Starring Queen

VH21-048-0038 | PKK4633 EV-II
westfalen, tamma
syntynyt 18.01.2021, 8-vuotias
musta, 165cm
kenttäpainotteinen
CIC1

omistaja Juuso Sherman (VRL-05322), 7oaks
kasvattaja Lidia Railakka VRL-14837
© Alva

Kun Lidia Maran selästä tippuessaan onnistui murtamaan muutaman kylkiluun lisäksi käsivartensa ja ranteensa, saaden pitkän pätkän sairaslomaa ja liikuntakieltoa, piti aktiiviselle tammalle keksiä tekemistä. Tekemisellä tarkoitettiin tässä hetkessä harkinnan ja sopivasti tulleen kiiman jälkeen astutusta. Odotukset varsan syntymiselle eivät olleet mitenkään erityisen korkealla huonon ajankohdan takia, mutta ihme ja kumma, Mara tiinehtyi ja Starring Queen syntyi tammikuussa. Odotusten vastaisesti tammasta ei tullut kimoa, saatika toivottua oria, mutta niin vain pikku musta ihastuttaa luonteellaan joka päivä. Maran neidin luontoa tasoittamaan valittu Ykkönen ylitti kaikki odotukset, eikä ole tähän päivään mennessä kohdattu yhtäkään asiaa, joka olisi leikkisästi Tarantellaksi ristitylle tammalle ylitsepääsemätöntä.

Reipas ja meneväinen Tarantella ihastuttaa sekä ulkonäöllään, että luonteellaan. Epämääräistä sähläämistä voisi toki päiväkohtaisesti vähentää, mutta tammasta on kuoriutunut erittäin rohkea hevonen, josta toivottavasti kuullaan vielä hieman isommilla esteradoilla. Hieman ajasta ja kutsujasta riippuen Starring Queenin lempinimi saattaa vaihdella Ellan, Tarantellan ja Taran välillä. Asia johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei kukaan jaksa joka kerta sanoa Tarantella. (Tamma tosiaan osaa myös olla vähän hämis, jos ajatellaan esimerkiksi kaiken tahmaamista päivämössöihin) Ella ja Tara olivat alkuperäiset kutsumanimet, mutta sittenpä tuli kasvattajan serkkutyttö. Kuten jo sanottu, tamma on oikein ihastuttava pikku hevonen. Hoitaessa se osaa olla nätisti mikäli haluaa ja jos ylimääräisiä mielipiteitä sattuu olemaan, ne ilmaistaan siististi häntää viuhtaisemalla ja ilmeen nyrpenemisellä. Rapsutuspaikoista ehdoton lemppari on säkä, jota saisi mielellään raaputtaa tuntikaupalla ja herkkujen kera, jos Tarantellalta kysyttäisiin.

Tyttärestä ei aina ihan täydellisesti polvi parane. Näin voi päätellä mikäli sattuu vilkaisemaan Tarantellan eläinlääkärikulujen suuruutta ja sitä pienten arpien ja pikkukolhujen määrää joka mustaan tammaan mahtuu. Isältä peritty rajaton uteliaisuus on aiheuttanut tammalle jo pienestä pitäen epämääräisiä vekkejä, vaikkei se vielä (koputtaa puuta) olekaan itseään onnistunut lopullisesti saamaan elinikäiselle sairaslomalle. Ratsastaessa tämä on nähty muutamaankin kertaan. Tarantella on muun muassa tohotuksissaan astunut oman huulensa päälle (Miten? Sitä ei moni tiedä.) ja hankkiutunut sähköaitaan kiinni varsavuosinaan. Taluttaessa sillä tuntuu olevan aina tuli persuksen alla ja kiire joka paikkaan, oli se sitten singoten tai siististi kävellen. Hyvä puoli uteliaisuudessa on se, ettei tamma säikähdä juuri mitään. Synnyinpaikassaan Auburnissa ollut suihkulähdekään ei koskaan aiheuttanut Tarantellassa hörökorvia suurempaa reaktiota, siinä missä tamman emä on suurin piirtein sydänkohtauksen partaalla.

Selkään päästessä tammasta kuoriutuu kiltisti käyttäytyvä hieno neiti, joka on samaan tapaan emänsä kanssa hieman hitaammin syttyvää diesel-mallia. Innostuessaan Tarantella liikkuu melkeinpä liian reippaasti ja mukavan letkeästi. Westfalen on perinyt myös uteliaisuutensa lisäksi isältään askellajit ja niin sanotun laiskan hyppynsä. Tarantellaa ei haittaa vaikka edessä olisi 140 sentin okseri, sen hyppy näyttää silti kavaletin ylitykseltä. Maastossa mennään no matter what korvat hörössä ja pää ylhäällä tai vaihtoehtoisesti jälkikoiran tapaan maantasalla. Rekat, sillat ja huutelevat pikkulapset ohitetaan ongelmitta ja Tarantella ei tunnu hätkähtävän edes mikäli muut seuralaiset hyppivät puihin. Tämähän on tietysti pelkästään omistajan onni ja on säästänyt myös muutamilta varustekorjauksilta ja onnettomuuksilta, kun maastolenkin kaveri onkin päättänyt pukittaa ratsastajansa peltoon, eikä tamma ole sanonut asiasta mitään.
luonnekuvaus © kasvattaja

Sukutaulu

i Stardom Calls
westf, 166cm, mustankimo
Fn, KTK-II, ERJ-II
ii Staragony
westf, 165cm, tummanruunikko
ie Rowena Calls
westf, 165cm, mustankimo
e Marchioness
holst, 168cm, mustankimo
Fn, KTK-II, KEV-II, ProF, VFA2, YLA2
ei Eleazer
holst, 170cm, musta
ee Granduchess
holst, 167cm, ruunikonkimo

Jälkeläiset

Varsan nimi Varsan tiedot Isä Muuta
t. Love Me syntynyt 14.01.2024 isä Hello, I Love You

Porrastetut kilpailut

Ominaisuuspisteet

nopeus: 105.84p.
kestävyys: 76.71p.
hyppykapasiteetti: 1656.45p.
rohkeus: 1588.68p.
kuuliaisuus ja luonne: 1399.26p.
tahti ja irtonaisuus: 1.41p.
tarkkuus ja ketteryys: 0p.
askellajien näyttävyys: 0p.
itsevarmuus: 0p.
energisyys: 0p.

Porrastetut kilpailut

Kenttäratsastusjaos (KERJ):
Nykyinen taso: 7/10
Maksimitaso iän perusteella: 10/10
Maksimitaso pisteiden perusteella: 7/10
Valittu maksimitaso: 6/10

Katso lisää: VH21-048-0038

Muut kilpailut

Villit
25.09.2020 Clarkenes Mangovia Fall Fest 100cm 21/37 4vp 77,630 s
Palkintokaappi

15.02.2021 Hämä hämä häkki...
01.07.2021 Puhelu

EV-II

Palkittu EV-II palkinnolla helmikuun tilaisuudessa pistein 1 + 8 + 2 + 5 + 5 + 9 = 30