Quu on luonteeltaan hieman herkkis. Se pitää tutuista asioista ympärillään ja vetää draamakuningattaren roolin päälle, jos joku kehtaa tehdä jotain tamman mielenvastaista. Yleisesti ottaen se on helppo käsitellä, eikä sillä ole ihan niin paljoa tammakiukuttelua, kuin ehkä voisi olettaa. Draamallisuus siinäkin kuitenkin tulee esille liian herkästi. Laitoit riimun väärin päähän tai kehtasit lähestyä vähän hassusti, niin johan saa loppuajan miettiä mitä tulikaan tehtyä. Uusi karsinanaapuri, vaihtunut hoitaja, erittäin voimakkaasti tuoksuva linimentti tai shampoo, jota Quu ei ole ennen joutunut haistelemaan - kaikki oivia syitä mutristella turpaansa. Täysi silkkihansikaskäsittely ei ole tarpeen, kunhan tiedät mitä teet ja teet sen kunnolla. Mikäli ihminen lähestyy Quuta epävarmana asiastaan tai jotenkin anteeksipyydellen, kun nyt näin häiritsee kuningattaren päivätorkkuja tai tarhan nurkan tuijottamista, yhteistyön alkutahdit soivat väärässä sävellajissa. Hyvillä hevosmiestaidoilla, tavan maalaisjärjellä, kuitenkin pärjää pitkälle, eikä Quu esimerkiksi potki kengitettäessä tai haavoja paikatessa. Rokotus- ja verikoeneulat, hammasraspi tai klippauskonekaan eivät hetkauta, kuumemittari sen sijaan on maailman inhottavin kapistus. Quu onkin mestari liimaamaan häntäruotonsa takamukseensa, ja vaikka kuinka olisit kirjavalle mieluinen ihminen niin lämmön mittaamisesta tamma jaksaa pahoittaa mielensä kerta toisensa jälkeen käyttäytyen juuri niin dramaattisesti kuin sydänjuuriaan myöten loukkaantunut tamma koskaan voi.
Ratsuna Quu on myös samanlainen herkkähipiäinen, jonka takia sen kenttähevosunelmaa joudutaan hieman pohtimaan ja tökkimään varovasti. Tammalla on kyllä luontaista taitoa esteille ja on myös vilautellut kivoja liikkeitä sileälläkin. Eikä siltä puutu motivaatiota työskennellä, mutta se hieman arastelee uusia paikkoja tilanteita. Suurin kompastuskivi kenttäratsuksi kapuamiseen onkin juuri maastoesteet. Quu on hieman arka maastossa, jonka takia ratsastajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta sekä hippuminen taitoa lempeään patisteluun. Maneesissa tai kentällä kirjava ei isommin kyttäile nurkkia tai varjoja, puhise esteille tai muutoinkaan suhtaudu ympäristöönsä epäluuloisesti. Ainakaan tutuissa ympyröissä, uusissa paikoissa tamman rentoutumiseen menee aina hetki. Quun kanssa ei vain kannata vaan täytyy tutkia nurkat, esteet, kouluaidat, katsomon laidat, koko uusi ympäristö jossa pitäisi toimia, ennen työskentelyn tai edes varsinaisen verryttelemisen aloittamista.
Tässä kuitenkin on potentiaalisesti hiomaton timantti, kenties niin sanotusti myöhään kukkaan puhkeava ratsu, jonka kanssa ammattiura ja suurimmat luokat valloitetaan vasta vuosi tai useampikin ikätovereita myöhemmin. Malttoihan Henri Ruostekin odottaa lahjakkaan Tiffany’s Diamondinsa kanssa, kunnes herkkä, kuuma tamma oli mielestään valmis kansainvälisille radoille! Tilanne on toivon mukaan sama Quun kanssa. Kykyä, kapasiteettia, liikkeen laatua tai esteälyä ei tarvitse epäillä, Quu kestää laadullis-teknillisin mittarein kansainvälisen vertailun. Se kuitenkin tarvitsee vielä paitsi kokemusta, myös itsevarmuutta, jonka myötä uudet tilanteet, muuttuvat maisemat, kaikki kilpaurheiluun kuuluva muuttuu sille siedettävämmäksi. Hillitessään hermonsa, saavuttaessaan tyynen, rennon tilan Quun kanssa työskenteleminen on mahtavaa. Tamma on motivoitunut, luonnostaan tasapainoinen hevonen, jolle kaikissa askellajeissa liikkuminen sekä hyppääminen on helppoa. Toisinaan puomikosketukset joko syövät kirjavan itsevarmuutta tai aiheuttavat kiukustumisen seuraavan esteen liioitelluin hypyin, mutta eiköhän tämänkin saa siloiteltua rutiinin myötä. Quu nimittäin haluaa työskennellä ihmisen kanssa, mikä on ensiarvoisen tärkeä ominaisuus, joka on siivittänyt keskinkertaisempiakin ratsuja hienoihin tuloksiin.
Tietysti Quu tarvitsee avuiltaan rauhallisen, pehmeän ratsastajan, joka ei toiminnallaan saa tammaa kiihdyksiin, hämmennyksiin tai sovittelemaan kruunun lisäksi viittaakin draamakuningatarkuvastoaan täydentämään. Kaikkine haasteineenkin Quu on mielettömän opettavainen, hieno hevonen, tuli siitä tähteä tai ei.
© Lissu T.
i Bourgeois ![]() |
ii Balou de Maulon ![]() |
iii Battaglia ![]() |
iie Shepherd of Fire xx![]() |
||
ie Soprano (25% ox)![]() |
iei Polemarch xx ![]() | |
iee Staccato x (50% ox) ![]() | ||
e Néréide du Pont ![]() |
ei Farigoule ![]() |
eii Cognac ![]() |
eie Phénoménal ![]() | ||
ee Sea Pride xx![]() |
eei Crocodile Carnival xx ![]() | |
eee Rocky Road xx![]() |
Varsan nimi | Varsan tiedot | Isä | Muuta |
---|---|---|---|
t. French Beret | syntynyt 01.09.2021 | isä Fine Fedora | lisätietoa |
t. JS Miraf Lelendi | syntynyt 14.09.2022 | isä Babblybumblybaboon | lisätietoa |
Kisaaja: J. Sherman ![]() |
|
26.11.2021 ![]() 14.05.2022 ![]() 06.12.2023 ![]() 09.12.2023 ![]() |
|
Kisaaja: C. Dankworth ![]() |
|
29.10.2023 ![]() 14.05.2024 ![]() 19.07.2024 ![]() 31.08.2024 ![]() 21.09.2024 ![]() 30.09.2024 ![]() 09.11.2024 ![]() 30.11.2024 ![]() ![]() |
|
Kisaaja: E. Schaumann ![]() |
|
15.02.2025 ![]() 21.02.2025 ![]() |
![]()
|
Varsakuvat | ||||
11.04.2021 | Roihaja | Kaikki varsat | tuom. aksu | EO-sert |
02.05.2021 | Storywoods Dressage Center | Puoliveriset varsat | tuomari: Jassu L | EO-sert[1] |
20.05.2021 | Ansamaa | Varsat | tuomari: Marjahilla | EO-sert |
22.05.2021 | Rowan Park | Varsat | tuomari: Kics | EO-sert |
Aikuiskuvat | ||||
17.10.2021 | Zen | Muilla tyyleillä toteutetut hevoset ja ponit | tuomari: Pölhö | KTK-sert [2] |
Hopeanmusta ori pidentää kaulaansa, kun Juuso päästää sen venyttämään loppuraveissa. Inky on yksi hänen vanhempiensa kasvateista, jonka mies toi mukanaan Englannista. Kuten myös esimerkiksi nuorempi tamma Septima, jonka Juuso päätti astuttaa kisakauden päätteeksi. Kimosta oli tullut huomattavasti mieluisampi kisakaveri kuin Inkystä, jonka takia orin kisakausi olikin jäänyt hieman laimeammaksi. Inky ei ollut lopulta täyttänyt niitä saappaita, jota Juuso oli sen toivonut täyttävän.
”Pidän tästä niin paljon!” serkku hekumoi ruskeakorvaisen Quun selästä.
Juuson serkku, Chloette, on yksi ekstra tuonti Englannista parin hevosen lisäksi. Chloette on täysiverinen kouluratsastaja, joka on ostanut oman nuoren varsansa Suomesta. Nyt serkku tienaa asumisensa ratsuttamalla Juuson kenttähevosia sileällä. Kyllähän Juuso sen asian kanssa pärjäisi, mutta aina on eri, kun kunnollinen kouluratsastaja ratsastaa hevosen läpi kerran viikossa.
”Quu on loistava hankinta”, Juuso myöntää.
Mimique du Pont on ranskalainen puoliverinen, joka painotukseltaan on varsinaisesti estehevonen, mutta Juuson aikeena on aloittaa keväällä treenit myös maastoesteillä. Ensimmäinen kisastarttikin on tamman kanssa jo takana. Kalla Cupissa startattu kisa sujui hyvin. Perusradalta tuli nollat, mutta uusinnassa nuori tamma hieman väsähti. Violetti ruusuke Quun karsinan ovessa on kuitenkin loistava alku.
Nyt kun vuoden 2021 kisakausi on taputeltu Juuson osalta, hän pääsee keskittymään Vaahterapolun avajaisiin. Tammikuussa pidettävien virallisten avajaisten jälkeen, tallilla tulee olemaan huomattavasti enemmän elämää. Jippu, Juuson vanhempien lapsuudenystävien tytär, joka on kuin pakollinen pahe tässä tallihankkeessa, on ostellut mielivaltaisesti tuntihevosia talliin. Juuso ei ole paljoa sanaa sanonut väliin, hän ei aio puuttua ratsastuskoulun toimintaan. Ainoa hevonen, jonka hän huolehti tuntihevosten joukkoon, on hänen ystävänsä, Jessen, hevonen Salli. Siitä hän saisi tulevaan kenttäryhmäänsä loistavan opetushevosen.
Jos vain talliin löytää tiensä myös kenttäratsastuksesta innostuneita. Juuson odotukset ainakin ovat korkealla.
Ezekiel piteli Quun ohjia löyhästi sormissaan ja katseli tamman korvien välistä eteenpäin, vaikka katse ei ollutkaan varsinaisesti kohdistunut mihinkään. Hänen rintakehässään asui outo olo, jota mies ei osannut nimetä. Hän epäili sen johtuvan niin kovin tutusta ympäristöstä, jossa hän kuitenkin oli nyt vieraana, edustamassa toista tallia, toisella hevosella. Kirjava tamma miehen alla oli kaikinpuolin kiva hevonen, vaikkakin yhä hiukan epäluuloinen uutta ratsastajaansa kohtaan. Ezekiel kuitenkin jostain syystä viihtyi Quun kanssa, eikä häntä haitannut tamman satunnainen draamailu tai herkkistely. Silti nyt, täällä tutuissa maisemissa, joissa hän tiesi Cellankin majailevan, hän tunsi lähinnä ikävää Cellaa kohtaan sen sijaan, että olisi nauttinut Quun kanssa työskentelystä.
Ezekiel oli ensi töikseen 7oaksin porukan saavuttua kisa-alueelle livahtanut etsimään Cellan. Tamma oli löytynyt tutusta tarhastaan, ja sen työntäessä turpansa Ezekielin syliin hörinän säestyksellä, oli mies miltei kiiruhtanut etsimään Louisin ja pyytämään työpaikkansa takaisin. Hän oli rapsutellut tamman korvia ja purrut huultaan – hän olisi antanut mitä vain, että olisi voinut ostaa Cellan ja ratsastaa sen kanssa auringonlaskuun. "Sinä olet aina mun ykkönen", hän oli kuiskannut Cellan korvaan, ja lähtenyt sitten raskain sydämin suorittamaan velvollisuuksiaan, yrittäen unohtaa tamman surullisilta näyttävät silmät.
"Moi."
Ezekiel hätkähti hereille muisteluistaan, ja katsahti alas. Vieressä seisoi Faith, joka katseli häntä varkain otsatukkansa alta. Ezekiel oli onnistunut tähän saakka välttelemään entisen työtoverinsa kohtaamista sangen helposti, mutta toisaalta hän oli myös epäillyt, että jossakin vaiheessa nainen tulisi vastaan. Ezekiel karautti ääntään.
"Moi. Kivat hiukset."
"Kiitos", Faith sanoi hiukan hämillään, ja sormeili vaistomaisesti hiuksiaan, joihin hän oli hommannut vaaleita raitoja, joita Ezekiel ei ollut aiemmin nähnyt.
"Kukas tämä on?" nainen vaihtoi sutjakkaasti aihetta, ja kurkotti kättään silittääkseen Quun kaulaa.
Quu reagoi oudon ihmisen lähestymiseen mutristamalla turpaansa ja ottamalla puolittaisen sivuaskeleen ojennellen kaulaansa pitkälle. Faith laski kätensä alas.
"Joku herkkähipiäinen selkeesti."
"Quu on vähän sellainen draamakuningatar", Ezekiel sanoi ja rapsutti tamman kaulaa.
"Miten sulla on menny siellä.. uudessa paikassa?" Faith vaihtoi painoa jaloillaan ja sormeili edelleen hermostuneen oloisesti hiuksiaan.
"Ihan hyvin. Viime viikolla oli ekat kisat Itävallassa.. sijoituttiin yhdeksänsiksi."
"No sehän on hyvä.. meillä ei Cellan kanssa mennyt ihan niin hyvin", Faith sanoi hymyillen, mutta irvisti sitten: "Tai eihän meillä oo oikee mitkää kisat menny hyvin. Cella toimi sulla niin paljon paremmin, enkä mä kyl oikeestaan haluais sillä ratsastaa, kun Serenki alkaa olla kisaiässä. Sitähän mä oon koko ajan treenannu et pääsis en kaa hyppää.. Cellalla ja mulla ei oo sellasta yhteyttä. Varsinkaa sellasta mikä sulla sen kaa oli. Nythän se toki jää mammalomalle, et saa taukoo kisaamisesta ja mä voin keskittyy Sereniin.. Tiiäksä, Cellan varsasta tulee varmasti supersöpö, ja sun pitää kyl tulla kattoo sitä.."
Faith tajusi höpöttäneensä hirveää kyytiä, ja punastui. Hän napsautti suunsa kiinni ja piirteli hermostuneesti kenkänsä kärjellä hiekkaan.
"Enköhän minä tule sitä katsomaan", Ezekiel sanoi keveästi ja hymyili.
"Mun pitää nyt lähteä lämmittelemään, Quu ja minä ollaan kohta radalla", hän sanoi sitten, ja keräsi Quun ohjat paremmin sormiinsa.
"Joo, totta kai. Onnea matkaan!" Faith hymyili ja vilkutti Ezekielille, joka kannusti Quun treenikentälle.
Tuntui siltä, että minuutit valuivat sormien läpi kuin hiekka. Pian Ezekiel oli jo areenalla valojen loisteessa, koristeellisten esteiden ja kukkakoristeiden seassa tuttua suihkulähdettä silmäillen. Quu ei selkeästi välittänyt suihkulähteestä, vaan mulkoili sitä sivusilmällä ja korvat luimussa, kun Ezekiel ravasi vesikoristeiden ohitse. Hän tarkisti olevansa poissa suorittavan ratsun tieltä. Tosin heidän sijainnillaan ei näyttänyt olevan hirveästi väliä, sillä musta puoliverinen ratsastajineen nappasi 16 virhepistettä ja ravasi pois kentältä. Ezekiel vilkaisi tulostaululle. Hän oli luokan viimeinen kilpailija, ja jännitys sai sydämen sykkimään kurkussa asti. Quu tuntui aistivan sen, ja nosteli polviaan hiukan hermostuneena. Tulostaululla suomalainen Disa Sund piti kärkisijaa kuudenkymmenenseitsemän sekunnin ajalla ja puhtaalla radalla. Ezekiel käänsi Quun voltille, hengitti syvään ja puri huultaan keskittyneenä. Nyt oli se hetki, kun piti näyttää. Näyttää katsomontäydelle ihmisiä, näyttää, että hän pystyi siihen uudenkin hevosen kanssa.
Lähtömerkki kilahti, ja Ezekiel painoi pohkeensa Quun kylkiin. Hän siirsi oman jännityksensä sivuun, ja antoi aivojensa luisua itsevarmaan suorittamistilaan. Quun kanssa epävarmuus kostautui, sillä se tarvitse ratsastajansa tukea ja varmaa otetta. Se oli fiksu, tasainen ratsu ja hyvä hyppäämään, mutta rentoudessa ja tyyneydessä oli hiukan treenattavaa. Ensimmäinen, tulenpunaisena hohtava unikkoeste nousi eteen, mutta Ezekiel tunsi Quun olevan turhan jännittynyt ja hiukan hermostunut. Hän vakautti kätensä, laski askeleet ja kannusti tamman hyppyyn. Jäykkyydestään huolimatta Quun jalat nousivat esteen yli, ja he laskeutuivat puhtaasti sen toiselle puolelle. Ezekiel rohkaisi tammaa kiihdyttämään kohti komeaa kristalliokseria, ja pyrki tasaiseen suorittamiseen, jotta tamma rentoutuisi. Este esteeltä meno paranikin. Quun askelissa oli keveyttä, jota Ezekiel ei ollut aiemmin tuntenut, ja sen hypyt muuttuivat puhtaiksi, rennoiksi lennoiksi puomien yli.
Ezekiel tunsi huimaa tunnetta sisällään ohjatessaan Quun kohti radan viimeistä estettä. Kirjava hevonen yritti kiriä vähän turhankin paljon vauhtia, mutta Ezekiel teki puolipidätteen ja kannusti tamman hyppyyn sopivalla askelluksella. Aika tuntui hidastuvan, ja äänet hiljenivät Ezekielin korvissa, kun Quu venytti itsensä esteen yli. Sekunti venyi ja venyi, kunnes Quun kaviot tavoittivat hiekan, ja este jäi taakse kaikki puomit paikoillaan. Ezekiel kohotti katseensa saman tien tulostaululle, jossa heidän kellonsa pysähtyi juuri reippaaseen kuuteenkymmeneenviiteen sekuntiin. Hänen aivoillaan kesti hetki tajuta, että se tarkoitti heidän voittaneen luokan. Radan jännitys purkautui hurjana tuuletuksena ja hymynä. Mies kurkotti taputtamaan Quun kaulaa, ja tamma teki pikkuruisen ilopukin kuin tietäen, että he olivat juuri ratsastaneet luokan parhaan radan.