Jokainen kunnon parisuhde vaatii yhteisen hevosprojektin. Yhden moniosaajan, jonka kanssa vähän kilpailla keskenään kumpi pärjää paremmin. Bodhin rooliksi on valikoitunut olla juuri se hevonen. Inna kilpailee kouluratsastuksessa ja Juuso esteratsastuksessa (tällä hetkellä Inna johtaa pariskunnan kilvanajoa).
Bodhista piti tulla kaikkea, ja niin siitä tulikin - valitettavasti. Jos se osaisi päättää, mihin se kapean aivokapasiteettinsa kerrallaan asettaa, siitä tulisi ehkä taitavampi, mutta onneksi se on hyväluonteinen. Ei siltä kehtaa paljon muuta vaatiakaan, kun se on niin vilpittömän iloinen tekemisistään. Käyttöhevosena ori on erinomainen, suoritushevosena haastava.
Seurallinen tai lässy ei ihan sovi adjektiiviksi, sillä kyseessä on aktiivinen ja valpas hevonen, mutta kohtelias sopii. Eläinlääkärit, kengittäjät, hoitajat ja jopa verryttelytoverit kehuvat usein, kuinka uskomattoman kiva Bodhin kanssa on työskennellä. Sitä ei tarvitse kiskoa, maanitella tai uhkailla, vaan kaikki vuolemisesta lastaukseen ja ohitustilanteisiin hoituu kevyellä pikku muistutuksella. Bodhi ajattelee kaiken valmiiksi, eikä tunge päälle, vaan odottaa päivän ohjelmaa uteliaana. On alkanut tuntua sillä, että moisella palvelualttiudella ori varmistelee ennen kaikkea omaa tyytyväisyyttään. Ruoka-aikoinakaan se ei kolistele karsinan ovea tai loikkaa kaviot edellä kottikärryyn, vaan hörisee ilahtuneena aamiaistarjoilijan nähdessään. Silloin sille totisesti tekee mieli jakaa heinät ensimmäisenä. Ja se nauttii saavutuksestaan kaikessa rauhassa.
Helppo hyvänpäiväntuttuus saattaa hämätä ratsastajaa. Kun varusteet on puettu melkein orin omasta toimesta, Bodhin ajattelisi olevan ajatuksia lukeva unelma myös satulasta käsin. Hevosen ajatustyö tulee tässä kuitenkin vastaan. Se tietää, mitä ratsastaja tahtoo, ja tietää, että jos se antaa just nipin napin tarpeeksi, kaikki voittavat - sekä hän, että ihmiset, kun eivät jaksa enää vääntää asiasta, vaan tyytyvät rennon letkeään menoon. Korvat ovat aina hörössä ja katse suorituksessa, mikä saa unohtamaan sen, että välillä hevosen olisi hyvä kuunnella myös kuskia. Isoaskelinen laukka on esteiden välissä kiva ja komea, kunnes kyydissä ajelehtiessa tajuaa, miten verkkaista se todella on. Pyöreä kaula hurmaa koulukentällä, kunnes muistaa vilkaista taakseen ja tajuaa, että Bodhin takapuoli kulkee jälkijunassa jossain puolen kilometrin päässä. Se on sitä paitsi jo suorittamassa seuraavaa tehtävää niin iloisesti ja automaattisesti, ettei edellisen korjailu enää auta.
Kapasiteetti on valtava, se on nähty irtona ja todellisina tsemppipäivinä. Se, kuinka Bodhin saa motivoitua antamaan kaikkensa "ihan hyvän" sijaan, on kuitenkin mysteeri, jota joutuu ratkomaan kerrasta toiseen.
© Jii
i Bonfilio ![]() |
ii Cammero![]() |
ie Avalanche![]() |
|
e Sacagawea![]() |
ei Shadowmere ![]() |
ee Cucha Cucha![]() |
Varsan nimi | Varsan tiedot | Emä | Muuta |
---|---|---|---|
t. Devil's Snare | syntynyt 29.01.2025 | emä Wind Heart | lisätietoa |
Villit kilpailut | |
Kisaaja: Inna Paakkanen |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|
Kisaaja: Juuso Sherman | |
Este:![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Kenttä: ![]() |
|
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.