, eikä se kaipaa kun päättäväisyyttä, että nythän muuten on pakko.

Sirohkon rakenteen omaava ruunivoikko on perfektionistinkin silmää miellyttävä maastakäsin katsottuna, mutta ratsastaja ei voi aina olla siitä samaa mieltä. Kirpulla on isot ja elastiset askeleet, joissa on alkuun hankala saada takapuolta pysymään satulassa. Tamma on kuitenkin parhaimpina päivinä yhteistyöhaluinen ja sen saa nopeasti avuille, jos vain tahtoo ja osaa. Vaikka se onkin herkkä aistimaan ratsastajan virheitä ja mielialoja, antaa se pienet virheet anteeksi, eivätkä sen askeleet ole hallitsemattomia.
Pienellä vaivalla Kirppu tekee erikoisimmatkin koulukiemurat mukisematta, mutta harvoin, silti kuitenkin mahdollisen usein, sen mielen valtaa pieni ilkikurinen myrskypilvi ja pistää oppikirjan mukaisen hevoisen pään sekaisin. Silloin Kirppu kyllä käyttää tilaisuuden hyväksi, heittäytyy kakaramaisen raisuksi ja antaa ratsastajalle takuuvarmasti elämänsä kyydit.

Kirpun elämän suola on ehdottomasti esteet, jotka nähdessään sen silmät syttyvät roihuaviin liekkeihin. Korkeus, erikoisesteet, ei edes ratsastajan pidätteet saa tätä tammaa pysymään housuissaan, vaan sen elämänmottona toimiva kovaa ja hemmetin korkealta on sen yleinen käytäntö esteradalla. Se hevonen, joka kuuliaisesti ravaa kouluaitojen sisässä, kuoriutuu esteradalla kuumuvaksi ja käsijarruttomaksi estehevoseksi. Irtohypytyksessä nuorikko väläytteli hyvää ja takajaloista varovaista tekniikkaansa jo ensimmäisellä hyppykerralla, sen ollessa vielä vaippaikäinen napero. Ruunivoikko kehittyy kokoajan kilpailuhenkisemmäksi estehevoseksi, joten sen oletetaan etenevän vielä korkeille ja isoille estekentille.
Se joka tuntee ratsastaessa Kirpun molemmat puolet, yllättyy sen ollessa varsinainen arkajalka, kun kotikenttä tai maneesi vaihtuu pimeään maastopolkuun. Muuten uhkarohkeallakin tammalla on maastossa monenlaista pelkoa, jonka ratsastaja tulee varmasti huomaamaan, kun tallipiha alkaa jäädä taakse. Varmempaa maastoilusta tekee, jos mukana on pomminvarmoja lajitovereita, eivätkä lähde mukaan silosäären typeriin äkkilähtöihin. Ennen pitkää Kirppukin tajuaa pysyä nahoissaan ja nauttia raittiista ilmasta ainaisen urankiertämisen sijasta.

isä Exitus Spiritus sgsh (68%) rnkrj(sb) 168 cm PP-MVA Fn KTK-III, PJ16' WINNER	ii. Finis Heros mkrj sgsh (36%), 169 cm	iii. Casurus m hann, 167 cm
		iie. Engel I.S. mkrj sgsh, 170 cm
	ie. Gottlieb trn trak, 167 cm	iei. Mystisch trn trak, 174 cm
		iee. Gottschalk prn trak, 168 cm
emä Filia Regis GER old rnkm 168 cm	ei. King II rtkm old, 169 cm	eii. Ex-King prt old, 176 cm
		eie. Annelise rtkm old, 170 cm
	ee. Ophelia trn old, 159 cm	eei. Boy of Boy trn old, 168 cm
		eee. Orphan prn old, 159 cm

Jälkeläiset

synt. 10.10.2016 - t. Valerie - o. Valour - om. Julia, VRL-11303
synt. 20.02.2017 - o. Charothril - o. ML Hustler - om. Pyry, VRL-10601
synt. 13.02.2018 - o. Cruciferous - o. Hawkeye - om. Inna, VRL-05322

Sisarukset

synt. 05.01.2015 - t. Mirabilis Lumos - isä Lachen - om. Stall Lumos, VRL-01436
synt. 23.06.2016 - o. Lumos Sorcerer - täysveli - om. Stall Lumos, VRL-01436
synt. 09.08.2017 - t. Camelopardalis - emä Zirafe - om. Zen, VRL-01436

Sukuselvitys

ii. Finis Heros mkrj sgsh (36%), 169 cm

iii. Casurus m hann, 167 cm

iie. Engel I.S. mkrj sgsh, 170 cm

ie. Gottlieb trn trak, 167 cm

iei. Mystisch trn trak, 174 cm

iee. Gottschalk prn trak, 168 cm

ei. King II rtkm old, 169 cm

eii. Ex-King prt old, 176 cm

eie. Annelise rtkm old, 170 cm

ee. Ophelia trn old, 159 cm

eei. Boy of Boy trn old, 168 cm

eee. Orphan prn old, 159 cm

ERJ esteratsastus 43 sijoitusta
26.04.2016 - ERJ - 150 cm - Aittohaara - 01/40 29.04.2016 - ERJ - 150 cm - Aittohaara - 04/40 30.04.2016 - ERJ - 150 cm - Aittohaara - 02/40 09.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 10.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 02/16 10.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 11.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 16.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 02/16 18.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 20.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 01/16 24.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 01/16 25.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 02/16 26.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 01/16 27.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 04/16 30.08.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 02/16 01.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 02.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 04/16 02.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 02.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 06/16 07.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 07.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 02/16 08.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 04/16 11.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 12.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 15.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 04/16 15.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 16.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 01/16 16.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 01/16 18.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 22.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 01/16 24.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 04/16 25.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 28.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 01/16 29.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 01/16 29.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 03/16 30.09.2016 - ERJ - 160 cm - Filmür - 01/16 03.10.2016 - ERJ - 160 cm - Iowa - 05/40 16.10.2016 - ERJ - 160 cm - Iowa - 02/40 22.10.2016 - ERJ - 160 cm - Iowa - 05/40 22.10.2016 - ERJ - 160 cm - Iowa - 04/40 24.10.2016 - ERJ - 160 cm - Iowa - 03/40 27.10.2016 - ERJ - 160 cm - Iowa - 06/40 28.10.2016 - ERJ - 160 cm - Iowa - 02/40 28.07.2018 - ERJ - Champion 140 cm - Power Jump - 02/07 "Suurta suosiota yleisössä nauttinut upea Peachurst Bumble B teki nopean ja täsmällisen radan 140 cm -luokassa. Ennakkosuosikiksi arvoluokassakin noussut holsteintamma oli vetreä ja energinen, mutta huolellinen työssään. Lähes yhtä upeaa suoritusta valmisteli Caelicola Lumos, jolta harmi kyllä putosi lankkuesteeltä puomi silkasta epäonnesta, sillä mitään teknistä vikaa ratsukon radassa ei ollut. Muut luokan ratsukot olivat tasaisia keskenään, joskin Rørik Prime keräsi useamman pudotuksen melko koheltavalla ja ryhdittömällä etenemisellään."	16.04.2016 - Este - 60 cm - Vaahterapolku - 11/18 25.08.2016 - Este - 130 cm - Vekaravaara - 01/07 25.08.2016 - Este - 140 cm - Vekaravaara - 01/06 22.08.2016 - Koulu - Helppo B - Vekaravaara - 02/08 22.08.2016 - Koulu - Helppo A - Vekaravaara - 07/14 Kalla CUP 2018 14.4. este 100cm, Kevätkarnevaali - 9/11 8vp 14.4. este 120cm, Kevätkarnevaali - 4/10 0/0vp 30.6. este 100cm, Auburn Anniversary - 8/8 8vp 30.6. este 120cm, Auburn Anniversary - 6/10 4vp 6.10. este 100cm, Harvest Games - 3/17 0/0vp 6.10. este 120cm, Harvest Games - 1/11 0/0vp 1.12. este 100cm, Loppuhuipennus - 14/14 8vp 1.12. este 120cm, Loppuhuipennus - 10/11 8vp 2019 16.2. este 120cm, Winter Fair - 15/23 8vp 18.5. este 140cm, Spring Circus - 1/12 0/0vp
PKK

31.08.2017 - PKK - EM-luokka, Loci - EM; Kokonaisuus Hieno, kaunis ja siisti toteutus. Kuvassa kilpailun tuntua. 13.09.2017 - Auburn Estate - MK: viehkein voikko, Loci - KP 17.09.2017 - PKK - MK: ratsastuskuva, Loci - KP 17.10.2017 - Järnby - MK: esteratsastuskuva, Anne - LKV - KP EM; Värimaailma 17.01.2018 - Järnby - MK: esteratsastuskuva pv, Loci - KP 30.03.2018 - Seppele - EM: lämminverisille, Viiru - LKV EM: Kokonaisuus

11.11.2017 - DS Valmennustalli - Puoliveriset, Viiru - EO-sert 16.12.2017 - EC Amjad - Hevostammat, Viiru - EO-sert EM: väritys 31.12.2017 - PKK - Puoliveriset, Pölhö - EO-sert 16.01.2018 - Jarnby - Puoliveritammat, Odelie - BIS2 KTK-sert 27.01.2018 - Zelos - Puoliveritammat, Viiru - BIS4 EO-sert 14.02.2018 - Jinnilä - Puoliveritammat, aksu - EO-sert 17.02.2018 - Newerra - Rakenne: Hevoset, tuom. aksu - BIS1 KTK-sert

ruusukkeet © Takakujan Tallipuoti

9.11.2015 - PÄIKKYMERKINTÄ #1 kirjoittanut omistajat
(Inna)
Katsoin epäuskoisena Juliaa ratin takaa, kun tämä käski kääntymään aivan pienelle hiekkatielle.
“Oletko nyt varma, että olemme oikealla tiellä?” kysyin, kun mietin miten trailerissa oleva asukki pitäisi pikkutiestä.
“Olen, olen…” Julia sanoi hieman epäilevä sävy äänessään.
En millään tahtonut uskoa, että Raitula olisi keskellä metsää. Olihan siellä lehmiäkin, joten miten ne voisivat asustella metsän keskellä. Odotin siis koko ajan, että metsätie loppuisi, mutta sille ei tahtonut tulla loppua millään. Aloin jo turhautua ja nurista, että ei tällä tiellä pääsisi edes ympäri traileri perässä.
“Tuosta! Tuosta oikealle!” Julia kiljaisi yhtäkkiä ja hemmetti sentään toivoin, että matkalaisemme ei saisi traumoja töyssyisestä kyydistä…
Käännyin oikealla Julian ohjeiden mukaan ja jatkoimme vielä hetken matkaa metsäistä tietä, kunnes edessä oli isompi asfalttitie. Olin varma, että olimme ajaneet tätä tietä pitkin vain hetki sitten.
“Julia… me tulimme tätä tietä pitkin tuolta”, sanoin ja osoitin vasempaan.
“No, mutta näen sen tilan jo!” Julia sanoi ja osoitti peltojen takana olevaa maatilaa.
Hienoa… tämän siitä sai, kun blondille antoi kartan!

(Julia)
“Äh.. Emmä tiedä”, mutisin hetken ajeltuamme taas minun määräämään suuntaan. Lopulta Inna repi kartan käsistäni ja yritti päästä itsekin kartalle minne olimme menossa, hehheh. Ihan kuin hän osaisi yhtään sen paremmin..
“Kato nyt, mä olisin mennyt ihan oikeaan suuntaan”, Inna sanoi ja pistin käteni puuskaan. Mitäs pistää minua navigaattoriksi. Tila oli kuitenkin todellisen korvessa ja ei ihme, ettei minun suuntavaistoni sinne heti johdattanutkaan.
Tallipiha oli ennemminkin täynnä suomalaista verta kuin hienoja herkkähipiäisiä, niinkun ruunivoikko tamma traikussamme, mutta kaikesta huolimatta leväytin traikun auki ja Inna pakitti yhteisen hevosemme pimenevään syysiltaan, sen uuden kotitallin pihalle ihmettelemään elämää. Siro puoliverinen hirnahti tarhaileville hevosille, mutta ne eivät korvaansa lotkauttaneet tamman sydäntä- ja korviakin särkevälle huudolle.
“No, vieppä sinä sitä kamaa paikalleen niin mä hoidan tän hepan”, Inna komenteli minua ja tietysti jouduin kantojuhdaksi, olihan se pitänyt arvata. Tuhahtaen lähdin kahmimaan mahdollisimman varusteita syliini, talliin vietäväksi.

(Inna)
Jätin Julian raahaamaan varusteita, kun talutin nuoren tamman talliin. Mihinköhän karsinaan sen voisin tunkea? Juuri silloin vaaleahiuksinen nainen asteli tallikäytävälle ja yllättyi hieman nähdessään meidät.
“Hei! Tuota, mihin voin laittaa tämän?” kysyin.
Huomasin naisen hetken miettivän, mutta lopulta ymmärrys paistoi hänen kasvoistaan.
“Olet varmaankin Inna?” hän kysyi.
“Juu, olen”, sanoin ja ojensin kättäni.
“Minä olen Anna.”
Kirppu narun päässä tarttui kärsimättömästi takkini hihasta ja murahdin sille, että lopettaisi. Anna näytti minulle mihin voisin Kirpun laittaa asustelemaan. Varsa tepasteli innokkaasti käytävää pitkin karsinaansa ja yritti koko ajan nuuhkia muiden hevosten päitä, ketkä kurkkivat käytävälle. Sain tamman karsinaansa ja katsoin parhaaksi sitoa sen kaltereihin, kunnes sain kuljetussuojat ja loimen pois. Jätin Kirpun sitten omaan rauhaansa ja lähdin metsästämään Juliaa.

(Julia)
“Perhanan perkule”, tuhisin löytämässäni ahtaassa varustehuoneessa, johon yritin tamman monia varusteita saada mahtumaan.
“Täällähän sä, etinkin sua”, Inna mukisi minulle ja minä päästin irti loimesta, jota yritin survoa hyllylle, muttei se millään meinannut sinne mahtua. Niimpä käskytin naisen kantamaan toppaloimen pakkasia varten jo karsinan edustalle.
“Tepäs löysittekin hyvin paikkanne”, naisääni totesi takanani, saaden sydämeni hyppäämään kurkkuun. Nainen oli kuitenkin ohimennessäni näkemäni omistajatar Anna, joka länttäsi hyllylle nimilapun, että tamman tavarat osattaisi jatkossakin suunnata tälle paikalle.
“Kiitos”, sanoin vähän vaisusti hymyillen ja huokaisin helpotuksesta. Ehkä meidän mussukalla oli sittenkin vielä vähän liikaa varusteita kasvavaksi nuoreksi neidiksi.. Tammalla näytti olevan kaikki kunnossa, joten jätimme rapsutusten jälkeen Kirpun tutustumaan rauhassa uuteen yksiöönsä. Toivon mukaan se varttuisi hienoksi ratsuksi näin mahtavilla tiluksilla.

3.2.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #2 kirjoittanut omistaja
Koska joulun alla meidän pikku-Kirppuliina oli saanut viettää piitkän loman, päätimme Innan kanssa nyt ottaa itseämme niskasta kiinni ja alkaa treenaamaan nuorikkoa kahdesti viikossa aktiivisesti - selästä pitäen. Selkäännousutilanne oli vielä niin hakusessa, eikä kaksi aiempaa liinatyöskentelykertaa selästä pitäen olleet yhtään sen miellyttävämpiä. Muuten tamma kyllä omasi mitä kauneimmat ja elastisimmat askeleet! Harjoitus kuitenkin tekee mestarin, joten uhkarohkeana ja kevyempänä minä jouduin jatkamaan oloa painolastina tamman selässä.
Kirppu oli tänään hyvin levottomalla tuulella. Innan varustaessa sitä se ei millään olisi malttanut seistä paikallaan.
"Rauhoitus neiti prinsessa, kohta kyllä pääset heittelemään minua alas selästä", mutisin ja rapsutin ruunivoikkoa sen kutkukohdasta, harjamarron juuresta. Innan saatua sivuohjat ja liinankin paikalleen niskan ylitse, ihastelin silmät kuin suurina sydämminä, kuinka sievä neiti oli kiiltävissä, uusissa kouluvarusteissaan.
"On se upea", sanoin ääneen, Inna pyöritellessä päätään.
Maneesi oli sopivasti meitä varten tyhjä. Tämä tamma nimittäin tarvitsi tilaa liikkeilleen. Kirppu katseli epäluuloisena isoja maneesinovia, mutta uskaltautui sisään kylmästä pakkasilmasta.
"Juoksutappa sitä hieman eka etten saa mitään rodeokyytiä", sanoin naurahtaen ystävälleni, joka teki työtä käskettyä. Sillä välin ehdin vuorata itseni kypärään, saappaisiin ja tukevaan turvaliiviin, katsellessani innokkaan sabinokirjavan lennokasta menoa.
Selkäännousussa meinasi taas olla vaikeuksia, mutta muutaman nojaus ja roikkumiskerran jälkeen tamma päästi (tai minä uskalsin) minut nousemaan lopullisesti selkäänsä.
"Hieno tyttö!" Kehuimme Innan kanssa, minun silittäessä Kirpun kermansävyistä kaulaa, ja Innan syöttäessä nuorikolle herkkupaloja. Käskin herkin pohjeavuin Kirpun liikkeelle, ja Inna antoi meille pitkää liinaa kävellä hetken. Tamma vaikutti innokkaalta, mutta oli hyvin luottavainen kaikille avuille, mitä sille annoin.
Suunnanmuutoksen jälkeen kokeilimme muutaman lyhyen pätkän ravia. Kirpun ilmava raviaskel sai minut oikein pomppaamaan kevennykseen, vaikka yleensä pystyin istumaan nuorten hevosten liikkeissä tasaisesti. Nuorikko kuitenkin pärskähteli ja vaikutti tyytyväiseltä saamaansa ohjas- ja pohjetukeen. Toiseen suuntaan Kirppu oli hieman jäykempi, mutta muutaman lisäkierroksen jälkeen se suoristui eikä kulkenut enää lapa edellä.
"Kohtahan se jo laukkaa kun toimii jo noin näppärästi", Inna totesi kun kävelimme pidemmällä ohjalla. Laukkaa tamma ei osannut muuta kuin käskystä ja sitäkin vain juoksuttaessa, joten eiköhän senkin aika tulisi pian. Nyökkäilin toiveikkaana Innalle vastaukseksi. En malttanut odottaa, että meillä olisi sulavaliikkeinen kouluratsu ja potentiaalinen esteratsu!

12.4.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #3 kirjoittanut omistaja
"Kirppuliini alkaa näyttää jo tammalta eikä rääpälemäiseltä varsanretaleelta", sanoin Innalle puhelimessa, kun harjailin vauhdilla aikuistuvaa Kirppua tallikäytävällä. Tosin olin juoksuttanut tänään sitä liinassa vajaan tunnin, kun neiti oli esitellyt ensiksi minulle pukkisarjoja, sitten kiitolaukkaa ja lopuksi kauniita askellajejaan, että se siitä aikuisuudesta.. Inna läpisi minulle ruuista ja tamman jaloista, että muistinko ne varmasti. Pyöräytin vain silmiäni ja irroitin nuupahtaneen näköisen ruunivoikon käytävältä. Turpa maata viilettäen se suuntasi karsinaansa minun perässäni.
"Joojoo. Olisitpa nyt näkemässä, kun tää seuraa mua jopa irti karsinaan", nauroin ja sain Innan jupisemaan lisää huonojen tapojen opettamisesta.
"Noniin, selvä juttu. Heippa", sanoin lopulta ja tyrkkäsin älypuhelimen taskuuni. Olin salaa opettanut tammalle myös temppuja, joista yksi oli hamuta sitä taskua, missä herkku oli. Vaaleanpunainen turpa hamusi takkini oikeaa taskua, josta se sai kiitokseksi taputuksia ja taskussa olevan leivänkannikan.
"Hieno tyttö. Eihän kerrota sille kitinähirviölle, mitä mä sulle opetin, eihän?" rapsutuksien lomasta sanoin nuorikolle, joka pärskähti sopivasti, kuin vastaukseksi.

Koska päivä paistoi vielä pitkälle iltaan asti, nappasin loimettoman Kirpun löysään riimuun ja talutin tamman lätäköitä väistellen tarhaan. Muutaman kerran se meinasi lähtä ohittamaan minua, mutta kun pysähdyin, palasi läsipään ajatukset maanpinnalle ja loppumatkan se seurasikin minua kuin koira talutushihnassa.
"Miten otettiin päitset itse pois?" nauraen kysyin tammalta ja usutin sitä repimään riimun itse päästään. Minun nykäistessäni se heilautti päätään niin, että riimu lensi narun nokassa kaaressa maahan. Palkkioksi neiti sai minulta toisenkin leivänkannikan, kunnes suljin portin ja jätin sen omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä tarhailemaan. Voi kun Inna saisi tietää..
Todisteeksi Innalle nappasin vielä kuvan meidän kullannupusta, joka kaunistui päiväpäivältä enemmän!

16.4.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #4 kirjoittanut omistaja
"Ehkä sun olis ollu parempi mennä", mutisin Julialle jännittyneenä Kirpun selästä, kun odotimme vuoroamme päästä esteradalle.
"Höpsis", Julia mutisi, kun syötti kamalalla vauhdilla porkkanoita Kirpulle. "Hyvin se menee."
Niin… ja olihan se vain 60 cm. Ne olisivat aivan helppoja meidän nuorikolle, joka nyt jo loikki irtona metristä helposti. Kirppua ei selvästi hermostuttanut uudet maisemat tai hevosten paljous. Se vain seisoi rauhallisesti kentän laidalla. Tosin asiaan vaikutti paljon Julian käsissä olevat porkkanat..
"Lopeta niiden porkkanoiden syöttäminen", nurisin Julialle. "Kohta se ei jaksa edes hypätä.."
Nurinani menivät kuuroille korville ja lopulta ilmoitin lähteväni hieman kävelemään, että Kirpun lihakset pysyisivät liikkeessä. Kamalan stressaavaa asiasta teki myös se, että meidän piti katsoa kaikkien suoritukset ennen kuin starttaisimme viimeisinä. Jeminan ja Ullan radan haluaisin nähdä, mutta nyt piti saada hepo pois Julian porkkanoiden luota. Kiersimme kävellen tallin ympäri ja palasimme juuri parahiksi katsomaan Jeminan ja Ullan suoritusta. Suokkini meni aika hyvin vuokraajansa kanssa. Saisi nähdä miten he sijoittuisivat.
"No, niin viimein", Julia sanoi ja hoputti meidät verkka-alueelle.
Hyppäsin Kirpulla pari helppoa hyppyä ja sitten vain lähinnä ravailin sekä kävelin. Katselin muiden suorituksia radalla ja viimein oli meidän vuoromme. Nappasin Kirpun ohjat käsiin ja ratsastin sen rata-alueelle. Melkein unohdin jännityksissäni tervehtiä Helenaa, joka istui tuomarinpallilla. Tervehdyksen jälkeen nostin Kirpulla laukan. Tamma laukkasi energisesti eteenpäin ja pillin vihellyksen jälkeen ohjasin sen ensimmäiselle matalalle esteelle. Kirpulla oli vielä hieman sekava hyppytyyli varsinkin, ratsastaessa. Se kyllä aina innostui esteistä ja himo esteisiin oli selvästi periytynyt.
"Voi perse!" murahdin, kun okserin puomi tipahti ja seuraavalla esteellä tuli kielto.
Hermostuneisuuteni oli selvästi tarttunut Kirppuun, joka ei olisi tahtonut ylittää enää yhtään estettä. Pienen voltin jälkeen ohjasin sen kieltoesteelle uudelleen ja kannustin hyppäämään. Tamma hyppäsi esteen. Suoritimme puhtaasti loppuradan, mutta tällä suorituksella ei ollut mitään asiaa ruusukkeille. Siirsin tamman ravin kautta käyntiin ja vapautin sen ohjat. Taputin sitä kunnolla kaulalle ja kehuin syötävästi.
"Hyvin se meni!" Julia sanoi, kun tulimme hänen luokseen. "Monella meni paljon huonommin. Eikä tältä höpöltä voi enempää odottaa!"
"Totta", sanoin ja taputin Kirppusta vielä kaulalle ennen kuin laskeuduin selästä.
Kävelimme talliin, jossa Kirppu lainasi Annan karsinaa. Tamma ei kisoihin osallistunut, joten oli vain tarhassa. Olimme siis ryöstäneet sen karsinan siksi aikaa. Riisuimme nopeasti Kirpulta varusteet, koska meidän pitäisi molempien olla jo kohta seuraavan luokan verryttelyssä. Sari lupasi ystävällisesti heittää tamman selkään loimen, jotta pääsisimme kunnostamaan seuraavat hevosemme.
"Huh, että oli päivä", huokaisin, kun talutin Kirpun ulos trailerista Raitulan pihassa.
Julia myönteli ja lähti viemään tamman varusteet talliin. Talutin Kirpun talliin syömään iltasapuskoja ja annoin vielä viimeiset rapsutukset. Olimme lopulta sijoittuneet yhdenneksitoista kahdeksastatoista ratsukosta. Emme siis olleet aivan surkeita, vaikka sijoille emme yltäneet. Ensi kerralla sitten jo paremmin.

24.4.2016 - ESTEVALMENNUS #1 kirjoittanut Alisa
Valmennuspäivän sää oli mitä mahtavin ja päästiin menemään kuivalla, valoisalla kentällä. Kirppu syttyi selvästi heti kun pääsi esteiden sekaan ja Julialla oli töitä pitää tamman keskittyminen hänen avuissaan. Kentältä löytyi yksi kolmen askeleen suora linja, innari sekä yksittäisiä esteitä. En pistänyt niihin juurikaan mitään erikoisuuksia alle, kun tarkoituksena oli lähinnä saada nuorelle hevoselle onnistuneita ja mukavia hyppykokemuksia alle, eikä sekoittaa sen päätä kaikenmaailman härpäkkeillä. Ratsukot saivat tehdä alkuverryttelyt muuten itsenäisesti, mutta suunnanmuutokset tehtiin samaan aikaan. Kirppu vaikutti aina vaan energisemmältä, mutta Julia oli saanut sen hyvin avuilleen ja heidän meno näytti hyvältä.

Aloitettiin hyppääminen suoralla pysty-pysty linjalla. Julian täytyi keskittyä tarkasti siihen, että laukan rytmi pysyisi koko ajan tasaisena. Kirppu liioitteli hypyissään parilla ensimmäisellä kerralla, jolloin esteiden välikin meinasi jäädä lyhyeksi. Laukka piti vain saada tarpeeksi rauhalliseksi ja sen kautta ponnistuspaikat lähemmäs esteitä. Kehotin myös Juliaa hengittämään syvään, kun näin hänen jännittymisen leviävän heti hevoseenkin. Kun ratsukko sitten pääsi yhteiseen säveleen, niin harjoitus sujui rennosti ja melko tasaisella tahdilla. Tehtävään tuli lisäyksenä kaarre pienelle okserille. Tästä Julia suoriutui heti ensimmäisellä kerralla hyvin, joskin okserille tuli taas hieman suuri hyppy. Okserilta jatkettiin sitten vielä kapealle pystylle. Ohjeistin Juliaa ratsastamaan vielä hieman laajemman kaaren okserille, jotta siihen saataisiin yksi askel lisää ja hyppykaaresta tulisi hillitympi. Julia onnistuikin tässä oikein hyvin ja Kirppu oli hienosti avuilla. Tamma hämmentyi vähäsen kapeasta esteestä, mutta oli niin innokkaana menossa, että sekin ylittyi heti.

Treenattiin vielä innaria ennen pientä rataa. Siinä olikin hiomista hetkiseksi, kun Kirppu ei ihan meinannut saada jalkojaan järjestykseen esteiden väliin. Ratsukko sai tulla ensin muutaman kerran ravilähestymisellä, että vauhti olisi varmasti hillitty. Kirppu älysikin aika nopeasti, että innariin ei vain mahtunut kauhean suuria loikkia ja Julia pääsi sitten tulemaan rauhallisella laukallakin hyvin. Rataan kuului jo treenaamamme harjoitukset yhdistettynä, sekä vielä innarin jälkeen suora linja toisin päin, kapea uudelleen voltilla ja vielä innari uudelleen. Ensimmäisellä kerralla suurimmaksi ongelmaksi osoittautui vauhdin kiihtyminen, kun Kirppu innostui pitkästä tehtävästä. Julia sai ensin tehdä muutamia ympyröitä väliin vauhdin hillitsemiseksi, mutta nekin pyrittiin sitten jättämään pois. Toisella kerralla meno oli jo maltillisempaa, muutama hyppy lähti vain turhan kaukaa. Viimeinen rata oli hyvä, Julia sai pidettyä hyvin reaktiivisen ratsunsa aisoissa ja ratsukko suoriutui onnistuneesti. Okseri oli ainut, mihin tuli hieman epämääräinen hyppy kun askel ei ihan osunut, joten Julia tuli vielä loppuun sen ja ylittikin esteen hienosti. Kirpusta kehittyy kyllä varmasti upea hevonen!

2.5.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #5 kirjoittanut omistaja
Nostin mustan koulupenkin Kirpun selkään ja kurottauduin nappaamaan satulavyön tamman vatsan toiselta puolelta. Kirppu seisoi rauhallisesti paikallaan, kun venytin vyön ensimmäiseen reikään. Tamma oli onneksi minun ja Julian kanssa ihan helppo varustaa. Kauhean moni tuntematon ei ollut päässyt tamman kanssa touhuamaan, mutta tiesin sen olevan sellaisia ihmisiä kohtaa varauksellisempi ja testaavampi. Taputin Kirppua kaulalle ennen kuin avasin suitset paketista ja pujotin ohjat kaulalle. Kirppu tahtoi aina ensin yrittää nostaa kirahvi kaulaansa ylös, mutta ohjien avulla vedin sen alas. Uudestaan nuorikko ei viitsinyt kokeilla. Pujotin suitset tamman päähän ja pistin kaikki soljet kiinni. Päätin vielä muutella koulupenkin jalustimet minun mittaani, koska Julia oli tammalla viimeksi mennyt ja käytimme kahden reiän erolla olevia jalustimia.

Kun Kirppu oli valmis lähtöön, työnsin päähäni mustan kypärän ja nappasin raipan mukaan. Kaunis aurinkoinen sää antoi meille luvan työskennellä tänään kentällä. Tervehdin Veeraa, joka juuri puski Helmin kanssa koulukiemuroita.
”Soo…” mutisin Kirpulle, kun pysäytin sen kentän laidalle.
Tammalla ei kärsivällisyys tahtonut riittää nyt siihen, että kiristin vyötä vielä kolmella reiällä ja laskin jalustimet alas. Pitelin ohjia lyhyellä, kun kiskoin itseni puoliverisen selkään ja taputin Kirppua kaulalle. Siitä ei ollut kauhean kauaa aikaa, kun Kirppu oli täyttänyt jo viisi ja saanut porkkanakakun vadelmamehujääpuikolla. En oikein tiennyt mihin tämä aika kului, ja minun ja Julian pieni ruunivoikko oli kasvanut jo isoksi tytöksi! Sen kunniaksi tamma sai vielä yhdet taputukset kaulalle ja pyysin sitä sitten lähtemään uralle. Veera ravaili Helmillä ja ohitti meidät monta kertaa ennen kuin olimme kävelleet pitkillä ohjilla edes kierrosta.
Kokosin ohjat käsiini muutaman kierroksen jälkeen. Tänään minun suunnitelmissa oli opettaa Kirpulle hieman väistöjä. Sitä oli jo kokeiltu muutaman kerran, mutta nyt aioin tehdä sitä kunnolla. Olin kuivaharjoitellut tamman kanssa asiaa jo karsinassa ja kaikkialla. Ei ollut kestänyt kauaa, kun esteheppa oli oppinut siirtämään painoaan pois kädestäni, jolla painoin pohkeen kohtaa. Ensin herättelin Kirppua kuitenkin tähän päivään. Tein pidätteitä, pysähdyksiä ja sitten myös lisäyksiä, avoja ja sulkuja, voltteja.

Viime väistöharjoituksissa olimme aloittaneet etuosakäännöksillä ja sen teimme nytkin. Pyrin saamaan Kirppua väistämään pohjettani aidan vieressä uralla. Alkuun tamma ei tuntunut minua ymmärtävän, mutta hieman raipan kosketuksella se onnistui. En odottanut täydellistä etuosakäännöstä, mutta parista hyvästä oli helppo jatkaa pohkeenväistöön. Kaarsin Kirpun käynnissä pituushalkaisijalle ja siitä lähdimme loivasti väistämään kohti uraa. Kirppu ei tainnut ihan kunnolla väistää ja Veera sen minulle totesikin, kun pyysin tyttöä katsomaan. Kolmannella yrittämällä väistö sujui jo paljon paremmin, joten päätin siinä kohtaa jättää tammalle hyvän maun suuhun. Olihan siihen aikaa jo kulunut yllättäen puoli tuntia. Kävelimme hetken aikaa pitkin ohjin uralla.

Veera lähti Helmin kanssa pois kentältä, joten nappasin ohjat takaisin ja pyysin nuorikkoni raviin. Kirpun isot kameliaskeleet ponnauttivat minut melkein automaattisesti kevennykseen. Tein tammalla pidätteitä ja lyhennyksiä, pitkille sivuille tein myös siirtymisiä ravista käyntiin ja käynnistä raviin. Parin kierroksen jälkeen molempiin suuntiin, istahdin harjoitusraviin. Kirpun kanssa sai aina pistää kaikki mahdolliset vatsalihakset töihin, ellei halunnut näyttää siltä kuin keppi työntyisi ahteriin aina satulaan osuessa. Kirpun ravi olikin kauhein ravi, jonka vain tiesin. Senkään takia Kirpun kanssa koulutuuppaus ei ehkä näyttänyt yhtä sulavalta kuin esteillä meno.

En tehnyt nuorikon kanssa mitään kovin erikoista. Ravailin ympyröillä ja yritin ratsastaa tammasta mahdollisimman pyöreää. Haimme samalla myös tuttua tuntumaa, jotta Kirpun mielestä myös koulu voi olla mielenkiintoista. Keskityimme ratsastamaan hyvää kokemusta ilman suurempia jippoja. Tänään päätin olla nostamatta laukkaa ollenkaan, koska hiljalleen ravi alkoi tuntui paljon mukavammalta. Työskentelimme hyvän tovin molempiin suuntiin ja vaihdoimme kierrosta usein. Milloin täyskaarrolla, milloin kokorataleikkaalla tai jollain muulla yksinkertaisella. Loppua kohden Kirppu tuntui aika mainiolta ja päätin kevennellä. Hiljalleen vapautin ohjia ja annoin ruunivoikon venyttää solakkaa kaulaansa kohti maata. Lopulta siirsin sen käyntiin ja vapautin ohjat kokonaan. Taputin tammaa kiitokseksi kaulalle ja hetken käveltyä pysäytin sen.

”Täällä”, mutisin tammalle, kun kaivoin sokerin palan takkini taskusta.
Kirppu rouskutti sokerin tyytyväisenä, kun laskeuduin alas selästä. Nostin jalustimet ja löysäsin vyötä. Sitten taluttelin tammaa vielä hetken aikaa kentällä ja lopulta talutin sen talliin. Kirppu hieroi kärsimättömänä päätään ruokakippoon ennen kuin kerkesin kiskomaan se pois ja nappaamaan suitset päästä. Tamman suitset olivat liian kalliit rikottavaksi tuolla tavalla. Kirppu jatkoi päänsä hinkkaamista, kun otin satulan pois. Jätin suitset ja satulan käytävälle, kun kävin nappaamassa vielä pintelit takasista. Kirppu ei ollut koskaan välittänyt takajalkojensa koskettelemisesta, eikä siihen asiaan tullut poikkeusta nytkään.
”Lopeta!” murahdin tammalle, joka yritti nostaa jalkaansa ylös.
Ärräpäiden jälkeen sain molemmat pintelit pois. Taputin tammaa ja poistuin sitten karsinasta. Tallikäytävällä käärin pintelit nopeasti ja palauttelin sitten kaikki varusteet omille paikoilleen varustehuoneessa. Nappasin pölyharjan mukaani ja suuntasin harjailemaan Kirpun vielä lopuksi.

”Julia luulee, etten tiedä kaikista pahoista tavoista, mitä se on sulle opettanut”, mutisin Kirpulle, kun se hamusi porkkanaa täynnä olevaa taskuani.
Ihme, ettei tamma repinyt koko taskua irti! Tyrkkäsin hamuaman turvan pois, minulta ei tuolla tavalla herkkua heruisi! Vetelin pölyharjalla tamman lähtevää karvaa nopeasti pois ja lopuksi heitin sille taskussani olevat porkkanat kippoon. Taputin Kirppua vielä ennen kuin suuntasin viemään harjan pois ja kotiin.

18.8.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #6 kirjoittanut omistaja
”Onko nyt varmasti kaikki?” kysyin Julialta tullessani Raitulan tallista hieman viileään elokuuhun.
Julia seisoi trailerin vieressä ja Kirppu roikkui narun päässä selvästi malttamattomana. Tamma otti heti hampaidensa väliin narunsa ja komensin Kirppua ärhäkästi lopettamaan.
”Joo… ainakin luulisin niin”, blondi ystäväni vastasi.
”Jos niin sanot…” mutisin epäilevästi ja käänsin Kirpun pienelle voltin, jonka kautta talutin tamman reippaasti traileriin.
Naksautin tavallisen narun tilalle ketjun ja päästin kärsimättömän hevosen syömään heiniään heinäverkosta. Julia oli laittanut jo takapuomin kiinni ja sulki sitten rampin. Itse pujahdin sivuovesta ulos. Päätin tarkistaa vielä pikaisesti Kirpun tavarat ja huomasinkin Julian unohtaneen yhden satulahuovista. Juuri sen, jonka narulle jätöstä pesun jälkeen olin naiselle maininnut. Kävin nopeasti hakemassa huovan ja heitin sen Audini peräkonttiin. Istahdin ratin taakse tottuneesti ja lähdin liikkeelle.
Puhelimeni pirahti soimaan samassa ja painoin handsfreeni nappia.
”Jep.”
”Tiedäthän, että olemme liikenteessä samalla autolla ja autossasi on meidän hevonen…” Julian ääni sanoi ja painoin jarrun pohjaan.
”Oho”, sanoin. ”Juokse, en pääse peruuttamaan hyvin.”
”Ja kukakohan meistä unohtelee…” Julia mutisi ennen kuin lopetti puhelun.
Hetken kuluttua nainen nousi autoon pienesti hengästyneenä. Sain kuulla pilkkaa koko matkan siitä, kun olin unohtanut hänet tallille. Pyörittelin silmiäni, kun kiihdytin autoa risteyksen jälkeen.

Saavuimme ajomatkan jälkeen Vekaravaaraan. Pysäköin auton lähelle ovia ja nousimme Julian kanssa ulos. Minä menin laskemaan ramppia ja Julia ottamaan hevosta pihalle. Kirppu meinasikin tulla jo takapuomin lävitse kärsimättömänä. Otettuani puomin pois, tamma melkein ryntäsi ulos trailerista. Nappasin siltä heti kuljetussuojat pois ja kehotin Juliaa kävelemään hetken aikaa. Minä lähdin sillä välin etsimään Vivaa. Nainen olikin heti toimistossa.
”Moi!” tervehdin samalla, kun koputin ovenkarmiin.
”Ai, hei!” Viva tervehti takaisin. ”Toitte jo Kirpun?”
”Juu. Julia taluttaa sitä parasta aikaa pihalla.”
Me olimme jo vähän Vivan kanssa tuttuja serkkuni tallilta, Rinnsteinistä. Emma vain oli päättänyt nyt lopettaa yksityistoiminnan ja keskittyä enemmän kilpahevosiin. Minun oli tarkoitus viedä talliin muutama oma myös.
”Okei, no näytän Kirpun karsinan ja mihin voitte laittaa kaikki tavarat”, Viva sanoi ja näytti ensin Kirpun karsinan.
Karsina oli kahden muun keskellä, mutta sen vierustoverit eivät joko olleet sisällä tai vielä edes tilalla. Viva näytti myös satuloiden paikat ja mihin voisimme kaikki muut varusteet laittaa. Kiitin naista ja lähdin roudaamaan Kirpun varusteita sisälle.
”Mikä karsina?” Julia huikkasi minulle.
”Viides vasemmalta”, huikkasin takaisin.

Puolen tunnin kuluttua kaikki varusteet olivat paikallaan ja Kirppu söi heiniä tyytyväisenä uudessa karsinassaan. Sitä ei paljon maisemanvaihdos stressannut. Me juttelimme Julian kanssa hetken Vivan kanssa niitä ja näitä. Viihdyimme tallilla iltaan asti, jonka jälkeen lähdimme huristelemaan Vaahterapolkuun.

22.8.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #7 kirjoittanut omistaja
Tunnettuna maastoilijana, olin heti Kirpun kotiuduttua hyppäämässä ruunivoikon selkään ja suuntaamassa kohti tuntemattomia maastopolkuja. Varustaessani tammaa saderatsastusloimeen, suojiin, bootseihin ja korvahuppuun, Inna pirautti minulle kuin tietäen suunnitelmani.
"Etkai oo maastoon menossa? Siellä rupee ukkostamaan, Kirppu ei tykkää siitä", hän varoitti ja pudistelin päätäni.
"E-een, mitenniin? Kunhan köpötellään kentällä", sujautin pienen valkean valheen suustani ja kiristin pärskivän tamman satulavyötä.
"Yleensä keksit kaikkea tyhmää minun- tai siis Kirpun päänmenoksi. No, heippa!" Inna sanoi ja löi luurin korvaani, ennen kun kerkesin heippoja sanoa.
"Pff... Kyllä me tytöt kuule pärjätään!" Sanoin Kirppua kaulalle taputtaen ja työnsin kosketusnäyttöni tuulitakin taskuun.

Kirppu säpsähteli vähän väliä rapisevia puskia, eikä muutenkaan pitänyt kosteasta säästä, hienohelma kun oli. Pidin kuitenkin pään kylmänä ja keräsin ohjaa tiukemalle, saattaen pohkeilla nuorikon raviin. Pompottavasta ravista muokkasin vähän pehmeämpää asettavilla puolipidätteillä, eikä Kirppukaan enää miettinyt pelottavia ääniä vaan keskittyi nätisti siihen, mitä siltä pyysin.
Vesilammikot saivat välillä Kirpun ihmetyksen partaalle ja lopulta hyppäsimme niiden yli, joka oli luontainen vaihtoehto kiertämisen sijaan tulevalle estehevoselle.. Ylämäkikin selätettiin, vaikka aluksi Kirppu luuli hyytyvänsä kävellen, joten ravilla pääsimme perille asti.
Laukkapätkällä jouduin vähän pidättelemään säpsyvää nuorikkoa, joka heitteli peräänsä antaumuksella.
"Neiti hyvä, missä käytöstavat?" Murisin kirosanojen lomasta ja päätin pysäyttää tamman miettimään tekosiaan. Erinomaisten suuntavaistojeni ansiosta löysin tallile tien ristauksesta, josta olin kulkenut aiemminkin. Ja minä muka eksytin meidät aina Innan sanojen mukaan, hmh..

"Vai että kentällä köpöttelyä", kuulin äänen takaani tallipihalla ja katsahdin ruskeahiuksiseen naiseen. Häntä en tuntenut, mutta hän esittäytyi seuraavaksi minulle olevansa Anna, tallityöntekijä.
"Julia vaan. Ja joo, tämän neitin toisen puolen omistajatar ei oikein luota mun hevostenkäsittelytaitoon", nauroin ja Anna nyökkäsi.
"Kysy vaan jos voin joskus olla avuksi, autan mielelläni", hän sanoi ja kiitin häntä, ennenkuin Anna kaikkosi talliin siistimään paikkoja. Uusi talli vaikutti lupaavalta ja uskoin että kyllä meistä vielä yksi tiivis yhteisö tulisi.
Sade alkoi kastelemaan tallipihaa, joten lähdin purkamaan Kirppua rapaisista varusteista.

8.9.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #8 kirjoittanut omistaja
Syyskuu Kirpun kanssa alkoi ulkokauden päättämisellä Filmürin estekisoissa, kun starttasimme kaksi kertaa 160 cm luokissa. Ensimmäinen luokkamme meni oikein sujuvasti ja saimme puhtaan radan ihan hyvällä ajalla. Pari omaa virhettä tiukoissa mutkissa sakotti aikaamme kuitenkin sen verran, että sijoituksemme laski. Aika kuitenkin riitti täpärästi sijoille ja seisoimme palkintojen jaossa viimeisinä sijoittuneina. Kirppu sai ruskeisiin meksikolaisiinsa punaisen ruusukkeen. Kunniakierroksella tamma innostui päästämään ilmoille niin korkean pukin, että tahtoi kuskilla olla vaikeuksia pitää itsensä penkissä. Onneksi pukki ei tullut radalla.

Toinen ratamme ei mennyt ihan niin hyvin, oikeastaan se meni aivan päin mäntyä. Kuten edellisessäkin luokassa, meitä oli 16 starttaajaa. Me ratsastimme Kirpun kanssa kahdeksansina. Rata alkoi ihan hyvin parin ensimmäisen esteen aikana, mutta sitten ratsastin tamman väärin seuraavalle okserille ja Kirppu päätti olla ylittämättä estettä. Kiellon jälkeen este ylittyi, kuitenkin puomin pudotukseen. Aikamme ei luonnollisesti riittänyt virheiden takia uusintaan ja pudotimme vielä varsinaisen radan aikana kaksi puomia. Pettynein elkein ratsastin Kirpun pois kentältä. Yritin lohduttautua sillä, että ainakin saimme mukaan yhden ruusukkeen.

11.9.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #9 kirjoittanut omistaja
Kirppu on astutettu orilla Valour ja varsan on tarkoitus syntyä lokakuun lopussa. Kirppu siirtyy saman tien rennommalle liikutukselle ja pian jo mammalomalle.

9.10.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #10 kirjoittanut omistaja
(INNA)
Olin vielä ihan unessa, kun puhelimeni tärisi ärsyttävästi yöpöydällä. Kurotin nuristen puhelinta kohti ja päästin epämääräisen tervehdyksen, kun painoin puhelimen korvalleni.
“Se syntyi!” Julia hihkui korvaani ja rypistin otsaani - mikä syntyi?
“Häääääää?” kysyin unisesti.
“Kirpun varsa senkin typerys!” Julia murahti äänessään yhä ihan mieletöntä innostusta.
Silmäni rävähtivät auki ja ponnahdin pystyyn niin, että uninen Iines mulkaisi minua sängyssä. Olin yhdessä pienessä hetkessä niin hereillä kuin vain oli mahdollista.
“Yölläkö se syntyi?” kysyin ja nousin jo kiskomaan farkkuja jalkaani.
“Joo… en ole vielä kameralta kattonut tarkkaa aikaa, mutta täällä se seisoskelee Kirpun vierellä. Oi, että se on suloinen!”
Julia ei suostunut kertomaan minulle oliko varsa ori vai tamma tai oliko se perinyt minkälaista kirjavuutta kummaltakaan vanhemmaltaan. Sen sijaan nainen oli ilkeä ja päätti jättää koko asian minulle yllätyksekseni. En malttanut odottaa varsan näkemistä, joten lähinnä vain vedin nukkumisesta takkuiset hiukseni ponnarille, heitin koirat pihalle samalla, kun kiskoin takkia päälleni. Hetken tappelin saappaideni kanssa, koska olin niin innoissani. Lopulta pääsin pihalle, häädin koirat tarhaan ja hyppäsin auton rattiin.
Tuskallisen ajomatkan jälkeen pääsin viimein Vekaravaaraan, jossa kaikki olivat selvästi vielä unessa. No, olihan kello vasta seitsemän aamulla. En edes tajunnut ihmetellä miksi Julia oli täällä jo tähän aikaan. Sen sijaan vain rynnistin yksityistalliin ja löysin Julian seisovan Kirpun karsinalla.
Melkein työnsin naisen pois tieltäni, että saatoin katsoa karsinaan. Oih! Siellä se oli! Ihana voikonsabinonkirjava varsa, aivan ylitse ihana!

(JULIA)
Naputtelin rannekelloani ja odotin Innaa saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Samalla kurkin kaltereiden takaa uutta mammaa ja sen pientä söpöläisvarsaa. Se hoiperteli pienillä mutta pitkillä koivillaan emänsä taakse piiloon, turvaan.
“Tervetuloa maailmaan, pikkuinen”, sanoin ja avasin karsinan oven rauhallisesti ja hiljaa. Kirppu ei tiennyt, halusiko se päästää minua karsinaan vai ei, joten jäin ovensuuhun vilkuilemaan uutta tulokasta. Hennon hiljaisuuden rikkoi Inna, joka juosten saapui talliin ja kirjaimellisesti työnsi minut pois edestään.
“Voi ei miten ihana!” Hän sanoi ja minä nyökyttelin. Olisipa ollut paikalla vielä puoli tuntia sitten, kun varsa kellotti kyljellään karsinassa, emänsä nukkuessa seisaaltaan.
“Sinä se oot kyllä varmasti hyvä äiti”, sanoin Kirpulle ja rapsutin sitä vaalenpunaisesta turvasta. Tamma lurpotti korviaan ja vaikutti uupuneelta, mutta silmät sirrillä se pysytteli hereillä.
Vaati hyvän tovin, ennenkuin pienokainen uskalsi tulla minulle ja Innalle näyttäytymään. Saimme selville sen olevan tamma ja väriksi turkin kuivuttua voikon, jota koristi sabinokirjavuus. Niin kaunis neitokainen!
“Miten tuosta raaskii edes luopua?” Inna kysyi ja minun silmäni pyöristyivät.
“Ei me siitä luovutakaan!” Tokaisin ja Inna pudisti päätään.
“Joo, ihanahan se on mutta Aittohaarassa alkaa olla puoliveritalli täynnä”, ystävättäreni sanoi ja katsoi pientä tulokasta, joka hamusi emänsä masunalusta.
“Sit siitä tulee mun”, sanoin ennen kuin kerkesin sitä edes loppuun ajatella.

(INNA)
Katsoin Juliaa yllättyneenä. Olin jo koko Kirpun kantoajan miettinyt kenelle voisin varsaa tyrkyttää, kun itsellä oli liian monta asiaa meneillään. Julia ei koko aikana ollut ilmaissut sanallakaan kiinnostustaan varsan suhteen. Minusta oli kuitenkin mukava, että varsuli jäisi lähelle.
“Toivottavasti siitä tulee yhtä hieno esteillä kuin vanhemmistaan”, sanoin haaveilevasti, kun nojasin karsinan ovenkarmiin.
“No, tietysti tulee!” Julia sanoi.
Pikkuruinen uuden elämän alku tuli hoipertelevin askelin luoksemme yllättävän rohkeasti. Hymyillen ojensin kättäni ja annoin varsan nuuskuttaa kättäni.
“Vielä pitää keksiä nimi”, sanoin ja aloin päässäni vääntelemään Caelicolaa ja Valouria yhteen saamatta mitään järkevää aikaan. “Mulla ei ole vielä mitään ideaa, mutta kyllä se siitä kehkeytyy ajan kanssa.”
“Mulla on mielessä vain Valerie”, Julia tokaisi ja minusta se itse asiassa oli ihan hyvä.
“Se kuulostaa hyvältä”, ilmaisin ajatukseni.
Julia nyökkäsi kuitenkin vielä mietteliäänä. “Jos ei keksitä mitään parempaa, niin se on Valerie”, Julia sanoi ja myönnyin.

Niin Kirpun varsa syntyi yli viikon myöhässä ja odotus palkittiin. Tamma varsa sai nimekseen Valerie ja väritykseltään tuo hieman harvinaisemman sim-game sport horse rodun edustaja on voikonsabinokirjava.

26.10.2016 - PÄIKKYMERKINTÄ #11 kirjoittanut omistaja

”Pidä siitä kiinni!” huusin Julialle, kun talutin Kirppua edellä ja Julia tepasteli takana Valerien kanssa. ”Koira tulee!”
Edessäpäin näkyi kaksi lenkkeilijää ja toisella oli hihnanpäässä valkoinenpaimenkoira. Me olimme harjoittelemassa varsan kanssa hieman narussa käyttäytymistä. Tänään satanut ensilumi narskui saappaideni alla ja mahtoi sekin olla uusi ja ihmeellinen asia Julian hyppysissä olevalle tapaukselle. Kirppu seisahtui vieressäni, kun huomasi vastaan hölkkäävät lenkkeilijät ja koiran, joka selvästi oli huomannut suuret nelijalkaiset.
”Anteeksi, voisitteko kävellä ohi!” huusin lenkkeilijöille, jotka eivät joko halunneet kuulla tai eivät välittäneet pyynnöstäni. ”Hemmetti…”
Koira katsoi hevosia siihen malliin, että en tiennyt mitä se meinasi tehdä niiden kohdalla. Kaikista todennäköisemmin aloittaisi räksytyksen. Kirppu taas saisi siitä paskaslaagin, jonka seurauksena Valerie aivan varmasti ottaisi emästään mallia.
”Eivätkö ne kuulleet?” Julia kysyi, kun tuli viereeni.
”Eivät vissiin”, murahdin. ”Hei! Oikeasti! Hevoset pelkäävät teidän koiraa!”
Viimein kaksikko tajusi hidastaa hölkkänsä kävelyyn ja napata löysällä narulla kulkeneen koiran lyhyelle. Ohittaessaan koira reagoi aivan kuten olin ajatellutkin, se alkoi haukkua. Kirppu veti korvansa niskaan ja alkoi stepata. Valerie meinasi vetää Julian ojaan ja minä meinasin murhata ihmisiä. Näytin kansainvälistä käsimerkkiä kaksikolle, kun ne olivat meidät ohittaneet ja hyssyttelin Kirppua hetken.
”Onko kaikki ok?” kysyin Julialta, joka piteli kaksin käsin varsan riimusta.
”Joo..” Julia vastasi. ”Parasta varmaan jatkaa matkaa eteenpäin.”
Olin samaa mieltä. Julia siirtyi Valerien kanssa meidän rinnalle, kun jatkoimme kävelemistä tietä pitkin. Valerie oli näiden päivien aikana kasvanut jo todella paljon. Se oli yhä juurikin sellainen kömpelön oloinen varsa, mutta piru vie, en tiedä keneltä se oli jekkuilija luonteensa keksinyt.. Milloin Vivalta tuli viesti, että Kirppu on hypännyt tarhastaan varsansa perään, joka on luikahtanut aitojen alitse – kyllä, nyt tarhan ympärillä oli ylimääräiset sähkölangat. Toisinaan taas kaksikon saaminen edes puolessa tunnissa tarhaan oli saavutus. Siksi olimme päättäneet opettaa Valerien jo hyvin aikaisin riimuun ja talutukseen, muuten me saisimme kovilla pakkasilla rämpiä metsässä varsajahdissa. Kummallekaan ei kuitenkaan voinut jättää riimua tarhaan päälle tai sen etsimiseen menisi hakiessa puoli vuotta, niitä ei voinut myöskään jättää niin lähelle porttia, että veijari saisi ne jostain aidan välistä. Auta armias, jos Kirpulle pisti kaikista kalleimman loimen päälle! Nykyisessä loimessa Kirpulla oli jo muutama hampaan tekemä reikä. Ainoa vain, että meidän vilukissa ei viihtynyt edes parissa asteessa pihalla ilman takkia.
”Oikaistaan tuosta!” Julia sanoi ja osoitti polkua.
”Ei todellakaan!” toppuuttelin häntä. ”Me emme selviä koskaan takaisin tallille!”
”Ääh, älä viitsi”, Julia mutisi ja talutti Valerien polulle.
Että nuo kaksi kiusanhenkeä sopivat täydellisesti toisilleen… Minun ei auttanut kuin seurata heitä ja melkein sain koko hiton idean takia rämpiä muualla kuin polulla. Kirpulla oli hyvin kiire pysytellä Valerien perässä, joten se yritti koko ajan rynniä ohitseni. Äsken se oli kulkenut ihan nätisti koiran kohtaamiseen asti, vaikka varsa oli kulkenut perässä! Ehkä tamma luuli metsän hyökkäävän herkemmin jälkeläisen kimppuun kuin metsän ympäröivä tie.
”Tämä todellakaan ei ollut hyvä idea!” huusin Julialle, kun murahdin Kirppua rauhoittumaan.
Tamma meinasi jyrätä minut miljoona ja tuhat kertaa koko pirun metsäpolun aikana ennen kuin pääsimme takaisin isommalle tielle. Siirryin Julian ja Valerien rinnalle, kun jatkoimme matkaamme takaisin tallille. Tallilla veimme hevoset sisään talliin, Valerie tupattiin karsinaan ja Kirppu sidottiin käytävälle. Tamman jalat olivat olleet hieman turvoksissa viime päivinä, joten laitoimme niihin linimenttiä ja lämpöpintelit päälle. Julia sai touhuta sen aikaa Valerien kanssa, kun levitin kamalalle haisevaa ainetta Kirpun jalkoihin ja sen jälkeen käärin pintelit jokaiseen koipeen. Toivoa vain sai, ettei Valerie päättäisi repiä niitä emänsä jaloista. Ottaisin ne kyllä pois vielä ennen kuin poistuisimme myöhemmin tallilta.
”Pitäiskö sitä jo kohta alkaa Kirpun liikuttelu?” pohdin samalla, kun riisuin linimenttisiä kumihanskoja käsistäni. ”Kevyesti ensin sileällä ja sitten vaan enemmän koko ajan.”
”Ei kai siinä mitään”, Julia sanoi karsinasta. ”Täytyy myös alkaa totuttaan olemaan erossa varsasta. Ehkä Viva antaisi luvan käyttää tuota karsinaa!”
”Kuulin, että molempiin tulee joku”, sanoin mietteliäänä.
Kirppu pökkäsi minua kesken ajatuksen selkään sen merkiksi, että nyt ihminen mut takaisin karsinaan! Mutisin tammalle jotain, kun irrotin sen naruista ja päästin karsinaan. Julia piti sen aikaa Valeriesta kiinni ja riisui sitten molemmilta riimut pois.
”Joskus se on kuitenkin pakko vieroittaa”, totesin, kun Julia pujahti karsinasta.
Laitoin salvan kiinni ja tervehdin sitten Hazelia, joka juuri talutti Laran sisään talliin.
”Saatiin juuri Kirppu pois käytävältä”, naureskelin naiselle.
”Ei se mikään ongelma olisi ollut”, Hazel sanoi ja näytti sitten hetken miettivän. ”Onko teillä kamala kiire? Olen menossa hyppäämään maneesiin ja apukädet esteiden kanssa olisivat todella tarpeen...”
”Joo, me voidaan tulla auttaan!” Julia sanoi ja meinasin mulkaista naista.
Minun itse pitäisi tänään vielä kiirehtiä kotiin laittamaan Tollon varusteet huomiseen Seppeleen valmennukseen. Kirpun iltasapuskat tarvitsisi myös laittaa vielä kuntoon. Puhumattakaan, että Vaahterapolussa minua odotti vielä yksi varsa ja sen emä hoidettavana.
”Itse asiassa… minulla on hieman kiire”, sanoin ja katsoin merkitsevästi Juliaa.
”Pyh”, Julia heilautti kättään. ”Pistä Inna Kirpun iltaruoat, niin mä käyn auttamassa. Sulla menee kuitenkin hetki.”
Julia auttoi Hazelia Laran kanssa, jonka jälkeen he lähtivät maneesille. Itse menin itsekseni mutisten tekemään Kirpun iltamössöt. Hidastelin niiden kanssa tarkoituksella, eikä niihin mennyt edes kymmentä minuuttia enempää. Sen jälkeen kuluttelinkin aikaani järjestelemällä Kirpun varusteita ja tarvikkeita, mutta loppujen lopuksi ne olivat yllättävän siisti, eikä siihenkään mennyt kuin vartti. Siispä suuntasin maneesiin seuraamaan Hazelin ja Laran treenejä. Kaksikko meni aika kivasti.
Ennen lähtöä riisuin Kirpun jaloista pintelit pois ja hoputin Julian autoon ennen kuin nainen keksisi vielä jotain. Suorastaan paimensin hänet Audiini ja kaasutin pois.

21.02.2018 - PÄIKKYMERKINTÄ #12 kirjoittanut omistaja
Kuten arvasinkin, Kirppua vuokrannut Essi ei viihtynyt minun ja Innan lempilapsen kanssa kovinkaan kauaa. Sen kipakahko tammamaisuus kiukustutti nuorta esteratsastajaa, joka halusi kehittyä nopeasti harrastuksensa parissa. Kärsimättömyys loisti ratsukon kisatuloksista, eikä suunpielet juuri nousseet vihreistä ruusukkeista.
Viimeinen tikki hänelle tuntui olevan vuokrahevosensa syyskaudelle osunut mammaloma. Se pysäytti tietysti uuteen kauteen valmistautumisen välittömästi.
Lätkäisin vuodenvaihteessa uuden vuokraajahaun Facebookkiin uusille tuttavuuksille ja lisäksi tallin taukohuoneen seinälle, mikäli joku tuttu tahtoisi puoliverisestä kivan kilpailukaverin.

Vihdoin lupaava ehdokas oli ilmiantanut itsensä minulle Messengerissä, väittäessään pystyvänsä treenaamaan estehevosemme ennätysajassa kilpailukuntoon. En uskoisi, ennenkuin näkisin. Niimpä Lukas saapui tänään näyttämään taitonsa Rinnsteinin maneesille tasan kello 15.00.
"Kerro jo, millanen tyyppi sieltä tulee", Inna kyseli toistamiseen harjatessaan ruunivoikon pehmeää talvikarvaa. Kirpun maha pullotti vielä söpösti varsomisesta. Sillä ei juuri oltu ratsastettu Kurren syntymisen jälkeen.
"Näät sitten", hymyilin karsinanovella malttamattomalle brunetelle. Parhaalla ystävälläni ei ollut aavistustakaan, että (toivottavasti) hyvän ratsastustaitonsa lisäksi uusi vuokraaja oli varmasti silmää miellyttävä, nuori mies. Minuahan hänen ulkonäkönsä ei oikeastaan viehättänyt, vaan ennemminkin suuret puheet taidoistaan hevosten parissa. Innaa ei tunnetusti haitannut, mikäli lihaksikkaita kaksilahkeisia näki useammin hevoshommissa.
"Entä jos se ei pärjää ollenkaan Kirpun kans?" Kuulin kysymyksen Kirpun jalkojen juuresta, paijatessani pientä mustanvoikkoa orivarsaa. Pudistelin päätäni varmanoloisena.
"Pärjää se, ainakin omien sanojensa mukaan", vastasin ympäripyöreästi ja sain mietteliään naisen vain huokaisemaan turhautuneena.

Kirpusta odottaminen ei ollut yhtään mukavaa. Se heitteli päätään malttamattomana ruskeiden nahkaohjien varassa. Kello löi 15.11, eikä tätä 'komeaa kilparatsastajaa' näkynyt mailla eikä halmeilla. Taisi tajuta itsekin puhuvansa puuta heinää. Hyvä vain, ettei ilmestynyt paikalle nolaamaan itseään.
"Jaaha, ehkä mä sitten ite kiipeän tän selkään", Inna huokaisi tuskastuneena, aikeissaan noutaa kypäränsä katsomosta. Ja sillonkos maneesin ovi kävi. Vai muka naisia sai aina odottaa...
"Mä tulin nyt kokeilee sitä Caelicola Lumosta", sisään astunut hujoppi sanoi katsahtaessaan tuimakatseiseen ystävääni. Yleensä Innan piristäminen oli haasteellista, mutta Lukas omasi mitä ilmeisemmin taikavoimia. Yksi hiustenhieraisu ja hymynripe suklaasilmineen lämmitti Innan kiukusta jähmettyneet kasvot sekunneissa. Naiset...
Vasta yskäistessäni kuuluvasti sain toisiinsa tuijottavan kaksikon huomion.
"Eli siis Kirppua. Sä oot vähän myöhässä, mut menkööt tän kerran", tokaisin laskiessani jalustimet reilusti pidemmiksi, mitä ne olivat Essin jäljiltä. Lukas kiinnitti vihdoin huomionsa minuun, nyökäten. Minua ei niin vaan voitettu puolelleen pelkällä komeudella.
"Se on sit herkkä ottamaan nokkiinsa", muistutin selkään kivunnutta tummaverikköä, joka nojaili satulassa kokeilevasti puolelta toiselle.
"Mä handlaan tän kyllä", Lukas heitti, vaikka näin Kirpun harottavista korvista tilanteen etenevän pian väärille raiteille.
"Ja mä tunnen mun hevosen", loin mieheen arvioivan katseen, ennenkuin totesin tietävänä.

Maneesin pohjahiekka pöllysi suuriaskelisesta laukasta. Mammassa näytti olevan virtaa kuin pienessä laumallisessa hevosia. Välillä Lukaksen satulaan töksähtelevä istunta sai Kirpun karkaamaan ohjastuntumalta. Silmiin sattui.
"Kohta oot mennyttä miestä, jos et istu satulaan", huudahdin maneesin katsomosta kuuluvasti toiseen päätyyn.
"Älä kokoajan käskytä sitä, sehän ratsastaa tosi hyvin", Inna tyrkkäsi minua olkapäällään ja piti katseensa tiukasti uudenjäykässä parivaljakossa.
"Se sano mulle aikovansa viedä Kirpun ennätysajassa takasin kisakentille. Tolla istunnallako? Empä usko", sanoin olkia kohauttaen vieressäni intoilevalle brunetelle, jota kiinnosti pelkästään vuokraajaehdokkaan ulkonäkö.
"Mä uskon", Inna sanoi varmasti osoittaessaan nyt jo pärskähtelevää Kirppua.
Ehkä se sai Kirpun kulkemaan ihan kohtalaisesti, pärskähtämäänkin, mutta minulla oli silti epäilykseni.

Rennonletkeää ravia katsellessani saatoin heltyä hieman.
No myönnettäköön, ehkä se kumminkin jotain osasi. Vielä huonossa lihaskunnossa oleva tamma vaikutti tyytyväiseltä uuteen ratsastajaansa, mikä oli kaikista tärkeintä.
"Me niin otetaan toi", Paakkanen kihisi ja riensi hakemaan Kirppua nuoren miehen käsistä.
"Ja kukas sä olitkaan?" Tummaverikkö hymyili parasta hymyään ratsailta laskeutuneelle miehelle, silmät sydämminä. Voi luoja...
"Niemenpää. Lukas siis, tietysti", pisamakasvoinen brunette vastasi tälle itsevarmasti. Pyörittelin silmiäni niin itseänsä täynnä olevalle miehelle.
"Niin, kai me sit toivotetaan sut tervetulleek-", myönnyin epäsuorasti, ennenkuin ystäväni keskeytti minut.
"Ai Niemenpää vai?" Inna kyseenalaisti Lukasta tänään ensimmäistä kertaa, enkä malttanut odottaa, miksi.

14.04.2018 - TARINAKILPAILU #1 kirjoittanut omistaja
Auburn Estate Kalla CUP Kevätkarnevaali, 100cm 10/12 8vp, 120cm 4/10 0vp
Suin hiukseni hyvin kypärän alle, ennenkuin nousin aavistuksen levottoman ruunivoikon, vuokrahevoseni, selkään. Caelicola puhkui intoa, eikä malttanut seisahtua hetkeksikään. Se janosi päästä taas näyttämään kaikille, mikä veri sen suonissa virtasi.
"Rauha, tammasein", rauhoittelin jo raviin pyrkivää puoliveristä. Sen malttamattomuus koituisi joko meidän onneksi, tai pahoinpelkäämäkseni kohtaloksi.
Ensimmäinen startti lomailleelle estehevoselle oli uskomaton unelmien täyttymys - kun taas minulle katastrofi. Caelicola toi huolimattomasti okserilta puomeja alas, kun yritin pidättää sen mieletöntä vauhtia. Kirosin mielessäni ja kiskoin käsiin leviävän ratsun takaisin ruotuun. Siitä huolimatta lähestymiset takkusivat epävarmoina ja viimeisen pystyn ylimmät puomit tömähtivät maneesin hiekkaan. Karvas pettymykseni oli miltei käsinkosketeltavaa.
Seuraavaa luokkaa varten pakenin verryttelyalueelle jo hyvissä ajoin, missä ravautin tammaa hyvän tovin eteen, alas. Me ei tosiaan tultu Auburn Estateen asti häviämään, sen tiesivät pian kaikki.

Lähdin yrittämään korkeampaa luokkaa entistä itsevarmempana. Lähtömerkin jälkeen en pidättänyt kilpahevossieluista ratsuani. Se tiesi taas tarkalleen, kuinka käyttää varovaisia hyppääjän jalkojaan. Kunhan ohjasin intoaan korskuvan estehevosen oikealle esteelle, se hoiti loput yllättävän tietoisesti.
Kuinka ollakkaan, me suoriuduttiin maaliin asti yhtäkään puomia pudottamatta, edes hipaisematta. Loin mahtailevan katseen tuimana katsomosta suoritustamme seuraavaan Luotiin, joka yritti hyväksyvästi nostaa kasvoilleen hymyä.
"Kirppu, senkin vanha konkari", Paakkanen riensi yhtä hymyä taputtamaan pärskähtelevää läsipäätä, kommentoimatta minun suoritustani - minun tekemää työtä sen nollaradan eteen. Minun ansiostahan tamma hyppäsi taas oman tasoisiaan luokkia.
"Mähän sanoin, että saan sen vielä isoille radoille", hymähdin omahyväisesti laskeutuessani tamman selästä. Brunette nyökähteli, muttei nostanut katsettaan kohtaamaan tyytyväiseen hymyyn levinneitä kasvojani.

Mestyn Varuste, MWS Boutique, Equestrian PRO ja Kivimetsän Varuste

Loimitus Sateella sadeloimi ulos Kevyellä pakkasella (alle -10°C) talliloimi ulos Yli -10°C pakkasella toppaloimi ulos Yli -10°C pakkasella enkkuloimi alku- ja loppukäynnin ajaksi Varustus Kouluratsastus: Mustat suitset ja satula messinkisillä kuolaimilla sekä jalustimilla, musta tai keltainen huopa, pintelit takasiin. Esteratsastus: Ruskea satula ja meksikolaiset suitset, kumitutit, martingaali, suojat takasiin. Kilpailu: Lajin mukaiset varusteet + valkoinen kisahuopa.