© Lynn (VRL-05265), Miia

Ulkoasusta kiitos © VRL-02412

Celestina, Sintti, Tintti

VH17-077-0012 / #PKK2370

tanskalainen puoliverinen, tamma
vaaleanrautias, 163 cm
syntynyt 21.03.2009, 8-vuotias

Tuoja: VRL-05265
Omistaja: Pihla Vihtanen VRL-05322
Kotitalli: DS Valmennustalli

kouluratsu
ko. VaA

KTK-II




Luonnekuvaus

Tulossa...

Suku

Jälkeläiset

isä Clarity Warrant
holst rt 167cm
ii. Cadence HS holst rn 165cm
ie. Priscilla holst vrt 169cm
emä Robustina
dwb vkk 162cm
ei. Solar Beam dwb vkk 163cm
ee. Rustic Rose dwb rt 166cm

Sintin sukua voisi kuvailla hyvin harkituiksi jalostushevosiksi, joista suurin osa edustaa korkean tason kouluhevosia. Tamma onkin hyvin vahvasta emälinjasta, Tanskan parhaimmista tammaperheistä. Jo myös yksinään Sintin isä Clarity Warrant täydellinen esimerkki loistavasta jalostushevosesta sekä kilpahevosesta. Luonteeltaan se on herkkä ja tulinen, mutta täynnä GP-tason kapasiteettia ja taitoa. Clarity Warrant on Saksasta lähtöisin, ja se tuotiin myöhemmin Tanskaan. Ori on kirinyt itselleen jo liudan voitokkaita ruusukkeita näyttävillä kouluratsun liikkeillään, eivätkä jälkeläisetkään ole jääneet ainoastaan Celestinaan. Jälkeläisistä muutama on kerinnyt jo aloittamaan ikäluokkien parissa kilpailemisen, kun osa vasta kasvaa emiensä kanssa. Clarity Warrant on yhä aktiivisessa jalostuskäytössä, mutta orin taipale kilpailuissa alkaa olla lähellä eläkeaikaa.

Cadence HS on Sintin ii, joka on koko ikänsä asunut Saksassa. Sen kilpailu-ura oli lyhyt, mutta menestynyt. Kasvattajan epäonneksi komea ruunikon värinen holsteinori loukkasi takajalkansa kilpailu-uran tähtihetkellä. Cadence HS joutui jättämään kilpailukentät taakseen, ja siirtyi täysin jalostuskäyttöön. Orin halut päästä kisakentille näkyivät selvästi turhautumisessa pelkkään kevyeen liikkumiseen. Jälkeläiset ovat päässeet jo hyvään vauhtiin kisauriensa parissa Euroopassa. Sintin isänemä Priscilla on myös holstein, joka astutettiin Cadence HS:lla nuorella iällä. Clarity Warrant on Priscillan ensimmäinen jälkeläinen, mutta ei suinkaan viimeinen. Priscilla osoitti jo nuorella iällä taitoa ja kapasiteettia GP-tason kouluhevoseksi. Tamma ei ole tulinen luonteeltaan, vaan ystävällinen ja helppo. Ratsastaessa tamma on herkkä avuille. Kilpailu-uran kohdatessa pienen ikävän käänteen jännevamman takia, Priscilla pääsi näyttämään emän taitojaan kahden varsan verran, jonka jälkeen se jatkoi entistä paremmalla menestyksellä kilpailu-uraansa.

Sintin emän puoleista sukua katsoessa heti ensimmäisenä kannattaa silmänsä suunnata itse emään Robustinaan. Robustina on kaunis voikon värinen tamma, vaikkakin pienikokoinen. Sintti on perinyt hyvin paljon luonnettaan emältään. Robustina on ystävällinen, lempeä ja kaiken kaikkiaan yhdellä sanalla kuvattavissa; lungi. Mikään ei hetkauta tammaa ja työskennellessä sillä on täydellinen työmoraali. Työmoraalin ansiosta Robustina onkin ollut helppo viedä GP-tasolle. Kilpailumenestyksen saralla Robustina on varsonut kolme kertaa, joista Sintti on keskimmäisin jälkeläinen. Sintin sisaruksista vanhin jo startannut ensimmäisiä kisojaan GP-tasolla, eikä nuorimmainenkaan ole huonoja taitoja esittänyt tulevan ratsu-uransa alkutaipaleella. Robustina itse on jo eläköitynyt kisauraltaan ja aloittanee jalostustamman uransa Tanskassa.

Solar Beam oli pienikokoinen tanskalainen ja voikon värinen kouluhevonen, jonka kisaura oli vasta nousussa. Omistajan ja kasvattajan epäonneksi Solar Beam menehtyi ähkyyn kymmenen vuotiaana. Solar Beam oli luonteeltaan ärhäkkä ja kuuma, jonka kanssa kaikki tallilaiset eivät pärjänneet. Se olikin hyvin paljon miesten ratsu pienuudestaan huolimatta. Näyttävät askeleet ja voimakas tahto tekivät orista loistavan hevosen koulukentille, ja menestys luonteesta huolimatta halutun jalostushevosen. Solar Beam kerkesi jatkamaan sukuaan viiden varsan verran, joista ikävä kyllä kaikista ei tullut yhtä pätevää koulu- tai edes kisahevosta kuin isästään. Robustina onkin orin menestynein jälkeläinen. Eikä pelkästään isänsä perintöjen ansiosta vaan myös emänsä Rustic Rosen. Rustic Rose on rautiaan värinen tanskalainen, joka vaikuttaa yhä Tanskan maalla. Se ei enää kilpaile GP-tasolla, mutta on silti tahkonu kyseisellä tasolla loistavan menestyksen itselleen. Menestys ei ole kadonnut mihinkään, vaikka tamman kanssa kisataan nykyisin helpommalla tasolla. Luonteeltaan tämä neitokainen on miellyttämishaluinen ja täydellinen opetushevonen ratsastajilleen. Kilpailu-uran ollessa jo loppusuoralla, Rustic Rose siirtyy jalostuskäyttöön.

Celestina varsotettiin ensimmäisen kerran tämän ollessa vasta neljävuotias. Varsotus tapahtui pelkästään hyvän suvun vuoksi Tanskassa ennen kuin tamman kilpailu-ura edes alkoi. Oriksi valikoitui musta tanskalainen Lucifer's Revenge, joka oli jo kerinnyt keräämään itselleen menestystä koulukentiltä. Celestinan kasvattajalla ei ollut epäilystäkään eikö tuleva varsa olisi loistava tulevaisuuden lupaus koulukentillä. 20.12.2013 syntyi mustanruunikon värinen orivarsa, joka nimettiin Huckleberryksi. Huckleberry osoittautui jo nuorena sulava liikkeiseksi ja luonteeltaan potentiaaliksi kilpahevoseksi. Tänä päivänä ori asuu Tanskassa ja on vielä koulutuksen alkutaipaleella, joten vain aika näyttää kuinka hieno kouluhevonen Huckleberrystä vielä tulee.


Kilpailumenestys

14.10.2017 - KRJ - Vaativa A - Team J&K - 4/18
15.10.2017 - KRJ - Vaativa A - Kultahuisku - 03/25
16.10.2017 - KRJ - Vaativa A - Kultahuisku - 05/25
17.10.2017 - KRJ - Vaativa A - Kultahuisku - 03/25
17.10.2017 - KRJ - Vaativa A - Kultahuisku - 05/25
13.02.2018 - KRJ - Vaativa A - Aittohaara - 04/27
15.02.2018 - KRJ - Vaativa A - Aittohaara - 04/27
Sijoituksia yhteensä 7 kpl
Näistä voittoja yhteensä 0 kpl

KTK-II 30.11.2017, 17,5+18+20 = 74%
- Kaunis, tammamainen olemus. Hyvät kuivat jalat, hyvä runko, hieman kaipaisi selkään lihasta. Leveä, vahva rintakehä, hyvin kehittynyt lihaksisto varsinkin rungossa.

28.01.2018, Rinnstein - HeA - 02/10 79,3%




Muu kuva -luokat
31.08.2017 - PKK - Muu kuva: lämmiveriset, tuom. Pölhö - KP, EM; värimaailma
Takajalkojen ristikkyys häiritsee, mutta kuvan värisävyt ja yksityiskohtaisuuksilla leikittely syvyyden luomiseksi nostavat kunniapalkinnon arvoiseksi. Hempeä ja kaunis kuva.
14.02.2018 - Jinnilä - Muu kuva: liikekuva, tuom. Tuulia - KP, EM; värimaailma
"Suloiset, pehmeät, pastellinsävyiset värit. Hieno ja kaunis piirros, suloinen hevonen."

Rakennekuva -luokat
15.10.2017 - Järnby - Rakenne: puoliveritammat, tuom. Tiia - BIS3, KTK-sert
11.11.2017 - DS Valmennustalli - Rakenne: Puoliveriset, tuom. Viiru - EO-sert
31.12.2017 - PKK - Rakenne: Puoliveriset, tuom. Tiia - BIS4, KTK-sert
05.01.2018 - Tunturin talli - Rakenne: Hevostammat, tuom. Odelie - EO-sert
16.01.2018 - Jarnby - Rakenne: Puoliveritammat, tuom. Anne - BIS5, EO-sert
14.02.2018 - Jinnilä - Puoliveritammat, tuom. aksu - BIS1, KTK-sert
17.02.2018 - Newerra - Rakenne: Hevoset, tuom. aksu - EO-sert

Varustus


Equestrian PRO

Loimitus

  • Hikisen ratsastuksen jälkeen talliloimi kuivatteluun
  • Sateisella tai tuulisella säällä sadeloimi
  • Kevyellä pakkasella toppaloimi ulos
  • -10 astetta toppaloimen alle fleeceloimi
  • Kovalla pakkasella sisällä talliloimi tai fleeceloimi
  • Tarvittaessa kaulapala (ei kuvassa) loimen kanssa

Valmennukset

00.00.0000 - kouluvalmennus, valmentaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut ultricies pharetra orci malesuada elementum. In hac habitasse platea dictumst. Mauris blandit eu nunc ac dapibus. Curabitur feugiat mi lacus, a rhoncus arcu congue eu. Cras eu tempor lacus. Suspendisse potenti. Duis pretium massa sit amet ante pretium, a egestas enim maximus. In ac cursus magna. Cras pulvinar in justo vehicula varius. Donec sed lorem vitae mi ultrices viverra sit amet posuere orci. Aliquam non lectus a enim blandit luctus.

00.00.0000 - kouluvalmennus, valmentaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut ultricies pharetra orci malesuada elementum. In hac habitasse platea dictumst. Mauris blandit eu nunc ac dapibus. Curabitur feugiat mi lacus, a rhoncus arcu congue eu. Cras eu tempor lacus. Suspendisse potenti. Duis pretium massa sit amet ante pretium, a egestas enim maximus. In ac cursus magna. Cras pulvinar in justo vehicula varius. Donec sed lorem vitae mi ultrices viverra sit amet posuere orci. Aliquam non lectus a enim blandit luctus.

00.00.0000 - estevalmennus, valmentaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut ultricies pharetra orci malesuada elementum. In hac habitasse platea dictumst. Mauris blandit eu nunc ac dapibus. Curabitur feugiat mi lacus, a rhoncus arcu congue eu. Cras eu tempor lacus. Suspendisse potenti. Duis pretium massa sit amet ante pretium, a egestas enim maximus. In ac cursus magna. Cras pulvinar in justo vehicula varius. Donec sed lorem vitae mi ultrices viverra sit amet posuere orci. Aliquam non lectus a enim blandit luctus.

Päiväkirja

17.08.2017 - PÄIKKYMERKINTÄ #1 kirjoittanut Daniel Susineva (VRL-05265)

Olisinpa miljardööri. Miljonääriyskin olisi piristänyt kummasti mieltä. Mutta no, minä olin tavallinen keskiverrosti velkaantunut hevosalan yrittäjä, jolla oli onnea omistaa yksi hyvä kilpahevonen. Senkin omistin vain siksi, että se oli tilausvarsa tutusta tammasta ja orista. Sillä tavalla alkutekijöissään ostettuna minun Zeta-hevoseni ei ollut tullut liian kalliiksi, ja sitten oli ollut onnea matkassa, kun se olikin kehittynyt aina GP-luokkiin asti.
Onnea oli myös se, että sain ratsastettavaksi välillä hyviä hevosia kohtalaisen hyvillä diileillä. No, onnea ja onnea - hiton kovaa duuniahan se oikeasti oli. En minä ollut nimeäni tehnyt tunnetuksi lepäämällä lehtereillä. Ratsastin ja ratsastin, perushevosia enimmäkseen ja sitten välillä niitä helmiä, joiden kanssa nimi nousi varteenotettavien kouluratsastajien listoille. Pääasiassa kuitenkin paiskin ihan ruohonjuuritason hommia: sisään- ja läpiratsastin, nostin vaativiin luokkiin, tein parit kisatulokset ja myin.
Ja sitten sain alleni hevosen, joka oli aivan perhanan kiva ja lupaava ja jonka kanssa voisin takuulla kisata maan huipulla.
Myytäväksi.
Jälleen: olisinpa edes se miljonääri. Ostaisin tamman itselleni ja no, uusisin sen barbihevosvarusteet joksikin uskottavammaksi setiksi. Pieni vaalea tanskalainen aiheutti oikeastaan joka ratsastuskerralla sellaisen onnentunteen, sen huuman, jonka takia tälle lajille niin järjettömän syvästi omistauduin. Koska mitään järkeähän tässä ei ollut, ei fiksuja työaikoja, ei vakaata tuloa, ei mitään muuta kuin Se Tunne. Se, kun pääsee oikein hyvän hevosen selkään ja tietää, että tässä se on, tällä pääsisin kohti tuloslistojen kärkeä, kohti ennätysprosentteja, kohti Maailman Parasta Tunnetta. Onnistumista.
Pieni kosketus jalalla. Ohikiitävän hetken ajan tamma oli valmis kuohahtamaan jalan kannustamana yli laidan, mutta paine hellitti ja Celestina jäi odottamaan. Sen kanssa toiminta oli juuri sellaista: kohtuuden veitsenterällä liukumista. Ei siitä tumpeloiden opetusmestaria tulisi, siihen se oli ihan liian herkkämielinen. Siitä kuitenkin tiesi, että oikealle ratsastajalle se antaisi aina kaikkensa. Ihan kaiken. Ja kuten oli sovittu, sitä oikeaa ratsastajaa minä ryhdyin sille etsimään.
Ehkä vähän vastentahtoisesti, mutta ryhdyin kuitenkin. Ei minulla ollut varaa valita, jos halusin pitää leivän pöydässä. Hyvien hevosten myynnillä sitä leipää saisi.

20.08.2017 - PÄIKKYMERKINTÄ #2 kirjoittanut omistaja

Siinä minä seisoin ja ruskeat silmät tapittivat minua uteliaina takaisin. Vaaleaa karvoitusta koristi suuri valkoinen läsi. Katse oli utelias ja kysyi selvästi aioinko tehdä jotain vai vain seistä paikallani. Siltä näytti myös mustahiuksinen mies, Daniel Susineva, joka piteli vaaleanrautiasta tammaa suitsista. Yskäisin ja taputin Celestina nimistä puoliverista kaulalle, ennen kuin kapusin penkin avulla mustaan satulaan. Muistot vierivät saman tien mieleeni ja meinasin jo livistää. En pystyisi tähän, mutta Celestina vain pärskähti kärsimättömänä minua hoputtaen. Niin ainakin uskottelin itselleni. Siispä työnsin kaapissa useita vuosia pölyttyneet ratsastussaappaani jalustimiin ja kokosin kankisuitsien ohjat tottunein elkein käsiini.

Kaikki tuli selkärangasta, pienet avut joilla ohjasin Celestinaa uralta ympyröille, pysähdyksiin. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, kun Daniel kehotti minua nostamaan ravin. Olin jo sanomassa, että minulle riitti. Hevonen, jota en olisi koskaan uskonut edes tulevani katsomaan, kuitenkin jollain tavalla suostutteli minut antamaan pohjetta. Celestina oli pehmeä ja sointuva, mutta vaativa ratsastettava. Omien taitojeni ollessa täysin unohduksissa neljän vuoden ajan, tein typeriä virheitä. Mutta se tunne oli jotain mahtavaa. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan tuntevani sitä enää niin syvästi. Tunne oli syvimmillään laukassa. Se ensimmäinen nosto, kun annoin liian paljon pohjetta ja Celestina lähti pinkoen pehmeään laukkaansa. Ja kuinka nopeasti se oli jälleen ruodussa muistaessani kuinka pidäte tehtiin. Ratsastukseni oli ruosteista, mutta en olisi enää halunnut lopettaa.

Koeratsastuksen jälkeen Daniel talutti Celestinan talliin, minä ilmoitin soittelevani päätöksestäni ja istahdin autooni. En päässyt kovin pitkälle tallilta, kun tunteet valtasivat mieleni. Se hetki, kun rekka törmäsi suoraan hevostraileriin, vieden parhaan ystäväni mennessään, melkein myös minut. Ajoin autoni tiensivuun ja yritin koota itseni.

Celestina oli samanlainen kuin Jazz; vaalea kaunis ja herkkä kouluhevonen. Juuri sellainen kuin oikean kouluhevosen kuuluikin olla. Kuinka samanlainen toinen hevonen mahtoikaan olla? Ellen olisi Celestinan myyntikuvissa kohdannut sitä samanlaista katsetta kuin Jazzilla, en olisi edes rohjennut soittaa Danielille ja kysellä lisää. Mutta aioinko todella hylätä suunnitelmat muuttaa ulkomaille ja tehdä jotain mitä en koskaan enää aikonut? Olin jo vuoden ajan päättänyt käyttää Papan perintörahat siihen, että muuttaisin ulkomaille. Rahat riittäisivät täydellisesti siihen, että pääsisin jaloilleni ja vielä pitkälle eteenpäin. Ne riittäisivät myös kalliiseen kouluhevoseen ja tämän ylläpitoon.

Sulkiessani silmäni muistin menetyksen tuskan ja sen kaiken, mitä en enää halunnut kokea. Sillä hetkellä olin varma päätöksestäni. Minä muuttaisin ulkomaille. Pysyvästi.

27.08.2017 - PÄIKKYMERKINTÄ #3 kirjoittanut omistaja

Siinä minä seisoin. En Pariisin tai Lontoon kadulla, kuten olin viikko sitten päättänyt. Tulevaisuuteni ei ollut täynnä sisustussuunnitelmia tai asiakkaita, jotka kertoivat minulle mahdottomia toiveitaan kamalista timanttikattokruunuista matalissa olohuoneissaan. Sen sijaan seisoin punaisen värisen ratsastuskoulun pihassa auringon paistatellessa elokuun viimeisenä sunnuntaina pilvettömältä taivaalta. Pieni tuuli leijailutti pitkiä vaaleita kutrejani silmilleni ja niihin lievästi ärsyyntyneenä pyyhin ne korvan taakse.

Joku poika talutti ohitseni ruunikon väristä puoliverista ja vilkaisi minua pitkään ennen kuin katosi sisälle talliin. En huomannut pidättäväni hengitystäni ennen kuin jouduin päästään ilmat ulos ja vetämään uudelleen elintärkeää happea keuhkoihini. Tarvitsisin hermosauhut. Olin jo tavoittelemassa farkkujeni takataskusta tupakka-askia ja sytkäriä, kunnes tajusin lopettaneeni jo kuukausi takaperin. Turhautuneena astelin muutaman askeleen eteenpäin niin, että näin tallille johtavan tien. Tyhjä. Näin ainoastaan tien vieressä olevan latotallin tarhoissa oleskelevat hevoset.

Vilkaisin kelloani. Kaksi minuuttia yli viiden. Daniel Susineva oli jo kaksi minuuttia myöhässä. Tupakka-askin sijaan löysin takataskustani iPhonen, jonka lukituksen avattuani olin jo etsimässä Danielin numeroa. Olin jo melkein soittamassa hänelle ja kertomassa, että ehkä en ollutkaan sopiva ostaja Celestinalle ja hänen olisi parempi viedä hevonen takaisin. Sormeni melkein jo hipaisi vihreää luurinkuvaa, kun näin sen. Auton, jonka perässä oli hevostraileri. Se auto laittoi vilkun osoittamaan Newerran pihaa, kaarsi varovaisesti pihaan ja pysähtyi aivan viereeni.

Daniel sammutti auton ja nousi ulos.
”Hei, Pihla”, mies tervehti.
”Moi”, vastasin pihisten ja tajusin jälleen pidättäneeni hengitystäni.
Katseeni kulkeutui traileriin, josta kuului kavion kopinaa. Siellä se nyt seisoi. Vain tuon yhden ainoan ohuen seinän takana seisoi vaaleanrautias tanskalainen puoliverinen, Celestina. Hevonen, jota en koskaan olisi uskonut ostavani, en todella. Ranska ja Englanti jäivät sen myötä vain pakosuunnitelmaksi. Minä todella olin astumassa neljän vuoden jälkeen takaisin hevosenomistajaksi ja se pelotti minua. Todella, todella pelotti.
”Anteeksi, mitä?” kysyin äkkiä, kun tajusin Danielin puhuneen.

Mies naurahti ja kertoi sanoneensa matkan menneen hyvin. Celestina oli rauhallinen matkustaja. Mutisin sen olevan hyvä asia. En kertonut olleeni helvetin peloissani koko sen ajan, kun Daniel oli laittanut minulle viestiä lähteneensä liikkeelle.
”Otetaan se pihalle”, Daniel sanoi.
”Joo”, mutisin ja menin auttamaan rampin kanssa.
Rampin laskeuduttua alas, rautias käänsi päätään meitä kohti – ainakin sen verran kuin ketju antoi myöden. Perhoset lentelivät vatsassani, kun katsoin hevosta.
”Talutatko sen itse?” Daniel tiedusteli, mutta pudistelin päätäni.
”Sinä voit.”
Katselin kuinka Daniel kipusi traileriin ja vaihtoi tamman nahkaisessa riimussa roikkuvan ketjun naruun. Irrotettuani takapuomin paikaltaan, astuin ramppia alas sivumpaan. Daniel maiskautti tamman liikkeelle ja pian kaviot kopisivat ramppia alas. Celestina nosti uteliaana päänsä katsellessaan uusia maisemia. Vain vaivoin tajusin Danielin ojentavan minulle violettia narua. Käteni tärisivät hieman, kun puristin sen nyrkkiini.

”Otan suojat pois, niin voit taluttaa sitä tallipihassa hetken. Jaloittelu tekee sille hyvää pitkän matkan jälkeen”, Daniel sanoi ja laskeutui jo kyykkyyn irrottamaan kuljetussuojien tarroja.
Nyökkäsin vain, vaikka tiesin, ettei mies edes nähnyt sitä. Daniel piteli kuljetussuojia kainalossaan, kun lähdin taluttamaan Celestinaa tallipihalla. Se kulki reippaasta rinnalla, eikä yrittänyt rynniä edelle. Katsoessani sen sulokkaita liikkeitä kyyneleet kihosivat silmiini, mutta en antanut niiden valua poskilleni. Sen sijaan purin huultani ja työnsin sormeni Celestinan turkin värisiin jouhiin.
”Sinä olet kaunis”, kuiskasin hiljaa.

Kierrettyäni tallipihan, palasin Danielin luokse, joka seisoi puhelin kourassa traileriin nojaten. Huomattuaan meidät, hän työnsi puhelimen hupparinsa taskuun ja ojensi minulle paperinpalaa.
”Kokosin sinulle Celestinan tämän hetkisen ruokavalion paperille, voit muokata sitä mielesi mukaan”, Daniel sanoi ja ojensi paperia minulle. ”Siinä olikin kaikki tälle päivälle. Minulla on hieman kiire takaisin, joten soitellaan kuulumisia.”
”Kyllä, kiitos”, sanoin.
Seisoimme Celestinan kanssa tallipihassa, kun Daniel Susineva ajoi trailerin kanssa pois. Tamman mielestä taisimme olla liian kauan paikallaan, koska hermostuneena se nykäisi narua. Aivan, karsina, heinää, ehkä tarhaan. Hitsi.

Talutin Celestinan sisälle talliin ja sen omaan karsinaan, jonka olin laittanut itse valmiiksi. Uudet purut, kupit kiilsivät ja heinäverkko odotti syöjäänsä. Vapautin Celestinan narusta ja päästin sen karsinaan pyörimään.
”Sinulle pitää keksiä lempinimi”, pohdin, kun työnsin oven kiinni perässäni. ”Ehkä Cele…”
”Hei! Onko tuo sinun?” kuulin takaani iloisen äänen ja käännähdin ympäri.
Ruskeahiuksinen nainen nojaili oveen ja katsoi haltioissaan Celestinaa.
”Todella kaunis ja siro.”
”Mm…”
”Aa, aivan, minä olen Inna”, nainen sanoi ja ojensi kättään karsinan oven ylitse.
Puristin sitä lyhyesti. ”Pihla.”
”Oi, vitjat se on kyllä kaunis. Eri luokkaa Pusuni kanssa, mutta on minullakin muutama helmi puoliverinen itselläni. Hazel on samaa kokoa tämän kanssa, tosin huomattavasti tuhdimmassa kunnossa nykyisin. Tollo on hieman isompi. Ransu taas on paljon isompi, se on melkein 180 cm.”
”Hmm…” olin jo sanomassa muutakin, kun Inna muutaman karsinan päästä kuului kärsimätöntä kavion koputusta karsinan oveen.
”Ääh.. perkele, Pusu, lopeta se kopistaminen”, Inna murahti ja katosi samalla tavalla kuin saapuikin.

Suuni oli loksahtanut auki ja takaisin maanpinnalle minut pukkasi uusi hevoseni. Astuin askeleen eteenpäin horjahduksen takia ja käännyin katsomaan läsipäätä. Tässä sitä nyt oltiin. Neljän vuoden hevottomuuden jälkeen minä olin jälleen hevosenomistaja.

01.01.2018 - PÄIKKYMERKINTÄ #4 kirjoittanut omistaja

Heräsin aikaisin kuuden aikaan yksiöni hämäryydessä. Uuden vuoden juhlinta oli jäänyt minulta välistä, vaikka moni oli yrittänyt saada minua juhlimaan. Sen sijaan päätin lähteä tallille. Kävin suihkussa, puin tallivaatteet päälleni ja söin aamupalan. Hiukseni sidoin nutturalle ja nappasin käsilaukkuni eteisestä. Hipsin portaita pitkin kerrostalon kuudennesta kerroksesta ulos pikkupakkaseen ja autolleni. Valkoinen Mercedes-Benz E oli vuoden 2013 mallia ja hyvin vähän ajettu. Vanhempani luulivat, että auto korjaisi menetetyn hevosen aukon ja olivat ostaneet minulle upouuden nelipyöräisen. Olisinko todella noussut auton rattiin silloin, kun menetin parhaan ystäväni auto-onnettomuudessa?

Nyt kaikki oli toisin. Pelko perseessä ajoin yhä autoni parkkiruudusta määränpäähäni ja takaisin parkkiruutuun. Automaattivaihteinen auto ei vaatinut kuin tarkkaa muun liikenteen seuraamista. Tänäänkin se johdatti minut Vänrikinmäelle ratsastuskoululle, Mallaspurolle. Samoissa tiloissa Daniel Susineva piti valmennustallia ja me olimme Sintin kanssa muuttaneet sinne marraskuussa. Newerra ei ollut meille sopiva paikka asua. Daniel oli liian kaukana ja totta puhuen pidin Mallaspuron rauhasta, vaikka siellä arkipäivisin pyöri ratsastustunnit. Se oli loistava paikka, jotta Daniel pääsi helposti liikuttamaan Sintin ja sieltä oli helppo lähteä kilpailuihin.

En ollut itse startannut Sintin kanssa yhtäkään luokkaa, Daniel sen sijaan oli ja hienosti tuonut tamman kanssa mukanaan jo viisi ruusuketta. Olisi ehdottomasti Sintille tärkeää, että nimenomaan Daniel kisasi sillä. Todella tärkeää tuloksien vuoksi.

Kahdenkymmenen minuutin ajomatkan jälkeen, pysäytin Meseni Mallaspuron pihaan ja nousin ylös kyydistä, napaten käsilaukkuni mukaan. Ulkona oli vielä hämärää, eikä kukaan hevosista ollut vielä pihalla. Luultavasti joku oli antamassa niille parasta aikaa aamuruokaa. Olin oikeassa. Tallinomistajistoon kuuluva Aikku tervehti minua lämpimästi astuessani sisälle talliin ja toivotti hyvää uutta vuotta. Toivotin ja tervehdin takaisin, jonka jälkeen menin varustehuoneeseen. Jätin käsilaukkuni kaappiin ja otin Sintin varusteet mukaani.

Aikku ei ollut onneksi kerinnyt vielä antamaan Sintille aamusapuskoja, joten tamma saisi odottaa niitä liikutuksen ajan. Tervehdin vaaleaa tammaani ja otin sen karsinasta toiselle pesupaikalle. Riisuin siltä ohuen talliloimen ja viikkasin sen karsinan edustalle. Sintti oli rauhallinen hoidettava ja nytkin se vain katseli käytävällä touhuavaa Aikkua. Harjasin loimen ansiosta suhteellisen puhtaan puoliverisen rauhassa. Ennen olisin hoitanut harjauksen nopeasti pois alta ja kiirehtinyt tekemään hikitreenin. Nyt, kun minun ei tarvinnut huolehtia kisaamisesta, vaan vain hevosen pitämisestä kisakunnossa, olin alkanut ottamaan hieman rennommin.

Neljän kuukauden aikana Sintti olin tutustunut uuteen hevoseeni aivan eritavalla kuin koskaan ennen yhteenkään hevoseeni. Jazz oli ollut paras ystäväni, eikä Sintti koskaan yltäisi samalle tasolle. Silti olin luonut erilaisen ystävyyssuhteen tämän hevosen kanssa, mutta sanoin itselleni joka päivä; älä kiinny, se voi lähteä koska tahansa.

Sintti luimi hieman, kun kiristin mustan koulusatulan vyötä ja liikautti koipiaan, kun kiedoin vaaleanvioletteja pinteleitä sen sukallisiin jalkoihin. Kankikuolaimet se otti hyvin suuhunsa ja laski päätään, kun laitoin timanttiotsapannalla varustettujen suitsien soljet kiinni. Taputin tammaa kaulalle ja kävin vaihtamassa itselleni saappaat talvikenkien tilalle. Samalla laitoin glitterkoristellun kypärän päähäni ja otin raipan kainalooni. Vielä ennen lähtöä, hain Sintin varusteiden joukosta enkkuviltin alkulämpöjen ajaksi. Sintti ei ollut liikkunut hoitopaikalta mihinkään, kun palasin sen luokse. Levitin viltin satulan ja takamuksen päälle, jonka jälkeen irrotin tamman ketjuista.

"Laitan Sintin ruoan valmiiksi", Aikku huikkasi minulle, kun talutin Sinttiä ulos.
"Okei, kiitos", vastasin.
Ainakin Sintti sai ammattitasoista palvelua täällä, josta olin oikeasti iloinen. Maneesi oli pimeä, kun astelimme ovista ja kävin jalan napsauttamassa valot päälle. Suljettuani ovet, kävelin hetken aikaa maasta ennen kuin kiristin vielä vähän vyötä ja laskin jalustimet. Noustuani selkään, kävelin vielä hetken ja otin sen jälkeen ohjat tuntumalle. Nostin kevyen ravin.

Neljän kuukauden aikana olin rohkaistunut Sintin suhteen. Alkuun ensimmäisten viikkojen aikana olin tehnyt tamman kanssa vain maastakäsin harjoituksia. Sitten Daniel oli patistanut minut hevoseni selkään ja ohjeistanut meille tarkat viikkosuunnitelmat. Kerran viikossa mies oli itse noussut Sintin selkään, nykyisin kaksi ja lisäksi kisamatkat. Sintti oli täynnä hyvää kouluhevosta. Se liikkui pehmeästi, oli pehmeä, mutta erittäin herkkä. Jos siltä pyysi jotain, se oli tekemässä jo enemmän. Tamma halusi oppia ja sitä se saisi tehdä. Daniel veisi Sintin vielä korkealle.

Alkuravien jälkeen, kävin laittamassa enkkuviltin katsomon reunalle ja aloitimme suhteellisen tyypillisen treenimme. Ensin avoja, sen jälkeen sulkuja, päätyihin suuret ympyrät ja samalla takajalkoja ympyrän ulkopuolelle. Väistöjä uralta sisään ja takaisin. Temmonvaihteluita, pysähdyksiä ja peruutuksia, jonka jälkeen laukassa tehtiin pääty-ympyrä. Laukkatyöskentelyä. Ensin ympyrällä vasempaan kierrokseen laukka kuntoon ja kuulolle, sen jälkeen laukkaväistöjä, suunta vaihdettiin kokorataleikkaalla. Laukanvaihdos kokorataleikkaan jälkeen, kun pääty-ympyrä oli tehty vastalaukassa. Laukassa väistöjä, sulkuja ja avoja. Laukanvaihdoksia eritavalla, kahdeksikolla, kokorataleikkaan keskellä, uralla. Laukan jälkeen hetki ravissa kolmikaarista ja sen jälkeen käveltiin välikäynnit. Välikäyntien jälkeen ravissa väistöjä. Takaosakäännöksiä ja etuosakäännöksiä, jonka jälkeen harjoiteltiin piruettia. Vielä hieman laukkatyöskentelyä, erityisesti laukanvaihtoja. Loppuravit pidemmällä tuntumalla, jonka jälkeen käveltiin loppukäynnit viltti päällä. Tehokas reippaan tunnin mittainen treeni, jossa molemmat varmasti saivat hyvän hien päälle.

Taputin Sintti kaulalle, kun hyvien loppukäyntien jälkeen laskeuduin alas selästä. Ulkona oli jo huomattavasti valoisampaa, kun astelimme luminaristen allamme takaisin talliin. Kytkin Sintin jälleen pesupaikalle ja riisuin sen varusteista. Kävin viemässä ne paikoilleen ja vaihdoin samalla ratsastussaappaani takaisin talvikenkiin. Palatessani takaisin Sintin luokse, oli Daniel ilmestynyt tallille. Mies oli ottanut käytävälle mustan nuoren puoliverisen, jonka tiesin olevan hänellä myyntiratsutuksessa ja Daniel oli juuri myynyt sen uuteen kotiin.
"Huomenta", Daniel tervehti.
"Huomenta", vastasin.
"Kuinka treeni meni?"
"Hyvin. Sintti oli reipas ja tehtiin tosi hyvännäköisiä laukanvaihtoja. Hieman kankea vasemmasta kyljestä, ajattelin soittaa hierojan."
"Okei, hyvä. Katselin taas uusia kisoja. 28. päivä olisi Rinnsteinissä vaativa B-luokka. Ilmoitanko teidät?"
"Ööm, sä voisit mennä sillä", ehdotin. "Teillä meni hyvin viime kisatkin."
"Tietty."

Hymyilin pienesti ja palasin Sintin hoitoon. Pyyhin hikikohdat kostealla liinalla ja loimitin tamman keltaviolettiin toppaloimeen. Asettelin sen kaulalle vielä irtokaulapalan. Sivelin vielä linimenttiä Sintin etujalkoihin ja käärin niihin pintelit, jonka jälkeen tamma pääsi viimein syömään aamusapuskat. Ruokailun aikana kävin itse vessassa ja join kahvinkeittimestä kupillisen mustaa kahvia. Palatessani, Sintti oli ahminut ruokansa ja pääsisikin pihalle. Nappasin sen narunpäähän ja lähdin taluttamaan pihalle. Reipas puoliverinen käveli rinnalleni tarhalleen, jossa vapautin sen tarhaan tarhakavereidensa joukkoon. Jätettyäni narun aidan viereen, lähdin vielä hakemaan käsilaukkuni tallista, jonka jälkeen suuntasin autolleni ja kotiin.

virtuaalihevonen / a sim-game horse