Lue Ullan päiväkirjaa myös täältä!

3. tammikuuta 2014 - muutto Vaahterapolkuun kirjoittanut omistaja

"Ei mitään hätää Pikkurihmaseni", lepertelin samalla, kun rapsuttelin suokkitammani kaulaa. "Ulla menee tutustumaan hieman Vaahterapolkuun ja hankkimaan siellä käytöstapoja."
Samassa harmaa varsa jo puraisikin minua pakaralle. Mokoma kiusankappale! No, ei. Ulla oli oikein mukava ja lempeä varsa, mutta tykkäsi vain käyttää liikaa noita hampaitaan. Ehkä ne voisi sahata pois?
Taputtelin vielä hetken Rihmaa ennen kuin puin jo kauheasti kasvaneelle varsalle riimun päähän ja napsautin narun kiinni. Olin hetki sitten pistänyt tammani lähtökuntoon eli loimi päälle ja snadit matkustussuojat jalkaan.
Sain sujautettua Ullan ulos karsinasta ja pidettyä meteliä pitävän Rihman sisällä. Rihma saisi viettää karsinassa aikaansa, kunnes hieman rauhoittuu. Eihän se nyt kivaa ole, että oma pikkuvauveli viedään pois! Talutin reippaasti kävelevän Ullan trailerin luokse, jossa Oskari kiltisti auttoi minua lastamaan hevosen. Ulla käveli kiltisti traileriin, jota olin Milalta lainannut. Rexona oli saanut lähteä myös kyytikaveriksi, ettei pikkuisen tarvinnut ihan yksin matkustaa.
Kiitin Oskaria ja menin sitten itse kuskin paikalle. Automatka Vaahterapolkuun sujui ilman mutkia matkassa. Stina tuli ottamaan Rexonan pois kyydistä, kunhan ensin olin saanut Ullan. Ulla katseli hieman hämillään uusia maisemia, mutta taputtelin tammaa kaulalle. Ulkona satoi hieman lunta ja oli pari astetta pakkasta.
Talutin Ullan sisälle yksityistalliin omaan karsinaansa, jossa riisuin siltä loimen ja suojat pois. Tamma pääsisi kohta tutustumaan tarhakaveriinsa, Villaan. Harjailin hetken Ullaa ennen kuin talutin sen ulos. Villa seisoskeli tarhassaan ja katsoi korvat pystyssä uutta kaveriaan. Villa jopa hieman hirnui.
Talutin Ullan tarhaan ja päästin irti. Tamma meni heti tekemään tuttavuutta Villan kanssa. Katselinkin hetken tammojen tutustumisseremoniaa, ettei kumpikaan tappaisi toisiaan. Näyttäisivät tulevan hyvin toimeen keskenään. Hyvä homma.

19. tammikuuta 2014 - ensimmäinen ratsastuskerta kirjoittanut omistaja

Otin kolmivuotiaan Ullan käytävälle ja aloitin sen harjauksen. Tänään nousisin ensimmäistä kertaa Ullan selkään. Jesse ja Mila olivat lupautuneet avukseni kentälle. Olin jo totutellut Ullaa satulaan ja tamma tuntui pärjäävän sen kanssa hyvin, jopa juoksuttaessa.
"Jalka nousee", murisin tammalle, joka oli liimannut kavionsa käytävänlattiaan.
Nojasin koko elopainollani tamman lapaa vasten ja muutaman pitkän kirosanan jälkeen, Ulla viimein nosti koipensa. Puhdistin lumikikkareet tamman kavioista ja suuntasin sitten varustehuoneeseen. Napsin mukaani Ullan varusteet ja palasin tamman luokse. Ulla seisoi yhä kiltisti paikoillaan käytävällä. Laskin varusteet käytävän lattialle ja nappasin kasasta suojat. Ulla nosteli hieman jalkojaan, kun laitoin ne tamman etujalkoihin.
"Alkaako kohta olla valmista?" Mila kurkisti varustehuoneen ovelta.
"Ihan pian", sanoin. "Heittelen vielä loput varusteet tamman niskaan."
"Okei. Käyn huutelemassa Jessen paikalle", Mila ilmoitti ja luikki ohitsemme ulos kirpeään pakkasilmaan.
Nappasin satulahuovan käteeni ja laskin sen Ullan selkään. Taputtelin Ullaa kaulalle samalla, kun laskin satulan sen selkään ja kiristin vyön löysälle. Ulla pullisteli jo siinä vaiheessa. Asetin vielä ratsastusloimen tamman pehvan päälle, koska ulkona oli yli 20 astetta pakkasta. Laitettuani Ullalle vielä suitset päähän, puin päähäni kypärän ja laitoin sitten riimunnarun tamman suitsiin kiinni.
Mila ja Jesse kävelivät juuri talolta päin, kun talutin Ullan kentälle. Kävelytin sitä hetken aikaa kenttää ympäri ja tuli sitten laidalla seisoskelevien kämppisteni luokse.
"Kaunis tamma", Jesse totesi ja kiitin häntä.
Jesse piteli Ullaa sen aikaa paikoillaan, kun minä kiristin vyön ja Milan avustuksella nousin selkään. Ulla liikahti hieman hermostuneesti, mutta taputtelin sitä kaulalle ja puhelin sille.
Otin ohjia tuntumalle hetken kuluttua ja Jessen taluttaessa, pyysin tamman käyntiin. Ulla tuntui kuuntelevan aika hyvin, mutta säikkyi kulmia ja sen sellaisia. Meinasin minä kerran tippuakin, kun Ulla säikähti puskasta lentänyttä lintua. Onneksi Jesse piti kunnolla kiinni narusta, eikä tamma päässyt karkaamaan mihinkään. Kävelimme kentän pari kertaa ympäri molempiin suuntiin, ennen kuin päätin sen riittävän. Pysäytin tamman portilla ja laskeuduin alas.
"Kiitoksia avusta", sanoin Jesselle.
"Eipä mitään", mies vastasi. "Menen hakemaan Danielan tarhasta."
Kiitin vielä Milaakin ja talutin Ullan sitten karsinaansa. Riisuin sen kamppeista ja jätin mutustelemaan heiniä, jotka siltä oli aamulla jäänyt. Heitin tamman ruoka-astiaan pari porkkanaa, taputin sitä ja menin viemään varusteet omille paikoilleen.
Päätin vielä ennen koulukirjojen pariin menemistä, pistää hieman pyykkiä pesuun. Sepon satulahuopakin oli jo aivan likainen, eikä loimikaan sen paremmalta näyttänyt.

25. tammikuuta 2014 - 1. sija ja rentoa maastoilua kirjoittanut omistaja

Harjailin Ullaa hymyssä suin. Olimme käyneet aamulla kiepahtamassa tamman ensimmäisissä kisoissa ja ykkösinä saimme sieltä myös lähteä! Sain olla siis erittäin ylpeä omasta pikku Ullastani. Lisäksi Ulla voitti oman mummunsa, Rullan, joka sijoittui samaisissa kisoissa toiseksi! Tänään siis Ullaa hemmoteltaisiin oikein olan takaa!
Olin ajatellut käydä myös hieman nollaamassa tamman aivoja maastossa, hieman käyntiä vain ja sitten takaisin kotiin. Hieman minua jännitti, koska Ullalla ei oltu vielä yksin maastossa käyty ja tamma pelkäsi jokaista puskaa. Harjattuani Ullan loppuun, suuntasin taukohuoneeseen, jossa oli jo kova tohina päällä. Hoitajat olivat tulleet tallille lauantain kunniaksi ja suurin osa suunnitteli hoitsullaan ratsastamista. Oli siis vain hyvä lähteä hieman karkuun maastoon.
Tervehdin kaikkia ja kittasin äkkiä kupillisen kahvia kitusiin, ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen ja napsin Ullan varusteet mukaani. Ulla rouskutti heiniään karsinan nurkassa, kun laskin varusteet alas ja pujahdin karsinaan pinteleiden kanssa. Kiedoin ne nopeasti tamman jalkojen ympärille ja kävin hakemassa satulan. Asettelin estesatulan tamman selkään ja sain jo puskettua vyön kiinni ennen kuin tajusin, että minun pitäisi pistää vielä martingaali. Hienoisesti kiroillen, irrotin satulavyön toisesta päästä.
Kävin ottamassa suitset ja irtonaisen martingaalin karsinan vierestä. Ulla otti kuolaimet kiltisti suuhun ja kiristin kaikki piuhat sopivalle. Olisikohan kannattanut pistää olympiakuolaimet kolmipalojen tilalle maastoon? No, eiköhän me Ullan kanssa kolmipaloilla pärjätä. Väsäsin vielä martingaalin tamman kaulaan ja heitin punaisen ratsastusloimen pepun päälle, vaikka ulkona olikin hieman lämpimämpi kuin eilen.
Nappasin vielä kypäräni päähän ja talutin tamman sitten pihalle. Kiristin vyötä niin paljon kuin pystyin, Ullan talvikarva oli aivan mahdoton! Laskin jalustimia tarpeeksi alas, että pystyisin kiskomaan itseni ylös satulaan. Ulla liikehti hieman levottomasti, kun kapusin satulaan. Kiristettyäni vyön ja laitettua jalustimet sopivan mittaisiksi, lähdin kohti maastoa.
Aluksi kävelin hieman löysemmällä ohjastuntumalla, mutta Ulla tuntui aivan liian säikyltä, joten nappasin tamman kunnon tuntumalle. Taputtelin Ullaa kaulalle aina, kun kävelimme jonkin pelottavan puskan tai kaatuneen puun ohitse. Onneksi oli valoisaa, joten Ulla näki ympärilleen hyvin.
Huomasin, että Ulla alkoi viimein hieman rentoutua, eikä kytännyt niin paljon ympärilleen, joten uskalsin antaa ohjien pikkuhiljaa valua pidemmiksi sormieni välissä. Ulla venytti kaulaansa ja kävelimme hetken aikaa turpa maata hipoen. Aina, kunnes Ulla valpastui yllättäen ja aloin katsella itsekin ympärilleni. Takaamme tuli moottorikelkka aika kovalla vauhdilla ja varmasti huomasi meidät.
Kerkesin juuri ja juuri loikkaamaan alas selästä ja talutettua Ullan pois polulta. Kelkka meni kovalla vauhdilla ohitsemme.
"Hidasta helvetin idiootti!" huusin kelkan perään.
Ulla tepasteli hermostuneena ja vaati aika paljon, että sain pidettyä tamman otteessani. Varsinkin, kun se peruutti kovaa kyytiä. "Iiiiihan rauhassa, Ullapulla", sanoin tammalle. "Paha kelkka meni jo ohi. Kerromme siitä Mila-sedälle ja Mila-setä ottaa pahan kelkkailijan puhutteluun. Sitten paha kelkkailija ei enää uskalla tulla viittä kilometriä lähemmäksi."
Ilmeisesti Ulla tajusi kuinka paha Mila vihaisena oli, koska se rauhoittua ja sain talutettua sen pois puskasta takaisin polulle. Kampesin itseni takaisin selkään ja päätin lähteä takaisin kotiin hieman pienempää polkua pitkin, jota pitkin ei kelkkailijoiden pitäisi kulkea.
Matka tallille kesti vartin verran ja olin ihan jäässä, kun laskeuduin yksityispuolen oven vieressä alas selästä.
"Katos, Ullapulla ja Inna", Petra sanoi, kun talutti Hukkista sisälle talliin. "Kuinka kisat meni?"
"Ei olisi paremmin voinut mennä", vastasin ja taputin tamman kaulaa. "Kyllä, Halihomon pitäisi olla ylpeä tyttärentyttärestään, joka voitti oman luokkansa."
"Sepä hienoa!" Petra sanoi. "Kävittekö maastossa?"
"Joo… joku idioottikelkkailija pelotteli pikku Ullaa."
"Idiootit…"
Talutin Ullan Petran perässä talliin ja riisuin sen varusteet pois. Tamma pääsisi vielä tarhailemaan Villan kanssa. Olihan niin kaunis päivä, eikä edes erityisen kylmä. Kävin viemässä varusteet varustehuoneeseen ja nappasin Ullan sitten naruun kiinni. Villa hirnahti tarhan portilla, kun kaveri palasi pitkältä reissulta. Päästin neitokaisen tarhaan ja Ulla alkoi heti kiusata Villaa.
Naurahtaen suunnistin takaisin tallille ja etsin Milan käsiini. Mila kuorsasi taukohuoneen sohvalla, taukohuone olikin näköjään tyhjentynyt maastoiluni aikana.
"Milaa!" karjaisin naisen korvaan ja tämä heräsi säikähtäen.
"Mitä helvettiä?" Mila ähkäisi.
"Voisitko ottaa naapurimme puhutteluun? Se idiootti taas ajoi kelkallaan sellaista vauhtia Ullan ohitse, että olisin rökittänyt miehen, ellei Ullassa olisi pidättelemistä."
"Helvetin idiootti", Mila murisi. "Minä soittelen taas sinne suuntaan… menikö teillä muuten hyvin maastossa?"
"Meni. Ulla oli yllättävän rento, eikä pelännyt kauheasti. Kai kisat olivat sen väsyttäneet."
Nappasin itselleni kahvimukin ja istahdin pöydän ääreen lueskelemaan lehteä. Tänään olisi vielä vuorossa Sepon liikutus, mutta juuri nyt olin niin jäässä, että en evääni liikuttaisi hetkeen.

21. helmikuuta 2014 - Ohjastustunti Vaahterapolussa ~ Luna & Julia

Ohjastunti, 1. osio Luna, 2. osio Julia!
Luna
Kun kävelin ajettavan hevoseni karsinalle että olisi ihanaa tutustua Ullaan, tähän Innan lumoavaan suokkiin.
Kun selvitin hevoseni harjaa olin jo aivan Ullan lumoissa vaikka Ulla olisi saanut olla pienepi. Olen vain sen 140 pitkä.
Petran selittäessä kaikille ohjeita varusteista tajusin ehkä puolet.
Varustin Julian kanssa hevostani ja tarvitsin koko ajan Julialta apua kun en ollut tajunut.
Petra joutui huomauttamaan kun olin kiinittänyt väärät remmit väärään paikkaan.
Noustessani kärryille jännitin, miten tässä käy?
Alkumatkasta jännitin mutta Ulla kulki kiltisti ja varmasti eteen päin.
Juttelin parini kanssa käyntipätkän aikana hevosista tai enemmän kyselin Julialta kaikea, itse kun en paljoa tiedä.
Kun Petra käski nostaa ravin säikähdin mutta pyysin Ullaa raviin.
Kun kulman takaa ilmestyi koiranulkoiluttajia, joiden koirat räksyttivät. Se oli menoa sitten. Ulla laukkasi menemään mutta pysähtyi kavereiden jäädessä taakse.
Volttia tehdessäni Ulla vain säpsyili eikä oikeen keskittynt.
Huomasin kesken matkan, että tämähän oli tosi kivaa.
Pitkällä ravipätkällä annoin Ullan painella minkä koivistaan pääsi ja se oli kovaa.
Käynnissä henkäisimme kaikki, olipas tämä kyllä kivaa.
Annoin ohjat parilleni ja kehuin Ullaa.
Petra kehui minua kun en panikotunut Ullan säikkyessä.

Julia
Saadessani ohjat käteeni olin aivan innoissani! Siitä olikin aikaa kun olin viimeksi hevosen kokoista otusta ohjastanut.
Minua jännitti, miten Ulla käyttäytyisi minun kanssani. Lunan kanssa tamma oli suhteellisen rauhallinen, joten toivoin parasta.
Kun jouduimme pysähtymään auton ohittaessa, Ulla kuunteli tottelevaisesti niinkuin Luna väittikin. Ullahan oli todella nöyrä kärryponi.
Hevoseni reagoi tien yli juosseeseen rusakkoon korvia höristellen ja vähän ihmetellen, mutta muiden seotessa tamma tyytyi vain katselemaan. Mitä sitä turhia itseään rasittamaan.
Ravipätkän aikana Ullaan sai kokoajan mäiskiä lisää vauhtia, olihan tuo mamman mussukka sen verran hitaan vaihteen jättänyt päälle. Nyt mennään eikä meinata!
Tiellä lojui muutama lantakasa, joita Ulla olisi mielellään jäänyt tutkiskelemaan. Yök.
Käyntipätkien aikana parini jutteli minulle mukavia ja kehui Ullaa lumoavaksi niin luonteeltaan kuin väriltäänkin. Luonteesta en niinkään syttynyt mutta väri oli sitäkin ihanempi..
Yhtäkkiä Ullakin alkoi heräämään horroksestaan ja Hukkiksen riehuessa tarkasteli kiinnostuneena metsän mörköjä. Huomatessaan, ettei mitään siellä kuitenkaan näkynyt, tamma painoi päänsä takaisin ohjan varaan.
Jouduimme pysähtymään, koska Hukkahomo oli taas pistänyt perseilyvaihteensa päälle. Siinä sitten porukalla odotettiin että uljas musta lopetti intoilunsa ja pysyi housuissaan loppumatkan ajan.
Loppukäynneissä pidensin ohjaa ja Ulla pärski tyytyväisen oloisena, vauhtia hidastamatta. Innahan saisi tästä todella hienon kärryponin, ihan vain harrastemielessä.
Kun tallin valot näkyivät, huokaisin helpotuksesta. Oli jo aikakin!
Laskeutuessani kärryiltä paijasin hienosti käyttäytynyttä tammaa, joka nauttikin saamastaan huomiosta. Edes perässä tokottavat kärryt eivät häirinneet sitä.
Petra kävi kehumassa minua salaisista ajotaidoistani ja lopulta koko juttu meni niin överiksi, että tyydyin nappaamaan hevosen kouraani ja taluttamaan sen takaisin talliin..
Ottaessani varusteita pois Ulla napotti nätisti paikoillaan ja tyytyväisenä jäi napostelemaan kuolaintaan kun vein muita varusteita pois.
Loimittaessani hevosta Ulla popsi vain kuppiin ilmestyneitä herkkuja, joita Luna oli sinne salakuljettanut.
Tunnin jälkeen mieleni teki lähtä uudestaan ajamaan! Tai hankkia ajoponi, heheee...

28. helmikuuta 2014 - Raviohjastustunti raviradalla ~ Lispe

Raviohjastustunti raviradalla, tarinan kirjoitti Lispe!

Odottelin muita raviradalla. Silitin Ullaa, tai pikemminkin Ullan isoa mahaa. Pian hevoskuljetusauto kaarsi pihaan. Petra kiljui tallin ovella kuka menee minnekkin varustamaan pollensa. Saimme Ullan kanssa rauhallisen nurkan, joten varustus sujui mukavasti. Ulla tutkaili koko ajan mitä tein ja minne menin. Välillä oli pakko jäädä lässyttelemään ja pusuttelemaan tammaa. Tämän takia meille tuli hieman kiire, kun muut olivat jo kärryillä. Talutin Ullan pihalle, jossa nousin kyytiin. Petra selvensi ajo tyyliä ja ohjeita, miten radalla käyttäydytään. Lähdimme peräkanaa radalle. Cami ja Ressu mennä paahatti radalla, kun taas minä ja Ulla menimme mamma vauhtia. Ulla päätti näytellä parhaimpia puoliaan ja asteli oikein korkeilla askeleilla. Vähän tammaa piti patistaa, jotta jalat pysyivät lähellä maata. Ajoimme yhden kierroksen rauhallisesti, ilman kisailuja. Hukkiksella ja Ressulla ei ollut muuta kun voitto mielessä, joten pariskunnalle tuli pieni kiista verryttely vaiheessa. Hiljennyksellä selvittiin. Seuraavaksi oli vuorossa kisa. Minulla ei ollut harmaata aavistustakaan pitääkö minun passittaa Ullaa vauhtiin, vai lähtikö tamma itsekseen.
Petra antoi lähtömerkin, ja Ulla lähti Vikan ja Huhun perässä kierrokselle. Olin ihan omissa ajatuksissani, joten toinen ohja lipesi kärryjen sekaan. Toinenkin ohja meinasi lähteä, mutta sain koukattua sen takaisin. Yritin hiljentää yhdellä ohjalla, mutta eihän se toiminut. Sivusilmällä näin petran järkyttyneen ilmeen. Koukin ohjan takajalkojen seasta, jonka jälkeen keräsin itseni ja keskityin ajamiseen. Olimme jääneet jälkeen, kuin myös Tuikku ja Essi. Läimäisin ohjat Ullan persukselle, ja tamma kiihytti raviaan. Pensaikosta lentoon lähtenyt lintuparvi säikäytti Ullan totaalisesti, joten tamma nosti laukan. Hiljensin samalla, kun lähdin ulkoradalle. Ulla rauhoittui nopeasti. Vaihtelimme koko ajan paikkoja. Olimme toisia, kohta viimeisiä. Huhun korvat painautuivat syvälle niskaan, kuin tulimme tamman vierelle. Luna passitti Huhun ohitsemme, mutta me jäimme ravaamaan tasaista vauhtia. Viimeinen suora. Kuulin muiden pitävän kaameaa älämölöä, joten liityin mukaan konserttiin. Maiskutin ja huusin menemenemene Ullalle, mutta viimeisillä metreillä Tuikku pääsi ohi. Huomasin Jonnan, joka tuuletteli Hukkiksen kärryiltä. Hiljensin itsekin käyntiin. Keräännyimme radan ulko puolelle riviin, Petran ilmoittaessa tulokset. Me tulimme viimeisiksi. Taputin Ullaa kuitenkin takapuolelle ja päätin, että seuraava kierros mennään Ullan päättämällä vauhdilla. Kävelimme takaisin radalle, samaiseen järjestykseen kun äsken.
Petra päästi kaamean sotahuudon ja hevoset lähtivät taas juoksuun. Ulla kiihdytti Vikan taakse, mutta Huhu tippui perälle. Hiljensin hieman, jotta Ulla jaksaisi loppuun asti. Jäimme kolmansiksi. Hiljensin vieläkin, jotta Tuikku pääsisi hieman edellemme. Tähyilin ympärillemme, mutten nähnyt Huhua tai Harhaa. Jatkoin ajamista. Loppusuoralla jäimme Tuikusta kuitenkin reilusti jälkeen. Tulimme maaliin neljänsinä. Ei huono! Tuloksien jaon jälkeen lähdimme tasaamaan hengitystä radalle. Annoin ullan mennä omaa vauhtiaan, mutta radan ulkopuolella tapahtumiin asioihin en antanut kiinnittää huomiota. Pääsimme heti Huhun ja Vikan jälkeen katoksille, jossa hoidimme hevoset alustavasti. Silittelin ja rapsuttelin Ullaa samalla, kun otin siltä varusteita pois.
Vaahterapolussa heitin Ullan päälle loimen ja vein sen tarhaan. Hiippailin taukohuoneeseen ottamaan vastaan palkintoa. Juttelimme Petran kanssa ajoistamme ja söimme kääretorttua, joka ei muka ollut myrkytetty!

28. maaliskuuta 2014 - Jo kolmaspolvi! kirjoittanut omistaja

Nouseva aurinko nousi taivasalle, kun kävelin lämpimässä aamuilmassa sisään talliin. Ulla oli alkanut viime aikoina näyttämään hieman eleitä, että sieltä se varsuli kohta pullahtaisi maailmaan. En malttanut odottaa minkälainen ihanuus sieltä mahtaisi tulla! Avasin yksityistallin oven ja tervehdin ensin vuorostaan pyöristyvää Ymmiä, josta oli tullut itse piru.. Mokoma ei jaksanut enää edes kuunnella. Noh, pian tamma onneksi myöskin pyöräyttäisi varsansa maailmaan.
Seuraavaksi kurkistin Ullan karsinaan ja huokaisin ilosta. Siellä minun pikkuisen Ullan jälkeläinen makoili emänsä vieressä. Ilmeisesti varsa oli vasta hetki sitten pullahtanut maailmaan, koska se oli vielä märkä. Avasin hiljaa karsinan oven.
”Heii”, tervehdin kaunokaisiani – halusin kamalasti tietää, kumpi sieltä mahtoi ilmestyä.
Ulla kapusi saman tien ylös ja taputin herttaista mussukkaani kaulalle onnittelevasti. Hakisin sille kohta ämpärillisen herkkuja.
”Hienoa työtä. Oikein hienon varsan muksautit”, lepertelin Ullalle, joka painoi päänsä syliini.
”Oih! Mitäs täältä löytyykään!” Stina hihkaisi, kun ilmestyi ilmeisesti jakamaan aamuheiniä.
”Varsuli”, sanoin iloisena.
Sabinonkirjava varsa herasilmillä tarkalleen ottaen näköjään. Yhtäkkiä varsa koitti päästä pystyyn ja minua hieman nauratti sen huterat ensi askeleet, mutta herran jestas kuinka suloinen tuo olikaan! Ja vielä tamma!
”Joko tiedät nimen sille?” Stina uteli minulta.
”Pikkulelusoppa”, kerroin naurahtaen.
Stina naurahti ja ilmoitti sitten jatkavansa aamuruokintaa. Menin varsan luokse varovasti ja ojensin käteni. Tammavarsa astui huteran askeleen eteenpäin ja kosketin sen vielä hieman märkää karvaa. Toivottavasti tästä tulisi yhtä ihana tamma kuin emästään! Ainakin toiveeni siitä olivat korkealla! Ja kuinka ylpeä saatoin ollakaan siitä, että tämä ihanuus oli oma kasvatti jo kolmannessa polvessa!

30. maaliskuuta 2014 kirjoittanut omistaja

Talutin Ullan ja perässä juoksentelevan Lellun sisälle talliin, jossa heivasin varsan karsinaan ja sidoin Ullan aivan siihen viereen. Nappasin sitten harjat karsinan oven vierestä ja aloitin Ullan karvan sukimisen, joka oli ihanasti päättänyt lähteä kunnon urakalla. Sain harjauksen aikana aina välillä yskiä harmaita karvoja suustani ja niitä tuntui olevan kaikkialla. Eikö riittänyt, kun kaksi pitkäkarvaista koiraa jättivät talviturkkiaan parasta aikaa?
Harjattuani Ullan tallinkäytävä oli täynnä harmaita karvoja ja kävin hakemassa nopsaan harjan. Harjasin karvat pois ja heitin roskiin ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen ja nappasin Ullan varusteet mukaani. Suuntani olisi uhkarohkea pieni maastolenkki Ullan ja Lellun kanssa. Lellu oli vielä näyttänyt emänsä tapaisia säikkyä piirteitä, kun sitä eilenkin hieman taluttelin.
Heitin satulan Ullan selkään ja kiristin vyön. Pujotin suitset neitosen päähän ja kiinnitin vielä martingaalin Ullan kaulaan. Suojat vielä jalkaan ja Ulla oli valmis. Ullan roikkuessa vielä käytävällä, pujahdin karsinaan ja pistin liinan kiinni Lellun riimuun turvan ympärille. Peruutin Ullan tallista pihalle musta Lellu käveli suhteellisen kiltisti pihalle, jossa se valpastui heti. Vedin kypärän päähäni ja laskin Ullan jalustimet alas. Kiristin vielä vyön ja kiskaisin sitten itseni istumaan mustalle estepenkille.
Varmistin, että Lellu oli tiukasti matkassa mukana, kun suuntasin Ullan metsää kohti. Pidin liinan suhteellisen tiukalla, kun kävelimme leveää metsätietä pitkin. Lellu tepasteli vierellä ja katseli pienet korvat höröllä ympärilleen. Ulla tuntui jopa nauttivan maastossa kävelystä, koska normaalista luonteestaan poiketen, se ei katsellut mörköä. Oli itsekin ihan mukavaa lähteä maastoilemaan. Lumi oli sulanut ja linnut lauleskelivat. Lämminkin jo oli ja kesä teki tulojaan.
Kävelimme rauhassa lähinnä Ullan määrää tahtia polkuja pitkin. Lellu tuntui ottavan pieniä ravispurtteja välillä, mutta tuntui sitten tajuavan, että nyt vain löntystetään.
Puolen tunnin kävelylenkin jälkeen palasimme tallille ja tallin sijaan suuntasin kentälle, jossa Petra ja Julia ravailivat omilla kaakeillaan. Mila nojaili aitaan ja kuola valui hänen suupielistään, kun hän katseli Hukkiksen menoa.
”Ennen kuin koko kenttä lainehtii kuolastasi, niin pidätkö tätä hetken?” kysyin naiselta ja ojensin liinassa olevan Lellun hänen käsiinsä.
”Toki”, Mila sanoi. ”Kävittekö maastossa?”
”Juuh ja ihme kyllä, että selvisin sieltä hengissä”, naurahdin ja ratsastin Ullan kentälle. Tamma jäi hieman katsomaan perään, että missä se vauva oli. ”No, niin Ullalulla. Kokeillaanpa hieman liikkua tänään. Mammalomasi on nyt ohi!”
Sain huomata, että estepenkillä ei todellakaan väännetty taitavasti koulua. Varsinkaan, kun en jaksanut edes jalustimia pidentää. Otin Ullan kanssa hieman ravia ja tein ympyröitä. Huomasi heti, että neiti oli lomaillut hetken aikaa. Jäykkä kuin mikä. No, huomenna aloittaisimme jälleen normaalilla päivärytmillä. Nostin myös hieman laukkaa ja annoin tamman valita siinä kohtaa vauhdin, kun itse vain istuin kevyessä istunnassa.
Julia ja Petra suuntasivat jo loppukäynneille maaston siimeksiin, kun laskeuduin Ullan selästä ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Mila talutti Lellua perässä ja leperteli sille kovaan ääneen. Lykkäsin tallissa Milan kätösiin harjan ja hän alkoi harjata varsaa. Minä riisuin samalla Ullan varusteista ja pian työnsin sen karsinaan varsansa seuraan.
”Niin, Lellu lähtee jo tänään?” Mila kysyi.
”Jeps. Topiaksen pitäisi tulla kohta puoliin hakemaan. Pakotin miehen vapaapäivänään töihin ihan sitä varten”, nauroin.
Ja kuten sovittu oli, työntekijäni ilmestyi trailerin kanssa pihaan tasan tunnin myöhässä. Motkotettuani asiasta hetken aikaa, toin Lellun pihalle ja hetken houkuttelun jälkeen talutin sen traikkuun, jossa uskollinen Rulla seisoskeli. Taputin Rullaa turvalle ja pujahdin sitten pois.
”Jätä se sisälle, kun pääset perille!” huikkasin vielä Topiakselle, joka heilautti vaan kättään ja suuntasi sitten traikun kanssa kohti Aittohaaraa.
Huokaisin syvää.
”Sitten tervehtimään Ymmiä…”

3. huhtikuuta 2014 - Pomppuja kirjoittanut omistaja

Olin aivan äärettömän iloinen, kun koulu viimein loppui tältä päivältä. Päivä oli ollut niin saamarin tylsä ja madellut eteenpäin kuin etana... Noh, onneksi pääsin viimein takaisin kotiin ja olin jo lysähtämässä sänkyyn - kahden koiran iloisien tervehdyspusujen saattelemana - pienille päikkäreille, kunnes tajusin tarhassa odottelevan kahden hevosen. Kyllä hevosenomistajan arki oli rankkaa. Nousin siis ylös sängyltä ja vaihdoin tallivaatteet päälle, jonka jälkeen suuntasin pihalle. Ymmillä ei voinut enää ratsastaa ja tamma saikin elellä hieman mammalomaa. Harjata tuo nykyisin koko ajan kiukkuisella päällä oleva tamma pitäisi. Ehkäpä Ymmin raskaushormonit olivat ottaneet yliotteen.
Ymmi kiukutteli parasta aikaa tarhassa Sessille, joka vain luimi takaisin. Huokaisten nappasin Ymmin turkoosin narun aidalta ja pujahdin sisään tarhaan. Nappasin minullekin kiukuttelevan tamman naruun kiinni ja lähdin taluttamaan tammaa talliin. Suureksi kasvanut maha heilui puolelta toiselle.
Milan uusi ihana uusi hankinta, Crowley, haukkui tarhassa jollekin, kun kävelimme siitä ohitse talliin. Sidoin kiukuttelevan tamman käytävälle ja kävin hakemassa harjat. Ymmi kuopi tallin lattiaa, kun laskin pakin käytävälle ja nappasin harjan sen siimeksistä.
”Voitaisiinko hieman rauhoittua?” pyysin neitokaiselta, kun aloin harjata kaulaa.
Vatsaa Ymmi ei tuntunut antavan harjailla ollenkaan, mutta siitä huolimatta painoin käteni kiinteälle vauvavatsalle. Tunsin selvästi kuinka siellä jotain oikeasti oli ja taputin sitten tammaa kaulalle.
”Hyvä tyttö”, kuiskasin ja jatkoin harjaamista.
Mutakelistä huolimatta, Ymmi ei ollut kamalan mutainen. Sain sen siis helposti harjattua pelkällä harjalla ja kiukutteleva tamma tuntui jo rentoutuvan operaation loppupuolella. Selvittelin vielä lopuksi tamman harjaa ennen kuin vein sen karsinaansa loppupäiväksi.
Juuri silloin lemmenpari Petra ja Julia astelivat sisään talliin.
”Tervehdys muukalaiset!” tervehdin. ”Haluatteko tulla pomppimaan esteitä? Ajattelin hieman loikkia armaan Ullan kanssa. Miten olisi vaikka sukukokous?”
Molemmat suostuivat ja suuntasimme sitten pihalle hakemaan suokkeja – ja suokkimutaatiota – tarhoistaan. Ullan kanssa tarhaileva Villa oli myöskin pamahtamispisteessä, mutta sentään joku jaksoi silti olla positiivisella tuulella. Villaa tervehdittyäni, nappasin Ullan mukaani ja astelin talliin, johon Petra oli jo kerinnyt Hukkiksen kanssa. Talutin Ullan karsinaansa ja kävin hakemassa harjat, jonka aikana Julia ilmestyi myös paikalle.
Hevosia harjatessa juttelimme niitä ja näitä ja taisi aika mennä aika paljon naureskeluun. Lispekin ilmestyi paikalle kuin tilattu ja Petra pestasi hänet nostamaan meille puomeja. Tyttö lähetettiinkin saman tien ohjeistuksen – todella loistavan sellaisen – jälkeen rakentamaan paria estettä kentälle.
Sain tammuskani harjattua ja menin hakemaan sen varusteita. Julia ja Petra harjailivat vielä hevosiaan, kun nakkasin satulan Ullan selkään ja kiinnitin satulavyön. Ulla nappasi kuolaimet kiltisti suuhunsa ja kiinnitin sitten martingaalin niihin ja satulaan – unohdin aina mokoman, koska koulussa sitä ei tarvinnut. Heitin Ullalle vielä suojat jalkaan ja taputin sitten kaulalle.
”Käyn hakemassa kypärän”, ilmoitin muille vielä, kun hekin jo varustivat ratsujaan.
Vaihdoin varustehuoneessa kengät saappaisiin ja kannuksiin, heivasin kypärän päähän ja nappasin sitten vielä raipan mukaan. Julia ja Petra ilmoittivat olevansa myös valmiita, kun astelin takaisin tallinpuolelle – he sentään olivat viisaasti napanneet kypäränsä jo aikaisemmin mukaan.
”Eiköhän sitten mennä”, sanoin ja avasin Ullan karsinan oven.
Julia talutti Klaran, eikun Kiaran, ensimmäisenä pihalle tallista kentälle, jossa Lispe yhä kokosi esteitä. Emme hyppäisi mitään erityisen suurta. Talutin Ullan jonnekin kentälle – kuka kaartoa käytti – ja kiristin vielä vyön kerran ennen kuin kampesin itseni selkään. Jalustimet olivatkin jo sopivan mittaiset.
Kehotin Ullan sitten käyntiin ja parin kierroksen jälkeen nappasin ohjat tuntumalle. Sovimme keskenämme verkkasuunnan ja kehotin sitten Ullan raviin. Ulla painautui hienon kouluhevosen tavoin heti pää jalkojen väliin, joten sainkin tehdä hieman töitä, että sain pidettyä pään ylhäällä. Nyt hypättiin, eikä oltu hienoja!
Verryttelyn jälkeen, kokoonnuimme keskustelemaan, että mitä hyppäisimme ensin. Lispe oli pistänyt kentälle kolme pystyä ja kaksi ristikkoa.
”Jospa hypätään ensin tuo pysty, sitten tuo ristikko?” Petra ehdotti ja suostuimme siihen. ”Ensin minä, sitten Inna ja Julia viimeisenä?” nyökkäsimme siihenkin ja siirryimme Julian kanssa hieman sivumpaan katselemaan.
Petra nosti tottuneesti Hukkiksella laukan – oli hienon näköistä, kuinka ori ei temppuillut pätkääkään – ja lähestyi pystyä. Este ei ollut korkea ja Hukkis ylitti sen leikiten. Ristikkokaan ei ollut hankala, vaikka tyyli näyttikin muistuttavan enemmän Youtuben lahjakasta hyppäävää lehmää – sori, Halihomo.
Hukkiksen hypättyä ristikon, siirsin Ullan ravin kautta laukkaan ja lähestyin ensimmäistä estettä. Ulla loikkasi esteen hieman turhan kaukaa, mutta onneksi ristikossa olin itse huomattavasti valppaampi. Kiaran ja Julian suoritus esteillä oli hauskan näköistä. Kiara ei tuntunut oikein haltsaavan estetaktiikkaa, joten se lähinnä vain meni koivet oudosti suorana. Mikään puomi ei kuitenkaan tippunut!
Lispe nosti hieman esteitä ja lähdimme uusintakierrokselle. Hukkis hyppäsi esteet suurella ilmaraolla ja Ullakin selviytyi niistä. Kiara hieman kolisteli puomeja alas lahjakkailla taidoillaan.
Seuraavalla kierroksella lisäsimme loputkin esteet ja nostimme ne kaikki samankorkuiseksi – silmämääräisesti. Hyppäsimme niitä pari kertaa ja hevosetkin tuntuivat koko ajan vetristyvän enemmän ja enemmän. Hypytkin olivat huomattavasti parempia ja kaikilla tuntui olevan ihan hauskaa. Lispe korotteli esteitä pikkuhiljaa ja kun me lopulta päätimme katsoa esteiden korkeuden, korkein näytti olevan 80 cm. Eli iloinen uutinen: Kiara osaa hypätä korkeampia esteitä! Bileet!
Päätin vielä kerran hypätä Ullan kanssa pari estettä ja ohjasin tammaa jo ekalle esteelle, kunnes yhtäkkiä – jostain ihan tuntemattomasta paikasta – kentälle juoksi rusakko. Ulla tietysti säikähti juuri hypyn jälkeen kyseistä töpöhäntää ja nakkasi itsensä ensin takajaloille ja siitä säikähtäneeseen pukkilaukkaan. Minä tipahdin kentän pohjalle ja kavutessani kiroillen ylös, huomasin myös Petran lojuvan kentällä olevassa kuralätäkössä. Ainoastaan Julia pysytteli yhä hevosensa selässä.
Lispe pyydysti parasta aikaa jo Hukkista.
”Kakkua!” huudahdin Petralle.
”No, kakkua sullekin!” huusi Petra takaisin.
Ilmeisesti sitä pitäisi alkaa sitten leivontapuuhiin.
Nappasimme karkulaiset kiinni ja kapusimme takaisin selkään. Taputtelin puuskuttelevaa tammaa kaulalle ja päätin ottaa saman tien loppuverkat. Ravailin kentällä tehden erilaisia ympyröitä ja annoin Ullan ravata hieman pidemmällä ohjalla. Lispe keräili esteitä pois ja myös Julia ja Petra tekivät loppuverkkojaan. Pian me olimme valmiita ja suuntasimme sitten yhdessä tuumin maastoon hieman vielä kävelemään.
Kiara johdatti laumaamme ja Hukkis piti perää. Ulla oli seurassa huomattavasti rauhallisempi, joten uskalsin itse antaa tammaneidin kävellä pidemmällä ohjalla. Teimme kymmenen minuutin lenkin ja takaisin tallille saavuttuamme, laskeuduimme alas selästä ja veimme hepat talliin. Riisuin hionneelta Ullalta varusteet ja kävin hakemassa loimen tamman selkään.
Petra oli saanut Hukkiksen valmiiksi ja siivosikin jo Jimmyn karsinaa, kun vetelin itse Ullan selkää hieman sienellä. Lispe siivosi taas Hukkiksen karsinaa. Heitin loimen Ullan selkään ja kiinnitin kaikki soljet. Loimi oli jo nähnyt parhaat päivänsä ja pitäisi varmaan ensi kerralla, kun seikkailee EQP:ssä, niin ostaa uusi.
”Minä palailen jo talolle”, ilmoitin muille. ”Koulukirjat odottavat vielä!”
Kävelin talolle ja Launo tuli Iineksen kanssa minua heti vastaan. Tervehdin niitä ja juoksin sitten portaat yläkertaan. Koirat asettuivat heti huoneessani sängylle painimaan – taistelemaan luusta oikeestaan – kun vaihdoin hieman rennompaan asuun ja nappasin repusta koulukirjat pöydälle. Kannattavuus? Pyh ja pah. Ei yrityksen kannata olla kannattava! Minusta tulee vielä hyvä merkonomi!

12. huhtikuuta 2014 - Kaikki ei vain mene aina putkee kirjoittanut omistaja

Ymmi oli jo toissapäivänä lähtenyt kohti Aittohaaran uudistunutta Hairahdusosastoa, jossa se seuraavana päivänä varsoi Ammi-tytön. Siellä he saisivat Ammin kanssa tutustua hieman muihin puoliverisiin. Kaksikko oli mielellään noussut traileriin, jolla Topias jälleen kuskasi hevoseni paikasta A paikkaan B. Taisi mies siinä mutista, että voisin alkaa pikkuhiljaa itse kuskailla hevoseni tallilta toiselle. Nykyisin oli niin kamalan vaikeaa löytää hyviä työntekijöitä! Kävelin juuri lauantain ratoksi kohti tarhoja ja ihastelin uutta mustaa friisiläistä, joka kökötti tarhassa. En tiennyt ollenkaan kuka hevosen omisti. Varmaan joku nainen. Mila oli vain sanonut, että joku toi uuden yksityisen tallille. Ei edes valaissut minua ja utelevaa Petraa, että kuka oli kyseessä! Virnuili vain..
Kävelin Ullan tarhalle, jossa tammaneiti tarhaili ja Villan ja Boob-Manin kanssa. Mila ei pitänyt nimiehdotuksestani ja sain vain ihmetellä, että mikä siinä muka oli vikana! Se oli todella miehekäs. Tervehdin terhakkaa orivarsaa, johon Ulla oli tykästynyt. Ilmeisesti tamma kuitenkin osasi pysytellä varsan ja Villan tieltä. Pujahdettuani tarhaan, rapsuttelin orivarsaa hymyillen ja lahjoin sitä porkkanoialla. Villakin tuuppasi turpansa mustasukkaisena ja ojensin tammalle porkkanan. Hetken vielä rapsuteltuani kaksikkoa, nappasin Ullan narun päähän ja suuntasin portille. Ulla oli päättänyt näköjään hieman kieriskellä mudassa ja ihana harmaa karvapeite oli muuttunut ruskeaksi harjaa myöten. Ei muuta kuin pesulle. Talutin Ullan talliin ja köytin käytäväpaikalle. Koska mokoma kaakkimus ei tykännyt ollenkaan letkulla pesusta, kävin hakemassa ämpäriin vettä ja suuren pesusienen. Tähän menisi ikuisuus, mutta aikaahan tässä olisi koko päivä.
Annoin Ullan ensin tutkia ämpärin ja sen vaarallisen sisällön ennen kuin aloitin pesun etupäästä. Putsasin nopeasti pään mahdollisimman hyvin ja siirryin sitten kaulaa pitkin kohti takajalkoja. Jouduin pelkästään toisen puoliskon pesuun käyttää viisi ämpärillistä vettä, koska vesi oli jatkuvasti paskaista – aivan kuten suuri suokkini. Kesällä kyllä aloittaisimme vaikka väkisin letkupesun opettelun. Puolen tunnin kuluttua tamma oli jo kokonaan puhdas ja heitin neidille hetkeksi loimen niskaan ja karsinaan. Suuntasin hetkeksi aikaa taukohuoneeseen kahvittelemaan Milan, Markuksen ja Sarin seuraan ja pari kertaa meinasin tukehtua kahviini, kun minua nauratti niin paljon.
”Sinä voisit investoida hevosille suihkun, jossa ei tarvitse käyttää letkua eikä tarvitsisi käyttää ollenkaan ämpäriä ja pesusientä”, ehdotin Milalle, joka vain nauroi idealleni ja hoputti hetken kuluttua toisiaan lääppivän pariskunnan takaisin töihin.
”Hei, alas kertoa muuten kuka tuon ihanan friisiläisen omistaa!” aloin udella Milalta, joka vain pudisti päätään salamyhkäisesti.
Murahdin vihaisesti ja ilmoitin meneväni pistämään Ullaa kuntoon koulutreenejä varten. Ulkona paistoi aurinko ja oli lämmin, vaikka ilmassa oli vielä sateentuntua öisien sateiden jäljestä. Riisuin Ullalta loimen ja kävin viemässä kostean loimen suoraan pesuun. Käynnistelin pesukoneen ja nappasin sitten paluumatkalla Ullan luokse tämän varusteet kainaloon ja olin talliin johtavalla ovella törmätä johonkuhun.
”Anteeksi”, pehmeä miesääni sanoi ja kohotin katseeni.
Suuni varmaan loksahti aina varpaisiin asti. Miehellä oli mustat hiukset, joissa otsatukka meni sivulle. Pituutta löytyi varmaan melkein 190 senttiä ja miehen siniset silmät olivat ihan helvetin kauniit. Muuta en sitten tiedostanutkaan, koska katseeni jäi täysin niiden pauloihin. Herttileeli, mistä tällaisia miehiä oikein sai?
”Huhuu”, mies huhuili ja heräsin horroksestani
”Aa, joo, anteeksi. Mitä sanoitkaan?”
Mies naurahti ja ojensi kätensä. Yritin parhaani mukaan pitää raskasta koulusatulaa käsivarsillani ja ojentaa toista kättä kätelläkseni miestä.
”Juuso Sherman”, mies esitteli itsensä.
”Inna Paakkanen”, änkytin oman nimeni.
Sen enempää emme sanoja vaihtaneet vaan Juuso pujahti ohitseni hymyillen. Minua alkoi yhtäkkiä naurattaa ja rynnistin pakoon Ullan karsinaan. Sain pideltyä naurua vielä hetken sisälläni, kun heivasin mustan koulusatulan suokkini selkään. Sitten en enää mahtanut itselleni mitään, vaan painoin kasvoni satulaa vasten ja vain nauroin. Ulla katsoi minua kuin hullua. Sain nauruni viimein loppumaan ja silloin vasta huomasin mustan friisiläisen, joka seisoi viereisessä karsinassa. Eli Juuso oli tuon friisiläisen omistaja! Mokoma Mila, olisi voinut kertoa!
Kyseinen tallinomistaja asteli juuri talliin perässään matelevan rautiaan Suden kanssa. Pujahdin pois Ullan karsinasta ja menin sitten nojailemaan Suden karsinan oviaukolle ja katsoin tämän omistajaa.
”Oliko se mustahiuksinen mies sen uuden yksityisen omistaja?” kysyin ja Mila nauroi minulle.
”Oli.”
”Olisit hemmetti soikoon voinut varoittaa, kuka se on! Minä saatana nolasin itseni, kun törmäsin häneen äsken!”
Mila nauroi raikuvasti minulle.
”Odota vain, kun vanhalla piialla on synttärit”, mutisin ja jatkoin sitten normaalisti. ”Menossa ratsastamaan?”
”Maastossa ajattelin hetkeksi aikaa piipahtaa”, Mila sanoi.
Olisin varmaan muuten tuppautunut joukkoon, mutta juuri eilen olin tutustuttanut itseäni – omaa tyhmyyttäni – mutakasoihin, kun Ulla oli hieman säikkynyt puskissa vaanivia mörköjä.
”Juujuu. Itse ajattelin ratsastella ihan koulua tänään.”
Häiritsen Milaa vielä hetken aikaa ennen kuin suuntasin takaisin oman suokkini kimppuun. Varustin tamman loppuun ja kävin sitten hakemassa kypärän ja raipan varustehuoneesta.
”No, niin Ulla time to go”, sanoin sille loistavalla englannilla ja nappasin sen ohjista.
Talutin tamman kentälle, laskin jalustimet alas, kiristin vyön ja kapusin sitten selkään. Annoin Ullan hetken aikaa kävellä uraa pitkin omaa tahtiaan ennen kuin nappasin ohjat kätösiini ja aloitin työskentelyn käynnissä. Tein voltteja, väistöjä, omituisia kiemuroita. Ulla tuntui olevan tänään mukavan rauhallinen ja turhien mörköjen sijaan keskittyi ahkerasti työskentelyyn. Hetken käyntityöskentelyn jälkeen siirsin Ullan raviin. Tein aluksi keventäen kahdeksikkoa ja hain tammaa tuntumalle. Olin juuri aloittamassa hieman väistöt, kun huomasin Juuson astelevan kentälle taluttaen mustaa friisiläistään. Siirsin Ullan käyntiin.
”Ei kai haittaa, jos tulen hieman ratsastelemaan?” Juuso kysyi.
”Ei haittaa”, sanoin.
Sen jälkeen, kun Juuso ilmestyi kentälle hevosensa kanssa, oma keskittyminen meni aivan pörinäksi. Ulla alkoi niskoitella ja möröt olivat palanneet. Meinasin tippua varmaan kymmenen kertaa yhden hirmuisen nurkan takia, puhumattakaan estekasaa kentän laidalla. Oma katseeni siirtyi aina välillä Juusoon, joka jo ravaili tammallaan. Friisiläinen oli aika komea näky. Se ravasi hienosti ja vaikutti ainakin kiltiltä tapaukselta. Juuso tunsi hyvin hevosensa.
Ravatessani ympyrällä taisin hieman liikaakin keskittyä parivaljakkoon, koska yhtäkkiä huomasin makaavani kentän pohjalla. Kirosin kuin merimies, kun tömähdyksen takia olin palannut takaisin maanpinnalle.
”Sattuiko?” Juuso ilmestyi hevosen kanssa viereeni.
”Ei. Minä vien tuon helvetin kaakin teuraaksi!” murahtelin, kun lähdin vihaisesti talsimaan – yllättävää kyllä – seisoskelevan hevoseni luokse.
Nappasin tamman ohjista kiinni. Ulla katsoi minua ilmeellä, että olisit keskittynyt minuun.
”Ole vain hiljaa”, murahdin tammalle ja heivasin itseni takaisin selkään.
Juuso keskittyi jo omiin touhuihinsa, kun kehotin Ullan raviin. En tehnyt kauheasti mitään vaikeaa loppuaikana ja lopettelin aika pian. Juuso jäi vielä hevosensa kanssa treenaamaan, kun laskeuduin itse Ullan selästä ja talutin tamman talliin. Riisuin Ullan varusteet ja jätin hitusen hionneen hevosen karsinaansa. Palautin satulan paikalleen ja vaihdoin nopsaan ratsastussaappaat tennareihin. Hionneet hiukseni vaihdoin korkeammalle ponnarille.
Nappasin vielä pölyharjan mukaan ja suin sillä nopsasti Ullan lävitse ennen kuin nappasin neidin naruun ja talutin sen sitten tarhaan. Jäin hetkeksi seuraamaan tamman menoja ja olin jo tappaa Ullan, kun se heti päätti laskeutua makuulle ja tehdä itselleen todella hienon kurapeitteen. Huomenna kutsuisi siis letkupesu.
Palasin takaisin tallille ja suuntasin sitten taukohuoneeseen. Nappasin kätösiini kahvimukin ja otin lehden näppeihini ennen kuin istahdin sohvalle istumaan. Hörpin kaikessa rauhassa kahviani, kun Mila ilmestyi taukohuoneeseen ja nappasi myös kahvikupposen kätösiinsä.
”Sinullahan oli ensi viikolla synttärit? Paljonko sä täytitkään?” kysyin naiselta, joka vilautti minulle myrkyllisen hymyn ja näytti keskisormeaan.
”20”, nainen valehteli ja naurahdin teatraalisesti.
Tiesin kyllä kuinka paljon nainen todellisuudessa täytti. Milaa oli vain hauska kiusata.
”Vaikka välillä on ikäkriisi, niin muiden ikiä kuullessa, sitä tuntee itsensä hyvinkin nuoreksi”, sanoin ja Mila heitti minua lehdellä.
Nauroin vain. Mila passitti minut pian avukseen pihaton siivoamiseen ja mutisin jotain Ullan täyshoidosta, johon kuului karsinan siivous. Kiltisti minä kuitenkin autoin Milaa pihatossa. Kannoin juuri vesiämpäriä pihattoon, kun yhtäkkiä kompastuin ja kaikki vedet taianomaisesti lensivät päälleni.
”Voi nyt helvetti sentään!” kirosin, kun kömmin maasta.
”Jaahas, sinä taidat ollakin näitä maata pitkin matelevia naisia”, miesääni sanoi ja katsoin Juusoa.
Katseeni oli varmasti mahdollisimman murhaava.
”Ääh, pidä vain turpasi kiinni”, murahdin, kun korjasin ämpärin maasta.
Juuso suuntasi pihattoa kohti, jonne myös menin, jotta voisin sanoa Milalle, että painuisin helvettiin täältä.
”Jätän Maran sisälle loppupäiväksi”, Juuso kertoi parasta aikaa Milalle, joka vain nyökkäili. ”Okei, moikka!” Juuso vielä sanoi lopuksi ja suuntasi sitten poispäin.
Pistin silmälle, että mies nousi mustan Audin kyytiin, selvästi A4:sen.
”Mitä sinulle tapahtui?” Mila herätti minut ajatuksistani.
”Häh? No, minä helvetti kompastuin”, sanoin vihaisesti. ”Saat ihan yksin siivota pihaton loppuun, koska minä suuntaan suihkuun.”
Mila repesi nauruun ja heitin tätä käsissäni yhä olevalla ämpärillä. Sen jälkeen kävelin sisälle taloon. Iines ja Launo olivat Crowleyn kanssa tarhassa, joten en saanut koirien iloista tervehdystä. Ne voisikin hakea sieltä, kunhan vain pääsisin suihkusta.
”Mitäs sinulle on tapahtunut?” Jesse kysyi kädessään kahvikuppi.
”Älä edes kysy”, sanoin ja hypin portaat ylös.
Riisuuduttuani vaatteet huoneessani, suuntasin suihkuun. Tämä ei todellakaan ollut paras mahdollinen päivä.

17.-18.huhtikuuta 2014 - Vaellus Vaahterapolussa kirjoittanut omistaja

Varmistin tuhannetta kertaa, että minulla oli varmasti kaikki tarvittava - “tarvittava” - mukana Ullan satulalaukussa. Kun tamma oli valmis ja minä myös, suuntasin kentälle, jossa kokoonnuimme ennen matkaan lähtöä. Aurinko paistoi vielä taivaalla, vaikka kello oli jo seitsemän. Tarkistettuani, että Ullan varusteet varmasti olivat hyvin, laskin estesatulan jalustimet alas ja kapusin selkään. Sain pidentää jalustimia pari reikää, jotta kestäisin pitkän matkan ratsastaa. Leiriytymispaikalle olisi kahden ja puolen tunnin ratsastusmatka. Petra oli jo aikaisemmin päivällä pakottanut - kiristänyt - minut, Julian ja Lispen rakentamaan paikan päälle pari tarhaa ja kokoamaan telttoja. Olimme vienneet samalla reissulla hieman muitakin tavaroita paikan päälle.
“No, niin!” Petra huuteli Jimmyn selästä. “Lähdetäämpä sitten matkaan. Minä menen ensin, sitten Kiara, Ulla, Rudi, Tuikku, Huhu, Vika, Merida, Ressu, Mara, Nuk ja Hukkis! Jos teillä on ongelmia, niin pistäkää sanaa eteenpäin edellä ratsastavan kautta”, Petra neuvoi.
Kaikki olivat valmiita, joten lähdimme Petran komentamassa järjestyksessä kohti maastoja. Vaihdoimme siinä kärkikolmikossa tiiviiseen tahtiin omia mielipiteitä kaikesta turhasta. Jonna taisi hieman naureskella meille takanani.
Hämärtyessä Ulla alkoi olla huomattavasti varovaisempi ja tarkkailla enemmän ympäristöään. Onneksi edessä kävelevä Kiara oli rauhallinen. Sen ansiosta tamma ei ainakaan säikähtänyt olemattomia mörköjä puskissa. Otimme hieman ravia ja myös laukkaa matkalla. Laukassa sain tehdä hieman enemmän pidätteitä. Pienen pätkän jälkeen Petra siirteli raviin ja pian me jo pysähdyimme tarkistamaan, että hieman hitaammatkin olivat yhä matkassa mukana. Näyttivät olevan. Jatkoimme matkaamme käynnissä.
Puolen tunnin kuluttua saavuimme leirintäalueelle, jossa laskeuduimme alas hevosten selästä. Taputin Ullaa hienosta suorituksesta. Riisuimme hevosilta varusteet ja pistimme päähän riimut ennen kuin iskimme ne tilapäistarhoihin. Jimmy ja Hukkis loogisesti menivät oreille tarkoitettuun tarhaan ja muut sitten jaettiin summanmutikassa tarhoihinsa. Kun osa oli käynyt kiertämässä hienot tarhamme ympäri, että se oli yhä ehjä jokaisesta kohdasta, aloimme sytyttämään nuotiota.
Olin ensimmäisenä sytyttämässä loistavilla erojorman taidoillani, mutta epäonnistuttuani miljoonatta kertaa, Satu sytytti nuotion ensi yrityksellä. Varmistettuamme, että nuotio pysyisi hengissä, aloitimme teltta- ja vahtivuorojaon.
“Ensimmäinen vahtivuoro olisi kello 11-12”, Petra sanoi katsoessaan selvästi muistilappuaan.
“Me voimme ottaa sen!” Lispe ilmoitti ja osoitti vieressään seisoskelevaa Jonnaa.
“Selvä.. Sitten olisi kello 12-01?”
Satu, Henna ja X ottivat kyseisen vuoron ja vuoron heidän jälkeensä nappasi X, X ja X.
“Eli minä, Julia ja Inna olemme vuorossa 03-05”, Petra sanoi. “Ja Juuso yksin 05-07.”
“Minä voin uhrautua olemaan Juuson kanssa, kun kerran kukaan muu ei uskalla”, sanoin.
“Kiitoksia tästä uhrautumisesta”, Juuso nauroi.
Petra korjaili lappuihinsa minut Juuson kanssa viimeiseen vahtivuoroon. Kun kaikille oli selvä mihin aikaan pitäisi olla ns. vahdissa, kävimme vaihtamassa vaatteet. Koska jaoimme teltan Juuson kanssa, mies antoi minun ystävällisesti ensin vaihtaa vaatteeni. Vaihdoin ratsastusvaatteeni pinkkeihin villahousuihin, mustaan karvahuppariin ja vaaleisiin Uggeihin. Vaikka pakkaset ja talvi oli jo takana, ulkona oli keväisen viileä, enkä halunnut sentään kipeäksi tulla! Vaihdettua vaatteeni, päästin Juuson tekemään samoin - olisin kyllä mieluusti ollut katsomassa, eiku?
Istahdimme vielä ennen nukkumaan menoa - tai ken nukkui ja ken ei - nuotion ääreen juttelemaan. Petra jakeli paleleville osapuolille vilttejä. Istahdin aivan nuotion viereen peffatabletille viltti harteillani ja mutustelin mukanani tuomia pähkinöitä. Kerroimme toisillimme paskaakin paskempia kauhutarinoita, jotka saivat meidät lähinnä nauramaan kauhun tunteiden sijaan. Huomasin Julian ja Petran vaihtavan salamyhkäiset katseet keskenään. Mitähän nuokin mahtoivat oikein suunnitella?
Yhdentoista aikaan ensimmäinen vahtivuoro lähti tarkistamaan hevoset. Osa oli jopa mennyt jo nukkumaan. Kellon iskiessä kuitenkin kaksitoista päätimme kaikki tunkeutua petiin - eli ohuille retkipatjoille… syyttäisin Petraa, jos selkäni olisi paskana herättyäni. Pujahdin Juuson perässä telttaan.
“Älä sitten kuorsaa”, sanoin miehelle, joka juuri kaivautui omaan makuupussiinsa.
“Minä en kuorsaa”, Juuso vastasi minulle.
Hän retkotti selällään kädet niskan alla ja sulki silmänsä. Minä sain kaivaa vaikka kuinka kauan sopivaa asentoa ja pyörin ja hyörin.
“Inna. Nuku”, Juuso jo komensi.
“No, ei tällä patjalla voi nukkua. Taidan olla juuri jonkun kävyn päällä”, mutisin.
Lopulta minäkin nukahdin. Vain herätäkseni johonkin rapinaan. Ponnahdin ylös.
“Juuso”, sihahdin, mutta mies oli aivan sikeässä unessa. “Juuso!” sihahdin lujempaa ja heitin miestä tyynyllä.
“Mitä hittoa?” Juuso kysyi ja heitti minua tyynylläni.
“Kuulin rapinaa!”
Juuso huokaisi. “Kai se on joku oksa.”
“Niin varmaan…”
Palasin takaisin makuulle, mutta enää en pystynyt nukkumaan. Voisin mennä vaikka vahtivuorossa olijoiden kanssa istuskelemaan nuotion ääreen. Olin jo sulkemassa silmiäni, kun kuulin selvästi vetoketjun aukeamista. En vain uskaltanut liikkua ollenkaan. Tunsin viileän tuulahduksen kasvoillani ja olin jo katsomassa kuka siellä oli, kun joku karjaisi: “PÖÖÖÖÖÖ!”
Havahduin istualleen ja kiljuin kovaan ääneen, kunnes tajusin, kuka oli mustan hupun alla. Eljas! TUO MOKOMA IDIOOTTI!
“Helvetti sentään, Eljas!” kiljuin ja heitin miestä tyynyllä. “Älä säikyttele!”
Juuso vain nauroi ja osoitteli minua. Eljaskin oli revetä naurusta.
“Hei! Ei ollut hauskaa!”
“Ilmeesi oli hauska”, Juuso sai sanottua naurunsa lomasta.
“Ääh, turvat tukkoon”, mutisin vihaisesti.
Työnnyi ulos Eljaksen ohi ja huomasin kaikkien muiden jo kikattelevan.
“Inna kiljuit todella söpösti”, Petra nauroi.
“Se oli Juuso”, väitin.
Pian selvisi, että Julia ja Petra olivat sopineet Eljaksen kanssa, että tämä tulisi pelottelemaan meitä. No, ainakin mies oli siinä onnistunut. Joidenkin - minun - mielestä varmaan turhankin hyvin. Hetken kuluttua kaikki painuivat takaisin nukkumaan. Meillä oli Juuson kanssa vielä vajaa tunti aikaa nukkua. Tasan kello viisi Julia ja Petra herättivät meidät. Ensimmäisenä jaoimme hevosille hieman kauroja ja heinää. Ullalle maistui todella hyvin hieman kauraa. Tarkistettuamme aidat suuntasimme istahtamaan hiilloksilla olevan nuotion ääreen. Tuppasin sinne pari risua, kun istahdin nuotion viereen. Juuso istahti pian viereeni. Juttelimme kaikkea turhaa paskaa sen koko kaksi tuntia, hevoset olivat koko ajan kiltisti - mitä nyt Hukkis yritti Jimmyn selkään, eiku ei? Seitsemän aikaan Petra kömpi teltastaan Julia perässä virnuillen. Jaahas…
Petra kävi herättämässä teltassa nukkujat ja pian kaikki olivat hereillä. Vaihdettuamme vaatteet ja pistettyämme leiri kasaan, nappasimme hevoset tarhoistaan ja sidoimme puuhun, jotta voisimme ne nopsaan varustaa jälleen kuntoon. Ulla tuntui olevan virkeä pihalla vietetyn yön jäljiltä. Hienoa! Heivasin tamman selkään satulan ja varustin neitokaisen muuten valmiiksi. Kun olin jälleen varmistanut satulalaukkuni, kampesin itseni ratsaille. Petra oli uhkaillut jostain maastoesteistä ja odotin sitä kauhulla. Emme olleet Ullan kanssa ollenkaan vielä käyneet maastoesteillä. Saisi nähdä löytäisinkö tieni alas useamminkin kuin kymmenen kertaa. Maastoesteet eivät sijaitseneet kauhean kaukana leiripaikasta, joten olimme pian siellä. Petra käski pitämään kunnon välimätkät esteille mentäessä, jos joku nyt sattuisi tippumaan. Ensimmäisenä oli tukki ja Ulla katseli estettä jo nyt hieman varuillaan ja tepasteli paikallaan, kun yritimme seisoa jonossa. Petra hyppäsi ensin ja sen jälkeen Julia. Nostin laukan Ullalla, kun Kiara laskeutui esteen jälkeen maahan. Lähestyin estettä ja Ulla loikkasi hirmuisella loikalla esteen yli. Esteen jälkeen taputin tammaa kaulalle ja siirtelin Ullan käynnin kautta pysähdyksiin. Muutkin hyppäsivät esteen ja halukkaat hyppäsivät vielä toisen kerran. Tukin jälkeen oli vielä muutama este, joista ihme kyllä selviydyimme Ullan kanssa hengissä ja ilman tippumisuhreja. Kerran meinasin kyllä lentää selästä alas, mutta tartuin tiukasti Ullan hopeisesta harjasta. Hyppelyiden jälkeen jatkoimme matkaa.
Jatkoimme reissua ja otimme hieman ravipätkiä. Ulla ravasi reippaasti, paljon reippaammin kuin eilen ja tällä kertaa ei vältytty edes puskissa piileviltä möröiltä. Onneksi sain tamman pysymään jonossa aivan Kiaran perseessä kiinni - ei tainnut tätipuoli oikein tykätä.
Laukkapätkissä lähinnä pidättelin koko ajan ja yritin pitää sopivaa välimatkaa Kiaraan. Suurinpiirtein kahdentoista aikaan pysähdyimme hetkeksi syömään ja tarkistimme, että kaikilla hevosilla oli jalat kunnossa ja kengät vielä tallessa. Siitä matkamme sitten jatkui kohti Vaahterapolkua. Lallattelimme kaikenlaisia lauluja läpi aina, kun kävelimme.
Kello oli vähän ylitse neljän, kun saavuimme takaisin Vaahterapolkuun. Jokainen suuntasi hoitamaan hevosensa. Riisuttuani Ullan varusteistaan, kävin viemässä sen Villan luokse tarhaan ja taputtelin neitiä vielä kaulalle hyvästä suorituksesta.

25. huhtikuuta 2014 - Jumppatunti Vaahterapolussa kirjoittanut omistaja

Talutin Ullan maneesiin täysissä estevarusteissaan. Kiristin vyön maassa ja laskin jalustimet alas, jonka jälkeen kiskoin itseni selkään. Lunan serkku Thea oli tullut pitämään jumppailutunnin, jonne olin päättänyt tammallani osallistua. Thea esitteli ensin itsensä ja varoitteli vääristä kutsumanimistä. Otimme alkukäynnit ja sen jälkeen aloitimme volttien ja pääty-ympyröiden teon käynnissä. Ulla taipui heti kouluhevosen elkein ja taipui oikein hyvin voltit, kunnes kuului auton hurinaa ja Ulla lähti Rinon perässä kamalaa pelästynyttä pukkilaukkaa. Pysyin vain hädin tuskin selässä ja pidättelin tammaa sen mukaan mitä pystyin. Myös Ninni ja Hukkis olivat ryntäykseen lähteneet mukaan, mutta rauhoittuivat huomattavasti nopeammin kuin Rino ja Ulla.
Kun Ullakin jo kulki rauhassa, Thea pyysi ratsukot raviin ja antoi meille tehtävää. Istahdin harjoitusraviin ja tuntui kamalan vaikealta itselle tehdä väistöjä uralla, kun jalassa oli estejalustimet. Mutta hyvin se sujui ja voltitkin mentiin kivasti pyöreinä, mitä nyt Ullasta oli muuttunut hieman laiskempi rauhoituttuaan.
Verkattuamme ravissa toiseenkin suuntaan vuorossa oli kolme 40 cm ristikkoa.
"Ulla ja Satu voi aloittaa", Thea sanoi ja huomautin olevani Inna.
Pyysin tamman raviin ja tulin kohti jumppasarjaa. Ensimmäinen sujui hyvin, mutta toisella kuulinkin puomin kolahtavan alas ja sitä hieman säikähtäneenä Ulla hyppäsi viimeisen esteen yli hätäloikalla. Taputin tammaa kaulalle suorituksen jälkeen. Katsoin muiden suoritukset ennen kuin tuli uudelleen meidän vuoromme. Lähdin ravissa 50 cm pystyiksi korotettuja kohti ja Ulla jännitti hieman. Kannustin tammaa ja Ulla loikkasikin hienosti esteiden ylitse nostaen itse laukan. Laukkasimme muiden luokse, jossa siirsin tamman suoraan käyntiin. Taputin jälleen neitokaista kaulalle.
Thea kysyi halusivatko kaikki hypätä vielä 6o cm ja kaikkien oltua asian puolesta, Luna joutui nostelemaan esteet sopivaan korkeuteen. Tällä kertaa tulimme vastakkaisessa järjestyksessä eli Ninni ja Satu ensimmäisenä.
Muiden hypättyä tuli viimein vuoromme. Nostin Ullalla laukan ja tulin kohti esteitä. Ulla oli onneksi nähnyt muiden suoritukset, joten esteet eivät edes jännittäneet tammaa. Tamma hyppäsi hienosti esteet ja ansaitsisi todellakin porkkanansa tunnin loputtua. Taputin tammaa hyppyjen jälkeen jälleen kaulalle. Lopuksi otimme loppuverkan itsenäisesti. Annoin Ullan ravailla hieman pidemmällä ohjalla omaan tahtiinsa.

2. toukokuuta 2014 - Vapun jälkeistä aikaa kirjoittanut omistaja

Hyi, kun on kuuma! Avasin silmäni varovasti ja huomasin käsivarren kietoutuneen ympärilleni. Käsivarren omistaja kuorsasi yhä hiljaa. No, voi nyt hitto! Yritin taas miettiä, miten olin päätynyt Juuson kanssa samaan sänkyyn. Mieleeni muistui samassa kaikki eilisillan tapahtumat jostain hemmetin vappubileistä, joihin Juuso oli minut kutsunut. Niiden bileiden jälkeen olimme suunnanneet miehen opiskelijaboksiin, joka tosiaan oli kuin pieni laatikko. Sinne oli suurin piirtein väkisin tungettu leveä sänky, sohva ja telkkari ja työpöytä sekä tietysti korkea baaripöytä tuoleineen. Työnsin Juuson käden ympäriltäni ja yritin nousta hiljaa sängyn seinä puolelta. Nappasin ensimmäisen vaatekappaleen päälleni lattialta ja se osoittautui Juuson t-paidaksi.
Käpsyttelin pää hieman kipeänä kylppäriin ja ensimmäinen kurkistus peiliin kertoi, että niin ei olisi kannattanut tehdä.. meikkini olivat aivan levinneet kasvoilleni ja hiukseni olivat kuin harakanpesä. Yritin pestä meikit naamaltani ja hieman setviä hiuksiani sormilla.
“Huomenta”, Juuso mutisi unisesti, kun tuli vessaan kuselle.
“En kyllä mitenkään haluisi aloittaa aamuani katselemalla kuinka kuset”, sanoin miehelle.
Juuso naurahti. “Koittaa tottua”, hän vain vastasi ja laski bokserinsa nilkkoihin.
Läimäisin miestä olkapäähän ja häippäsin kylppäristä. Kävin pistämässä hieman kahvia tippumaan, vaikka kyseinen elämän eliksiiri tuntui ällöttävältä krapulassa. Tongin hieman Juuson kaappeja ja löysin ilokseni sieltä nuudeleita. Heitin veden kiehumaan ja istahdin sitten pöydän ääreen odottamaan. Selasin tylsyyttäni Juuson autolehteä.
Yhtäkkiä kuulin kamalaa voihkintaa sohvalta ja säikähdin ihan perkeleesti. Pian joku nousi istumaan ja haroi hiuksiaan.
“Milloin sinä tänne ilmestyit?” kysyin Eljakselta, jonka ilme oli maailman kärsivin.
“Eilen… olin teidän kanssa jossain helkutin bileissä, jossa minut juotettiin ihan kamalaan kuntoon”, mies voihkaisi ja yritti nousta.
Itse asiassa hänen touhunsa oli aika huvittavan näköistä. Eljas pääsi juuri ja juuri kömpimään sohvalta ylös, jonka jälkeen hän suuntasi jo kohti kylppäriä.
“Hanimurusi on siellä kusella”, huikkasin miehen perään.
“Aa, Eljas! Mikä olo?” Juuso kysyi ja taputti miestä selkään.
“Ääh.. painu kuuseen..”
Nauroin ja kuulin samassa kuin vesi oli valmista. Valmistin itselleni nuudeleita ja istahdin kulhon sekä kahvikupin kanssa takaisin pöytään. Juuso kaivoi kaappejaan vuorostaan ja iski pian pöydälle kasan buranaa.
“Oih”, sanoin ja nappasin yhden saman tien.
Pian Eljaskin tuli pöydän ääreen ja painoi päänsä heti pöytälevyä vasten. Tuuppasin kiltisti miestä kohti Buranat ja samassa päähäni välkähti eräs, hieman ei niin hauska, asia.
“Jos olit meidän kanssa siellä bileissä ja olit täällä yötä, niin öööh…”
“Te ette olleet kovin hiljaisia”, Eljas mutisi ja punastuin heti.
Juuso yritti selvästi pidätellä nauruaan, joten potkaisin hän tuntuvasti sääreen.
“Hei! Miksi noin teit?” Eljas huudahti.
“Sori”, sanoin ja yritin uudestaan.
Tällä kertaa potku löysi omistajansa. Syötyämme enemmän tai vähemmän aamupalaa - kello oli vasta neljä iltapäivällä, ei siis liian myöhäistä aamupalalle - puimme vaatteet päällemme. Eljas ja Juuso jäivät Juuson kämpälle, kun minä ilmoitin lähteväni katsomaan toisia krapulasankareita kotiin tai en tiedä olivatko he viime yönä juhlineet. Ainakin toissayönä meillä oli ollut kunnon pirskeet! Saavuin Vaahterapolulle ja suuntasin heti käymään suihkussa ja pukemaan ratsivaatteet päälle.
“Muukalainen on palannut”, Mila naurahti, kun ilmestyin tallille.
Katson hetken kummissani Milaa ja osoitin sitten häntä sormellani.
“Sinä olet harrastanut seksiä!” naurahdin ja Mila valahti valkoiseksi. “Kävikö Oskari kylässä vai pääsitkö viimein Jessen vällyjen väliin?” kysyin.
“En tiedä mistä puhut”, Mila mutisi, mutta hänen ilmeensä kertoi kaiken.
Taputin naista olalle. “Jatka toki tuon hokemista.”
Jätin Milan talliin ja suuntasin hakemaan uskollista ratsuani tarhasta. Ulla tuli portin luokse itsekseen ja antoi napata itsensä yllättävänkin helposti. Talutin tamman talliin ja omaan karsinaansa. Mila harjaili parasta aikaa Sutta.
“Haluatko tulla leikkimään supersankareita kentälle?” kysyin naiselta, ehkä saisin kiskottua jotain naisesta irti.
“Ainahan minä!” Mila sanoi.
“Ei satulaa.”
Harjattuamme hevoset ja pistettyämme niille suitset päähän, suuntasimme kentälle. Helena oli onneksi hieman lomilla, niin tunteja ei pidetty tänään. Talutin Ullan aidan viereen ja kapusin sitten todella siveästi tamman leveälle selälle. Se tuntui ihanan pehmeältä ja oli todella mukavaa välillä istua ilman satulaa. Katselin naureskellen Milan turhamaisia yrityksiä päästä rautiaan suokin selkään.
“Pääsetkö sinne?” kysyin nauraen.
“Pääsen, pääsen”, nainen voihki ja nousi lopulta itsekin aidan päältä hevosen selkään.
“Oliko Jessenkin kyytiin noin vaikea päästä?” kysyin salakalavasti, mutta ilmeisesti nainen osasi odottaa kysymyksiäni.
“Minä en ole päässyt ollenkaan Jessen kyytiin”, Mila vastasi minulle.
Noh, kyllä minä vielä sen tiedon naisesta kiskoisin esille vaikka väkisin. Joku oli jättänyt kentälle muutaman puomin, joten ajattelin olla jopa hieman extreemi Ullan kanssa tänään. Toivottavasti en tänään näkisi kentän pohjaa.. Kokosin ohjat hetken käveltyämme ja hain Ullan tuntumalle ensin käynnissä. Siihen ei vaadittu paljon ja Ulla tuntui tänään olevan rauhallinen. Vielä ei ainakaan mörköjäkään näkynyt puskissa.
Hetken ympyrävääntöjen jälkeen, pyysin tamman raviin. Sain antaa pari tomeraa raippamuistutusta ennen kuin tamma muisti myös nostella takajalkojaan. Mila väänteli yhä omiaan kiemuroita käynnissä, mutta siirteli pian raviin.
“Oliko Jesse kovempi vai pehmeämpi kuin Susi?” kysyin naiselta ohimennen, kun ravasin hänen ja Suden ohitse.
“Mitään ei ole tapahtunut!” nainen huusi perääni.
Huiskautin kättäni ja jatkoin yhä ravityöskentelyä. Taivuttelin tammaa ja nostin pari kertaa laukan, jolloin Ulla päästi ilmoille oikein mojovan ilopukin. Onneksi pysyin selässä. Ravasin pariin otteeseen puomien ylitse ja otin ne myös laukassa. Silloin Ulla suorastaan innostui ja naureskellen yritin pysyä selässä. Siirtelin innostuneen tamman käyntiin.
”Käydäänkö heittämässä kierros maastossa?” kysyin Milalta. ”Ihan käynnissä vain.”
”Juu, käy”, Mila sanoi.
Mila ratsasti Suden kanssa edellä.
”Joten”, aloitin. ”Kun minä olin hieman juhlimassa Juuson ja Eljaksen kanssa, niin mitä täällä tapahtui?”
Mila kohautti olkiaan.
”Ei mitään. Kaikki luovuttivat aikaisin ja painuimme kiltisti omiin sänkyihin nukkumaan”, Mila sanoi.
Rypistin kulmia epäilevästi. Jotain oli varmasti tapahtunut, mutta tuo nainen ei suostunut sitä myöntämään! Saamari soikoon! Minä varmasti repisin tiedon Milasta vaikka väkisin. Sitten kun Mila on heikoimmillaan, niin minä isken, se on varma.
Teimme vain lyhyen kävelylenkin ennen kuin palasimme takaisin tallille. Hoidimme hevoset kuntoon ja sitten yhdessä tuumin suuntasimme talolle. Ihana ruoan tuoksu tulvahti neniimme ja kohdistimme suuntamme keittiöön. Jesse hyräili hellan ääressä.
”Nyt minä en enää usko sinua, Mila, kun väität, että mitään ei tapahtunut”, sanoin Milalle. ”Jesse kyllä kokkaa, mutta hyräilee? Ei ikinä.”
Myöhemmin illalla pidimme pienen leffaillan. Makasin lattialla nojaten Crowleyhin, joka makasi tyytyväisenä vallaten puolet olohuoneen lattiasta. Jesse retkotti yhdellä sohvalla, Petra oli Milan kanssa toisella. Muuta koirat, Mico, Iines, Launo ja Wienna, olivat levittäytyneet muuten olohuoneeseen. Petran Naya kissa kehräsi emäntänsä sylissä ja Tohelo teki kynsihierontaa Jessen vatsalla.
Leffa oli mielestäni aivan tajuttoman tylsä, joten en edes ihmetellyt, kun nukahdin siihen paikkaan.

3. toukokuuta 2014 - Treeniä!

3. toukokuuta 2014 - maastotunti kirjoittanut omistaja

kutsu - kirjoittaja Lispe
Kieritin viimeisen pintelin tamman jalkaan. Varusteet olin heittänyt jo niskaan ja harjaan laittanut sivuletin. Kun talutin Ullan kentälle, jossa muut jo odottelivat, Inna nauroi ''Meidän piti lähteä maastoon eikä koulua vääntämään!'' ''No oli pakko kokeilla!'' vastasin. Hyppäsin selkään säädettyäni jalustimet. Odottelimme vielä Satua ja Tuikkua, ennen kuin pääsimme matkaan.
Alussa Ulla kyttäsi kaikkea mahdollista. Ehkäpä pusikosta hyppäisi ilves tai puun takaa hyökkäisi karhu? Puolipidätteillä ja ratsastukseen keskittymällä sain Ullan aisoihin. Ulla reipastui heti, kun aloimme ravaamaan. Ulla korskui ja pärskähteli, kun saavuimme pellon laitamille.
- Nyt otetan laukkakilpailu! Inna huuti.
Kun kaikki olivat valmiita, sännättiin matkaan. Hukkis ja Eljas olivat ylivoimaisesti ykkösiä. Ressu tuli hyvänä kakkosena ja me muut, noh... Laukkasimme rinta rinnan maaliin saakka. Huhu kuitenkin päätti lähteä vähän riehumaan. Tamma heitti suuren pukin ja Petra lensi pärställeen suoraan kuralätäkköön. Nauroin täysillä ja Petra katsoi minua murhaavasti. Suljin suuni ja matka jatkui.
Olimme kävelleet hetken, kun tielle asteli kolme peuraa. Ulla sai sellaisen paskahalvauksen ettei mitään rajaa. Tamma hyppeli jokaiseen ilmansuuntaan ja minulla oli täysi työ pitää se kurissa. Tietenkin peurat tätä säikähtivät ja lähtivät pois. En kerennyt edes saada kuvaa…
Ravatessamme Ulla nosti häntänsä ylös ja piereskeli ripeää tahtia. Huhu ei välittänyt pierusta, mutta entäs sitten kun itseltäni tuli pieni paukku. Petra kääntyi ja hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen! Nainen katsoi ensiksi minua kuin hullua, mutta räjähti sitten nauramaan. Naama punaisena ravasimme vielä hetken.
Kävellessämme kohti tallia muistelin vastaan tulleita elukoita. Ensin ne kolme peuraa ja seuraavaksi Inna kiljaisi nähdessään suden. Kukaan meistä ei uskonut, oli varmaan vain koira. Myöskään ihan oikeilta ja varmoilta koirilta ei vältytty. Vanha nainen tuli meitä vastaan pienen räksyttävän piskinsä kanssa. Sitäkin Ulla säikähti niin, ettei mitään rajaa…
Tallilla kieritin tamman jalasta pintelit pois, purin letin, otin varusteet pois ja jäin vielä harjailemaan hopeanmustaa tammaa.

9.-10. toukokuuta 2014 - Kisavkpl Vaahterapolussa! Yksityise vs. Tuntarit! kirjoittanut omistaja

9.5.
Olin eilen puunannut Ullan oikein hienoksi perjantai-lauantaisiin tallinmestaruuskisoihin. Nyt letitin vielä kauheassa kiireessä Ullan harjaa - pitihän tamman nyt siisti olla - nystyröille. Koko yksityisosasto oli vilinää täynnä, kun kaikki puunasivat omia ratsujaan. Pian alkaisi ensimmäisen luokan - helppo C - verkka, joten autoin siinä samalla Petraa ja Juliaa saamaan heposensa valmiiksi. Itse olisin vasta neljännessä luokassa tai itse asiassa toinen luokka oli peruttu, joten kolmannessa.
Pian Julia ja Petra lähtivät verkkaan ja jäin talliin Jessen, Juuson ja Sadun kanssa.
“Lyödäänkö Juuso vetoa?” huikkasin viereiseen karsinaan.
“Jaa, mistä?”
“Siitä kumpi sijoittuu paremmin tietysti”, naurahdin.
Juuso näytti hetken aikaa miettivän. “Okei. Mitä voittajana sitten saan?”
“Et sinä voita”, sanoin. “Haluatko sinäkin Jesse mukaan?” huikkasin toisessa suunnassa olevalle Jesselle.
“En välttämättä…”
“Älä ole nössö”, Juuso nauroi. “Varmasti Inna antaa sinulle hienon palkinnon, jos voitat hänet.”
“Enemminkin Mila”, mutisin. “Jos osallistut ja voitat, niin lupaan, etten enää kysele sinun ja Milan suhteesta! Ja jos minä voitan, niin sinä kerrot kaiken!”
Jesse mietti hetken aikaa.
“Hyvä on. Olen mukana.”
Jess!
Pian alkoi ensimmäinen luokka, joten suuntasimme kentän laidalle hurraamaan ja kannustamaan. Okei, olimme iiiiihan hissukseen. Sari - jonka Mila oli värvännyt kameramieheksi - räpsi kuvia ratsukoista. Julian ja Petran suorituksien jälkeen taputin riemukkaasti, josta Jimmy meinasi saada kamalan paskahalvauksen. Kun koko konkkaronkka oli viimein ratsastanut ratansa ja tuomarit olivat saaneet tuloksensa, Mila pyysi ratsukot kentälle kuulemaan tulokset.
“7. sija Jonna ja Hilmaluodon Eevertti. 6. sija Luna ja Taffeltoff. 5. sija Catherine ja Lr’s Melkoinen Salla. 4. sija Petra ja Glamgare Jiminy.” Hurraa huutojen kera nousin taputtamaan. “Inna hiljaa!” Mila huusi kentältä ja naurahtaen istahdin takaisin alas. “3. sija Lispe ja K.B. Huhupuhe. 2. sija ja kahdeksan pisteen saaja Tessa ja P.O. Vikarasti, joten luokan voittaja on Julia ja Reckless Kirby!”
Jälleen taputin railakkaasti ja kunniakierroksen jälkeen onnittelin Juliaa ja Kiaraa.
Toisen luokan kilpailijat menivät jo verryttelemään ja heitä oli vain kolme, joten suuntasimme pistämään hevosia jälleen kuntoon. Seuraava luokka olisi pyhitetty pelkästään yksityistenomistajia. Minä, Juuso, Jesse ja Petra kilpailisimme toisiamme vastaan ja varmoja saatiin olla, että tämän päivän sijoituksen perusteella siitä saataisiin myös kuulla illalla kotona. Kävin hakemassa Ullan varusteet varustehuoneesta. Huomasin juuri satulaa selkään pistäessäni, että minulla oli tammalle verkkahuopa. Riivin violetin huovan pois ja kävin hakemassa valkoisen huovan tilalle - samalla nappasin unohtuneet pintelit. Heitin ensin huovan Ullan selkään ja sitten laskin satulan siihen päälle. Pistettyäni kaikki huovan tarrat kiinni sun muut, heivasin suitset tamman päähän ja kiristin soljet. Ulla pureskeli hetken aikaa kuolaimia, mutta lopetti pian ja keskittyi sitten kököttämään paikallaan. Taputin tammaa kaulalle samalla, kun laskeuduin kyykkyyn pistämään pintelit.
“Jos voitamme, saat kunnon herkkukorin!” sanoin tammalle.
Käärin valkoiset pintelit tamman koipiin ja menin sitten hakemaan kypärääni. Lähdimme yhteistuumin talutimme hevoset ulos. Kentällä rataansa ratsasti parasta aikaa Satu Ninnin kanssa ja jos oikein muistan, niin he ovat viimeinen ratsukko. Kiristin Ullan vyön ja heivasin itseni sitten selkään.
“Kuka olikaan ensimmäinen?” kysyin, kun kaikki olivat selässä.
“Öö, minä vissiin”, Jesse sanoi.
Itse starttaisin toisena. Kävelin yhdessä porukassa hetken aikaa tallialuetta ympäri, kunnes kajareista kuului, että tulokset julkistettaisiin. Ratsastimme kentän laidalle ja jäimme odottamaan, että Mila kertoisi tulokset.
”3. sija Rebekka ja Rägby's Rinaldo. 2. sija Rosanna ja Katherine Ann, joten luokkaa voittaa ja saa 10 pistettä: Satu ja Meine Traum!”
Taputimme hevosten selässä. Olisin varmaan muuten ruvennut jälleen kamaliin hurraa huutoihin, ellen olisi tiennyt Ullan säikähtävän sitä aivan varmasti. Kun ratsukot poistuivat kentältä, suuntasimme sinne vuorostamme. Sovimme ottavamme aluksi vasempaan suuntaan. Siirsin Ullan suoraan raviin ja kevensin hetken aikaa aluetta ympäri. En tehnyt mitään kamalan vaikeaa ympyröiden lisäksi.
Mila kuulutteli, että aloitettaisiin, joten siirryimme muiden kanssa syrjään, jotta Jesse voisi aloittaa. Jesse aloitti kiemuransa ja he todellakin olivat Danielan kanssa näyttävä pari.
”Tänään kumpi sijoittuu paremmin saa hieronnan”, Juuso sanoi minulle, kun seisoskelimme vieretysten.
”Oih, odotan jo innolla lihasten aukaisua!” naurahdin.
Pian Jesse sai suorituksensa tehtyä ja oli minun vuoro. Ulla liikkui kuuliaisesti allani ja kaikki sujui mielestäni hyvin, kunnes olin nostamassa laukkaa ja joku yskäisi yleisössä. Ulla sitä sitten säikähti – oli siinä minulla sijoituksia kerännyt kouluheppa – päätti vetää pukkikilarit ja sainkin maistella sitten aimo annoksen kentän hiekkaa.
Kun joku oli saanut Ullani kiinni, kapusin takaisin selkään ja siirryin verryttelyalueelle. Petra aloitti jo oman suorituksensa.
”Eihän sattunut?” Juuso virnuili ja tuuppasin häntä olkapäähän.
”Varo vain, mitä sanot”, varoitin miestä, joka oli jo mielestään lunastanut hierontansa. Pah. Vielä olisi esteosuus.
Kun kaikki olivat luokastamme kisanneet, Mila kuulutti sijoittumiset. Me tietysti olimme Ullan kanssa viimeisiä, Juuso oli kolmas, Jesse toinen ja Petra ensimmäinen. Jessekin vain virnuili minulle, koska oli avannut pistetilinsä. Minä olin vielä ihan nollilla. Minä vielä nousisin täältä!
Luokkamme jälkeen alkoi esteradan kasaaminen ja ruoka-aika. Söimme naureskellen taukohuoneessa – unohtamatta uhitteluita toisiamme kohtaan – ja sen jälkeen suuntasimme kasaamaan esterataa kentälle. Kun rata oli kasassa, kävin heittämässä Ullan päälle estevarusteet ja talutin sen pihalle. Kiristelin vyön ensin maasta, jonka jälkeen kapusin selkään. Ulla taisi olla hieman ihmeissään, kun varusteet vaihtuivat ikään kuin lennossa. Hieman sain nyrpeää ilmettä neidiltä, kun kiristin vyötä vielä pari reikää.
Koska meitä oli 13 kisaamassa luokassa, olimme kasanneet maneesiin pienen verkka-alueen, jossa saisi sitten ennen omaa suoritustaan napsaista pari loikkaa. Oman vuoroni tullessa, ravasin hetken aikaa maneesissa ja nostin sitten laukan. Ulla hyppäsi reippaasti 80 cm korkuisen esteen ja taputin sitä kaulalle. Toivottavasti esteosuus menisi paremmin tänään kuin koulu. Vielä parin hypyn jälkeen, päästin seuraavaan hyppäämään.
Vuoroni tuli pian ja tervehdittyäni tuomareita, nostin laukan. Muistelin rataa samalla, kun ohjasin Ullaa ensimmäiselle esteelle. Ulla hyppäsi lennokkaasti esteen ylitse. Loppusaldonamme radan jälkeen oli neljä virhepistettä pudotuksesta. Taputin siitä huolimatta Ullaa kaulalle.
Loppusijoituksissa olimme seitsemänsiä – Jesse voitti, joka sai minut hieman vihaksi! Halusin todella tietää mitä hänen ja Milan välillä on! Juuso sijoittui vain sekunnin erolla minusta kuudenneksi! Joten joutuisin antamaan hänelle tänään hieronnan. Yeah, right, aivan kuin osaisin hieroa.
Kisat oli sen jälkeen tältä päivältä kisattu, joten siirryimme hoitamaan hevoset. Purin Ullalta varusteet huomasin Petran tutkivan Hukkiksen jalkaa.
”Kaikki hyvin?” kysyin, mutta Petra pudisti päätään.
”Kolautti jalan tänään”, nainen sanoi hieman vihaisella ja pettyneellä äänellä.
”Toivottavasti se pystyy kisaamaan huomennakin”, sanoin ja katosin sitten varustehuoneeseen, jossa oli kamala tohina.
Poistuin varustehuoneesta parahiksi näkemään, kuinka Mila kompastui harjapakkiin. Jesse hänet ritarillisesti nappasi ennen kuin nainen kerkesi pyllähtämään maahan. Virnuilin voitonriemuisesti. Mila mutisi kiitokset ja Jessen hymykin jo kertoi kaiken. Hah, minä tiesin.
”Nehän käy jo toisiinsa käsiksi ihan julkisesti”, hihkaisin. ”Joko te myönnätte suhteenne?”
Jesse kääntyi katsomaan minua ja Mila lehahti punaiseksi ennen kuin lähti kipittämään pakoon tilannetta.
”Inna, mitä me sovittiin? Sä et utele enää ikinä, jos…” Jesse muistutti minua.
”Et sä oo vielä mua voittanut”, puuskahdin.
”Vielä”, Jesse sanoi.
”Mutta tulen voittamaan!”
”Kenelläköhän täällä on 18 pistettä ja kenellä ei yhtään?” Jesse kysyi ja pörrötettyään tuttuun tapaansa hiuksiani, hän katosi varustehuoneeseen.
Tuhahdin. Huomenna minä näyttäisin! Ei tarvitsisi kuin voittaa molemmat luokat ja voittaisin tuon! Sitten saisin tietää kaiken! Onneksi en ollut yhtään voitonhaluinen…
Yhtäkkiä minut kaapattiin kiinni takaapäin ja sievoisen kiljauksen jälkeen käänsin katseeni Juusoon. Kasvoilleni nousi hymy. Juuso painoi pikaisen suukon huulilleni.
”Odotan innolla hierontaasi”, mies kuiskasi korvaani.
”Minä sen jälkeisiä hoitoja”, vastasin ja Juuso nauroi.
Ennen kuin pääsimme sänkyihin nukkumaan – tai tekemään jotain muuta – autoimme Milaa ruokkimaan iltakaurat hevosille. Juuso ja Jesse suuntasivat pihattoon, minä ruokin yksityiset ja Mila sitten tuntarit. Oli kyllä pakko myöntää, että oloni oli hieman raukea, kun pääsin talolle. Suihku maistuisi nyt enemmän kuin mielellään.
Juuso tunkeutui kanssani samaan suihkuun, jonka jälkeen suuntasimme yläkertaan. Mila oli painunut suoraan nukkumaan ja kuorsauksen perusteella nukahtanut aivan saman tien.
”No, niin alapa hieroa”, Juuso totesi, kun retkahti makuulle sängylleni.
Olimme napanneet myös Launon ja Iineksen tarhoistaan, joten koirat makasivat sängyllä. Pian ne saisivat häädön.
Kapusin sängylle ja istahdin sitten Juuson päälle. Liikuttelin käsiäni oudosti hänen paljasta selkäänsä pitkin. En minä mikään hieroja ollut.
“Tuota Juuso”, aloitin hieman epäröiden.
Mies mumisi jotain. Purin hieman huultani, koska en tiennyt miten asiani muotoilisin.
“Vaikka siitä on kuukausi, kun tapasimme ensimmäisen kerran…”
“Ja?”
“Meillä on ollut todella hauskaa, mutta…”
Juuso hieman kääntyi minun suuntaani ja katsoi minua epäilevästi.
“Mitä yrität sanoa?”
“No, sitä, että en tiedä haluanko enää pelkkää hauskanpitoa”, sanoin. “Tiedän kyllä, että olet tuollainen huoleton yliopistopoika, mutta… minulle on tullut enemmän tunteita sinua kohtaan kuin, mitä tämän hetkinen tilanteemme sallii. Tarkoitan siis, että näemme melkein päivittäin ja olethan sinä ihan komea-”
“Ihan komea?” Juuso virnisti.
“Juuso”, nurisin. “Ota nyt edes tämä asia kerrankin vakavasti”, pyysin.
“No, jos totta puhutaan, niin…” hän aloitti ja jäi miettimään sanojani. Aloin jo epäillä, että ehkä Juusolla ei olisi samanlaisia tunteita minua kohtaan. “Minua ei ole tänne tuloni jälkeen kiinnostanut kukaan muu kuin sinä.”
Se sai minut hymyilemään kuin mikäkin teinityttö. Siirsin hiukset korvan taakse ja purin virnuillen huultani.
“Eli voin päivittää Facebookiin olevani vaikeasti selitettävässä parisuhteessa?” kysyin ja Juuso naurahti.
“Voit”, Juuso sanoi.
Hän kaappasi minusta kiinni vyötäröltä kaataen minut vierelleen, jonka jälkeen hän tuli ylleni ja painoi huulensa omilleni.
10.5.
Hahhaa! Voitin kerrankin ja pääsin käymään ensimmäisenä suihkussa. Muut jäivät valittamaan oven taakse. Hehehehee! Käytyäni suihkussa, jätin muut tappelemaan suihkusta ja kävin viskaamassa päälleni farkut sekä t-paidan. Vielä ei kannattais kisavarusteita kiskoa niskaan. Juuso nukkui yhä sängyssäni, enkä raaskinut häntä vielä herättää. Hah ja paskat! Loikkasin hienosti sängylle Juuson päälle ja kutsuin Iineksen apuun - Launo oli jo karannut johonkin. Juuso murahteli jotain unissaan.
“Herätyyyys!” huusin naureskellen ja pompin.
“Innaaa”, Juuso nurisi. “Sinä pompit siihen malliin, että sinua haluttaa.”
Tuhahdin hymyillen. “Kuules nyt hanipuppeli nouses ylös. Kello on jo yhdeksän.”
“Vasta?” mies kysyi.
“JO!” sanoin. “Mutta menen lahjomaan hieman Milaa, joten koitapa nousta ylös.”
Pikaisen suukon poskelle antamisen jälkeen palasin alakertaan. Kävin nappaamassa Milan lempimukiin kahvia ja suuntasin sitten naisen huonetta kohti - nainen, kun nukkui yhä.
“Armon tuomari, tässä teille aamukahvit vuoteeseen”, ilmoitin ovelta ennen kuin pujahdin sisään.
“Haistan lahjontaa”, Mila haukotteli, kun kömpi - hiukset aivan pystyssä - pystyyn.
Nyrpistin itse nenääni. Huoneessa haisi pieru.
“Haistan pierun”, totesin.
“Se oli Wienna…”
“Justiinsa joo, syytä vaan muita. Viattomia luontokappaleita”, sanoin ja polvistuin sitten lässyttämään juuri kyseiselle luontokappaleelle.
“Eiks sun pitäis olla laittamassa Ullaa jo valmiiksi?” Mila kysyi ja vilkaistuani kelloa, nainen oli aivan oikeassa.
“Voi perse”, älähdin. “Ole hyvä kahvista, muista tämä kun tuomaroit kisoja! Mun on pakko voittaa Jesse!” huikkasin naiselle samalla, kun kiireesti suuntasin jo talleja kohti.
Näköjään Juusokin oli saanut itsensä ylös sängystä ja vaatteet päälle. Juuso harjaili jo Maraa karsinassaan. Haettuani itse Ullan harjat, pujahdin karsinaan ja aloitin puunauksen. Tamma oli onneksi nopeasti puhdas, koska oli kisojen takia päässyt olemaan hieman mökkihöperönä. Harjattuani hopeanmustan suokin, letitin sen harjan yhdelle suurelle letille, joka myötäili harjan juurta.
Petra ja Julia aloittivat jälleen ekassa ryhmässä, joten he suuntasivat kentälle pian. Menimme myös seuraamaan heidän suoritustaan ja odottelemaan, miten he sijoittuisivat. Petra sijoittui kolmanneksi ja Julia viidenneksi. Toisen luokan suorittaessa ratojaan, pistimme hevosille varusteet ja talutimme ne pihalle. Ulla tuntui olevan tänään virkeä ja tepasteli paikallaan niin, että en melkein päässyt edes selkään. Saamari sentään.
“Nyt loppu!” karjaisin viimein ja Ulla rauhoittui. Tosin vain siksi aikaa, että pääsin kapuamaan selkään.
Ratsastimme tänään samassa järjestyksessä ja tällä kertaa pysyin jopa selässä. Ulla meni todella nätisti.
“No, niin!” Helena kuulutti sijoituksia. “Neljänneksi tuli tänään Petra ja Hukkareissu.” Ilmeisesti orin jalka oli kuitenkin häirinnyt. “Kolmantena Jesse ja Daniela's Stjärnä!” Hahhahahaaa! Eli minä olin pisteillä! Vielä pitäisi rökittää Juuso.. Toiseksi tulivat Inna ja A.I. Pikkupakkanen!” Helena sanoi.
Höh.. Juuso virnuili minulle voitostaan.
“Hahah, voitin sinut”, Juuso sanoi, kun poistuimme kentältä.
“Äläpä siinä naureskele. Vielä ei ole koko kisan tulokset selvillä!” sanoin.
Syötyämme ja koottuamme esteradan sekä varustettuamme hevoset uudelleen, alkoi esteosuus. Tällä kertaa pidin Ullan hereillä ja voitonhimo silmissäni, kun ratsastin kouluheppaani ylitse esteiden. Ulla loikkasi hienosti kaikki esteet ja suoritimme radan puhtain paperein! Aikaa emme vielä tienneet, mutta toivottavasti se olisi hyvä!
Kaikkien suoritettua rata, jäimme odottamaan tuloksia. Helena alkoi luetella sijoituksia huonoimmasta parhaimpaan ja hieman naureskelin Juusolle, joka jäi tällä kertaa kymmenenneksi. Itse odotin koko ajan omaa nimeäni ja sydämeni alkoi hieman pamppailla, kun Helena pääsi kolmanteen.
“Kolmas on Tessa ja P.O. Vikarasti! Tessa saa viisi pistettä. Toiseksi tuli Julia ja Glittrande Kryptonit SWE ja he saavat kahdeksan pistettä!” Haaaaa! JESSS! Olinkohan päässyt Jessestä ohitse? “Eli voiton vei Inna ja A.I. Pikkupakkanen!”
Wuhuuuu! Kunniakierroksen jälkeen Mila ja Helena laskeskelivat vielä kaikkien yhteispisteet.
“Tallimestaruuden vei tänään Tessa!” Mila julisti pian ja kaikki taputtivat hänelle. “Tessa keräsi 21 pistettä. Hieno suoritus!” Mila ojensi voittajalle 100 virtuaalieuron lahjakortin Equrestian PROhon ja kunniakirjan. “Jaetulle toiselle sijalle tänään ylsivät 18 pisteellä Inna ja”, HAH MINÄ VOITIN VEDON!! “Jesse!” Mila julisti. Vittu!
Kun minä ja Jesse menin palkintojen jakoon ja seisoimme rinnakkain, kurotin miestä kohti.
“Tarkoittaako tämä nyt sitä, että kompromissina sinä kerrot kaiken, jonka jälkeen lopetan utelemisen?” kysyin, mutta Jesse naurahti.
“Mitään kerrottavaa ei Innaseni ole”, Jesse naureskeli.
Saimme Jessen kanssa 50 virtuaalieuron lahjakortit.
“Tessan voitosta huolimatta, yksityiset veivät voiton pistein 84 vastaan 54. Onneksi olkoon heille!” Mila kertoi. “Kakkua, kahvia ja teetä tarjolla taukohuoneessa kaikille osallistuneille”, Mila vielä ilmoitti kovaan ääneen ja ihmiset alkoivat valua kohti tallia.
Juuso ratsasti Maran rinnalleni.
“Onneksi olkoon”, hän sanoi.
“Kiitoksia. Odotan innolla, mitä vetomme häviäjä minulle mahtaa tarjota”, nauroin ja pysäytin sitten Ullan. Juusokin pysäytti Maran ja kurotin sitten ratsailla kohti miestä, joka oli hieman korkeammalla kuin minä.
Painoimme huulemme ratsailla toisiaan vasten.
“Inna ja Juuso!” Mila karjaisi. “Ei tuollaista kaikkien nähden! Nyt alas sieltä selästä, hepat kuntoon ja kakkuilemaan!”
“Kyllä äiti!” huikkasin Milalle.
Syötyämme kakut ja juotuamme kahvit, suuntasimme talolle. Minun ja Juuson suunta nousi portaat yläkertaan ja huoneesee vaihtamaan vaatteita. Vaatteiden vaihtomme hieman venähti - aivan kuten Julian ja Petrankin - mutta kun viimein olimme hieman rennommissa vaatteissa suuntasimme alakertaan. Sarikin näytti ilmestyneen paikalle ja yritin maanitella naista mukaan baarireissulle, jonne olimme suunnitelleet lähtevämme. Sari sepitti jotain serkun lapsensa ristijäisistä, mutta Juuson ehdotuksesta suostui toiseksi kuskiksi Petran lisäksi.
Ennen draamalliseen baarikokemukseen lähtöämme, kävimme kaikki saunassa ja rupattelimme hevonpaskaa.

13. toukokuuta 2014 - Juoksutusta kirjoittanut omistaja

En voinut kuin virnuilla tyytyväisenä aina, kun kävelin Milan tai Jessen ohi. Kaksikko oli viimein jäänyt kiinni itse teossa eilen, kun olin palannut talolle. Ja siitähän he saisivat tasan tarkkaan kuulla ja kauan.
Suljin huokaisten läppärin kannen ja jätin koneen sängylle. Olin juuri saanut kouluhommat valmiiksi tältä osalta - eli kaikki oli ihan kesken - joten olisi aika lähteä moikkaamaan Ullaa. Iines ja Launo heräsivät myös, kun kapusin ylös sängyltä ja suuntasin alakertaan.
Mila tuli juuri vessasta ja ennen kuin kerkesin sanomaan mitään, nainen luikahti huoneeseensa piiloon. Hiljaa naurahtaen katosin ovesta pihalle pilviseen säähän. Ulla tarhaili tuttuun tapaan Villan kanssa ja kaverukset rapsuttelivat jälleen toisiaan. Oli kamalan ikävää mennä keskeyttämään ne, mutta sille ei nyt vain mitään mahtanut. Annoin Villalle salaa porkkananpalasen ennen kuin nappasin Ullan narunpäähän. Talutin energisen tamman talliin, jossa Eljas näytti parasta aikaa varustavan Maraa.
“Eikös sulla oo iltavuoro?” kysyin mieheltä.
“Tunnin päästä alkaa, joten kerkeän nopsaan käymään”, Eljas sanoi. “Menemme maneesiin.”
“Aaa, okei”, sanoin. “Ajattelin tänään pysytellä itse maan tasalla”, kerroin.
Kävin hakemassa Ullan harjat ja Eljas oli kadonnut Maran kanssa ilmeisesti kohti maneesia. Laskin harjapakin Ullan karsinan edustalle ja nappasin sieltä pölärin. Ulla työnsi turpaansa taskuihini ja kaivoin sieltä tammalle porkkanan palan. Aloitin harjauksen ja Ulla seisoskeli kiltisti paikallaan koko ajan. Vaikka tamma muuten oli kamalan säikky, niin harjatessa se oli todella kiltti.
Putsasin vielä kaviot, jonka jälkeen suuntasin takaisin varustehuoneeseen. Nappasin Ullan juoksutusvyön ja suitset sekä suojat matkaani ja menin sitten tamman karsinalle. Raotin ovea, niin että pääsin sinne itse ja heitin sitten vyön tamman selkään. Kiinnitin sen sopivalle tiukkuudelle – kentällä saisi vielä hieman kiristää – ja pujotin sitten suitset tamman päähän. Irrotin kuitenkin suitset pois ja kiinnitin niihin sivuohjat – tosin niitä kiinnittänyt vielä vyöhön. Suojien jälkeen Ulla oli valmis, joten kävin hakemassa vielä hehtaariraipan ja liinan matkaan mukaan. Ulla katsoi raippaa kauhuissaan, kun pujotin liinan tamma suitsiin.
Taputin tammaa kaulalle, kun suuntasin sen kanssa kohti pihamaata. Huomasin juuri, että helppo C-B ryhmä lopetti parahiksi kentällä, joten voisimme mennä sinne jo heti. Kun kaikki tuntilaiset olivat taluttaneet heppansa pois kentältä, menin valloittamaan sieltä toisen päädyn.
Kiinnitin sivuohjat vyöhön ja tietysti Ullan oli pakko ottaa se käskynä peruuttaa. Ulla aloitti pakonomaisen pakittamisen kohti kentän aitaa.
”Eteenpäin!” komensin ja ennen kuin tamma kerkesi peruuttamaan aidasta, otin raipan esiin ja sain parahiksi koskettamaan sillä neidin peräpäätä.
Ulla lähti reippaasti ravissa eteenpäin ja sain hidastaa sen käyntiin.
”Käyttäydyt aivan kuin et koskaan olisi ollut liinanpäässä”, mutisin tammalle, joka lähinnä pureskeli kuolaimiaan ja heitteli päätään.
Maiskutin tamman raviin, joka muistutti aluksi lähinnä nelistämisen ja oudon sönköttämisen muodolta. Viuhautin raippaa tamman takajalkojen vierellä ja tulihan se ravi sieltä kunnolla! Parin kierroksen jälkeen Ulla ravasi jo kauniisti ja edelliset juoksutuskerrat näyttivät viimein palanneen mieleen. Hetken ravattua vasempaan suuntaan, pyysin tammaa raipan avulla nostamaan laukan ja sehän nousi. Ulla lähti pinkomaan sellaista pukkilaukkaa liinanpäässä, että sain hetken tammaa muistuttaa asiasta. Kun tamma viimein lopetti pukittamisen, se laukkasi reippaasti eteenpäin.
Kun laukkakin näytti vasempaan suuntaan hyvältä, vaihdoin tamman suuntaa. Ullasta huomasi heti, kuinka oikea kierros oli sille vaikeampi. Tamma oli koko ajan asettunut enemmän ulospäin ja sain hieman pidemmän ajan juoksuttaa sitä, että se viimein taipui myös hieman sisään. Laukkojen jälkeen tähän suuntaan, hidastin tamman käyntiin ja keräten liinaa kätösiini, menin puuskuttavan tamman luokse. Taputin sitä kaulalle ja annoin palkkioksi vielä porkkananpalan.
”Hyvinhän se lopulta meni”, sanoin tammalle samalla, kun rapsuttelin sitä harjan tyvestä. ”Mennään sitten kävelemään hieman maastoon.”
Kävin hakemassa Launon ja Iineksen koiratarhasta mukaan, ja lähdimme sitten metsää kohti. Ulla käveli hieman perässäni rauhallisesti, eikä välittänyt ympäriinsä juoksevista koirista. Teimme vain hyvin lyhyen lenkin ennen kuin palasimme takaisin tallille. Mara kökötti jo karsinassaan, kun palautin Ullan karsinaansa. Olin heivannut koirat jälleen tarhaan hetki sitten.
Riisuin Ullan varusteista ja palautin ne paikoilleen. Häärätessäni satulahuoneessa, heivasin Ullan huovat pesuun ja kävin hakemassa ämpärillisen vettä. Laitoin Ullan koulusatulan telineeseen ja hain satulasaippuan. Putsasin ensin koulusatulan nopsalla tahdilla ja saman tein estesatulalle sekä suitsille. Ne eivät onneksi olleet kamalan likaiset, koska olin ne viime viikolla pessyt kisoja varten. Pakattuani pessyt suitset ja pistettyäni ne takaisin paikalleen, lähdin talolle.
”Hei, Jesse”, virnuilin, kun menin keittiöön. Jesse istui pöydän ääressä ruokalautanen edessään.
”Terve, Inna”, mies vastasi minulle tyynesti.
”Kuinka menee?” kysyin, kun otin kupillisen kahvia ja istahdin pöydän ääreen.
”Hyvin. Oliko sinulla jotain järkevää asiaa?” hän kysyi, kun huomasi virnuilevan katseeni.
”Eiiiii”, vastasin ja nousin ylös. ”Muuta kuin, että olin oikeassa!”
Kipitin yläkertaan huoneeseeni ja avasin tietokoneeni.

28.-29.5.2014 - Yömaastoilua kirjoittanut omistaja

Istuskelin luokan pulpetin päällä ja heiluttelin jalkoja. Opettaja pölisi jotain turhaa luokan edessä. Kukaan ei edes kuunnellut hänen pulinoitaan. Katseeni harhaili lähinnä kelloon, joka piti kamalaa ääntä oven yläpuolella. Käytävän radiosta soi parasta aikaa Maaritin Jäätelökesä, joka sai odotukseni vain nousemaan. Pian alkaisi kesäloma ja kaksi kuukautta lomaa! Tai eihän se mitään lomaa ollut, kun oli kilpailevia hevosia kisattavana.
“Voisi päästää jo”, kaverini kuiskasi minulle viereiseltä pulpetilta, jossa hän istui.
“Eläpä. Roopekin jo nukkuu”, sanoin viitaten takapenkillä istuvaa poikaa, joka kuorsasi kuuluvasti.
Viimein opettaja alkoi luetella meitä aakkosjärjestyksessä. Typerän sukunimeni mukaisesti olin listan häntäpäässä. Kun opettaja viimein sanoi nimeni, pomppasin alas pulpetilta ja kävin nappaamassa väliaikaisentodistukseni tämän kourasta. Toivottelin opettajalle hyvät kesät ennen kuin karkasin paikalta. Hyppäsin uskollisen autoni kyytiin, käynnistin sen suuntasin sitten keskustan torille.
Juuso seisoskeli siellä aurinkolasit päässä ja vaaleansininen t-paita yllään. Mies hymyili minulle, kun pääsin hänen luokseen. Pikaisen pusun jälkeen suuntasimme jäätelökioskille. Tilasin itselleni mangojäätelön ja Juuso otti lakritsin. Juuson maksettua, kuten hän oli viikolla aikaisemmin luvannut, istahdimme aurinkoon herkuttelemaan. Kaivoin laukkuni uumenista aurinkolasini ja sujautin ne päähän.
”Suunnitelmia illalle?” Juuso kysyi, mutta pudistin päätäni.
”Ei ainakaan vielä. Ehkä rauhallinen koti-ilta”, sanoin. ”Olet tervetullut”, lisäsin vielä.
”Voi kiitos. Silloin siitä tuskin tulee rauhallinen”, Juuso sanoi ja naurahdin.
Syötyämme jäätelöt vilkaisin kelloa. Juuri sopivaan aikaan! Olin luvannut odottaa Petraa kaupungilla, kunnes hänen koulunsa loppuisi. Raukka (ilkeää naurua) pääsisi lomille vasta sunnuntaina.
”Oletko autolla vai kävellen?” kysyin Juusolta, kun nousin ylös.
”Kävellen.”
”Tuletko heti mukaan?”
Juuso myöntyi ja pian me istuimme autossani ja ajoimme kohti Petran koulua. Petra seisoskeli jo parkkipaikoilla, joten pysäytin auton aivan hänen eteensä. Petra avasi takaoven ja heitti reppunsa ensin sisään, ennen kuin hyppäsi itse kyytiin. Lähdin liikkeelle ennen kuin nainen sai edes ovea kunnolla kiinni.
”Tsiisus, Inna, ei meillä ole kiire mihinkään”, Petra sanoi.
Ehkä meillä oli?
”Oliko hauska koulupäivä?” kysyin Petralta.
”Todella”, nainen mutisi ja alkoi sitten selittää jotain opettajasta, joka antoi vielä kamalan esseen kirjoittamisen tehtäväksi ennen kuin kesäloma alkaisi.
Naisella olisi onneksi koko päivä aikaa sellainen väsätä kokoon. Puolen tunnin ajamisen jälkeen saavuimme Vaahterapolulle. Hepat tarhailivat tarhoissaan ja ne rouskuttelivat parasta aikaa päiväheiniään. Parkkeerasin autoni jo vakiopaikaksi tulleelle paikalle ja poistuimme sitten autosta. Suuntasimme kaikki talolle, jossa Petra meni yläkertaan valitellen esseen kirjoittamista. Me suuntasimme Juuson kanssa keittiöön, jossa pistin hieman kahvia tippumaan.
Nojailin työtasoon, kun odottelin elämäneliksiirini tippuvan. Juuso nojaili keittiön oven karmiin ja katsoi minua se tietty katse silmissään. Virnistin miehelle.
”Mitäs katselet?” kysyin.
Mitään sanomatta Juuso asteli luokseni ja laski kätensä kummallekin puolelleni kahliten minut siihen paikkaan. Mies nojautui minua kohti ja katsoin hänen sinisiin silmiin. Juuson hieman turhan pitkiksi kasvaneet hiukset valahtivat tämän silmille. Pian Juuso kurottautui painamaan huulensa omilleni ja perhoset lepattelivat vatsassani. Kolmisen viikkoa sitten olimme päättäneet muuttaa vapaamman suhteemme seurusteluksi ja sen koko talo sekä tallinporukka oli saanut huomata. Me emme vain yksinkertaisesti voineet kauaa pitää näppejämme toisistamme erossa ja siksi Mila sai koko ajan olla valittamassa meille painajaisten aiheuttamisesta pienille lapsille.
”Kröhm”, joku rykäisi ja irtaannuimme.
Julia seisoskeli keittiön ovella.
”Onko Petra yläkerrassa?” hän kysyi ja nyökkäsin naama varmasti punaisena.
Julia lähti yläkertaan ja pian kuului oven pamautus yläkerrasta.
”Kahvia?” kysyin Juusolta, joka nyökkäsi.
Vielä nopean suukon jälkeen käännyin kaappeja kohti ja nappasin sitten sieltä kaksi muumimukia. Täytin kupit kahvilla ja toiseen pistin vain hieman maitoa. Ojensin mustan kahvin Juusolle ja ehdotin sitten pihalle siirtymistä. Juuso suostui.
Istahdimme terassin rappusille ja hörpiskelimme kahvia. Katselin kuinka Lispe, Veera ja Kape juuri suuntasivat tarhoja kohti. Tänään oli keskiviikko, joten hevosilla ei ollut tunteja. Näinä päivinä hoitajatkin usein raahautuivat tallille. Hörpiskelin kahviani ja naureskelin hieman, kun Lispe yritti saada Huhua kiinni. Poni taisi olla hieman vekkulilla tuulella.
”Hei, laiskimukset! Jos ei ole mitään tekemistä-” Mila tuli yhtäkkiä luoksemme.
”Itse asiassa, meillä on tekemistä”, sanoin, vaikka en kyllä tiennyt mitä.
Mila kohotti kulmaansa ja hymyilin enkelimäisesti.
”Postin voisitte hakea”, Mila sanoi ja osoitti minua kuin syyttäjä syytöntä.
”Okei, äiti”, sanoin ja kampesin itseni ylös.
Juuso seurasi minua perässä, kun menin koiratarhalle. Nappasin Iineksen ja Launon mukaan ja lähdimme sitten kohti postilaatikkoa. Postilaatikko sijaitsi risteyksessä, jossa oli rivissä muidenkin postilaatikoita. Nappasin laatikosta nipun posteja ja aloin selata niitä. Yyh, laskuja minulle, ne voisi heittää pois saman tien.
Juuso heitteli paluumatkan ajan keppiä koirille, jotka juoksivat aina kilpaa ja jahtasivat sitten toisiaan hetken aikaa. Kerran ne meinasivat jäädä auton allekin… mokomat toopet. Päästyämme takaisin talolle, menimme sisälle. Heitin muiden postit keittiönpöydälle ja kapusin sitten yläkertaan Juuso yhä kintereilläni. Pujahdin huoneeseeni ja ennen kuin edes kerkesin mitään sanomaan, Juuso kaappasi minut takaapäin ja heitti minut sängylle.
Nauroin kippuralla, kun Juuso tuli päälleni. Ennen kuin hän kerkesi suutelemaan minua, tiellä oli kaksi karvaista koiraa. Naureskellen komensin koirat lattialle. Juuso mutisi jotain kirotuista piskeistä ja painoi sitten viimein huulensa omilleni.
***
Olimme käyneet auttamassa Saria iltatallissa, jonka jälkeen istahdimme olohuoneeseen katsomaan jälleen leffaa Hobitti, Smaugin autioittama maa koiralaumamme kera. Jesse retkotti vakionojatuolillaan jalat reunan ylitse ja Naya oli kehräämässä miehen vatsan päällä. Julia ja Petra kuhertelivat sohvalla normaaliin tyyliin ja Mila istui lattialla Jessen edessä. Hahaha, tyypit olivat viimein jääneet kiinni ja nautin voitostani! Olimme Juuson kanssa valloittaneet toisen nojatuolin ja nostaneet jalkasydeemin ylös, jonka päällä itse istuin. Juuson jalat retkottivat molemmilla puolillani ja mies yritti hieroa minua.
Päästelin aina välillä auh äännähdyksiä, kun Juuso iski kyntensä alaselkääni. Kun leffa viimein esitteli lopputekstejään, emme enää tienneet mitä tekisimme. Olimme kaikki tarpeeksi virkeitä valvomaan. Julia ehdotti, että lähtisimme baarikierrokselle, mutta Petra muistutteli huomisesta koulupäivästään. Samassa sain loistavan idean!
”Lähdetään yömaastoon?” ehdotin innoissani ja sain aluksi kamalan epäluuloisia katseita.
”Yömaastoon?” Mila kysyi ihmeissään.
”No, yöllä ja maastoon ja pienet orgiat puskassa”, sanoin nauraen.
Sain hetken aikaa suostutella ihmiset mukaan suunnitelmaan. Mutta pian he jo suostuivat ja menimme vaihtamaan vaatteita. Sovimme Julian kanssa pukevamme jumpsuitit päälle, vaikka samalla totesimme, että niissä olisi vaikea tehdä asioita. Kävimme vaihtamassa vaatteita yläkerrassa. Juuso veti ylleen ihan perusratsihousut, vaikka kuinka yritin saada häntä pukemaan jotain aivan muuta. Itse kiskoin topin ja legginsien päälle vihreän jumpsuitin.
Pian me kokoonnuimme tallilla. Petra oli kiskonut ylleen villapuseron ja yöhousut, Julialla pinkki jumpsuit, Milalla oli huppari ja yöhousut, pojat ilmeisesti olivat porukkamme tylsimyksiä, koska heillä oli ratsihousut.
“Mitä sinulla tuolla on?” Petra kysyi repustani ja virnuilin vain.
“It will be surprise!”
Mila lähti hakemaan tuntaripuolelta Meridaa ja toisi tämän yksäripuolelle, ettemme häiritsisi molempia puolia kamalasti. Napsautimme käytävälle valot ja karsinoiden asukkaat heräsivät yksitellen. Pahoittelimme hevosille nopeaa herätystä, kun kävelimme käytävää pitkin varustehuoneeseen. Nappasimme jokainen heppojemme harjat mukaan ja suuntasimme takaisin tallin puolelle. Mila talutti juuri Meridan talliin ja köytti tämän käytäväpaikalle.
Ulla loikoili jo karsinassaan ja sain hetken suostutella neitiä nousemaan.
“Anteeksi herätys”, sanoin tammalle, joka kömpi ylös. “Mutta nyt lähdetään retkeilemään!”
Harjailin purut pois Ullan karvapeitteeltä ja tamma näytti nukahtavan pystyyn. Letitin myös huvikseni Ullalle letin ja puhdistin vielä kaviot. Mila ja Juuso varustivat jo heppojaan, kun me muut vasta saimme hevoset harjattua ja menimme hakemaan heposille varusteet. Heivasin estesatulan Ullan selkään ja kävin sitten pujottamassa suitset tamman päähän, kun olin ensin kiinnittänyt martingaalin niihin kiinni. Pian Ullalla oli myös suojat jaloissa ja olin tamman kanssa valmiita lähtöön. Olin näköjään viimeisenä valmiina, joten heti, kun Ullalla oli kamppeet niskassa, suuntasimme pihalle. Kiristelimme hevosten vyöt ennen kuin kapusimme selkään. Pidensin jalustimia selässä pari reikää ja kiristin vielä vyön.
“Missä järjestyksessä mennään?” Mila kysyi. “Minä voin kyllä johtaa joukkoa.”
Päädyimme hetken kuluttua sellaiseen järjestykseen, että Mila oli ensimmäinen Meridan kanssa, sitten tulivat Jesse ja Daniela, Juuso ja Mara, minä ja Ulla, Julia ja Kiara sekä Petra ja Hukkis. Lähdimme pimeässä kohti metsää ja Mila iski kypäräänsä taskulampun. Käpsyttelimme kaikessa hiljaisuudessa… no, ei. Juttelimme kaikesta niin kovaan ääneen, että varmasti kaikki kuulisivat sen aina Amerikassa asti.
“Otetaanko ravia hiukan!” Mila huuteli etummaisena ja ennen kuin edes suostuimme, nainen nosti jo ravin.
Ulla tuntui yllättävän rauhalliselta, vaikka oltiin pimeällä liikkeellä. Se lähti reippaasti raviin ja pian me jo olimme aivan kiinni Maran persuuksissa. Yritin pidätellä tammaa.
“Yritättekö lähennellä?” Juuso naurahti, kun vilkaisi taakse.
“Pakko, kun on noin herkullinen peppu edessä”, sanoin. “Ja tarkoitin Maraa.”
Ravasimme hetken aikaa ja pian tuli sopiva paikka myös laukkaamiselle, joten Mila nosti Meridalla laukan ja muut seurasivat perässä. Ulla heitti pukin heti laukkannoston jälkeen, mutta pysyi sentään ruodissa. Pian me hiljensimme raviin ja siitä takaisin käyntiin.
“Mihin me mennään?” Jesse kyseli edestä päin.
“Uittopaikalle!” hihkaisin heti.
Suuntasimme siis uittopaikalle. Otimme matkalla hieman ravia ja pian me saavuimme määränpäähän. Pysäytimme hevoset ja itse laskeuduin selästä.
“Kuka uskaltaa tulla uimaan?” kysyin ja sidoin Ullan puuhun.
“Vesihän on jäätävää?” Petra ähkäisi.
“Mitä sitten?” kysyin ja aloin riisua jumpsuitia.
Pian seisoskelin jo alusvaatteisillani ja odotin, että joku muu liittyisi seuraani. Hetken kovisteltuani ja uhkailtuani sain kaikki muutkin mukaan. Kun hevoset olivat kunnolla sidottu puihin, lähdimme kohti rantaa. Juoksin ensimmäisenä järveen ja henkäisin, kun kylmä vesi ympäröi minut. Siitä huolimatta jatkoin juoksemista ja vähän matkan päästä sukelsin veteen.
Pääsin pintaan ja pian upposin sinne yllättäen takaisin. En kerinnyt edes kissaa sanomaan tai vetämään kunnolla happea keuhkoihin.
Onneksi emme olleet kauaa pinnan alla ja Juuso nosti meidät naureskellen pintaan. Roiskaisin miestä päin vettä. Huomasin, että Mila juoksi ensimmäisenä pois järvestä ja hänen perässään meni Petra. Vain hetken kuluttua hypimme kaikki naureskellen ja vedimme vaatteita niskaan.
“En tee tuota enää koskaan!” joku valitteli.
“Ainakin voi sanoa kastaneensa talviturkin”, Jesse naureskeli.
“Kylmääää”, Mila valitteli.
Kaivoin repustani pari termaria ja mukit.
“Siksi otin kahvia ja teetä mukaan!” naureskelin.
“Häh? Mikset olutta?” Julia kysyi.
“Itse asiassa…” mutisin ja kaivoin muutaman pullon olutta repusta.
Kaikki repesivät nauruun. “Inna se vain ajattelee alkoholia.”
Juopoteltuamme lämpimät ja hieman kylmemmät juomat, suuntasimme takaisin ratsaille.
“Palataanko tallille vai jatketaanko vielä?” Petra kysyi.
“Mitä jos kävellään hetki kahluuttaen tuohon suuntaan?” Julia ehdotti. “Eikös sitä kautta pääse nopsaan takaisin?”
Kaikkien myönnyttyä suuntasimme hevosien kanssa rantaan. Ulla meni innokkaasti veteen polviin asti - se oli kyllä aina tykännyt uittamisesta, vaikka ei tykkää suihkuista. Hukkis oli ainoa poppoosta, joka ei suostunut tulemaan veteen, joten Petra käveli sen kanssa rantaa pitkin. Kävelimme sekavassa joukossa, osa hieman syvemmällä ja osa rannan kupeessa.
Kun pääsimme rantaa pitkin polulle, jota pitkin pääsisimme hieman suuremmalle, tulimme pois vedestä ja lähdimme sitä pitkin. Päätimme, että kävelisimme ihan rennosti, joten emme enää kävelleet jonossa, vaan sekaisesti rinnatusten. Annoin Ullalle jopa pidempää ohjaa, koska se oli niin rauhallinen ja taputtelin sitä kaulalle.
”Huomenna voisi leipoa jotain hyvää”, sanoin. ”Ehkäpä muffinseja tai juustokakkua tai..”
”Inna, hiljaa”, Mila ähkäisi.
”Aivan, kun sinulle herkuksi riittää vain Jesse.”
”No, sinulle ei taida pelkkä Juuso riittää”, Petra totesi.
”Pitäisikö minun tietää jotain?” Juuso kysyi minulta.
”Vaihtaisin sinut Maraan milloin vain”, sanoin miehelle, joka hymyili.
”Huomenna kutsuvat työt”, Jesse tokaisi.
”Ja koulu”, Petra lisäsi.
”Kesäloma”, huokaisimme Julian kanssa samaan aikaan ja meille näytettiin usealtakin taholta kansainvälistä käsimerkkiä.
Matkamme tallille kesti kävellen puoli tuntia. Tallin pihassa laskeuduimme alas selästä ja palautimme hevoset takaisin yöunilleen. Heitimme matkassa olleille hevosille hieman ylimääräistä heinää karsinoihin, jota ne aloittavat mutustelemaan tyytyväisinä. Palautettuamme hevosten varusteet paikoilleen, suuntasimme talolle. Mila ja Jesse katosivat omiin huoneisiinsa sanottuaan ensin hyvät yöt.
”Ei teidän enää tarvitse piilotella suhdettanne!” huikkasin heille, kun kapusimme yläkertaan.
”Turpa kiinni, Inna! Huomenna on töitä, joten mene nukkumaan, älkääkä vinguttako sängyn jousia!” Jesse huusi huoneestaan ja nauroin.
”Hyvää yötä, Jesse!”
Kipitimme omilta tahoiltamme yläkertaan ja Iines sekä Launo nukkuivat jo sängyssä. Ne heräsivät kuulleessaan meidät ja heiluttivat iloisesti häntiään. Tervehdin niitä iloisesti leperrellen, pusutellen ja rapsutellen.
”No, niin nainen!” Juuso naurahti. ”Kaipaan huomiota”, hän sanoi ja käännähdin.
”Ai, että huomiota kaipaat?” kysyin.
Menin miehen eteen ja aloin rapsuttaa korvan takaa.
”Kuka on hyvä poika? Kuka? Häh? Kuka on hyvä poika?” lepertelin ja Juuso naurahti ennen kuin kaappasi minusta kiinni ja kaatoi minut sängylle.
Kiljahdin naurahtaen. Juuson sormet vetivät kostean jumpsuitin vetoketjun auki ja Juuso painoi huulensa ensin huulilleni, josta ne pikkuhiljaa siirtyivät kaulalle ja siitä alaspäin paikkaan, jota lapset eivät edes tiedä omistavansa.
***
Mila nauroi minulle sohvalta, kun olimme Juuson kanssa viimein raahautuneet alakertaan. Näytin naiselle keskisormea, vedin vilttiä tiukemmin ympärilleni ja painauduin lähemmäksi Juusoa.
”Joten sinä olet ainoa, joka tuli kipeäksi yöuintimme takia”, Mila nauroi.
”Ääh, turpa kiinni Mila”, mutisin ja päätäni särki ihan perkeleesti.
Olin kiskonut naamaani äsken purkillisen särkylääkettä ja imeskelin parasta aikaa Strepsilsejä.
”Tämä tuntuu aika hyvältä sen jälkeen, kun pakotit meidät kaikki kastamaan talviturkkinsa”, Mila vain jatkoi nauruaan.
”En minä pakottanut. Tulitte ihan omaa tahtoanne”, mutisin ja aloin yskiä niin, että tuntui ihan kuolemalta.
Juuso ojensi minulle mukin lattialta sohvan vierestä, jossa oli kuumaa vettä ja hunajaa. Hörppäsin siitä polttaen samalla kieleni.
”Au, perkele”, manasin.
”Milloin otetaan uusiksi?” Julia kysäisi hymyillen.
”Ei koskaan”, mutisin.

04.06.2014 - Hyppelöitä

Raahasin puomeja keskelle kenttää, jonne Juuso kantoi tolppia. Olimme päättäneet hieman loikkia heposilla ja kun kesätunnit eivät vielä olleet tältä päivältä alkaneet, meillä olisi kunnolla myös aikaa. Selostin Juusolle visiotani siitä, miten esteet tulisi sijoittaa ja mies kantoi kiltisti tolpat paikoilleen. Pian kentällä oli yhteensä viisi estettä, jotka olimme mitanneet 60-70 cm korkuisiksi.
“Hyvä”, sanoin ja olin jo nyt hikinen.
Ulkona paistoi aurinko oli todella lämmin. Lähdimme sitten hakemaan hevosemme tarhoista. Ulla tutki tarhan pohjaa, kun kävin hakemassa sen sieltä ja talutin sitten talliin. Juuso tuli pian Maran kanssa ja haettuamme kaikki varusteet varustehuoneesta niin hevosille kuin itsellemme, menimme hevosten kanssa pihalle. Katsoimme paikan, jossa on ruohoa ja laskimme varusteet siihen. Nappasin Ullan harjan sen pakista ja aloin sukia sen karvaa.
“Lähden muuten heinäkuussa Englantiin”, Juuso sanoi ja mutristin huuliani.
“Kauanko olet siellä?” kysyin, kun houkuttelin Ullaa nostamaan kaviotaan.
“Neljä viikkoa”, hän vastasi.
“Se on kamalan kauan”, nurisin ja Juuso naurahti.
“Äiti itseasiassa käski - tai oikeastaan vaati - minua pyytämään sinuakin käymään”, Juuso kertoi. “Lupasin kysyä sinulta.”
Englanti. Olin aina halunnut Englantiin.
“Missä sinä siellä asuitkaan?”
“Oxfordin etelälaidalla”, Juuso kertoi ja nyökkäsin.
“Minun pitää miettiä.”
Jatkoimme hevosten kuntoon pistämistä ja pian ratsut olivat valmiina tositoimiin. Pistin vielä kypärän päähän ennen kuin kiristin Ullan satulavyön. Tammasta oli tullut kamalan rauhallinen kesäaikaan. Kai lämpöset kelit sekoittivat tamman pään. Laskettuani jalustimet alas, kapusin Ullan selkään. Juuso istui jo Maran satulassa ja suuntasimme sitten kentälle. Kello ei ollut vielä paljoakaan, joten emme näkisi toivottavasti hoitajia hoitsujensa kanssa.
Keräsimme saman tien ohjat käsiin ja otimme aluksi hieman käynnissä verryttelyä, jonka jälkeen siirsimme raviin omaan tahtiin. Vääntelin Ullaa allani mahdollisimman paljon niin ravissa kuin laukassa. Tamma tuntui olevan laiskanpuoleinen, joten sain ahkeraan muistutella sitä takajaloista ja eteenpäin menemisestä.
“Joko otetaan parit hypyt?” huikkasin Juusolle, kun siirsin vetreytyneen Ullan käyntiin.
“Otetaan vain”, Juuso sanoi ja tuli luokseni.
Teimme sotasuunnitelman niin, että ensin hyppäisimme yhden oksereista pari kertaa. Juuso sai hypätä Maran kanssa ensimmäisenä. Mara ei ollut mikää erityisen hyvä estehevonen, mutta ylitti okserin omalla tyylillään ja ellei Juuso olisi tammaa tukenut, se ei olisi esteitä ylittänyt. Juuson hypättyä, nostin Ullalla laukan ja sain mauskutella tamman esteen ylitse.
“Kerrankin näin päin, että saa mauskutella”, naureskelin, kun hidastin tamman käyntiin.
Juuso naurahti ja lähti toiselle kerralleen.
Pikkuhiljaa hevoset hyppäsivät paremmin ja olimme ottaneet mukaan myös kahden esteen sarjan. Mara tiputteli sarjalla puomeja urakalla ja minähän niitä jatkuvasti kävin nostelemassa. Ullan kanssa ensimmäisellä kerralla tamma kielsi, mutta toisella kerralla esteet ylittyivät, joskin turhan läheltä molemmat. Hyppäsimme vielä kaikkia viittä estettä ratana ennen kuin hevoset puuskuttivat ja olivat hionneita. Taputtelin Ullaa kaulalle ja huikkasin Juusolle, että mentäisiin maastoon kävelemään.
Kävelimme leveää tietä pitkin rinnatusten ja olin uskaltanut antaa Ullankin kävellä pitkillä ohjilla. Juttelimme kaikkea turhaa ja pian palasimme takaisin tallille. Riisuimme hevoset pihalla varusteista ja jätin Ullan hetkeksi Juuson hellään huomaan, kun kävin hakemassa ämpärin ja vettä. Pesin sillä Ullan nopsaan ja ihan tamman kiusaksi kaadoin koko ämpärin sisällön sen niskaan.
No, eipä se tuntunut haittaavan tammaa pätkääkään.
“Huoh… kunpa tämäkin neiti olisi tällainen aina”, mutisin.
Juuso naureskeli, kun istui nurmella ja antoi Maran mutustella kaikessa rauhassa ruohoa. Hetken kuluttua veimme hevoset takaisin tarhoihinsa ja suuntasimme jälleen kenttää kohti. Raahasimme esteet paikoilleen ja nappasimme hevosten varusteet matkaan mukaan. Heitimme tavarat oikeille paikoilleen ja suuntasimme sitten taukohuoneeseen. Porukkaa oli alkanut pikkuhiljaa valua paikalle. Olihan keskiviikko ja osa hevosista lähtisi laitumelle pian. Onneksi olimme olleet ajoissa Juuson kanssa - kerrankin. Juuso sai tungettua ahterinsa sohvalle, jossa Lispe ja Veera istuivat. Muualla oli sen verran tungosta, että istahdin poikaystäväni syliin.
Juuso kietoi kätensä rennosti ympärilleni.
“Joko te kävitte ratsastamassa?” Lispe kysyi. “Hiki meinaan haisee aika voimakkaasti.”
Potkaisin tyttöä sääreen.
“Juuso se on sitten joka haisee”, sanoin.
Juttelimme hetken aikaa taukohuoneessa olevien hoitajien kanssa, jotka pikkuhiljaa kiiruhtivat hakemaan ponejaan tarhoista.
“Jos me kerran haisemme, niin ehkä meidän pitäisi mennä suihkuun”, totesin ajatukseni ääneen.
No, sehän sai Juuson kinttuihin vauhtia, eikä asiasta sen enempää.

09.06.2014 - Kaksoset laitumelle!

“Vielä ei voi sanoa varmaksi, mutta sanoisin, että siellä on kaksoset”, eläinlääkäri sanoi minulle, kun tutki Ullaa.
Ulla oli käynyt vierailemassa Kolibrin Vallun luona ja eläinlääkäri oli tullut tekemään tarkistuksia. Minulla kesti hetken aikaa sisäistää eläinlääkärin kertoma asia ja sitten suuni loksahti auki.
“Kaksoset?” kysyin ihmeissäni.
“Se on hyvin harvinaista ja olen kyllä aika yllättynyt”, eläinlääkäri sanoi ja vilkaisi sitten kelloaan. “Minun pitää jatkaa seuraavaan paikkaan, mutta jos sinulle tulee jotain kysyttävää, niin soita.”
“Okei…” sanoin ja eläinlääkärin ojennettua minulle laskun, hän lähti.
Vein Ullan karsinaansa ja menin sitten taukohuoneeseen, jossa muut istuivat kahvittelemassa. Istahdin Jessen viereen sohvalle.
“No, mitä se sanoi?” Jesse kysyi.
“Sitä vain, että sieltä tulee kaksoset”, sanoin.
“Oho”, Mila kommentoi.
“Ajattelin kuskata Ullan nyt laitumelle”, sanoin Milalle, joka myönteli vain.
Istuimme siinä hetken aikaa ennen kuin nappasin Juuson mukaani viemään Ullaa laitumelle. Nappasin Ullan naruun ja lähdimme matkaan. Laitumelle onneksi oli vain suurinpiirtein kilsan matka. Etenimme kuitenkin hitaasti, koska annoin Ullan jäädä syömään ruohoja aina välillä.
“Joko olet päättänyt lähdetkö Englantiin?” Juuso kysyi.
“Olisihan se kivaa”, vastasin. “Olen kyllä todella surkea puhumaan lontoota.”
“Ei se mitään haittaisi”, Juuso sanoi. “Äiti puhuu suomea kuten myös Jessie ja isäkin ymmärtää vähän.”
“Mm”, sanoin ja Juuso nappasi sitten kädestäni kiinni ja painoi Ullaa vasten - joka tosin kavahti heti pois.
“Minun täytyy ilmeisesti suostutella sinua enemmän”, Juuso sanoi hieman härnäävästi ja veti minut aivan kiinni itseensä.
“Päästä irti”, nauroin ja yritin rimpuilla, mutta Juuso piti tiukasti kiinni.
Mies kurottautui alas ja painoi huulensa kaulalleni. Se kutitti, joten kiemurtelin naureskellen ja yritin pitää mielessäni, että Ulla oli narun päässä.
“Joko lähdet kanssani?” hän kysyi ja ennen kuin kerkesin vastaamaan mitään, tunsin huulet omillani.
Siinä vaiheessa hengitykseni pysähtyi ja vastasin vain suudelmaan kietoen käteni miehen niskaan. Huomaamattani päästin irti Ullan narusta ja suudelman päättikin tällä kertaa kuuluvat laukka-askeleet, jotka loittonivat meistä.
“Helvetti!” sanoin ja katsoin harmaata persausta, joka laukkasi poispäin meistä - onneksi menosuuntaan.
Lähdin juoksemaan tamman perään. Onneksi se oli pysähtynyt ruohomättäälle syömään. Nappasin huohottaen kiinni narusta ja taputin tammaa kaulalle.
“Tyhmä”, mutisin tammalle ja siirsin sitten vihaisena katseeni Juusoon. “Saat hyvittää tämän”, sanoin hänelle.
“Mitä muka tein?” Juuso kysyi hymy kasvoillaan ja huvittunut sävy äänessään.
“Ulla karkasi, koska suutelit minua!”
“Ulla karkasi, koska päästit otteesi narusta, kun himoitsit minua enemmän”, Juuso sanoi ja läimäsin häntä rintaan.
“Auh”, Juuso nauroi.
Jatkoimme sitten matkaa kohti laidunta. Kaikki hevoset olivat jossain kaukana portilta, joten saimme heitettyä Ullan helposti joukkoon. Riisuin innokkaalta tammalta riimun kokonaan päästä ja päästiin sen matkaan. Tamma lähti laukkaan ja hirnui matkalla saaden vastauksen heti. Tarkistimme nopsaan vielä hevosten vesitilanteen, ennen kuin lähdimme takaisin tallille. Juuso kietoi sormensa omiini ja kävelimme kaikessa rauhassa.
“Kyllä minä voin matkaasi lähteä”, sanoin jossain vaiheessa. “Pitää vain kauheasti organisoida.”
“Et sinä ennenkään ole sellaista tehnyt”, Juuso väitti.
Pysähdyin paikalleni ja katsoin Juusoa huultani härnäävästi purren.
“Tiedätkö muuten mikä päivä tänään on?” kysyin.
“Noooh?”
“Olemme olleet virallisesti yhdessä kuukauden”, sanoin ja jatkoin matkaani.
“Niinkö kauan olen jo seuraasi sietänyt?” Juuso kysyi ja pukkasin tätä olkapäähän. “Kyllä minä sen tiesin”, Juuso nauroi minulle.
“Olet ilkeä.”
“Mitäs neiti sitten haluaisi tänään tehdä?”
“Hmm”, sanoin pohdiskelevaan sävyyn. “Voisit kantaa minut reppuselässä tallille!”
Juuso kohotti kulmiaan.
“Ai, että minä joudun uurastamaan?”
Nyökkäsin.
“Minä sinulle näytän…” Juuso sanoi ja kaappasi minut olalleen.
Päästin ilmoille sellaisen kiljaisun, että lähipusikon linnut lähtivät lentoon. No kyllähän se matka näinkin menisi.

10.07.2014 - Kaksoset syntyvät!

Kaksoset Huti ja Vattu syntyivät!

08.08.2014 - Ukkosmyrskyjä kirjoittanut omistaja

"Hyi, hemmetti!" kiljuin, kun juoksin autolta sisälle taloon.
Olin juuri tullut kauppareissulta ja tietysti taivas oli revennyt. Salamat vain välkehtivät ja jyrisi niin hemmetisti. Huokaisin helpotuksesta, kun astuin sisälle taloon. Olin aivan läpimärkä ja valkoinen toppini oli muuttunut märkä t-paitakisatyyliseksi. Kauppaan lähtiessäni aurinko oli vielä porottanut kuumana ja pistänyt soijaa pukkaamaan urakalla.
Kannoin kauppakassini keittiöön ja tyhjensin sen sisällön jääkaappiin. Olin päättänyt olla tänään hyvin ahkera ja jopa kokata! Ullankin kanssa olin ajatellut tehdä hieman koulutuuppausta, mutta jos ukkosmyrsky vielä kauankin jatkuisi, ei tamman selkään olisi mitään asiaa.
"Tervehdys!" Petra hihkaisi, kun asteli keittiöön.
"Iltaa", vastasin ja kaivoin kaapista parhaan ostokseni koskaan!
Tupperwaren riisinkeitin. Sitä parempaa keksintöä sai hakea löytämättä. Heivasin sinne hemmetisti riisiä ja pestyäni ne pariin otteeseen, heivasin koko laitteen mikroon. Sitten etsin pannun ja tuuppasin sinne hieman kanaa paistumaan.
"Oho! Inna osaa kokata", Petra sanoi ruokapöydän ääreltä, johon oli istahtanut. "Etkö tänään jaksakaan lämmittää valmis hampparia tai odottaa, että joku meistä kokkaa?"
"En", vastasin hänelle ja tungin sitten ruokakerman paistuneen kanan sekaan.
Puolen tunnin kuluttua ruoka oli valmista ja olin väsännyt myös jonkinlaisen salaatin. Jessekin saapui juuri parahiksi töistänsä kotiin ja istahti meidän kanssa syömään. Tosin hän katsoi epäilevästi harmaan väristä kastiketta.
"Mitä tuossa on?" hän kysyi epäilevästi.
"Innan kokeiluja. Luulee meitä varmaan laboratorioeläimiksi", Petra sanoi, mutta kyllä kastike silti tuntui naiselle maistuvan.
"Hahhah", sanoin. "Siinä on vain kaikkea mitä kaapista löytyi", kerroin.
Jesse maistoi hyvin epäilevästi ruokaa, mutta tuntui sentään nyökkäävän ihan hyväksyvästi. Söimme pienessä hiljaisuudessa.
"Missäs Juuso ja Julia ovat?" Jesse kysyi. "Yleensä molemmat roikkuvat täällä koko ajan."
"Julialla alkoi koulu", Petra vastasi.
"Juuso on kavereidensa kanssa jossain", vastasin omalta osaltani ja työnsin viimeisen haarukallisen ruokaa suuhuni.
Join vielä päälle lasillisen maitoa ja nousin sitten pöydän äärestä laittamaan astiat tiskikoneeseen. Sen jälkeen suuntasinkin yläkertaan vaihtamaan tallivaatteita niskaan. Jo siinä vaiheessa, kun kiskoin ratsastushousuja jalkaan, olin hiessä. Inhosin näitä hemmetin kovia helteitä, jotka melkein tappoivat. Vaihdoin tavalliset liivit vielä urheiluliiveihin ennen kuin vedin päälle sinisen t-paidan.
Sen jälkeen suuntasin ulko-ovelle ja kiskoin kumisaappaat jalkoihini ja päälleni kirkkaankeltaisen sadetakin.
Osa hevosista - mukaan lukien Ulla - oli ilmeisesti haettu sisälle ukkosta turvaan, joten kipittelin vain nopsaan talliin. Koirat olivat taukohuoneessa ja rapsutin heitä ennen kuin riisuin sadetakin yltäni.
"Kamala keli", nurisin Milalle ja Eljakselle, jotka istuivat taukohuoneessa.
Pari hoitajaakin oli paikalla.
"Loppuisi jo, niin uskaltaisi pihallakin tehdä jotain", Mila mutisi, vaikka nainen kyllä tunnetusti rakasti ukkosta.
Istuskelin taukohuoneessa, kunnes ukkonen ei pitänyt enää kamalaa meteliä ja suuntasin sitten harjapakin kera yksityispuolelle. Ulla söi yhä päiväheiniään, kun menin neitokaista häiritsemään. Tamma oli aivan märkä. Harjasin Ullan nopeasti ja pitkillä vedoilla ja nappasin sitten pakista kaviokoukun. Ulla tuntui pitävän tänään visusti koipensa maassa, joten sain hetken tapeltua, että kavio nousi.
Kavioissa ei kauheasti likaa ollut, jonka sainkin laskea pari suoraan alas. Ennen varusteiden hakua, letitin märkään harjaan juurta myötäilevän letin. Ullan harja oli kasvanut huomattavasti kesän aikana ja voisinkin tarttua saksiin. Oli mukava pitää harja hieman lyhyempänä eikä ihan metrin mittaisena.
Kävin hakemassa tammani varusteet ja päätin tänään kietaista Ullan koipiin pintelit. Ulla seisoskeli kiltisti paikallaan, kun laskeuduin kietomaan pintelit sen etujalkoihin. Keltavioletit pintelit olivat kulahtaneen näköiset ja ilmeisesti joutuisin uhrautumaan ostamaan uudet, voi kuinka harmillista.
Pian Ulla oli saanut myös varusteet niskaansa ja kävin pistämässä itselleni kypärän sekä ratsastussaappaat. Otin sadetakinkin päälle ja Ullan ratsastusloimen. Asettelin loimen niin, että satula oli suojassa, kun lähdin pihalle. Vettä satoi yhä reippaasti, joten talutin tamman nopeasti maneesiin, joka olikin aivan tyhjä.
Heitin sadetakkini sekä Ullan loimen nurkkaan piiloon, ettei arvon herkkä herttuatar niitä vain vahingossakaan säikähtäisi. Sen jälkeen kiristelin kouluvyön normaalille kireydelle ja laskin vasemmanpuoleisen jalustimen. Pomppasin itseni satulaan ja laskin sitten toisenkin jalustimen. Annoin Ullan kävellä pitkillä ohjilla uraa pitkin ja samalla venyttelin koipiani.
Hetken kuluttua keräsin ohjat kätösiini ja pyysin tamman pohjeavuilla raviin. Tein erikokoisia voltteja ja yritin saada allani ravaavaa tammaa kuulolle. Kulmat Ulla meni normaaliin tapaansa säikkyen, jolloin se otti pari sivuaskelta. Olin jo saamassa sen pitkän sivun aikana kulkemaan nätisti, kun Ulla päätti nähdä vihreänmiehen nurkassa.
"Ääh! Koittaa nyt!" murahdin tammalleni ja ohjasin sen uudestaan kulmaan.
Ulla ei tosin olisi halunnut ollenkaan, mutta sitkeästi ravasin kulmassa voltilla ja kun enää ei näkynyt vihreitä ukkeleita, ohjasin sen takaisin uralle. Istahdin sitten harjoitusraviin ja tein kolmikaaristakiemurauraa ensin pariin otteeseen ravissa mahdollisimman paljon taivutellen. Ravissa kiemuran sujuessa otin ensin keskimmäisen kaaren vain laukassa.
Ulla nosti laiskanpuoleisen laukan, joten napautin sitä tehokkaasti takamukselle ja vauhtia löytyi viimein. Vaihdoin välillä suuntaa ja tein kiemuran seuraavaksi kokonaan laukassa harjoitellen samalla vastalaukkaa.
Kulmat tamma meni yhä katsellen mörköjä, mutta pikkuhiljaa tuntui unohtavan aina pelottavat kulmat. Kun me molemmat olimme jo hiestä märkiä, siirtelin Ullan käyntiin ja annoin sen tasata hengitystä käynnissä. Kirosin mielessäni, että olin unohtanut ottaa vesipullon mukaan, joten lähetin Milalle aneluviestin käyntien aikana.
Pah, hae itse pullosi, Mila vastasi viestiin ja naurahdin.
Pian kuitenkin Jonna tuli viheltäen sisään maneesiin.
"Toin pullon!" hän ilmoitti ja latelin Jonnalle kaiken maailman kiitokset pelastuksesta.
Jonna rapsutti Ullaa kaulalta ennen kuin lähti takaisin talliin hoitamaan omaa hoitoponia. Juotuani puolet pullosta, nostin jalustimet satulan eteen ja keräsin ohjat. Pyysin tamman heti raviin. Palauttelin Ullan kuulolle tekemällä ravissa väistöjä ja tekemällä myös hieman temmonvaihteluita. Hetken kuluttua palasin kolmikaarilliselle ensin tehden yhden ravissa. Toisella kerralla nostin lyhyellä sivulla laukan ja tein ensimmäisen kaaren laukassa, jonka jälkeen vaihdoin laukan käynnin kautta. Samalla tavalla tein toisen kaaren ja kolmannen jälkeen siirsin käyntiin. Tein käynnissä väistöt pitkälle sivulle ja jälleen kolmikaarisen laukassa. Ulla oli todella hyvin jo kuulolla ja kulki peräänannossa. Hieman sain muistutella sitä tahdin pitämisestä, mutta muuten ei ollut suurempia ongelmia.
Vaihdettuani suuntaa ja molempien ollessa yhä enemmän hien peitossa, ravasin loppuravit ja siirtelin käyntiin.
Menipä se mukavasti, ajattelin ja juuri silloin välkähti sekä ukkonen jyrähti kovalla pamauksella.
Ulla nousi takajaloilleen ja lähti paniikinomaiseen pukkilaukkaan. Tipuin satulasta ja kirosin pitkään maneesin pohjalla ennen kuin kapusin ylös. Olisi pitänyt koputtaa puuta.
Ulla seisoskeli nurkassa säikähtäneenä ja menin tamman luokse hyssytellen. Nappasin sen ohjista kiinni ja talutin hetken aikaa ennen kuin kapusin takaisin satulaan. Ulla säpsyi yhä kaikkea, joten ratsastin sitä hetken aikaa käynnissä ennen kuin taputin kaulalle ja laskeuduin alas. Talutin neidin sadetakin ja ratsastusloimen luokse, jossa heitin loimen jälleen satulan suojaksi ja itselleni vedin sadetakin päälle.
Ulkona satoi jälleen kaatamalla vettä, joten vedin juoksuaskelin Ullan talliin ja huokaisin helpotuksesta, kun katto oli jälleen päämme päällä. Päästin tamman ensin omaan karsinaansa, ennen kuin seurasin perässä ja riisuin kaikki varusteet pois.
Kävin heittämässä ne omille paikoilleen ennen kuin vaihdoin ratsastussaappaani kumisaappaisiin ja riisuin kypärän paikoilleen. Nappasin matkaani vielä ämpärin vettä ja sienen sekä hikiviilan. Pesin Ullalta ylimääräiset hiet pois ja avasin letin. Kuivattuani vielä hikiviilalla, kävin heittämässä paskaisen veden pois ja palasin sitten saksien ja kamman kanssa. Siirsin Ullan hoitopaikalle ja sidoin molemmilta puolilta. Nappasin sitten jakkaran alleni ja aloin napsia harjaa lyhyemmäksi.
Leikkasin harjaa tovin aikaa, kunnes olin tyytyväinen ja ajatus kokonaan pois leikkaamisesta kävi pari kertaa mielessäni. Työn valmistuttua, talutin tamman karsinaansa ja heipat sille sanottuani, suuntasin takaisin talolle.
Ihmiset olivat kokoontuneet olohuoneeseen katselemaan telkkaria, joten kävin vaihtamassa yläkerrassa rennommat vaatteet ja liityin muiden seuraan.
"Oliko hauskaa?" paikalle saapunut Julia kysyi.
"Todella", vastasin. "Tai oikeastaan siihen asti, kun jyrähti kunnolla ja Ulla sai paskakohtauksen."
"Saammeko me kakkua?" Petra kysyi innoissaan ja mulkaisin häntä.
"Kukaan ei ollut huutamassa, joten ette!"
"Asia on kyllä helposti korjattavissa", Jesse huomautti ja kaikki kolme katsoivat toisiaan merkitsevästi.
"Kakkua!" he huusivat yhteen ääneen.
Perskuta!

25.09.2014 Leikkitunti kirjoittanut omistaja

Kiipesin Ullan paljaalle selälle penkiltä ja annoin sille pohjeavut siirtyä käynnissä uralle. Aloitimme kiertelemällä kartioita käynnissä ja Ulla meni kiltisti kartiot, tosin kaatoi se ainakin yhden kartion löntystelyvauhtinsa takia. Ravissa keskityin itse paremmin, eikä yksikään kartio saanut tällä kertaa kuolemantuomiota! Muutaman kerran jälkeen jakoi Helena meidät kahteen joukkueeseen. Minun joukkueessa olivat Luna ja Sandy. Uhosin kovaan ääneen Julialle voittavani heidän joukkueen!
Helena jakoi meille vanhat kangaspussit ja käski laskeutumaan alas selästä.
"Ei kai vaan mitään pussihyppelyä?" Minka huokaisi ja Helenan ilmeestä päätellen juuri sitä oli tiedossa.
Pujahdin omaan pussiini, kun Helena pisti minut ja Raimon suorittamaan viestin ensimmäinen osuus. Ulla pelkäsi, kun hullun kiilto silmissä yritin pomppia säkki koivissa eteenpäin. Siispä enkeli Raimo suoriutui meitä ennen maaliin ja pääsi päästämään Julian Kelmin kanssa liikkeelle. Onneksi Kelmi ei ollut sen tottelevaisempi kuin suokkini ja pian sain Lunan matkaan Tohvelinsa kanssa.
Ihmeiden kautta Julia selvisi Kelminsä kanssa maaliin ja Minka lähti Tujun kanssa. Tai siis Tuju lähti, Minka jäi. Musta suokki kiersi laukassa kartion ja tuli maaliin. Siinä pisti kyllä kaikkia naurattamaan!
"Hyväksytäänkö toi suoritus?" Julia räkätti.
"No, ei!" protestoin - minäkö kilpailuhenkinen? Eeeeen.
"Sovitaanko, että tasapeli?" Helena ehdotti huvittuneena ja suostuimme siihen lopulta kaikki.
Kapusin takaisin hevosten selkään ja Helena jakoi meille lusikat sekä kananmunat.
"Lusikka suuhun ja kananmuna siihe lusikkaan! Se, joka onnistuu pisimpään pitämään munan lusikassa niin voittaa!"
Asetin lusikan suuhun ja kananmunan siihen… tai ainakin yritin, koska jostain syystä kananmuna oli jo maneesin pohjalla.
"PERHANA!"
"Inna tippui pelistä!" Helena ilmoitti ja suu mutrulla menin odottamaan, että muut pääsisivät pelaamaan.
Katselin sivusta kuinka muut tippuivat yksitellen ja lopulta Luna voitti. Lopuksi me pelasimme myös hieman peiliä ja saimme Ullan kanssa viimein maistaa hieman voitonmakua! Suoriuduimme pelin voittoon hienosti ja ylivoimaisesti!
Vielä lopuksi teimme selässä maailmanympärysmatkoja ja oli se aika huvittavaa, kun Ulla meinasi saada sätkyjä. Ihmeen kaupalla en tippunut, vaikka se olikin lähellä pariin otteeseen.
"Voitte lähteä vaikka maastoon pikkulenkille jos tahdotte!" Helena ilmoitti vielä tunnin lopuksi ja suuntasimme sitten possujonossa kohti metsän siimeksiä!

26.09.2014 - Sairasloma kutsuu.. kirjoittanut omistaja

”Juusooo!” kiljuin, kun talutin Ullaa perässäni kohti päätallia.
Ulkona paistoi aurinko, mutta oli ihan hemmetin kylmä. Olin aamulla vuorautunut kunnon talvitamineisiin ja oli ollut vähällä, etten olisi kiskonut pilkkihaalaria päälleni. Juuso tuli yksityispuolen ovista pihalle ja hölkkäsi luoksemme.
”Mitä nyt?” hän kysyi.
”Ulla… se kompastui… ja me kaaduimme”, selitin pienessä paniikissa. Ja nyt se ontuu!”
Juuson ilme muuttui huolestuneeksi ja hän katsoi Ullan jalkoja ennen kuin kyykistyi oikean etujalan luokse. Ulla luimi, kun poikaystäväni paineli jalkaa, jolle Ulla ei laskenut seisoessaan ollenkaan painoa. Pureskelin itse hermostuneena peukalonkynttäni.
”En osaa sanoa, mutta jalka on turvoksissa”, hän sanoi. ”Ehkä on paras kutsua vain eläinlääkäri katsomaan.”
”Niin…” mutisin ja tunsin epämukavan tunteen henkitorvessani.
Juuso katsoi minua huolestuneena ja astui pari askelta eteeni. Hän otti kasvoni käsiensä väliin.
”Oletko sinä kunnossa?” hän kysyi ja nyökkäsin.
”Olen, olen”, sanoin ja huokaisin sitten turhautuneena. ”Tämä tästä vielä puuttui! Ihan kuin ei olisi ongelmia muutenkin!”
Talutin Ullan lopulta talliin, jossa Juuso auttoi riisumaan sen varusteet pois. Kävin hakemassa tammalle siivun heinää, joiden kimppuun se kävi heti käsiksi. Silittelin tammaa huolestuneena ja pian soitin eläinlääkärin.
Eläinlääkärin käytyä, päätin viedä Ullan kuvauksiin. Satuimme tuurilla saamaan ajan vielä samalle päivälle, kun joku oli peruuttanut aikansa. Siispä pakkasimme suokin traileriin ja Juuso kuskinamme suuntasimme klinikalle.
***
Kello oli jo ties kuinka paljon, kun palasimme klinikalta. Otimme Ullan pois trailerista ja vein tamman talliin. Mila norkoili tallissa Danielan karsinanovella ja huomasin Jessen puunaavan ratsuaan.
”Noh?” nainen kysyi heti, kun olin riisunut kuljetusvarusteet Ullalta.
”Jännevaurio”, kerroin. ”Mutta onneksi vain lievä, joten sen pitäisi parantua hieman nopeammin.”
”Höh”, Mila sanoi.
”Kyllä noiden konien jaloista on koko ajan haittaa”, Jesse sanoi ja muisteli varmaan kuin Daniela oli jalkansa loukannut.
”Äläpä muuta viserrä…” mutisin. ”Mutta Mauri tulee huomenna hakemaan Ullaa Aittohaaraan”, kerroin Milalle. ”Sovimme, että Ulla saa kuntoutua siellä tarvitsemansa ajan.”
”Selvä pyy! Pistän Stinalle viestiä, ettei kuskaa tammaa pihalle aamulla.”
Nyökkäsin.

Istuimme jälleen olohuoneessa telkkarin ääressä. Juuson käsi oli hartioideni ympärillä, kun istuin hänen kainalossaan.
”Noh, Inna”, Julia aloitti. ”Jos kerran Ulla menee Aittohaaraan…”
”Tilapäisesti.”
”Ihan miten vain, niin kenet sinä sitten tänne tuot?” hän kysyi.
”En ketään”, vastasin, mutta sitten mieleeni välkähti, että olisi yksi poni, jonka voisin tuoda siksi aikaa. ”Tai ehkä minä voisin sen yhden tyypin tuoda…” sanoin pohtivasti.

15.01.2015 kirjoittanut omistaja

Piipahdimme Ullan kanssa tänään KRJ-laatuarvostelussa ja saimme matkaamme mukaan KRJ-II palkinnon pistein 9,5 (9+10) - 40 - 14 - 20 - 15 - 0 = 98,5 p! Sanomattakin selvää kuinka ylpeä olen omasta kullastani ja ensimmäisestä kasvatistani, joka saa palkinnon :3

17.01.2015 Hullut unetkirjoittanut omistaja

”Launo, ota enemmän ulkoavuilla. Raimo on kiltti, mutta saa sitä silti ratsastaa”, kommentoin kentän laidalta, kun ratsukot ravasivat kenttää ympäri.
Launo vastasi haukahtaen ja katsoin uroksen ratsastusta tyytyväisenä.
”Hyvä poika! Midas, rohkeammin vain eteenpäin sen Wandan kanssa. Parempi. Nostetaan seuraavaksi laukka pääty-ympyröillä. Jakaantukaa kahteen ryhmään, toiset tähän päätyyn ja toiset sinne toiseen. Hienoa.”
Katsoin, kun Crowley nosti Hutun kanssa laukan ja kehuin urosta hienosta nostosta.
”Wienna, hieman lisää takajalkoja mukaan sen Vanilin kanssa! Muuten menee todella hyvin ja tassut pystyyn vielä! Hienoa!”
Suunnan vaihduttua ja ratsukoiden laukattua vielä toiseen suuntaan, pyysin heitä tekemään piaffea yksitellen. Osalla oli hankaluuksia.
”Mico… enemmän ohjasapuja ja pohkeilla rytmi, kyllä se Eetu osaa! Ensi kerralla paremmin!”
Piaffen jälkeen oli vuorossa vielä pohkeenväistöjä.
”Nyt se Kelmi kuriin Naya!!” huusin, kun russi yritti ryöstää ratsastajaltaan. ”Todella hieno väistö Tohelolla ja Tohvelilla! Ottakaa kaikki mallia. Sitten vielä Iines väistöihin joskus! Noin, hyvä, enemmän ristiaskelia Vilmalle! Muista ulko-ohja... Sitten nostetaan vielä ravi…

Räpyttelin silmiäni ja katsoin hetken tummaa kattoa. Hevoset… kissat… koirat… repesin nauruun ja vieressäni nukkuva Juuso mutisi jotain unisesti. En voinut lakata nauramasta, kun nousin ylös sängystä, suikautin nopean pusun Juusolle ja kiskoin tallivaatteet päälleni. En voinut edes katsoa pokalla Iinestä ja Launoa vakavalla naamalla, kun ne nostivat päitään sängyn jalkopäästä menoani – kumpikaan ei tosin liikahtanut mihinkään. Hyppelehdin portaita alas alakertaan ja repesin entisestään, kun näin Micon.


”Mikä nyt on noin hauskaa?” Mila uteli sohvalta katse tiukasti Jensenissään.
Petran ja Julian katseet siirtyivät myös minuun uteliaina.
”Harkitsen lääkinnän hankkimista”, nauroin ja kerroin heille unestani.
Kaikki kolme repesivät nauruun, eikä varsinkaan Mila saanut enää sen jälkeen henkeä. Naureskellen jätin naiset naurujensa kanssa ja menin eteiseen, jossa kiskoin talvikengät jalkaan ja pujahdin ulos. Suuntasin ensimmäisenä tarhoille, jossa Ulla parasta aikaa mutusteli päiväheiniä Raimon ja Villan kanssa. Kävin nappaamassa hopeaperseeni mukaan ja talutin sen talliin. Tervehdin Catherinea, joka puunasi Wandaa ja meinasin jälleen revetä nauruun. Catherine katsoi minua kysyvästi, mutta heilautin vain kättäni ja kävin hakemassa Ullan varusteet varustehuoneesta.

Syli täynnä varusteita, palasin Ullan luokse, jossa harjasin sen vain nopsaan harjalla ja sujautin sitten suojat jalkoihin. Pakkasella oli hienoa, kun hevonen jopa pysyi siistinä. Sitä ei voisi sanoa kesäajasta. Olin jo heittämässä tamman selkään koulusatulaa, mutta tulinkin toisiin aatoksiin ja pujotin vain suitset tamman päähän. Taputin sitä kaulalle ennen kuin sujautin oman kypäräni päähän ja lähdin taluttamaan tammaa maneesiin. Vihelsin oven luona ja raotin niitä hieman. Sandy siirsi Tuikun raviin.
”Ei kai häiritä?” kysyin.
”Ei, ette. Ollaan juuri lopettelemassa. Kerään nuo esteet kyllä pois…”
Katsoin matalia kavaletteja.
”Ei tarvitse”, sanoin. ”Minä voin ne kerätä pois. Ajattelin hypätä muutenkin Ullalla hieman”, sanoin, vaikka en ollut suunnitellut hyppäämistä.
Sandy nyökkäsi.

Talutin Ullan peremmälle maneesiin ja ohjasin sen sivussa olevan penkin luokse. Kampesin itseni Ullan paljaalle selälle ja taputin sitä kaulalle, kun annoin suokin lähteä kävelemään uraa pitkin. Sandy hyppäsi Tuikun kanssa vielä pari kertaa ennen kuin ravasi hetken ja katosi sitten maneesista pois. Siinä vaiheessa olin kerännyt ohjat tuntumalle ja hakenut Ullan kuulolle. Tamma kulki kulmat korvat höröllä ja valpastuen. Pienellä raipan kosketuksella sain sen kuitenkin unohtamaan möröt ja kävelemään uraa pitkin. Tein Ullan kanssa parit väistöt uralla ja Ulla selvästi oli tänään enemmänkin laiskalla tuulella ja sain maiskutella sitä eteenpäin koko ajan.

Pian pyysin tamman raviin ja vääntelin sen kanssa voltteja, ratsastaen sen pari kertaa matalan ristikon ylitse istuen itse alhaalla. Ulla ponnisti esteiden ylitse ja meinasin itse luiskahtaa alas, mutta pian se tyytyi vain nostamaan jalkojaan tarpeeksi. Taputin sitä kaulalle ja siirsin hetkeksi käyntiin. Ulla oli yhä hieman kevyemmällä liikutuksella jalkansa takia, mutta olimme palaamassa takaisin normaaliin arkeen. Käveltyäni hetken, nostin tammalla laukan, joka nousi helposti. Ohjasin sen sitten kohti matalaa pystyä ja siitä suoraan ristikolle. Ulla loikki esteiden ylitse suhteellisen laiskasti, joten vaadin tammalta hieman enemmän. Hypättyäni muutaman kavaletin, siirtelin tamman takaisin raviin ja taputin kaulalle. Ravasimme vielä hetken aikaa ympyrää väännellen ennen kuin siirtelin tamman käyntiin ja laskeuduin selästä.

Kuten olin Sandylle luvannut, siivosin esteet pois maneesista. Ulla käveli koko ajan kiltisti perässä ohjat löysällä roikkuen kyynärtaipeessani, eikä se välittänyt puomien kolahtaessa päällekkäin. Saimmepahan molemmat kunnon loppukävelyt, kun raahasin yksikseni puomeja ja tolppia paikoilleen. Kun kaikki oli paikallaan, palasin talliin, jossa riisuin Ullalta suitset ja suojat pois. Kävin heittämässä varusteet takaisin paikalleen ja nappasin fleeceloimen mukaani ennen kuin palasin Ullan luokse. Heitin loimen tamman niskaan, etteivät lihakset saisi heti kylmää, kun seuraavaksi palautin sen tarhaan kavereiden seuraan. Sujautin koko poppoolle taskustani vielä parit porkkanat ja palasin sitten talolle.

25.01.2015 kirjoittanut omistaja

Piipahdimme Ullan kanssa yleislaatuarvostelutilaisuudessa 25.1. ja matkaansa Ulla nappasi YLA2-palkinnon pistein 27 (14+13) - 22 (17+5) - 17 - 14 - 3 = 83 p! Jälleen saan olla ylpeä omasta kultamussukastani!

29.01.2015 Maastoilua seurassa kirjoittanut omistaja

”Lähdeppä muuten maastoilemaan, niin ei yksin tarvi mennä!” sanoin Milalle, joka ei näyttänyt ollenkaan siltä, että jaksaisi.
Uhkailujen ja suostuttelun jälkeen, Mila kampesi itsensä ylös sohvalta ja meni vaihtamaan ratsivaatteita. Hyppelehdin myös itse yläkertaan ja vedin ratsivehkeet niskaan. Mila odotteli jo alakerrassa, kun laskeuduin portaat alas. Iines jäi sisälle, kun me lähdimme tarhoja kohti. Pitkän pohdinnan jälkeen Mila päätti lähteä reissuun Sammylla ja suuntasi ruunanrupsukan tarhalle. Itse pujahdin Ullan ja muun poppoon tarhaan. Nappasin hopeantammani narun päähän ja talutin sen ulos tarhasta. Mila toi Sammyn poikkeuksellisesti yksityispuolelle pesuboksiin, jotta saimme juoruiltua harjauksen lomassa.

Kävin hakemassa molempien harjapakit varustehuoneesta ja laskin Ullan pakin sen karsinan eteen. Pujahdin karsinaan riisumaan tamman loimen, jonka jätin karsinan oveen roikkumaan. Sidoin riimunnarun karsinan oviaukkoon ja kurotin pakista harjan. Juttelimme Milan kanssa samalla, kun harjasimme hevoset läpikotaisin. Ullan karva oli märkä lumisateen takia kaulasta ja suojalumi oli paakkuuntunut sen kavioihin. Onneksi ne lähtivät helposti kaviokoukulla. Hevoset puunattuamme, kävimme hakemassa varusteet. Heivasin estesatulan Ullan selkään ja pujotin suitset päähän ennen kuin kurottauduin vetämään satulavyötä kiinni. Ulla oli jo paisunut hieman, joten vyö ei mennyt normaaleihin reikiinsä. Sain sen onneksi toisiin reikiin tallissa, selkään noustuani sitä uskaltaisi vielä hitusen kiristellä.

”Onko jo valmista?” huikkasin Milalle, joka nyökkäsi ja veti kypärän päähänsä.
Nappasin oman kypäräni roikkumasta ja kiskoin päähän. Asetin kaulahuivin leuan päälle ja irrotin sitten narun karsinan oviaukosta. Napattuani raipan kätösiin, talutin Ullan Milan ja Sammyn perässä tallipihalle. Mila nousi uljaan puoliverisensä selkään pihalla olevan ämpärin päältä, kun itse kampesin itseni maasta selkään. Kiristin vyötä hieman ja pitelin ohjia koko ajan tiukalla, ettei Ulla lähtisi ennen aikojaan matkaan. Pujotettuani jalat jalustimeen, odottelin Milaa, joka lyhensi jalustimia ainakin miljoonalla reiällä.
”Mennäänkö lenkki järven kautta?” kysyin.
”Miksipä ei”, Mila kommentoi.

Maastoon lähdimme Sammy ja Mila jonon ekana. Kävelimme lähinnä ja leveillä kohdilla uskalsin Ullan ratsastaa Sammyn ja Milan rinnalle. Kumpikaan hevosista ei siitä ollut moksiskaan. Aina lenkkeilijöiden ollessa näkyvissä hidastin Ullan takaisin perään. Otimme välillä ravia, josta Ulla virkosi ja käveli reippaasti eteenpäin. Jouduin hidastamaan välillä ettemme ohittaisi Sammya, joka löntysti rauhallisesti eteenpäin. Myös koirien kanssa lenkkeilijöitä tuli vastaan ja pienen räksyttäjä ärhennellessä hevosille, Ullakin vain nosti korviaan ja käänsi päätään, että ootko nyt ihan tosissas. Lumi sade ei kuitenkaan koko lenkin aikana kadonnut mihinkään ja lohdutinkin itseäni, että paluumatkalla menisimme myötätuuleen, jos nyt menimme vastatuuleen. Järven rannalla oli todella kivan näköistä ja pari hiihtäjääkin näkyi hiihtelevän vähän matkan päässä.
”Otetaanko hitusen laukkaa?” Mila kysyi ja myönnyin.

Ulla innostui tottuneesti laukassa ja meinasi rynniä Sammyn ohitse. Onneksi se otti kuitenkin kuuleviin korviinsa pidätteeni ja pysyttelimme ruunikon hännän juuressa sopivan mittaisen matkan ajan, ennen kuin siirsimme raviin ja siitä käyntiin. Paluumatkan me jatkoimme juoruilua Milan kanssa aivan kaikesta mahdollisesta paskasta mitä maan päältä vain mahtoi löytyä. Otimme myös toistamiseen hieman ravia ennen kuin saavuimme tallille. Kiittelin Milaa maastoseurasta, kun pysäytin Ullan yksityistallin oville. Vapautin jalkani jalustimista ja laskeuduin sitten satulasta. Tervehdin Iitaa, joka talutti varustettua Lailaa kenttää kohti. Tyttö tervehti takaisin ja jatkoi matkaansa.

Löysäsin Ullan vyötä ja nostin jalustimet ylös ennen kuin talutin tamman talliin sisälle. Mila oli tällä kertaa mennyt hoitamaan Sammyn pois tuntareiden puolelle. Ullan kököttäessä karsinassaan, riisuin siltä satulan ja muut varusteet sekä heitin loimen uudelleen niskaan. Sadeloimen remmien ollessa kiinni huomasin ammottavan reiän oikeassa kyljessä… jaahas. Joku oli tehnyt siihen reiän ja epäilykseni osuivat tietysti heti Raimoon tai Villaan. Jätin loimen kuitenkin tamman päälle ja vietyäni sen varusteet takaisin paikoilleen, kuskasin suokin takaisin ulkoilemaan. Kello ei ollut vielä mitään, joten se saisi olla pihalla vielä muutaman tunnin.

23.02.2015 kirjoittanut omistaja

Suuntasin tarhoille, jossa Ulla mutusteli päiväheiniään hyvillä mielin tietämättä, että pääsisi tänään liikkumaan. Mokoma mamma oli jo varmaan luullut päässeensä mammalomalle. No, se joutuisi pettymään pahemman kerran. Nappasin aidan tolpassa roikkuvan violetin narun ja pujahdin sitten tarhaan. Ulla lähti heti käpsyttelemään luokseni kohti porttia. Rapsutin tamman päätä ja napsautin narun sen riimuun kiinni. Villa ja Raimo pysyttelivät tarhan peräpäässä ja katsoivat minua siihen malliin, että meidän päiväämme et tasan pilaa! Pujahdin paisuneen Ullan kanssa tarhasta ja varmistin tarhan portin olevan kiinni ennen kuin lähdin Ullaa taluttamaan kohti tallia. Tervehdin Caridaa, joka puunasi Doneaan kiiltäväksi ja talutin sitten Ullan karsinaansa. Iita oli myös oman poninsa kimpussa. Riisuin Ullalta sadeloimen ja kuskasin sen varustehuoneeseen. Aseteltuani loimen kuivumaan, nappasin Ullan harjapakin matkaan ja palasin tamman karsinalle.

Loimen ansiosta hopeaperseeni ei ollut kamalan likainen, joten harjan vedot olivat pian putsanneet olemattomat liat pehmeältä karvalta. Ainoa ongelma oli lähtevä karva, jota tuntui olevan niin kamalasti ja vain sen takia, että Suomen talvi sekoitti tällaisten nelijalkaisten karvanlähtöajat totaalisesti. Suin piikkisualla Ullan harjan takuttomaksi ja kieli keskellä suuta letitin siihen jonkinlaisen letin. Tamman harja oli päässyt jo kasvamaan viime aikoina, koska en ollut enää raaskinut leikata sitä ollenkaan. Hännänkin selvitettyäni useista takuista, nappasin harjapakista kaviokoukun. Tänään Ulla ei selvästi halunnut millään nostella kavioitaan ylös, joten sain sitä suostutella nojailemalla jalkaan oikein kunnolla. Taisi suustani päästä myös muutama vahvempi sana.. Viimein kaikkien kavioiden ollessa puhtaat, heitin kaviokoukun harjapakkiin ja suuntasin sen kanssa uudelleen varustehuoneeseen.

Mihin hittoon se Juusokin oli jäänyt? Laskin harjapakin paikalleen ja kurkkasin sitten tuntaripuolen käytävään. Siellähän se brittisuomalainen jutteli naureskellen Markuksen kanssa.
”Mitä hittoa sä täällä teet maanantaina?” kysyin Markukselta, jonka tänään kuului viettää vapaapäiväänsä.
”Sari on niin känttyrä, että piti paeta”, Markus nauroi.
Tuhahdin. ”Ei silloin jätetä naisia yksin kotiin vaan viedään suklaata ja kukkia.”
Katsoin merkitsevästi Juusoa, joka ei totisesti tehnyt niin oikeastaan koskaan. Juuso yskäisi.
”Jep, no, mutta toivottavasti vauva syntyy pian ja terveenä”, Juuso sanoi vaihtaen aihetta.
”Milloin te hankitte jälkikasvua?” Markus kysyi virnuillen.
Juuso painoi kätensä korvilleni. ”Älä yllytä yllytyshullua”, kuulin Juuson sanovan ja sohin miehen kädet pois korviltani.
”En minä vielä mitään muksuja halua”, murahdin. ”Mutta voin milloin vain tulla lapsenvahdiksi, jos kaipaatte vapaailtaa”, lupasin Markukselle.
Vaihdettuamme vielä pari sanaa Markuksen kanssa, lähti Markus lintsaamaan koti hommista korjaamaan Milan traktoria, joka tuntui aina olevan hajalla.
”Voisitko käydä laittamassa maneesiin pari niitä muovisia kavaletteja?” pyysin Juusoa. ”Tulen aivan kohta Ullan kanssa.”
Juuso nyökkäsi ja suuntasi sitten maneesille.

Palasin itse varustehuoneeseen, jossa nappasin Ullan suitset käsiini. Avasin niitä sen verran, että sain ohjat napattua pois. Sitten nappasin kaapistani liinan sekä juoksutusraipan. Ullan suojatkin nappasin matkaan ja suuntasin sitten takaisin tamman karsinan luokse. Jätin raipan nojaamaan karsinan seinää vasten ja pujahdin suitsien, liinan ja suojien kanssa karsinaan. Liinan heitin säilytykseen tamman leveälle selälle ja sujautin suitset nopsaan tamman valkoiseen päähän. Kiinnitettyäni kaikki remmit kyykistyin alas ja pujotin jännesuojat tamman koipiin. Kiinnitettyäni liinan kunnolla paikoilleen, nappasin raipan seinän vierestä ja lähdin taluttamaan Ullaa kohti maneesia. Ulla käveli kiltisti löysällä narulla. Avasin maneesin oven, jossa Juuso parasta aikaa kantoi muovisia esteitä ympäri maneesia.
”Voisitko pistää vielä puomeja tuonne toiseen päähän ympyrälle?” pyysin poikaystävääni, joka nyökkäsi.

Juuson jatkaessa uurastustaan lisäohjeiden saattelemana, valtasin vapaan päädyn ja ohjasin Ullan kauemmas. Ulla käveli rennosti eteenpäin, joten maiskutin sitä reippaampaan käyntiin. Parin kierroksen jälkeen hoputin tamman raviin. Ulla ravasi eteenpäin laiskasti joten maiskutusten ja raipan avulla patistelin sitä eteenpäin. Tamma viskoi protestiksi päätään.
”Hophop”, karjaisin saaden Ullaan hitusen vauhtia lisää.
Tamman ravattua molempiin suuntiin, hidastin sen käyntiin ja pysähdyksiin. Lyhensin liinaa ja talutin tamman puomipäätyyn. Maiskutin tamman jälleen liikkeelle ja se oli heti yrittämässä luistaa puomien ylittämisestä.
”Ravi!” huudahdin ja tamma nosti jo reippaamman ravin kuin aluksi.
Puomit kuitenkin kolahtelivat tamman jalkojen osuessa niihin ja napsautin hieman raipalla, jotta saisin tammaan lisää tehoja. Kesti hetken ennen kuin Ulla nosteli jalkojaan puomien ylitse reippaasti ja ravin näyttäessä hyvältä, maiskutin tamman laukkaan. Se loikki puomien ylitse kuin ne olisivat suurempiakin esteitä. Parin kierroksen jälkeen hidastin tamman käyntiin ja kävelin sen luokse. Taputin sen kaulaa ja irrotin liinan.

Pidin suitsista kiinni samalla, kun juoksin tamman rinnalla ja ohjasin sen kohti matalaa estettä. Ensin Ulla meinasi kieltäytyä, mutta maiskutin ja karjaisin kunnolla, jonka jälkeen hopeinen tamma loikkasi matalan esteen ylitse. Ulla jatkoi laukassa maneesia ympäri päästellen ilmaan muutaman ilopukin. Tamman rauhoituttua, nappasin jälleen suitsista ja ohjasin sen toiselle esteelle. Tällä kertaa Ulla kielsi ja pyysin Juusoa hieman auttamaan. Pian Ulla hyppäsi kavaletin ylitse. Taputin sitä kaulalle ja annoin taskussani olevan heppanamin sille.

Ulla hyppeli vielä parit loikat ennen kuin annoimme sen kulkea maneesissa vapaana samalla, kun keräsimme puomit pois Juuson kanssa. Nostin parasta aikaa puomi maneesin seinustalle, kun Juuson kädet ilmestyivät vyötärölleni. Kikatin, kun mies painoi huulensa kaulalleni ja siirsi ne siitä korvani tasalle. Hänen lämmin hengitys kutitti korvaani.
”Haluaisitko lähteä leffaan huomenna? Sekä syömään. Keskustassa on eräs oikein kiva pieni paikka…”
”Mäkki?” kysyin naurahtaen.
”Ei…” Juuso sanoi. ”No, miten on?”
Käännyin ympäri hänen käsissään ja kiedoin käteni poikaystäväni niskaan.
”Riippuu kuinka hyvin osaat suostutella minua illalla”, sanoin purren huultani.
”Näytän vaikka saman tien”, Juuso sanoi ja painoi huulensa omilleni.

”Kröhöm!” joku yskäisi ja erkanimme yhtäkkiä.
Rebekka seisoi maneesinovella pidellen Likan ohjista kiinni. Ulla luimisteli punarautiaalle piekkarille maneesin kulmasta – ihme, ettei siellä muka ollut mörköjä.
”Ööö, moi!” sanoin ja lähdin kiireesti nappaamaan hevostani kiinni.
”Minä kyllä vihelsin, mutta koska kukaan ei vastannut, niin luulin maneesin olevan vapaa…”
”Joo, on se”, huikkasin. ”Me olemme juuri tästä lähdössä”, sanoin ja napsautin liinan lukon kiinni Ullan suitsiin.
Talutin Ullan ulos maneesista nopsaan posket punaisina. Pidättelimme Juuson kanssa naurua koko matkan tallille. Juuso sanoi käyvänsä vessassa sillä aikaa, kun hoitaisin Ullan pois. Naurahdin miehelle, että pitäisi hauskaa. Talutettuani Ullan karsinaansa, riisuin siltä ensin suojat ja nappasin sitten suitset pois. Tamma hyökkäsi heti heiniensä kimppuun. Kävin heittämässä varusteet paikalleen ja palasin sitten tamman luokse. Sujautin riimun tamman päähän ja napsautin narun kiinni. Ulla seurasi minua kiltisti ulos, jossa lumisade oli yltynyt.

Heitin Ullan jatkamaan tarhapäiväänsä ja suuntasin talolle. Juuso käveli parasta aikaa tallilta, joten jäin odottamaan ulko-ovelle. Miehen noustessa portaita, avasin ulko-oven ja pujahdimme sisään. Riisuttuamme ulkovaatteet eteiseen, suuntasimme keittiöön, jossa ihmeellistä vapaapäivää viettävä Jesse kokkasi ruokaa.
”Uu, mitä me syömme tänään?” kysyin ja kurkkasin miehen olan ylitse.
”Ei mitään teille”, Jesse tokaisi ja tökkäsi minua kyynärpäällään.
”Ilkeää”, sanoin.
”Ei se mitään”, Juuso sanoi leikkisästi ja kietoi kätensä takaapäin ympärilleni. ”Minun täytyy tehdä pieniä suostutteluja, joten me tästä lähdemme tuonne yläkertaan.”
”Hei… minun on nälkä!”
”Joskus on hyvä saada jälkiruoka ensin”, Juuso tokaisi.
”Minun ei tarvitse kuulla tätä, joten olkaa sitten hiljaa”, Jesse naurahti.

29.3.2015 Viimein varsa, Pikkuseiska! kirjoittanut omistaja

Tänään Ullalle syntyi hopearuunikon värinen orivarsa! Tämä otus sai nimekseen Aittohaaran Pikkuseiska, joka tunnetaan myös nimellä Sepi. Sepi on Ullan viimeinen varsa!

30.3.2015 - maanantaitunnelmia kirjoittanut omistaja

Ullan varsa oli syntynyt viikon myöhässä siinä vaiheessa, kun olin repinyt melkein kaikki hiukseni hermostuneena päästä. Varsa tupsahti maailmaan keskellä kirkasta päivää, kun Mila oli yksikseen vuorossa tallilla. Nainen oli soittanut ja kertonut Ullan liikehtivän levottomasti. Olimme pitäneet tammaa varmuuden vuoksi sisällä suurimman osan päivästä ja pihalla ollessaan olin itse tarkkaillut sitä melkein koko ajan. Milan kanssa olimme sopineet kaksikon muuttavan sairastarhaan, joten Ulla oli saanut olla siellä jo tovin totuttelemassa.

Katselimme Milan kanssa silmä tarkkana Ullan synnytystä, joka kesti kamalan kauan. Mahtoi olla suokkitammalle vaikeata synnyttää viikon ylimääräistä ollut varsa. Pian kuitenkin syntyi upea suomenhevosori, joka pääsi kantamaan nimeä Aittohaaran Pikkuseiska. Tänään tuo pikkuruinen yksipäiväinen varsa pääsisi ensimmäistä kertaa pihalle. Heitin eteisessä takkia niskaan ja pakenin Taalasmaan Ullan aamuhössötykseltä katsomaan sitä omaa Ullaani. Jessen äiti oli asunut meillä nyt kaksi viikkoa ja olin jo valmis lähtemään punkkaamaan Juuson tykö.

Käpsyttelin aurinkoisessa aamussa kohti tallia ja tervehdin Eljasta, joka parasta aikaa siivosi Donen karsinaa. Kurkkasin nopsaan karsinaan, jossa Sepi ja Ulla viettivät aikaansa. Ulla mutusteli yhä aamuheiniään ja Sepi taas riehui mitä huojuvilta jaloiltaan kykeni. Hymyilin ja kävin hakemassa Ullan harjapakin. Nappasin pakista harjan ja pujahdin sitten karsinaan. Ulla nosti päänsä heinistä ja rapsutin sitä turvasta ennen kuin aloin vedellä harjalla tamman kaulaa pitkin pitkiä vetoja. Sepi pakeni aina paikalta, kun astuin askeleenkin lähemmäksi, vaikka vaihdoin vain paikkaa Ullan karvapeitteellä. Puhdistaessani Ullan kavioita tunsin oripojan hampaat kankussani.
”Auh!” huudahdin ja katsoin murhaavasti varsaa, makkaraksiko tuo täytyisi heti kuskata?
Hoidin Ullan harjaamisen loppuun, jonka jälkeen kuskasin harjapakin takaisin paikalleen ja lähdin metsästämään Milaa. No, sieltähän nainen löytyi mistä yleensäkin, eli taukohuoneen sohvalta kuorsaamasta.
”Milaa!” huudahdin naiselle, joka säpsähti hereille.
”Mitä hittoa?!” hän murahti.
”Lähdetkö auttaan ton rääpäleen tarhaan?”
”Joo, toki.”

Napsautin narun kiinni Ullan riimuun ja käskin Milaa paimentamaan varsaa oikeaan suuntaan. Onneksi pikkutarha ei ollut kaukana yksityispuolesta, joten sain Ullan pian tarhaan. Ulla katseli jo hädissään ympärilleen missä se oma pikkuvauva oikein oli. Tamma päästi ilmoille sydäntäriipivän kutsuhuutonsa, joka sai ympäri pihaa juoksevan varsan tulemaan emänsä luokse. Hymyillen päästin Ullan irti ja pujahdin ulos tarhasta. Jäimme hetkeksi Milan kanssa notkumaan tarhan aidalle ja katsomaan pienen varsan menoa.
”Tuota voisi katsella vaikka koko päivän”, sanoin naurahtaen, kun Sepi veti turvalleen.
”Jeps.”

Irtaannuimme valitettavan pian aidasta ja Milan palatessa hommiin suuntasin itse talolle. Kävin tervehtimässä tarhassa olevia koiria. Pian Iineksenkin oli aika pamahtaa ja en malttanut odottaa pieniä tollerinpentuja vipeltämässä huoneessani. Mahdoinkohan pystyä luopumaan niistä? Yhtäkään en ollut ajatellut pitäväni, mutta koskaan ei tiennyt. Palasin sisälle taloon, jossa Ritva kovaa kyytiä siivosi olohuonetta, jonka nainen oli siivonnut vasta eilen. Hänen huomaamatta livahdin huoneeseeni ja päätin viimein tehdä rästissä olevat paperityöt joista Armi sekä Mauri jaksoivat nalkuttaa…

20.06.2015 Juhannuksen jälkeistä treeniä kirjoittanut omistaja

Talutin Ullan kentälle auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Juhannus oli ollut yhtä vesisadetta, joten koska tänään paistoi aurinko pilvipeitteen alta, oli hyvä päivä liikkua! Pysäytin Ullan aidan viereen ja kapusin aidalle yrittäen pitää hevosta paikallaan sen aikaan, että loikkasin paljaalle selälle. Siitäkö tamma innostui ja yritti ravissa karata alta. Pysäytin neidon saman tien ja hain kunnon asennon leveältä selältä – oli neiti päässyt hieman pulskistumaan ”eläke”päivillään ja näin kesällä.
Siirtelin tamman suorilta raviin ja istuin tottuneesti ravissa. Oli hauska nähdä joku ensimmäistä kertaa Ullan selässä, kun tamman ravi saattoi aluksi tuntua kauhean pompottavalta. Kulmien möröt välttääkseni, vääntelin kulmissa voltteja ja muutenkin ympäri kenttää. Ulla oli selvästi tänään treenimielellä, johon saattoi vaikuttaa vapaus satulasta. Työskentelin hetken aikaa ravissa ennen kuin nostin laukan ja laukkasin aina päätyihin suuret pääty-ympyrät. Vaihdoin suuntaa laukassa suurella täyskaarrolla ja uralla vaihdoin laukan lennosta.
Ulla toimi tänään kyllä erityisen hyvin ja oli ehdottoman mukavaa ratsastaa. Tein myös muutamat väistöt, jotka aivan aluksi vaativat komentojen uudelleen opettelua, mutta sujuivat sitten hyvin. Taputin tammaa välikäyntien aikana kaulalle. Hiki oli noussut mukavasti meidän kummankin iholle ja kelloa vilkaisten olimme tehneet hommia jo 40 minuuttia. Voisimme hyvin siis lähteä maastoon tekemään loput. Kuin tilauksesta äkkäsin Ramonan, joka juuri nousi Hutun selkään.
”Hei! Haluaisitko lähteä maastoon?” kysyin tytöltä, joka hetken kuluttua sanoi voivansa.
Ruuna edellä talsimme siis metsäpolkuja pitkin lähinnä käynnissä. Rauhallinen Huttu sopi hyvin meidän seuraksi maastoon, kun Ullalla oli yhä tapana säikkyä olemattomia vihreitä miehiä. Nostimme myös ravia, mutta jätimme laukan toiseen kertaan. Palasimme tallille puolen tunnin kuluttua ja Ramona jatkoi Hutun kanssa vielä kentällä, kun itse laskeuduin alas Ullan selästä kiittäen Ramonaa maastoseurasta.
Talutin hikisen tamman talliin, jossa se pääsi syömään aamuheiniensä rippeitä karsinaan samalla, kun kuskasin varusteet varustehuoneeseen. Ulla tervehti tarhakavereitaan pitkällä hirnunnalla, kun vapautin sen tarhaan ja palasin sitten talolle. Mahani huusi ruokaa!

13.09.2014 Kouluvalmennus, Helena Haapaniemi /Vaahterapolku

Ulla vaikutti tänään siltä, että olisi sata kertaa mieluummin ollut jossain muualla kuin maneesin hämyssä sateen pieksäessä kattoa. Jokainen rankempi kuuro sai tamman säikkymään ja pomppimaan sinnetänne, mutta Inna sai nopeasti ratsunsa aisoihin. Ulla muutenkin totteli ratsastajaansa hyvin, vaikka näyttikin välillä repivän pelihousunsa.
Aloittelimme valmennustuokion avotaivutuksilla käynnissä ja ravissa, jotka sujuivat näissä olosuhteissa suhteellisen hyvin. Laukassa Ulla ei aivan taipunut avotaivutukseen niin hyvin kuin ravissa ja käynnissä. Sulkutaivutuksissa ei ollut ongelmia käynnissä, mutta ravissa vähän meno takkusi. Neuvoin kokoamaan hevosen kunnolla ja tarkistamaan asetuksen. Seuraavalla kerralla sujui huomattavasti paremmin ja parin kerran jälken sulkutaivutuskin onnistui todella hienosti. Laukassakaan ei sulkutaivutusten kanssa ollut ongelmia ollenkaan. Laukanvaihdot eivät tuottaneet ratsukolta ongelmia ja meno oli oikeinkin nätin näköistä. Pohkeenväistössä Ulla säikähti jotain “nurkkamörköä” ja lähti revittelemään pukkilaukkaa pitkin maneesia, mutta Inna sai ratsunsa lopulta takaisin hallintaan ja pystyimme jatkamaan harjoittelua.
Kehuin kuinka hyvää työtä Inna oli Ullapullan kanssa tehnyt. Alkuaikojen tahmailut olivat jääneet taakseen eikä Innakaan enää niin herkästi tammansa selästä lentänyt..

16.05.2014 Kouluvalmennus - pitäjä Inna kirjoittanut omistaja

Ulla saapui ratsastajansa kanssa kentälle. Ratsastaja kapusi selkään ja annoin heidän kävellä hetken aikaa pitkillä ohjilla, ennen kuin pyysin kokoamaan ohjat. Ulla tarkkaili tarkkaavaisesti kulmia ja käskin ratsastajaa taivuttamaan tammaa sisään sekä viemään sen huomiota pois kulmista. Aloitimme valmennuksen käyntityöskentelynä. Pyysin ratsukkoa tekemään väistöt pitkille sivuille ja lyhyille sivuille voltit. Ulla näytti kuluttavan aluksi energiaa pelottaviin nurkkiin, mutta kehotin vain napauttamaan hieman raipalla ja ratsastamaan reippaasti eteenpäin. Ratsastaja teki Ullalle selvät avut, kun he väistivät pitkät sivut ja Ulla astui ristiin aika mukavasti. Vielä kuitenkin päänvaivaa tuottivat kulmat, joissa tamman mielestä asusteli kamala lauma mörköjä. Parin kerran jälkeen, kehotin nostamaan ravin ja tekemään keventäen ravivoltteja. Pyysin ratsastajaa heti ottamaan enemmän ulkoa ja rauhoittamaan sisäohjan. Ratsastaja sai Ullan kuitenkin hyvin taipumaan ja kun tamma rentoutui, siitä tuli enemmänkin laiskanpuoleinen. Kehotin siis napsauttamaan raipalla ja antamaan pohjetta enemmän.
Kun ravi näytti keventäen hyvältä, käskin istumaan alas ja tulemaan pituushalkaisijalle, josta väistö aina vuoronperään toiseen suuntaan. Tämän lisäksi väistön jälkeen nostettaisiin laukka, tehtäisiin laukkaympyrä kulmaan, pysähdys suoraan laukasta ympyrän lopuksi, raviin ja uudestaan väistö. Ensimmäisellä kerralla väistö oli hieman hakemista heppaa tuntumalle, mutta ratsastajan keskittyessä paremmin, Ulla väisti hienosti. Laukannostot eivät sinänsä tuottaneet ongelmia, mutta Ulla tempo olisi saanut olla parempi. Parin ympyrän jälkeen siitäkään ei tullut mitään suurempia ongelmia ja Ulla laukkasi reippaasti eteenpäin. Parilla ensimmäisellä kerralla pysähdykset tapahtuivat ravin ja käynnin kautta. Kehotin ratsastajaa vain uppoutumaan satulaan enemmän ja puristamaan polvilla. Ratsastaja korjasi asian nopeasti ja myös pysähdykset alkoivat sujua. Muutaman toiston jälkeen, otimme myös hieman vastalaukkaa kokorataleikkaalla. Ensin Ulla meinasi vaihtaa laukan itsekseen, mutta ratsastaja oli tomera. Koko valmennus sujui itsessään hyvin ja Ulla oli erittäinkin rento.

24.05.2014 Kouluvalmennus - pitäjä Helena, paikka Vaahterapolku

Teillä olisi varmasti mennyt tänään huomattavasti paremmin jos Ullan valmennuskaverit eivät olisi käyttäytyneet miten sattuu ja näin ollen säikytellyt ratsuasi. Vaikka Ulla säikkyi ja säntäili vähän minne sattuu, sait sen rauhallisuudellasi nopeasti takaisin kuulolle. Ulla kulki todella hienosti kun oli rauhoittunut ja tehtävät menivät suhteellisen hyvin. Kunhan muistat antaa Ullalle selkeät avut, niin tamma tekee kyllä sen minkä pyydetään.
Laukanvaihtojen kanssa Ulla hieman kiukutteli ja nosteli takapuoltaan ylös, mutta pienellä raipan näpäytykellä ja komentamisella tamma rauhoittui, jonka jälkeen myös laukanvaihdot rupesivat sujumaan todella hienosti.
En tiedä kummalla tuli enemmän hiki tämän valmennuksen aikana: ratsastajalla vai ratsulla. Ullan kanssa sai kyllä tehdä töitä koko ajan, että se ei heittäytyisi aivan mahdottomaksi…