Adventurous J.G

Sunnuntai 8.6.2014 kirjoittanut omistaja

“Sinä ostit kenttähevosen?” Inna kysyi ihmeissään ja nyökkäsin. “Kenttähevosen? Miksi?”
Kohautin olkiani.
“En minä sitä vielä ostanut, mutta kai sitä vain kaipaa kenttäratsastusta, eikä sitä voi omalla tasolla Maran kanssa harrastaa”, vastasin naiselle.
Inna makasi sängyllään poikittain ja luki jotain heppalehteä. Itse selailin tabletilla ajo-ohjeita, jotta löytäisimme perille. Matkaa kertyisi kahden sadan kilsan verran yhteen suuntaan ja matkaan lähtisimme huomenna heti aamusta.
“Mihin sinä ajattelit sen pistää?” Inna jatkoi uteluaan.
“Sovin itse asiassa jo Milan kanssa, että tuon sen tänne.”
Inna rypisti söpösti otsaansa kääntämättä katsettaan minuun.
“Entä Mara?”
“Ajattelin, että Aittohaarasta voisi löytyä vapaa karsina sille”, sanoin hieman ehdottelevaan äänensävyyn.
“Ai, että ihan ajattelit?” nainen kysyi ja nyökkäsin.
“No, en tiedä löytyykö sieltä sinulle tilaa, mutta Mara on aina tervetullut. Varsinkin, kun sen omistaja hylkää sen jonkun kenttähevosen takia.”
Naurahdin. “En minä sitä hylkää.”
“Uskottele niin itsellesi. Pian Mara ei enää pidä sinusta ja haluaa siksi jäädä Aittohaaraan. Ilman sinua”, Inna sanoi.
“Mara ei tekisi sitä”, väitin ja Inna vain naurahti kalskeasti.
Heivasin tabletin yöpöydälle ja hyökkäsin sitten naisen kimppuun kutittaen tätä.

Maanantai 9.6.2014 kirjoittanut omistaja

Inna oli aivan unessa vieressäni ja rutisti tyynyä kaikilla voimillaan. Launo ja Iines olivat emäntänsä tavoin sikeässä unessa ja urospuoleisen koiran suusta kuuluikin murinaa. Kurottauduin Innan puoleen ja painoin huuleni naisen niskaan. Inna päästi epämääräisen yminä äännähdyksen ja mutisi jotain, mistä en saanut selvää.
“Innaa”, lauleskelin naiselle yrittäen saada hänet hereille. “Aika noustaa.”
“Ei vielä”, nainen vain mumisi unissaan. “Viisi minuuttia.”
“Ei, kun ylös nyt.”
Käänsin naisen väkisin selälleen ja painoin huuleni naisen pehmeille huulille. Normaaliin tapaansa Inna pidätti hengitystään ja se jo sai naisen viimein hereille. Irrottauduin suudelmasta ja Inna nousi istumaan unisesti hiuksiaan haroen. Moiskautin naiselle vielä pusun huulille ja nousin sitten ylös. Olin itse innoissani tulevasta reissusta ja hieman ehkä epänormaaliin tyyliin, hoputin blondia pistämään vauhtia.
Inna mutisi jotain siitä, että kello oli vasta kahdeksan ja suihkussakin pitäisi käydä, mutta sain naisen pukemaan päälleen. Inna kiskoi lyhyet farkkushortsit päälle ja sen kanssa jonkun ihmeen paljettitopin - olisin halunnut repiä vaatteet naisen yltä saman tien.
Kävimme heittämässä koiria nopeasti aamupissalle vähän mätkää ja heivasimme ne vain takaisin sisälle muiden riesaksi. Veisimme ensin Maran Aittohaaraan, jossa sitä kuulemma odotti jo valmiiksi karsina. Siinä menisi vain hetki ja sitten matkamme jatkuisi. Eljas ahersi jo yksityispuolen karsinoiden kanssa ja tervehti meitä.
“Miten te näin aikasin olette hereillä?” mies kyseli.
“Menemme hakemaan tuolle uuden hevosen”, Inna mutisi äänessään yhä uneliaisuutta. “Minulla on kamala nälkäkin, eikä tuo edes antanut syödä!” nainen marisi.
Olin luvannut Innalle kunnon aamupalan jostain matkan varrelta, jotta pääsisimme lähtemään. Toisin sanoen kävisimme Mäkkärin drive in -luukulla.
”Jaa, minkälaista?”
”Englanninpuoliverinen”, vastasin. ”Mutta ei se ole ihan 100% varma asia vielä.”
”Ainakin olemme viemässä Maraa jo Aittohaaraan”, Inna sanoi ja ilmoittikin hakevansa tamman sisälle, jotta saisimme sille kuljetusvarusteet niskaan.
Puhelin hetken aikaa Eljaksen kanssa ja sovin epämääräisesti jotain saunailtaa, ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen kokoamaan tamman varusteita yhteen kasaan. Siinä menikin hetki, ennen kuin kaikki tavarat olivat mukana ja kuskasin niitä sitten Innan auton perään. Nainen oli jostain ihmeestä kaivanut rahat uuteen autoon, josta myöskin Audi-fanina saatoin olla hieman kateellinen. Innan Audi oli käytettynä ostettu punainen Q5:nen ja olihan se paljon parempi kuin se pieni Ford Ka.
Tarkistin tilanteen tallinpuolella ja siellä Inna pisti Maralle jo suojia jalkaan. Ilmoitin iskeväni trailerin jo auton perään, että Inna saisi tuoda Maran heti pihalle. Pian traileri roikkui Audin perässä ja Mara mussutteli kopissa tyytyväisenä heiniä. Lähdimme kohti Aittohaaraa, jonne oli vain lyhyt ajomatka. Siellä Elsi oli meitä vastassa ja kolmisin kuskasimme tavarat varustehuoneeseen ja Maran kuskasimme heti tarhaan. Pienen juttelutuokion jälkeen jatkoimme matkaamme.
Tarjosin huoltoasemalla Innalle lupaamani aamiaisen eli otimme kahvit mukaan ja kaksi paninia. Inna muistutteli autossa jotain suttaamisesta, että jos pienikin muru tippuisi hänen uuden autonsa penkeille – jotka olivat jo täynnä koirankarvoja – joutuisin siivoamaan koko auton. Luulen kyllä, että joudun tekemään sen joka tapauksessa.
Kahden ja puolen tunnin kuluttua kaarsimme oikealta paikalta näyttävän tiluksen pihaan. Keltainen suuri rakennus komeili alueen keskellä ja tarhoja oli ympärillä.
”Niin onko tämä joku miljoonan euron arvoinen hevonen?” Inna kysyi, kun katsoi tiluksia.
”Omistaja on äitini ystäviä ja käy Englannista hakemassa potentiaalisia hevosia”, kerroin, kun parkkeerasin auton sopivalta näyttävään paikkaan.
Inna ymisi jotain ennen kuin nousi autosta. Nousin itsekin ja auton ovet napsahtivat lukkoon vain yhden napin painalluksen jälkeen. Jäimme hetkeksi vain tiirailemaan ympärillemme, kunnes punahiuksinen nainen asteli meitä kohti. Tunnistin naisen heti Hannaksi.
”Juuso!” nainen hihkaisi ja kätteli kanssani, jonka jälkeen ojensi kätensä Innalle. ”Hanna Niemi”, nainen esittäytyi tyttöystävälleni.
”Inna Paakkanen”, Inna esitteli itsensä hymyillen.
”Elikkäs Damonia olitte tulossa katsomaan?” Hanna varmisteli ja huomasin Innan ilmeen siinä vaiheessa kirkastuvan ja hän pidätteli naurua.
Tuhahdin mielessäni hänen Vampyyripäiväkirja-fetisseilleen.. Oliko muka Damon Salvatore komeampi kuin minä?
”Sitä juuri”, sanoin ja mielessäni ajattelin vaihtavani saman tien sen kutsumanimen.
Hanna lähti johdattamaan meitä tallia kohti, joka oli kuulemma juuri remontoitu ja siltä se näyttikin. Talli oli suuri ja kuulemma vasta oripuoli. Inna jäi rapsuttelemaan tallissa olevia hevosia, kun seurasin itse Hannaa karsinan luokse, josta heti vastaan iski luomistelevat korvat ja hampaitaan esittelevä hevonen.
”Se on todella kovapäinen”, Hanna kertoi. ”Sillä on kyllä lahjoja todella paljon, mutta se ei vain ole sopeutunut meidän porukkaan.”
Tobianon värinen ruuna jatkoi yhä luimisteluaan karsinassa.
”Pyydän työntekijääni pistämään ruunan valmiiksi, niin saat kokeilla sitä. Näytän missä voit vaihtaa ratsastusvaatteet”, Hanna sanoi ja nyökkäsin.
Puolen tunnin kuluttua seisoimme molemmat ratsastusvaatteissa maneesissa. En edes halua tietää mistä Inna oli taikonut maneesiin mukaan myöskin tobianon värisen hevosen. Tosin tämä oli ponikokoinen ja Innan ilme kertoi, että nainen oli selvästi rakastunut.
”Niin, mikäs tuo on?” kysyin Innalta, joka näytti minulle kieltään.
”Elly oli tarkoitettu tyttärelleni, mutta tytär päätti haluta eri ponin itselleen. Sen koulutus on vielä pahasti kesken”, Hanna kertoi.
”Keskity sinä vain siihen ärhäkkään komistukseen”, Inna sanoi ja paijasi ponia sen mitä kerkesi.
Pyöräytin silmiäni ja käännyin kohti Damonia, jota hoitaja piti hieman kauhuissaan kiinni. Ruuna tanssahteli ympäriinsä hoitajan otteessa ja ajattelin hetken aikaa, oliko tämä turha reissu. Innan mielestä ei varmaan, koska se oli noussut jo nuoren ponin kyytiin.
”Sooo”, sanoin ruunalle, kun tartuin sen ohjista kiinni.
Työntekijä piteli yhä ärhäkkää tapausta paikallaan sen mitä kykeni ja nousin vauhdista selkään. Damon lähti saman tien ravissa eteenpäin ja sain napattua sen verran ohjia käteen, että sain käännettyä ruunan pienelle voltille. Siirtelin ruunan käyntiin ja pujotin jalustimet jalkaan.
”Se testailee aluksi todella paljon”, Hanna sanoi ja huomasin sen todellakin.
Hanna käski minun tehdä mitä piti, jotta saisin ruunan kuulolle. Olihan tämä todella outoa siihen verrattuna, mitä Maran kanssa oli. Mara oli niiin helppo. Tuskallisten minuuttien jälkeen sain viimein ratsastettua hetken aikaa niin ravia kuin myös laukkaa – pukkien kera. Hanna myös kokosi esteen maneesiin ja sitä ennen pitkän jonon puomeja. Parin ryntäys hypyn jälkeen sain kaivettua Damonista hieman sitä estetaitoutta esille ja onnistuin pari puhdasta hyppyä hyppäämään. Ravien jälkeen siirsin käyntiin ja laskeuduin satulasta.
Työntekijä nappasi Damonin ja lähti taluttamaan kohti tallia. Inna taputteli ponia yhä ja näytti jo tehneen ainakin oman päätöksensä. Hanna ehdotti, että menisimme hetkeksi juomaan kahvia ja juttelemaan. Otimme tarjouksen mielellämme vastaan ja pian istuimme Hannan talon keittiössä edessämme kupposelliset kahvia.
”Noh? Mitä mieltä olit?” Hanna kysyi minulta.
”Öö.. Hankala, jääräpäinen… aivan, kuten Inna”, sanoin ja Inna lätkäisi minua olkapäähän.
”Todellakin vaihdan sinut Maraan”, nainen sanoi ja Hanna vain nauroi.
Juteltuamme hetken ja pohdittuani viisi sekuntia, kirjoitimme ostopaperit. Inna kirjoitti myös omansa ratsuponin rääpäleestä ja pian me menimme lastaamaan ne traileriin. Hanna heitteli jälleen auton perään – laskimme myös penkit alas – kasan varusteita, joita saimme kaupan päälle. Ne olivat kalliita varusteita ja Inna yritti estellä, mutta Hanna vain sanoi, ettei niille ole käyttöä.
Samainen työntekijä toi pian täysissä kuljetusvarusteissa olevan ruunan trailerin luokse. Inna lähti hakemaan ponia tammapuolelta, kun jäimme yrittämään saada Damonia kyytiin. Ruuna vain pisti kamalasti vastaan. Innakin kerkesin ponin kanssa paikalle, kun viritimme liinaa käyttöä varten. Puolen tunnin tappelun jälkeen, Damon nousi viimein sisään ja pistimme nopeasti takapuomin kiinni.
Inna talutti virnuillen poninsa sisään ja suljimme sitten trailerin. Parin vaihdetun sanan jälkeen lähdimme jälleen matkaan. Damon piti meteliä trailerissa pitkin matkaa ja pysähdyimme usein tarkistamaan, että kaikki oli kunnossa. Inna soitti matkalla Milalle ja ilmoitti yllätysostoksestaan. He sopivat, että poni saisi olla yön siirtotallissa ja huomenna se kuskattaisiin Aittohaaraan.
Kotimatkaan meni tunti kauemmin kuin menomatkaan, mutta viimein me onneksi olimme perillä Vaahterapolussa. Pysäytin auton hieman miten sattuu ja hyppäsimme sitten ulos. Mila tupsahti Jessen kanssa paikalle juuri sopivasti.
”No, niin näyttäkääpä sitten mitä sieltä lähti matkaan mukaan”, Mila sanoi ja löi kätensä yhteen.
”Yksi hullu hevonen ainakin”, Inna sanoi.
”Ei se ole hullu”, puolustin uutta hevostani.
”Mutta”, Inna aloitti ja virnisti sitten. ”Minä rakastan sitä hevosta jo siksi, että sen kutsumanimi on Damon.”
Mila purskahti nauruun.
”Ei ole kauaa…”
”Et vaihda!” naiset huudahtivat yhtä aikaa, mutta eri äänensävyllä.
Jesse pyöritteli silmiään ja hoputti sitten meitä. Laskin lastausrampin alas.
”Kaksi lehmää vieretysten”, Mila totesi.
”Älä loukkaa minun ponia!” Inna nurisi.
Päätimme ottaa ensin Damonin ulos ja sitten Ellyn. Menin roikkumaan Damonin naruun kiinni ja juoksin sen perässä ulos, kun Jesse oli irrottanut takapuomin.
”On se kyllä komea lehmä”, Mila totesi ja Innakin jo myötäili naista.
”Nimikin sen kertoo.”
Inna nappasi vielä ponin pihalle ja vei sen suoraan siirtotalliin. Damon tepasteli paikallaan ja Jesse sai nopsaan napattua ruunalta kuljetussuojat pois. Talutin ruunan suoraan yksityispuolelle karsinaan, jossa Mara oli asustanut. Riisuin siltä vielä loimen ja jätin omaan rauhaan mekastamaan.
Mila ja Inna olivat taidokkaasti kadonneet johonkin, joten passitin Jessen auttamaan varusteiden kannossa.

16.6.2014 - Päiväkirjamerkintä kirjoittanut omistaja

Tallille päästyäni suuntasin saman tien tarhoja kohti, jossa Damon luimisteli parasta aikaa tarhakaverilleen, Likalle. Nappasin ruunani narun aidalta ja pujahdin tarhaan. Tervehdin suokkia, joka oli aivan alienin näköinen kärpäsloimensa takia. Lähdin pyydystämään kirjavaa puokkia, joka lähti saman tien ravaamaan pakoon. Taistelun jälkeen sain ruunan riimusta otteen ja kiersin narun sen turvan ympärille.
Lähdin taluttamaan kiekuttelevaa puokkia talliin ja tallissa kiinnitin ruunan käytävälle. Satu oli juuri sopivasti paikalla, joten pyysin häntä pitämään Damonia silmällä sen aikaa, että hakisin kaikki varusteet. Nappasin satulahuoneesta matkaan mukaan koulusatulan ja suitset sekä pintelit, harjapakin ja omat varusteeni vielä. Laskin kaikki varusteet viereisen karsinan eteen ja nappasin sitten harjapakista harjan.
Damon jatkoi luimisteluaan koko operaation ajan ja nosteli kavioitaan hermostuneena. Pienien ärräpäiden jälkeen ruuna oli harjattu ja valmiina varustamiseen. Nappasin ensimmäisen pintelin varustekasasta ja laskeuduin etujalan viereen käärimään sitä jalkaan. Onneksi Damonia paikallaan pitävät narut olivat tarpeeksi kireällä, koska ruuna selvästi yritti tehdä tuttavuutta hampaiden avulla.
“Käyttäydy”, ärähdin ruunalle, joka heilutteli vihaisesti päätään ja näinä hetkinä vain mietin, miksi olinkaan ottanut näin hankalan tapauksen.
Sain vaikeuksien jälkeen kaikki pintelit ruunan kinttuihin ja nappasin seuraavaksi satulan. Laskin sen ruunan selkään ja kiristäessäni vyötä ruuna kuopi jaloillaan ja yritti kääntää päätään minua kohti.
“Lopeta!” ärähdin ruunalle, joka tuntui mököttävän kiellolleni.
Pian suitsetkin olivat Damonin päässä ja nappasin sitten oman kypäräni. Pujotin sen päähän pistämättä vielä kiinni ja nappasin myös kouluraipan mukaan. Kiinnitin riimunnarun Damonin kuolaimiin ja lähdin sitten kohti maneesia, joka oli tyhjä. Laskin toisen jalustimen alas ja sain pidettyä Damonin sen aikaa paikallaan, että kiskasin itseni selkään. Damon lähti saman tien liikkeelle, mutta pysäytin sen heti.
Tahtojen taistelun jälkeen annoin Damonin lähteä käyntiin. Pidin ohjat tarpeeksi kireällä, että saisin ruunan tarvittaessa haltuun. Damon käveli reippaasti eteenpäin ennen kuin keräsin kankiohjilla varustetut ohjat tuntumalle ja lähdin työskentelemään käynnissä. Kaikki apuni menivät kuitenkin täysin hukkaan, kun yritin saada sen kuulolle aluksi hieman pehmeämmillä avuilla. Mutta se osoittautui turhaksi yritykseksi, joten oli parasta vain ottaa kovat keinot käyttöön.
Hetken kuluttua nostin ravin ja ruunankopsukka lähti reippaaseen rynnäkköön. Aluksi keventelin rauhalliseen tahtiin yrittäen niin saada hevosta rauhoittumaan ja pikkuhiljaa kopukka alkoi jopa kuunnella. Työskentelin lähinnä kahdeksikolla. Nostin myös hieman laukkaa, mutta siirtelin nopsaan käyntiin, kun Damon lähti pukkilaukkaa eteenpäin ryöstäen samalla.
“Pyrrrrrr”, pyrryttelin ruunalle koko ajan.
“Alkaa näyttää ihan hyvältä”, kuulin Innan äänen katsomosta.
En ollut edes huomannut, että nainen oli saapunut paikalle. Hidastin Damonin käyntiin.
“Pääsit irtautumaan kirjastasi?”
“Jeps. Ajattelin tulla katsomaan miten teillä menee ja Damon näyttää jopa kuuntelevan.”
Nostin vielä hetkeksi ravin ennen kuin hidastin käyntiin ja taputin kaulalle. Pysäytin Damonin siihen ja laskeuduin satulasta. Inna tuli pian luoksemme ja käveli vierellä, kun kävelytin ruunaa maastakäsin. Damon pärskytteli otteessani ja ruunalla tuntui olevan yhä vain liikaa energiaa.
“Pidätkö hetken tätä paikallaan?” pyysin naista, joka tarttui ruunan ohjista.
Damon aloitti heti protestinsa, mutta Inna pysyi silti poissa hampaiden ulottuvilta. Nappasin ruunan selästä satulan pois ja kävin laittamassa sen nurkkaan pystyyn. Seuraavaksi irrotinkin ohjat suitsista ja Inna päästi ruunan vapaaksi. Damon lähti heti häntä korkealla ravaamaan ympäri maneesia, eikä vaatinut edes hoputtelua etenemiseensä. Jäimme Innan kanssa hieman syrjemmälle ja annoimme Damonin mennä vapaasti.
Damon riehui maneesissa yllättävän pitkää aikaa ennen kuin tuli, yllättävää kyllä, suoraan meidän luoksemme. Inna napsautti narun kiinni orin suitsiin ja lähdimme sitten kohti tallia. Nappasin itselleni käsiin ruunan satulan.
Inna kiinnitti ruunan käytävälle ja laskeutui alas nappaamaan pintelit sen jalasta. Kävin itse viemässä muut varusteet paikoilleen ja vaihdoin sitten ruunalle riimun suitsien tilalle. Inna taputteli Damonia kaulalle ennen kuin päästi sen karsinaansa.
Hoidettuamme kaikki kuntoon, suuntasimme talolle. Jämähdin sohvalle Jessen viereen katselemaan jalkapalloa.

27.6.2014 - Maastoestetunti kirjoittanut omistaja

“Sulla on kamalat varvaskarvat”, Inna päivitteli, kun makasimme naisen sängyssä.
“Mitä hittoa?” naurahdin ja katsoin varpaitani, no olihan niissä karvat, mutta eikös kaikilla miehillä?
“Sinulla alkaa se maastoestetunti”, Inna yhtäkkiä totesi ja perkule niin alkoikin!
Kiskaisin nopsaan ratsivaatteet päälle ja kävin hakemassa erittäin kiukuttelevan Damonin tarhasta. Harjasin ruunan niin nopsaan kuin vain pystyin ja pistin varusteet niskaan. Pian olimme valmiit ja suuntasimme muiden luokse, jotka jo olivat hevostensa selässä.
“Miehiä saa aina odottaa..” Helena pyöritteli silmiään.
Kapusin nopsaan ympyrää juoksevan Damonin selkään ja lähdimme sitten kohti maastoesteitä.
“Aloitetaan vaikka näillä kahdella tukilla”, Helena sanoo. “Ja tullaan vapaassa järjestyksessä.”
Päästin kohteliaasti naiset ensin ennen kuin päästin armaan duracelpupuni matkaan. Damon loikkasi suurella loikalla molempien tukkien ylitse ja Helena sanoi jotain vauhdin vähentämisestä. Parin tukkihypyn jälkeen hyppäsimme renkaista tehdyn esteen ylitse.
“Seuraavaksi hauta”, Helena sanoi. “Ja sen perään vesihauta.”
Läpsäisin sanojen perään kättäni, johon oli ilmestynyt hemmetinmoinen öttiäinen. Tietysti ruuna allani säikähti tuota ääntä ja sain sitten pidätellä sitä hetken aikaa.
“No, niin! Kukas aloittaa?”
Menimme samassa järjestyksessä. Damon korskui allani ja hyppäsi varmasti molemmat esteet. Taputin poikaa kaulalle ja siirtelin sitten seisahduksiin. Vielä viimeiseksi oli vuorossa portaat, joissa olisi neljä hyppyä.
“Anna mennä kakkahousu!” Petra huuteli minulle, kun päästin jälleen ratsuni vauhtiin.
En kerinnyt reagoida mitään naisen huuteluihin, mutta varmasti kostaisin hänelle! Damon meni portaat varmasti ja juuri viimeisen hypyn jälkeen taivas repesi.
“Ei tänään luvattu sadetta!” kuulin Helenan kiroavan ja nostavan kädet pään suojaksi.
Palasimme tallille kaikki litimärkinä ja valmiina uuteen kuumaan suihkuun..

15.8.2014 - Päiväkirjamerkintä kirjoittanut omistaja

“Ota enemmän ulkoa ja ronskimmin vain”, ohjeistin Innaa kentän laidalta.
Inna istui Damonin selässä ja yritti saada ruunaa toimimaan allaan. Damon vain lähinnä ilmaisi vastalauseensa peräpäätä nostamalla. Inna kiroili ja napautti napakasti ruunaa kannuksilla kylkiin. Liike sai ruunan vain jatkamaan temppuiluaan ja vihaisesti Inna siirsi Damonin käyntiin. Hetken kuluttua Inna nosti uudelleen ravin.
“Mitä sinä sen kanssa teit heinäkuun ajan?” kysyin. “Meno näyttää aivan samalta kuin aluksi.”
“Turpa kiinni”, Inna ähkäisi minulle ja jatkoi Damonin kanssa tappelemista.
“Ulkoa enemmän”, kommentoin.
Olisin itse istunut ruunan selkään, ellen olisi mennyt toissapäivänä telomaan nilkkaani. Mokoma paska oli venähtänyt, kun olin ollut pelaamassa koripalloa kaveriporukalla. Nyt sitten liikuin kaikkialle keppien kanssa kaksi viikkoa. Onneksi myös Eljas oli luvannut auttaa minua Damonin liikuttamisessa.
Rebekka yritti väistellä Linkan selässä Damonia, kun Inna samalla yritti pysyä visusti toisessa päässä. Damon heitteli päätään ja Inna mutisi pistävänsä sille aivan pian piuhat tiukalle.
“Jää ympyrälle”, sanoin ja Inna meni ympyrälle.
Pikku hiljaa ruuna otti paremmin ohjeet Innalta vastaan ja Inna uskalsi nostaa laukan. Se tosin ei vielä ollut ihan kannattavaa, koska Damon ryösti saman tien, kun nainen vain antoi tälle laukka-avut. Inna roikkui selässä, kun Damon pinkoi pukkilaukassa. Rebekka siirsi suokkinsa saman tien käyntiin ja seisahduksiin nurkkaan. Katsoin hieman kauhuissani ja toivoin, ettei Inna tippuisi.
Inna pysyi selässä aina siihen asti, kunnes Damon yhtäkkiä vaihtoi suuntaa. Inna lensi selästä ja Damon kirmasi kentän toiseen päähän. Kiroillen jätin keppini aidan toiselle puolelle ja pujahdin irvistäen aidan ylitse. Onnuin hitaasti Innan luokse, joka jo kapusi ylös. Rebekka ratsasti myös naisen luokse.
“Oletko kunnossa?” hän kysyi Innalta, joka yritti putsata kosteaa hiekkaa housuistaan.
Aamulla oli satanut vettä, joten kenttä oli vielä märkä.
“Joo, mutta vien tuon hevosen meetwurstiksi”, hän murisi.
Autoin avuliaasti pyyhkimään hiekkaa Innan takapuolelta ja varmistettuani, että hän oli kunnossa, lähdin hermostuneen ruunani luokse. Damon lähti oitis juoksemaan karkuun, enkä jaksanut paskan vertaa juosta sen perässä ontuen. Innakin tuli auttamaan ja tuskallisten hetkien jälkeen pitelin ruunaa ohjista kiinni.
Rebekka ilmoitti samassa lähtevänsä maastoon lopuksi, joten kenttä oli aivan tyhjä.
”Punttaanko takaisin?” kysyin, mutta Inna mulkaisi minua ja kiskoi itsensä satulaan.
Päästin irti ohjista, kun Inna oli jälleen ottanut Damonin tuntumalle.
”Nyt sitten!” Inna karjahti jo heti alkuun ruunalle ja pysäytti täysin paikalleen.
Onnuin takaisin keppieni luokse ja jäin jälleen katselemaan kuin Inna yritti saada ruunaa kuuntelemaan. Inna päästeli koko ajan ärräpäitä suustaan ja kiitin onnea, etteivät nuorimmat hoitajat olleet paikalla kuulemassa naisen kielenkäyttöä.
Inna nosti hetken kuluttua ravin ja taisteli sen parissa hetken aikaa. Eljas ilmestyi nojailemaan aitaa vasten.
”Kuinka menee Sweetheart?” kysyin vitsillä.
”Oikein hyvin”, Eljas vastasi.
”Otatko laukkaa liinassa, jos Eljas tulee juoksuttamaan?” huikkasin Innalle kysymättä Eljakselta, oliko tällä edes aikaa.
”No, jos Eljaksella on aikaa”, Inna sanoi, kun pysähtyi eteemme.
”Ilmeisesti on”, Eljas sanoi. ”Haen liinan.”
Inna kävelin sen aikaa pienellä ympyrällä, että Eljas palasi liinan kanssa ja kiinnitti sen Damonin suitsiin. Seurasin edelleen kentän laidalta, kun Eljas meni kentän keskelle. Inna nosti ravin ja Eljas piti ruunan visusti ympyrällä.
”Istu alas ja nojaa taakse”, ohjeistin.
”Kukahan meistä on se kouluratsastaja?” Inna huikkasi minulle ja virnistin hänelle.
Kun ravi oli suhteellisen hyvää, Inna nosti laukan. Damon kyllä pukitti ja selvästi yritti heittää naista selästään, mutta ilmeisesti liinassa pyörimisestä oli apua. Inna pakotti ruunan nostamaan päänsä ylös ja pamautti kannuksilla kylkiin, kun huomasin ruunan keskittyvän johonkin muuhun.
”Sehän näyttää jo hyvältä”, Eljaskin tokaisi.
Vielä toiseen suuntaan laukattuaan, Inna ravasi hetken aikaa keventäen ennen kuin siirsi käyntiin ja Eljas vapautti hänet liinasta. Inna taputti ruunaa kaulalle ja löysäsi tuntumaa hieman. Molemmat luontokappaleet olivat hiestä märät.
Juttelin sen aikaa Eljaksen kanssa, kun Inna käveli Damonin kanssa ja pysähdyttyään portin viereen laskeutuakseen selästä, hyppelehdin keppien kanssa portille. Avasin portin ja tartuin ruunan ohjista kiinni.
”Menen jatkamaan hommia”, Eljas ilmoitti ja nyökkäsin.
”Noh?” kysyin naiselta.
”Sen on pakko olla läsnäolosi, koska viime kuussa meillä meni hyvin”, Inna sanoi. ”Haluan juotavaa!” hän lisäsi marmattaen ja tarttui sitten hevosen naruista.
Pujotin sormeni Innan ratsastushousujen lenkkeihin ja vedin hänet kiinni itseeni. Kurotin alas ja painoin suudelman naisen pehmeille huulille. Inna vastasi suudelmaan ja toinen käsi meni niskaani.
”Kiitoksia, että ratsastit kauhukakaraa”, kuiskasin hänen korvaansa.
”Olen minä ennenkin ratsastanut hevosilla, joilla on asennevamma”, Inna sanoi ja ilmeisesti Damon suuttui naisen sanoista, koska yritti purra naista. ”Hei! Muista heinäkuun herkut, joita Juuso ei sinulle anna”, nainen sanoi ja osoitti ruunaa.
”Pitäisikö minun tietää jotain?” naurahdin.
”Ei”, Inna tokaisi.
Inna talutti Damonin talliin, jossa riisui sen varusteista ja jätti karsinaansa. Hän heitti varustehuoneessa satulan omalle paikalleen ja paketoi sitten suitset. Tuttu huokaisu pääsi naisen huulilta, kun hän veti tyytyväisenä mustat saappaat pois jalastaan ja asetteli ne paikalleen.

9.10.2014 - Päiväkirjamerkintä kirjoittanut omistaja

Raahasimme kentälle muutamat tolpat, jotka asetimme niin, että niistä saisi pienen radan loppujen lopuksi. Taisimme hieman innostua Innan kanssa, koska kohta kentällä oli pystyssä kymmenen estettä. Kolme estettä oli pääty-ympyrällä, kolme toisella pitkällä sivulla pitkillä väleillä ja loput neljä uran sisäpuolella. Olimme aivan aluksi mitanneet pari estettä ristikoksi, pystyksi ja ristikoksi, joiden korkeudet vaihtelivat 40 cm – 70 cm välillä.
”Mennäänpä sitten hakemaan kauhu-Damon ja enkeli tarhoistaan”, Inna sanoi.
”Kauhu-Damon?”
”Niin! Ruuna on pelkkää kauhuhetkiä”, Inna sanoi ja naurahdin.
”Sinulla. Meillä menee jo hyvin”, sanoin.
”Meilläkin meni hyvin, kun olit Englannissa”, Inna totesi ja näytti sitten miettivän hetken. ”Ehkä sinun pitäisi palata Englantiin, niin olisin taas ruunan suosiossa”, hän ehdotti ja kohotin kulmiani kysyvästi.
”Haluatko minusta eroon?”
”En”, nainen tokaisi hetken pohdinnan jälkeen.
”Odotit liian kauan ennen kuin vastasit”, nauroin ja suuntasimme Damonin tarhalle, jossa se tarhaili Likan ja Donen kanssa.
Sain napattua Damonin yllättävän nopeasti kiinni ja ulos ilman, että muut tarhailijat pääsivät pois. Inna odotteli meitä jo voikon poninsa kanssa, joka hamuili omistajansa taskuja. Talutimme kaksikon talliin ja kävin kohteliaasti hakemassa molempien harjapakit varustehuoneesta. Inna kiitti ja nappasi yhden harjoista Hattien pakista.
Pujahdin itsekin Damonin karsinaan ja sain heti komentaa ruunaa, joka luimisteli minulle. Harjasin puoliverista ronskein ottein. Mokoma köntys oli piehtaroinut mutaisessa tarhassa. Inna naureskeli murahteluilleni – hänenhän oli helppo puhua, koska oli vuorannut nuoren poninsa loimien alle.
Onneksi pitkän uurastuksen jälkeen Damon oli edes suurin piirtein puhdas. Inna leperteli yhä ponilleen viereisessä karsinassa, kun menin hakemaan Damonin varusteita. Sopimuksen mukaisesti jätin satulan paikalleen ja nappasin matkaani vain ruskeat meksikolaiset ja suojat. Samalla otin omat varusteeni mukaan. Innakin tuli hakemaan Hattien varusteita ja odotin häntä kiltisti.
Kun Inna oli koonnut käsivarsilleen kaikki varusteet, palasimme hevostemme luokse. Damon heilutteli päätään ja ärähtäen tartuin ruunan otsatukasta kiinni ja pakotin ruunan ottamaan pessoakuolaimet suuhunsa. Kiinnitin kuolainten alalenkkeihin turpahihnan ennen kuin kiinnitin temppuilevan ruunan narulla kaltereihin ja kyykistyin alas pistämään suojia Damonin jalkaan. Pian kirjavuus olikin jo valmis ja jäin odottelemaan Innaa, joka ilmoitti myös pian olevansa valmis. Kiskoin kypärän päähäni ja hanskat käteen ennen kuin irrotin Damonin narusta ja lähdin taluttamaan kentälle.
Inna seurasi minua perässä pitäen. Pysäytin Damonin kentän laidalle.
”Tarvitsetko punttausapua?” Inna virnuili poninsa luota.
Naurahdin ja pitelin hyörivää hevosta paikoillaan, kun kapusin pallille ja siitä Damonin paljaalle selälle. Nappasin ohjat heti tuntumalle ja ärähdin, kun ruuna yritti temppuilla. Vääntelin Damonin kanssa voltteja, kun Inna käpsytteli rauhallisesti pitkillä ohjilla uraa pitkin. Muutaman voltti häkkyrän jälkeen tein parit väistöt ja yritin saada ruunaa keskittymään siihen mitä olimme tekemässä.
Damon oli kuitenkin jo huomannut kentällä olevat esteet ja tuntui niistä innostuvan vain enemmän.
”Nostetaanko ravia?” Inna huuteli.
”Joo!”
Annoin Damonille raviavut ja pieni apu riitti siihen, että ruuna lähti kisavauhtia eteenpäin. Tein puolipidätteitä ja vängersin ruunaa ympyröillä jonkinlaiseen muotoon. Pian jo uskalsin pyytää Damonia laukkaan. Ruuna pukitti pariin kertaan ja iskin pohkeeni kiinni saaden Damonin lähinnä lisäämään vauhtia.
Parin ympyrän jälkeen hidastin ruunan käyntiin.
”Otetaanko sitten pari estettä?” ehdotin Innalle, joka nyökkäsi.
Päätimme aivan ensiksi hypätä 40 cm korkuisen ristikon. Nostin Damonilla laukan ja suuntasin ensimmäisenä kohti estettä. Damonin ei tarvinnut kyllä kuin astua esteen ylitse. Hattie loikkasi esteen ylitse myös helposti. Seuraavan esteen ollessa 50 cm, korskui Damon malttamattomana ja halusi selvästi hieman korkeampia. Parin matalan ylityksen jälkeen, Inna hyppäsi Hattien selästä alas ja kävi korottamassa kaikki esteet – paitsi kolme pääty-ympyrällä olevaa – niin, että ne olivat 70 cm korkuisia.
”Pysytkö varmasti selässä?” virnuilin Innalle, joka näytti minulle kieltään.
”Sinun tässä pitäisi huolissaan olla!”
Teimme nopean sotasuunnitelman ja lähdin sitten ensimmäisenä. Hyppäsin ensimmäisenä kolmen esteen sarjan pitkällä sivulla. Damon innostui niin paljon, että otti kamalan pitkiä askelia ja sain todella tehdä puolipidätteitä. Pari hyppyä menivät vähän turhan läheltä. Tein Damonilla voltin, jotta matka hieman rauhoittuisi ennen seuraavaa estettä, joka oli okseri. Okserin Damon hyppäsi edelleen vauhdikkaasti, mutta leikiten. Okserilta suunta oli pystylle ja pystyn jälkeen tein pääty-ympyrällä olevat kolme. Niissä Damon halusi vain oikaista, jonka takia mutkamme oli liian tiukka ja esteiden välit liian lyhyt. Damon kompuroi ja minä menetin siinä seurauksena tasapainoni. Tipuin kostealle hiekalle ja kirosin.
Inna oli pian luonani ja hyppäsi poninsa selästä alas.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi ja nyökkäsin.
”Ei mitään hätää…” mutisin ja kapusin ylös.
Pudistelin hiekkoja päältäni ja katselin kenttää. Damon nyrpisteli nurkassa valmiina hyökkäykseen ja huokaisin. Lähdin ruunan luokse ja nappasin nopeasti sen ohjista kiinni ennen kuin se kerkesi karata. Inna tuli perässä ja piti Damonista kiinni samalla, kun kampesin itseni takaisin selkään.
Sovimme Innan kanssa, että hän voisi hypätä tässä välissä, kun tekisin hieman ympyrää Damonin kanssa. Katsoin sivusilmällä Innan helppoa menoa Hattien kanssa, joka ei vielä ollut mikään konkari esteillä. Kouluponikin kyseinen tapaus oli, joten ei ihmekään, jos esteet eivät ihan niin hyvin sujuneet. Kun Inna ilmoitti hypänneensä tarpeeksi, otin Damonilla itsellä parit hypyt pääty-ympyräesteillä ja tällä kertaa se sujui suhteellisen hyvin.
Hyppäsimme kumpikin kaikki esteet vielä ratana ennen kuin Inna ilmoitti hänelle riittävän. Päätimme suunnata maastoon tekemään loppuverkan.

30.11.2014 - Päiväkirjamerkintä kirjoittanut omistaja

Damon jurotti parasta aikaa tarhansa peränurkassa Likan ja Donen kanssa. Nappasin ruunan narun aidan pielestä ja pujahdin tarhaan. Yrmistellen Damon antoi minun napata itsensä narun päähän ja taluttaa portille. Työnsin muut tarhalaiset pois portilta ja pujahdin Damonin kanssa ulos. Olihan ruuna jo meidän yhteisen puolen vuoden aikana oppinut jopa kävelemään narun päässä ilman, että tarvitsi turvan ympärille narua kietoa. Ainakin minun kanssani… Innaa ruuna vielä hieman vei.
Heivasin Damonin karsinaansa siksi aikaa, että kävin vaihtamassa ratsastusvaatteet päälleni ja nappasin ruunan harjapakin kainaloon. Siirsin konituksen sen jälkeen hoitopaikalle sitoen tiukasti molemmin puolin. Loimen ansiosta Damon ei ollut erityisen likainen ja olihan ulkona pakkasen lisäksi lunta, joten ruuna oli pian puunattu ja varustettu tahtojen taistelun jälkeen. Napattuani raipan mukaan varmuuden vuoksi, suuntasin herran kanssa maneesiin, jossa ei ollut tunteja sunnuntaisin.
Kiristin vyön ja vauhdissa heilautin itseni satulaan. Keräsin saman tien kankiohjat käsiini ja pysäytin ruunan paikalleen. Damon yritti venkuilla pysähdyksestä pois, mutta reipas napautus muistutukseksi raipalla ja kannuksilla sai ruunan viimein antamaan ohjat minulle. Tein aluksi käynnissä helppoja teitä ja hain ruunaa muotoon. Damon pureskeli kovaa kyytiä kuolaimiaan ja takajalat jäivät selvästi unohduksiin.
Ohjasin Damonin käynnissä pituushalkaisijalle ja siitä pohkeenväistöllä pitkälle sivulle. Damon hermostui, kun muistuttelin sitä raipalla takajaloista ja päätti jopa leikkiä kengurun tapaista otusta.
”Nyt sitten!” murahdin ja tulin uudelleen.
Ruunan tuntui olevan vaikea hyväksyä, että takajalat kuuluvat tähän kauppaan mukaan, joten vänkäsin siitä sen kanssa vielä pitkän tovin. Hetken kuluttua nostin kevyen ravin ja hain ravin kuulolle kahdeksikolla, jonka jälkeen tein hieman siirtymisiä sekä myös pohkeenväistöjä. Kesti hetken ennen kuin Damon tuntui olevan todella kuulolla ja otti apuni vastaan mukisematta. Nostelin myös hieman laukkaa pääty-ympyröillä sekä kolmikaarisella. Sain Damonilta pari pukkia, mutta muuten ruuna tuntui antautuneen käsiteltäväksi. Vielä ravauksen jälkeen siirtelin ruunan käyntiin ja hölläsin tuntumaa. Damon käveli reipasta tahtia kaula pitkällä ja suunnitteli varmasti miten minut voisi murhata.
Pysäyttelin tapauksen hetken kuluttua maneesin ovien luokse ja laskeuduin selästä. Nostettuani jalustimet, talutin ruunan talliin, johon Carida oli Donen kanssa ilmestynyt. Tervehdin naista ja kuskasin oman konitukseni karsinaansa. Riisuttuani ruunan varusteet, kävin viemässä ne paikalleen. Säikäytin samalla reissulla Innan, joka järjesteli yhä Ullan tavaroita omille paikoilleen, siitä sainkin mojovan iskun kylkeeni kiitokseksi.
Naureskellen kävin viemässä lehmäni tarhaan kiusaamaan Rebekan Likkaa ja palasin talliin.

19.12.2014 - Päiväkirjamerkintä kirjoittanut omistaja

Talutin Damonin kentälle, koska maneesissa pauhasi parasta aikaa Helenan huuto tunnin myötä. Inna seurasi Ullansa kanssa, joka oli viimein palannut Vaahterapolkuun. Suokki joutuisi kuulemma vielä kevyelle liikunnalle ja sen huomasikin kasvaneesta vatsasta. Kentällä oli jo hieman ruuhkaa, kun Rebekka väänteli kiemuroita Rinon kanssa, Catherinen Wandan kanssa ja Jesse Danielan kanssa.
Pysäytin Damonin keskelle kenttää, jottemme olisi tiellä siellä jo ratsastavien kanssa. Damon seisoi yllättävän kiltisti paikallaan, kun kiristin satulavyön ja laskin jalustimet ennen kuin ponnautin itseni selkään. Damon lähti heti reippaassa käynnissä uraa kohti, mutta ohjasin sen pysymään sisäuralla pois muiden tieltä.
Käveltyäni hetken, nappasin ohjat kätösiini ja usutin ruunan suoraan raviin. Damon ravasi reippaasti eteenpäin ja jo tottuneesti hain sen heti muotoon. Vielä alkujäykkyyden takia sain tehdä volttityöskentelyä, että sain sen rentoutumaan enemmän. Pohkeenväistöjä tehdessä Damon hangoitteli aluksi vastaan ja Innakin huuteli hevosensa selästä, että ruuna vain ravasi hieman vinoon. Topakammilla pohjeavuilla sain päätään viskovan ruunan tottelemaan väistöt siinä vaiheessa, kun olin jo melkein valmis luovuttamaan.
”Paljon parempi!” Inna kommentoi, kun vaihdoin suuntaa täyskaarrolla ja tulin keskihalkaisijaa kohti väistättäen.
Taputin Damonia kaulalle ja siirsin sen hetkeksi käyntiin. Rebekka ja Catherine olivat jo kadonneet jonnekin ratsujensa kanssa. Jessekin siirsi Danielan käyntiin.
”Katotaanko tänään joku elokuva?” Inna kysyi Ullan selästä. ”Vaikka… Magic Mike!”
”Inna… ei”, Jesse sanoi. ”Jokin muu olisi kyllä ihan jees katsoa.”
Kaksikko jatkoi keskusteluaan siitä, mitä voisimme katsoa, kun päätin jatkaa Damonin kanssa harjoittelemista. Harjoittelimme käynnissä parit takaosakäännökset ja niistä raviin siirtymistä. Aluksi ruuna hangoitteli siirtymisessä, mutta jo parin kerran jälkeen se siirsi reippaan ravin. Muutaman toiston jälkeen alkoi ruuna allani kyllästyä koko touhuun ja protestoimaan vastaan. Tomerasti kuitenkin ”pakotin” ruunan tekemään vielä pari takarit, joista nostin sitten laukkaa. Laukka tuntuikin herättävän Damonin horroksestaan ja ruuna päästi ilmoille helvetinmoisen pukin. Horjahdin hieman selässä, mutta en onneksi tippunut.
Pieni tarkistaminen, ettei Inna tai Jesse nähnyt ja jatkoin matkaa, kun huomasin heidän kävelevän yhä hevostensa kanssa perseet minua kohti. Pitäisiköhän sitä alkaa mustasukkaiseksi noille kahdelle? Olivathan he hieman sylkeä vaihtaneet Innan synttärijuhlissa… vaikka kumpikaan ei sitä tuntunut muistavan.
Nostelin vielä hetken aikaa Damonin kanssa laukkaa ympyrällä, kunnes päätin jättää harjoitukset sikseen ja ravipätkän jälkeen siirrellä käyntiin ja antaa pitkät ohjat.
”Joko te uusi pariskunta saitte päätöksen leffakiistan?” kysyin, kun ohjasin Damonin heitä kohti.
”Mikä uusi pariskunta?” Inna kysyi ja tajusi vain hetkeä myöhemmin, mihin viittasin. ”Olen 100% varma, ettei mitään ole oikeasti tapahtunut!” hän kiljahti.
”Mitään ei tapahtunut…” Jesse varmisteli hieman epäröivästi ja naurahdin.
”Minä taas olen 100% varma, että te muhinoitte sillä aikaa, kun kävin vessassa.”
Molemmat pudistivat päätään epäuskoisina ja väittivät minun vain myötäilevän kiusaavasti Juliaa ja Petraa. Mehän tietysti olimme keksineet koko asian, koska myös Mila – joka ei ole nähnyt selvää päivää, kun täytti 18 – oli varma, ettei mitään ollut tapahtunut.
”Älä huoli, rakastan sinua silti”, sanoin Innalle hymyillen, joka mutristi huuliaan söpösti.
Käveltyämme hetken aikaa vielä kentälle, tipahdimme alas satuloista ja talutimme hevoset talliin. Riisuttuani Damonin, jätin sen karsinaansa syömään iltaheiniä. Palautettuani varusteet, siirryin taukohuoneeseen, jossa oli kasa nuoria tyyppejä odottamassa, että viimeinen tunti alkaisi. Nappasin kupin kahvia ja istahdin sohvalle odottamaan Innaa ja Jesseä, jotka pian saapuivat kaksin taukohuoneeseen. Inna nappasi myös kupillisen kahvia ja istahti sitten kainalooni. Kiedoin käteni hänen harteilleen ja katsoin kikattelevia teinityttöjä irvistäen. Onneksi he katosivat pian laittamaan tuntihevosia kuntoon.
”Jesse lupasi, että voimme kuitenkin katsoa tänään Magic Miken!” Inna hihkaisi minulle ja katsoin kulmat koholla pian kolmissa kymmenissä olevaa miestä.
”Ainakin tiedetään kumpi teidän suhteessa olisi pomo”, naurahdin.