JS Infinite
| Rotu, sukupuoli | suomenpuoliverinen, tamma | Omistaja | 7oaks Eventing (VRL-05322, ✉) |
| Syntynyt, ikä | 03.06.2022, 3-vuotias ![]() |
Kasvattaja | 7oaks Eventing (VRL-05322) |
| Väri, säkäkorkeus | hopeanrautias, 168cm | Rekisterinumero | VH22-031-0336, PKK4854 |
| Painotus | kenttäpainotteinen | Koulutustaso | ei vielä koulutettu |
| Kilpailutiedot | KERJ 4669.08 ominaisuuspistettä, tasolla 9 / 8 | ||
Pienestä pitäen itsevarmuutta huokunut Finka lienee hevoseksi ruumiillistunut Ei tartte neuvoa!. Mitä tahansa tammalle opetettiinkaan, se tuntui vähän tuhahtelevan, nakkelevan niskojaan kuin pitkästynyt teini, sillä kyllähän hän tämänkin osaa! Eikä tietenkään osannut, aivan samalla tavalla rautiaan täytyi opetella käytöstapoja, kengitettävänä olemista, ratsun työt, kaikki minkä muutkin hevoset ennen ja jälkeen tamman itsensä ovat joutuneet opettelemaan.
Aavistuksen koppavaksi jäänyt Finka käyttäytyy yleensä nätisti. Se kyllä irvistelee hyvinkin teatraalisesti niin matolääketuubille, hammasraspille kuin halvoilla hevosherkuille (omenaviipaleita ja irtokarkkeja, kiitos!), muttei kuitenkaan tee mitään. Toisaalta tamma ei myöskään niele sitä matolääkettä tai anna raspata hampaitaan, mikäli ihminen vähänkään epäröi hevosen ruman ilmeen vuoksi. Muutoin tamma on, jos ei nyt herttainen tai leppoisa niin ainakin asiallisesti käyttäytyvä hevonen. Finkan kanssa ei joudu vääntämään kättä kuljetussuojien laitosta tai pesupaikalle menemisestä, tamma ei pullistele satulavyötä kiristettäessä tai jatkuvasti nyi jalkaansa kengittäjän käsistä. Arkaa ihmistä rautias toki pyrkii pomottamaan sekä pompottelemaan kuin mikäkin yläasteen koulukiusaaja, joten jokin henkisessä kehityksessä jäi junnaamaan.
Rekassa matkustamiseen tamma ei tuumi mitään, trailereita se sen sijaan tuntuu pitävän epäluotettavina. Erityisesti kapeamman malliset yhden hevosen trailerit ovat niin hirveitä, ettei Finka suostu ottamaan askeltakaan rampilla, saati suostu trailerin kyytiin. Rekkaan rautias kävelee ensiyrittämällä hetkeäkään epäröimättä.
Vielä tänäkään päivänä Finka ei oikein siedä neuvomista, kas kun hän osaa itsekin. Toisinaan tämä tarkoittaa aivan liian kaukaa tai läheltä tapahtuvaa hyppyä, jokseenkin vapaamuotoista pohkeenväistöä, jokaisen valmentajan tuomitsemaa kulmatyöskentelyä tai vain epämääräisiä laukkaloikkia ruunikon haratessa askelen pidentämistä tai lyhentämistä vastaan. Nokkelimmat hoksasivatkin jo, miten haastava hevonen Finka on. Tamma tarvitsee kokeneen ratsastajan, jonka sormi ei mene suuhun tai pinna katkea, vaikka ratsunsa kuinka ilmoittaa kolmen kirkuvan punaisen huutomerkin kanssa kykenevänsä aivan itsenäisesti arvioimaan sarjaväliin mahtuvat laukka-askeleet. Yleensä Finka kyllä kykeneekin, siltä löytyy kosolti esteälyä. Se ei kuitenkaan ole tässä pointtina.
Finka kanssa vaaditaan paitsi hyviä hermoja, myös suostuttelutaitoja. Maastossa rautias mielellään joko kävellä löntystelisi maisemia ihaillen tai laukkaisi niin lujaa kuin kintuistaan pääsisi, välimuodot loistavat poissaolollaan. No, hypätessä laukasta löytyy fiksumpi vaihde. Kouluratsastus on hauskaa vain vaativimpien liikkeiden osalta, esimerkiksi peruutuksen voi Finkan puolesta luokitella kiusaamiseksi. Aika usein tamman peruutukset ovat, kaiken vastaan haraamisen jälkeen, nopein nykivin askelin tehtyjä kiemurteluja, joista ei pisteitä jaeta edes hyvällä mielikuvituksella. Hypätessä tamma nauttii sydämensä kyllyydestä aivan kaikenlaisista tehtävistä, helpoista yksittäisesteistä sekä todella vaativista linjoista, muttei edelleenkään ole vakuuttunut ratsastajansa osaavan näitä hienouksia sitä itseään paremmin.
Mikäli Finkan kanssa vain tulee juttuun, se alkaa hiljalleen suhtautua saamiinsa apuihin ja ohjeisiin suopeammin. Tokkopa rautias koskaan tekee täydellisen harmonisen myötämielistä treeniä tai kilparataa ratsastajansa kanssa, kyllä siltä sen verran vahva oma tahto sekä jonkinnäköinen teinimäinen asenneongelma löytyy. Finka kuitenkin on todella taitava, hienoliikkeinen, hienosti hyppäävä kenttäratsu, jonka sisukkuus ja voitontahto kantavat todella pitkälle - kunhan suoritukseen mahtuu enemmän yhteisiä askelia kuin hutiosumia.
© Lissu T
i Seventh Inkytinky ewb 169cm m(hg) |
ii Seventh Iconic ewb 173cm m |
ie Seventh Tickle ewb 167cm m(hg) |
|
e Seventh Ruddy ewb 167cm prt |
ei Rathcormac ewb 165cm rt |
ee Seventh Liscooley ewb 172cm prt |
| Varsan nimi | Varsan tiedot | Isä | Muuta |
| t/o. Hevosen nimi | syntynyt 00.00.0000 ![]() |
isä Hevosen nimi | lisätietoa |
Näyttelyt
| 26.08.2025 | 7oaks Eventing | Rakenne: Varsat | EO-sert | tuom. Minda |
|
| 08.09.2025 | Wechsler Stud | Rakenne: Varsat | EO-sert | tuom. ScrewDriver |
|
| 09.09.2025 | Wechsler Stud | Rakenne: Varsat | EO-sert | tuom. aksu |
|
X-vuotiskausi
| 00.00.0000 | Kilpailupaikka |
Kilpailun info | luokka | tulos |
00.00.0000 Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Aliquam a risus sit amet ligula blandit malesuada. Nulla in ipsum tincidunt, tincidunt augue nec, tristique libero. Nunc pharetra aliquam tristique. Fusce tincidunt bibendum auctor. Curabitur id dictum ex, ac rutrum nulla. Vivamus finibus in urna et tristique. Praesent egestas cursus lobortis. Proin vestibulum, elit ut hendrerit malesuada, lorem sem imperdiet dui, id dictum elit sapien non ligula. Praesent at enim ac urna iaculis auctor. Mauris id magna quis quam iaculis venenatis et sed urna. Mauris sagittis iaculis ipsum, vel fermentum augue pellentesque vel. Nulla quis ornare tortor.
Nulla nec mauris tristique, blandit libero in, congue tortor. Phasellus efficitur ac justo quis pulvinar. Proin et volutpat urna, quis semper nisl. Fusce cursus massa eget sem efficitur, in imperdiet magna volutpat. Cras dapibus turpis sit amet aliquam aliquam. Mauris tempus nisl ante, in interdum est rutrum et. In vestibulum interdum commodo. Aenean tincidunt dapibus fringilla. Duis non nunc tellus. Phasellus justo dolor, imperdiet vitae egestas sed, rutrum in est. Pellentesque porttitor erat vel orci vehicula, dictum tincidunt nisl vulputate. Vivamus vulputate est ut ultrices consequat.



ewb 169cm m(hg)