Get Over It Juliet! Lei

Luonne

Perjantai oli juuri kerennyt kääntyä lauantaiksi. Kantavat tammat oli viety pikkutalliin evakkoon, omaan rauhaan. Ratsastuskoulumestaruudet olisivat viikonloppuna ja joidenkin kilpailijoiden hevoset majoittuisivat tallissa perjantaista asti. Mun olisi pitänyt olla nukkumassa jo kauan sitten, mutta uni ei tullut. Sen sijaan mä istuin keittiössä tietokoneen pyörittäessä varsakameraa sormet lämpimän kaakaomukin ympärillä. Läjä papereita oli levittäytynyt pöydälle, mutta niistä ei saanut tähän aikaa mitään selkoa. Juuli pyöri levottomasti karsinassaan ja mä tiesin, että kohta se alkaisi.

Kello yksi yöllä alkoi tapahtua. Juuli teki sen just eikä melkeen niin kuin kaksi kertaa ennenkin synnyttäneen tamman kuului. Vaikka mä heti Juulin makuulle päästyä laskin kaakaon pöydälle sitä läikyttäen pöydälle, tungin jalkaan punaiset kumpparit ja juoksin pikkutallille pihamaan halki, oli karsinassa mua odottamassa tyytyväinen varsa. Mä katsoin hengästyneenä, kun Juuli hoivasi uutta tulokasta. Mun nuttura hapsotti, suuri villapaita repsotti ja punaiset kumpparit olivat mutaiset. Siinä tilanteessa meistä kaikista kaunein oli pieni tammavarsa. Siitä tulisi helkutin hieno, sen näki silloin jo.

Seuraavana päivänä, vaikka se tuskin osasi kävellä pitkillä koivillaan, se karkasi. Ei kauas - kunhan vilkaisi ulos pikkutallin ovesta. Ratsastuskoulumestaruuksien ensimmäinen päivä oli käynnissä vilkkaana ja pieni tamma vain seisoi ovensuussa, tuijottaen kaikkea sitä häslinkiä. Sitten se pääsi pienen hirnunnan, kääntyi ympäri ja juoksi emänsä luokse.

Jo syntymästään Julia varmisti, että kaikki tiesivät, kuka se oli.
© kasvattaja

Sukulaiset