Rexona

4.11.2013 kirjoittanut omistaja

Talutin Rexonan mutaisesta tarhasta sisälle omaan karsinaansa. Katselin mudan peitossa olevaa otusta ja pelkkä ajatus mutahirviön putsaamisesta, tuntui mahdottomalta.
”Onnea vain”, Mila huikkasi kävellessään karsinan ohitse.
”Kiitti!” huikkasin hänen peräänsä.
Katselin vielä hetken mutajättiläistä, joka katseli minua niin syyttömännäköisenä. Huokaisin. Ei muuta kuin hommiin.
Aloitin mutamonsterin harjaamisen ja apuna siinä tuntui koko ajan olevan juuri mutamonsteri. Rexona yritti olla avuksi ja työntämällä päätään koko ajan touhuun mukaan. Yritin uhkailla sitä herkkujen pois jäämisellä ja mahdollisella pesulla, mutta harjat ja taskuni tuntuivat kiinnostavan Rexonaa huomattavasti enemmän.
Olisihan tietysti voinut helpottaa huomattavasti omaa työsarkaani sitomalla tamman kiinni, mutta enhän minä nyt niin ilkeä hoitaja ollut.
Useiden minuuttien jälkeen kaikki muta tuntui viimein olevan poissa. Huokaisin helpotuksesta ja Rexonan kurottaessa turvallaan taskuani, jossa nameja oli, otin yhden taskusta ja annoin sen tammalle, joka oli viimein ollut kiltisti paikallaan.
”Älä kerro sitten Milalle, että saat minulta herkkuja koko ajan”, vannotin tammalla, joka hörähti pitävänsä salaisuuden.
Taputin tammaa kaulalle ja lähdin sitten hakemaan sen varusteita. Nappasin varusteet satulahuoneesta ja palattuani Rexonan karsinan luokse, tamma oli päättänyt ottaa hienoisen purupinnan pintaan. Ei sitten muuta kuin harja takaisin käteen. Pujahdin karsinaan ja menin pölyharjalla tamman – joka kerjäsi jälleen nameja – läpi.
Taputin tammaa kaulalle ja hain karsinan vierestä sen varusteet. Heitin satulan Rexonan selkään ja menin sitten pään luokse pistämään suitsia.
”Menossa ratsastamaan?” Lispen ääni kysyi.
”Ajattelin hieman kokeilla miltä tuntuu”, vastasin tytölle ja menin kiristämään satulavyön.
”Haittaako jos liitymme Huhun kanssa joukkoon?”
”Ei tietenkään. Käyn hakemassa äkkiä kypärän.”
Haettuani kypärän, nappasin Rexonan ohjista kiinni ja talutin sen kentälle, jonne Lispe oli jo kerinnyt Huhun kanssa. Talutin Rexonan kentälle ja kiristin vielä vyötä hieman ennen kuin kampesin itseni selkään ensimmäistä kertaa. Taputin tammaa kaulalle ja säädin sitten jalustimet hieman pidemmiksi.
Pyysin Rexonan käyntiin ja annoin sen kävellä hetken pitkillä ohjilla. Lispe ravaili jo Huhun kanssa, joten väistelin häntä parhaani mukaan. Huhu luimisteli aina ravaillessa ohitsemme. Ärhäkkä tamma. Keräsin Rexonan ohjat käsiini.
Rexonalla tuntui olevan vauhti päällä, kun tein sillä voltteja ja kiemuroita. Mukavalta se kuitenkin tuntui. Pohjeavulla pyysin tamman raviin. Rexona tuntui puhkuvan eteenpäin kuin höyryjuna ja sain tehdä muutamia vaativia pidätteitä.
Pikkuhiljaa tajusin joitakin Rexonan pieniä metkuja. Hetken kuluttua uskaltauduin myös kokeilemaan laukkaa Rexonalla. Se pisti viilettämään sillä samaisella sekunnilla, kun avut annoin. Ilmeisesti tänään ei huvittanut keskittyä koulukiemuroihin ollenkaan. Ajoin tamman kentän nurkkaan, jossa se viimein sitten pysähtyi. Hetken rauhoittelun jälkeen päätin kokeilla uudestaan. Nostin laukan pienellä ympyrällä ja sain sen edes hieman kuuntelemaan.
Siirsin lopuksi Rexonan käyntiin ja taputin kaulalle. Kyllä me vielä yhteinen kemia löydettäisiin. Ilmoitin Lispelle meneväni jo talliin. Loikkasin alas Rexonan selästä ja talutin sen sitten karsinaansa. Karsinaan päästyään Rexona vaati saman tien hellyyttä. Taputin sitä vain kaulalle ja saatoin myös ehkä sujauttaa yhden namun. Riisuin Rexonan varusteista ja vein ne satulahuoneeseen. Nappasin mukaani yhden harjan, jotta voisin harjata tamman pikaisesti.
Rexona ei ollut hionnut, joten se ei tarvinnut loimea päälleen. Harjasin tammaa vielä kaikessa rauhassa.
”Kiitoksia ratsastuksesta”, sanoin tammalle ja halailin sitä.
Lopetettuani harjauksen, sanoin heipat Rexonalle ja lähdin sitten mopoauton kokoisen ja punaisen Ford Ka:ni luokse. Hyppäsin auton kyytiin ja lähdin sitten köröttelemään kotia kohti.

9.11.2013 kirjoittanut omistaja

Olin taluttamassa Rexonaa tarhasta sisälle talliin, kun yhtäkkiä joku tuntilainen kurvasi autollaan aivan tamman vierestä. Rexona nousi säikähtäneenä pystyyn ja kiskaisi itsensä irti otteestani. Kiroilin kovaan ääneen, kun tamma lähti juoksemaan metsään. Lähdin itse juoksemaan tamman perään ja kirosin kaikki tuntilaiset maanrakoon.
Hölkkäsin ja huutelin samaan aikaan tammaa metsässä. Onneksi oli vielä valoisaa. Välillä näin rautiaanvärisiä läiskiä kauempana ja juoksin siihen suuntaan. Olipa tammalla kiire jonnekin.
”Rexona!” huusin.
Puolen tunnin kuluttua tavoitin tamman viimein. Se seisoi puskassa ja naru oli jäänyt kiinni sen oksiin. Menin rauhallisesti tamman luokse ja nappasin kiinni narusta. Taputtelin Rexonaa rauhallisesti kaulalle.
”No, niin”, sanoin rauhalliseen sävyyn tammalle. ”Eiköhän mennä takaisin tallille, jotta pääset hieman liikkumaan tunnille.”
Onneksi olin tullut tarpeeksi ajoissa tallille. Tarkoituksena oli ollut antaa oikein kunnon hemmottelu tammalle ennen tuntia, mutta nyt se sai jäädä.
Talutin tammaa rennolla narulla kohti tallia.
”Mitä tapahtui?” Mila kysyi, kun viimein palasimme tallille.
”Joku autoilija ajoi hieman lujemmanpuoleisesti tuossa pihassa ja Rexona päätti sännätä karkuun”, kerroin.
Talutin Rexonan karsinaansa ja nappasin harjan pakista, jonka olin kuskannut karsinnan luokse aikaisemmin.
”Pitääkin varmaan muistutella tuosta asiasta”, Mila mutisi ja katosi sitten.
Harjasin Rexonan pikavauhtia, koska tunnin alkuun oli enää vajaa kymmenen minuuttia. Punahiuksinen tyttö seisoskeli jo odottavasti karsinan takana.
”Menetkö sinä Rexonalla?” kysyin.
”Menen”, tyttö vastasi.
”No, harjaile sitä vähän vielä, niin käyn hakemassa sen varusteet”, sanoin ja lähdin sitten varustehuoneeseen.
Otettuani kaikki Rexonan varusteet kerralla mukaan, palasin karsinan luokse. Tyttö harjaili yhä Rexonaa, kun pujahdin tamman karsinaan ja heivasin sitten satulan sen selkään.
”Voit pistää suojat”, sanoin tytölle ja ojensin neljä kappaletta suojia hänelle.
Menin itse pistämään suitset tamman päähän ja kiinnitin soljet. Taputin tammaa kaulalle ja menin laittamaan satulan kunnolla.
”Älä viitti pullistella!” tuhahdin tammalle ja koskin polvellani sen vatsaa, kun laitoin satulavyön kiinni.
”Noin”, sanoin.
Helena huuteli jo käytävällä tuntilaisia kentälle.
”Tarvitsetko apua?” kysyin tytöltä.
”Kyllä varmaan”, hän vastasi.
Tyttö talutti Rexonan kentälle, jossa muut hevoset olivat jo ratsastajineen ja osa hoitajienkin kanssa. Tohveli oli Rexonan toisella puolella malttamattoman näköisenä.
Roikuin satulan toisella puolella, kun tyttö kampesi itsensä satulaan. Sen jälkeen autoin häntä kiristämään vyön ja pistämään jalustimet samanmittaisiksi. Taputin Rexonaa vielä kaulalle ennen kuin he lähtivät kävelemään uralle.
Jäin hetkeksi seuraamaan tuntia kentän laidalle, ennen kuin suuntasin talliin. Kävin nakkaamassa kottikärryt ja suuntasin siivoamaan karsinaa. Aina Rexonan karsinaa siivotessa sitä mietti, että asuiko siellä elefantti vai vain pieni torinhevonen. Elefantti kuulosti todenmukaisemmalta.
Toin karsinaan puhdasta purua vielä ennen kuin palautin kärryt. Rexonan ratsastaja varmasti pärjäisi sen kanssa tunnin jälkeen, joten päätin karsinan siivottuani lähteä kotiin.